Onko tämä sinusta normaalin isovanhemman toimintaa?

Huono Äiti sai avautumisen:

Kysyisin, että onko tämä normaalia ja mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä: Jos kertoisimme tutuillemme, että menemme lomamatkalle, niin eikö normaalisti tavalliset ihmiset sano: ”Voi miten kivaa – teille tulee varmasti kiva reissu” (riippumatta siitä, mitä oikeasti ajattelevat).

Mutta ei meidän lasten isovanhemmat. Heidän vastauksensa on: ”Aijaa, no se on surkea paikka se – sieltä ei tule yhtään kalaa”. Kuka on puhunut mitään kalastamisesta? Reissu on lasten pitkäaikainen toive, jossa tehdään kaikkea muutakin kuin kalastetaan, mutta sehän on epäolennaista vai kuinka?

Vaihdoimme autoa. Normaalisti ihmiset sanoisivat kohteliaasti: ”Voi miten siistiä, että vaihdatte autoa” (ajattelivat vaihdokista mitä tahansa). Olemme tehneet hurjasti töitä, jotta auton vaihto oli edes mahdollista. Meidän lasten isovanhemmat sanoo näkemättä autoa: ”Ihan surkea auto, ei sillä voi ajaa pitkiä matkoja”. Hmm – me emme aja pitkiä matkoja. Kaiken huipuksi parasta oli, että heillä itsellään on hybridiauto, jossa on iso akku, mutta ennen kuin vaihtoautomme oli edes tullut, niin kauhisteltiin, että ”pienet kaivostyöläislapset on varmaan joutuneet nuo teidän autonne akkumateriaalit kaivamaan” ym.

Meillä on vanha mökki, joka on surkeassa kunnossa ja olemme tehneet siellä lujasti töitä, jotta se on nyt vihdoin alkanut näyttää ja tuntua mukavammalta. Rahaa on uponnut useita tuhansia euroja ja kaikki remontit on tehty samalla, kun on pyöritetty ruuhkavuosilapsiarkea. Mökillä kaikki on muutenkin hankalampaa: ruuanlaitot, lasten vahtimiset, vaipanvaihdot jne. Isovanhemmat eivät ole kertaakaan tulleet avuksi vahtimaan lapsia, jotta voisimme tehdä jonkun isomman remontin. Onneksi veljeni on auttanut.

Lapset ovat monta vuotta pyytäneet isovanhempia käymään, jotta voisivat näyttää heille tärkeitä juttuja: hankittua uintitaitoa, remontin tuloksia tms. Vastaus on aina: ”Toiset vieraat ovat meidän mökillämme, lapset voivat tulla tänne näyttämään”. Melko työlästä lähteä roudaamaan lasta toiselle mökille, jotta tämä voi näyttää uimataitonsa. Ja muutenkin sellainen asenne, että meidän mökillemme ei voi koskaan tulla syystä tai toisesta. Onko tämä normaalia?

Yhtenä juhannuksena lapset odottivat koko juhannuksen isovanhempia käymään, mutta eivät tulleet. Kotiin päästyämme isovanhemmat piipahtivat kahvilla ja kertoivat koko kahvihetken muiden lastenlasten taidoista ja mitä kivaa olivat omalla mökillään tehneet. Meidän lapsiltamme ei edes kysytty kuulumisia. Tämän jälkeen laitoin kohteliaan viestin, että jos voisivat meillä ollessaan keskittyä vähän meidänkin lapsiimme, kun niille tuli nyt paha mieli. Tämä pyyntö oli isovanhemmille ennekuulumatonta ja minun piti moneen kertaan pyydellä anteeksi, että olinpa minä nyt tahditon ja epäasiallinen.

Tämä alkaa olla jotenkin jo tosi kestämätöntä. Jokaisen tapaamiskerran jälkeen minulla on niin paha mieli, että alan itkemään. Mies kuittaa sen niin, että isovanhemmat nyt vaan ovat niin vanhoja seniilejä, että möläyttelevät mitä sattuu ja vika on minussa, kun loukkaannun.

Olen tässä nyt vuosien varrella tulkinnut asian niin, että isovanhemmat eivät pidä minusta. Lasten takia jonkinnäköinen yhteydenpito on kuitenkin välttämätöntä, koska minun mielestäni olisi tärkeää, että lapsilla olisi edes yhdet isovanhemmat. Meidän pienet lapset yrittävät aina olla kilttejä ja kohteliaita isovanhemmille – tekevät kortteja jne. Välillä tuntuu, että meidän lasten tekemisille vaan naureskellaan ja puhutaan rumasti selän takana (tällainen tunne minulla on – en tiedä totuutta).

Koskaan ei meille kerrota, että olisivat meistä tai lapsista ylpeitä. Olemme tehneet älyttömästi töitä, jotta lainat on maksettu niin, ettei isovanhempien takaustarve on päättynyt. Tästäkään ei mitään kiitosta tai mainintaa. Olisi tosi kiinnostavaa kuulla heidän näkemyksensä asiasta, mutta jos ottaisin nämä asiat suoraan heidän kanssaan esiin, niin he katkaisisivat välit ja lapset menettäisivät ainoat isovanhempansa kokonaan. Siksi tilanne on pysynyt jo vuosia tällaisena kuin se nyt on. Ilman lapsia en tietenkään tässä olisi enää.

Muistan, kun ystäväni seurusteli kerran yhden miehen kanssa ja mies käyttäytyi vähän vastaavalla tavalla syyttäen ystävääni kaikista omista teoistaan (esim. ystäväni oli syyllinen siihen, että mies joi joka viikonloppu jne.). Ystäväni kyseli minulta jatkuvasti, että onko tämän miehen käytös normaalia ennen kuin vihdoin sai tehtyä päätöksen erota. Nyt minä itse tässä kyselen jatkuvasti, että onko tämä meidän lasten isovanhempien käytös normaalia? Minusta tehdään syyllinen (ts. minun päässäni on vikaa), kun pahoitan mieleni ikävistä möläytyksistä ja ilkeistä naureskeluista. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?

Nimim. Kerro sinä

 

— Huono Äiti

Artikkelissa on 28 kommenttia, jätä oma kommenttisi.