Lapsilla on sairauksia, ongelmia ja häiriöitä, jotka eivät näy ulospäin. Tai siis, eivät näy ulospäin muuten kuin vaikkapa käytöksestä. Sellaisesta käytöksestä, joka ei ole hyväksyttyä.

Koska tällaisesta lapsesta ei näe, että kyseessä on sairaus tai häiriö, on helppo lyödä kaksi leimaa: huonosti käyttäytyvä lapsi ja huonot vanhemmat.

Leimoja on helppo lyödä, kun ei itse tiedä tilanteesta mitään. Tai jos tietääkin, asioita on helppo oikoa turhan yksinkertaisiksi: totta kai kasvatus sun muu vaikuttaa kokonaistilanteeseen, mutta kun se kasvatus ei ole syy lapsen oireiluun.

Tiedä tämä, jos kohtaat lapsen, jolla on esimerkiksi neurokirjon diagnoosi tai mielialahäiriö:

– Vika ei ole siinä, että lapsi tai vanhemmat ”eivät yritä tarpeeksi”. Monesti he yrittävät aivan voimiensa äärirajoilla, mutta kukaan ei jaksa loputtomiin. Joskus pakka hajoaa.

– Kaikkea on jo kokeiltu. Vanhemmat tietävät siitä, tuosta ja tästä niksistä. Kasvatuskeinot, päivärytmit, ruokavaliot, lääkkeet ja ammattiapu eivät ole heille mitään uutisia, joista he eivät olisi koskaan kuulleetkaan.

– Vanhemmat eivät ”syötä” lapsilleen lääkkeitä kevyin perustein. Jos vanhemmat antavat lapselleen lääkitystä, kyseessä on punnittu ja harkittu ratkaisu, jonka uskotaan olevan kaikille parhaaksi. Sama koskee myös sitä tilannetta, että vanhemmat ovat neuvotelleet lapsen lääkehoidosta, mutta kokeneet, että se ei nyt ole tarpeen tai sovi lapselle.

– Säännöt eivät voi olla samat kuin ”normaaleilla” lapsilla. Jos lapsella on neurokirjon diagnoosi tai mielenterveyden ongelmia, hän ei välttämättä muista syödä kun hänellä on nälkä tai opi rangaistuksista. Tällaisen lapsen kasvattaminen saattaa ulospäin näyttää lellimiseltä tai helikopterivanhemmuudelta, mutta usko pois että perheessä toimitaan kuten parhaaksi nähdään. Tai sillä tavoin kuin on välttämätöntä.

– Tiukempi kasvatus ei auta. Jäähyt ja rangaistukset voivat toimia, jos lapsi on tehnyt pahojaan tahallaan. Jos lapsen käytös johtuu sairaudesta, rankaiseminen saattaa vain pahentaa asioita.

– Perheet eivät ole myöhässä tai jää pois tapahtumista silkkaa laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään. Et tiedä mitä on tapahtunut. Ehkä pelkkä ajatus juhlista on laukaissut paniikkikohtauksen, josta toipuminen vie pitkään.

– Tilanne on aina päällä. Tällaista lasta ei voi tuosta vaan viedä isovanhemmille, kaverille yöksi tai vaikkapa harrastuksen leirille. Välttämättä häntä ei voi viedä edes harrastukseen. Vanhempi ei voi heittää tuosta vaan vapaalle, eivätkä asiat useinkaan ole kovin yksinkertaisesti järjestettävissä.

– Lasten saavutuksista ei voi puhua tai niitä voi olla vaikea kuunnella, mikä tekee olon yksinäiseksi. Kaikki vanhemmat haluavat kertoa, että heidän lapsensa ovat menestyneet harrastuksissa tai koulussa. Mutta kun muut kertovat lastensa urheilumenestyksestä tai hyvistä numeroista, voiko siihen sanoa että kouluikäiseni pukeutui itse kerran tällä viikolla tai että teinini on yhä hengissä?

– Aikuisten lisäksi myös lapset voivat olla yksinäisiä. Vanhemmalle on tosi raskasta katsoa vierestä, jos oma lapsi ei kelpaa kenenkään ystäväksi.

Älä siis arvostele ja tuomitse. Koskaan ei voi tietää, mitä toisten perheessä tapahtuu. Tämä koskee niin ”normaaleja” lapsia ja ”normaaleja” perheitä kuin niitäkin, joissa on enemmän haasteita.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “ÄLÄ sano näitä asioita erityislapsen vanhemmalle!”

  • PLAN-SI sanoo:

    No nyt on sivusto täynnä tärkeää asiaa. Teen tällä hetkellä paljon työtä lapsiperheiden auttamiseksi. Toimin lähinnä Pirkanmaan alueella. Diagnoosit ovat siitä hyviä, että niiden turvin on mahdollista hakea ja saada edes jonkinlaista selvyyttä ja toivottavasti myös apua. Diagnosoituja huonommassa jamassa ovat ne ”väliinputoajat”, joita ei syystä tai toisesta diagnosoida. Esimerkiksi lievästi SI-häiriöisen lapsen kanssa käy usein niin, että ammattilainen kertoo lapsen olevan vain ”vähän villi” ja että kyllä ”aika korjaa”. Siinä on äärimmäisen turhauttavaa olla vanhempi, joka kyllä tietää, että ei muuten korjaa. Luennoin, valmennan ja opastan tuosta aiheesta: aistien armoilla -nimikkeen alla.

  • thejade sanoo:

    Aina kannattaa pyrkiä lähtemään positiiviselta kannalta, voi vaikka kysyä että voiko olla avuksi! Ja ottaa selvää sairaudesta, varsinkin jos on läheisen lapsesta kyse. Tietämättömyys voi saada vahingossa ilkeäksi, mutta ymmärrys edistää kaikkien oloa.

  • Haluaisin ymmärtää enemmän sanoo:

    Avartavaa lukea.
    Joka päivä haastavien lasten kanssa.
    Voimaa vanhemmille, elämäniloa lapsille.

  • Me selvittiin sanoo:

    Kiitos.
    Tuo kaikki on tullut koettua yhden AS piirteisen tytön, yhden AS pojan ja heidän pikkuveljensä kanssa, joka luojan kiitos on vielä hengissä.
    Lapset ovat jo aikuisia, mutta kirjoitus kosketti edelleen.

  • Nimetön sanoo:

    Upea kirjoitus osuen asian ytimeen!

  • Mimmu sanoo:

    Minun pojalla oli just todettu add ja minä myönnyin ottamaan lääkkeet käyttöön pojalle. Pieni juttu joo, mutta meille iso asia. Siitä sitten kerroin eräälle erittäin läheiselle ihmiselle, jonka ajattelin ymmärtävän oikein hyvin. Tämä sitten kääntyy poikaan päin ja alkaa selittämään, että mites jos miettisit aina ja tekisitkin asiat toisella tavalla….
    Minä jäin haavi auki kattomaan pöydän toisella puolella, että kiitti hei,miks en ite tuota tullu ajatelleeks.. En viittiny asiaa hälle sitten enempää selittää.