”Kyynelten läpi sain vastattua vaan: Kun ei mulla ole.

Lääkäri katsoo minua muka empaattisella katseella ja sitten katsoo reseptejä uudelleen. Ei hän voi minulle määrätä niitä lääkkeitä joita tarvitsisin, koska kukaan ”joku” ei tule auttamaan minua lasten hoidossa, kodin hoidossa, saatika nostamaan minua pöntöltä kun en itse siihen pysty.

Aamu alkoi kuten mikä tahansa aamu. Taapero huuteli äitiä ja piirrettyjä, koululainen huuteli missä hänen tietyt housut ovat. Ei muuta kun ylös… paitsi että en pääse. Kipu selässä on silmitön. Niin kauhea että hengitys salpaantuu. Viimein koululaisen avulla pääsen sängystä, ja hänen avullaan saan housut jalkaani ja itkien teen aamuaskareet. Edelleen saman kivun kanssa puen taaperolle haalarin vasten hänen tahtoaan. Jokainen uhmaikäistä pukenut tietää sen rimpuilun ja karjumisen. Vapisten kauttaaltaan raahaudun taksiin, laitettuani ensin istumen ja sitten taaperon istuimeen.

Terveyskeskuksessa odottelemme vuoroa onneksi vain hetken. Pääsemme ensin hoitajan ja sitten lääkärin luokse. Ulvon kivusta kävellessäni huoneesta toiseen taaperon säätäessä ihan kaikkea mahdollista ja yrittäen juosta karkuun. Lääkäri toteaa minulla olevan ”ehkä välilevyn pullistuma” antaa neuvon että pitäisi soittaa joku hoitamaan lapsia…

Mutta kun ei minulla ole ketään. Hän kysyy ”Entä sinun mies? Lasten isä?” Ensimmäiseen vastaus on ”Ei minulla ole” ja toiseen vastaus on ”Ei hän tule”. Sitten lääkäri luettelee ystävät, naapurit, sukulaiset. Kaikkiin vastaus on ”ei ole” tai ”ei tule”. Sitten lääkäri puoliksi turhautuneena sanoo sen: ”Kai nyt JOKU voi auttaa sinua?”

Lopputulos on siis että minä en voi saada tarpeeksi tehokkaita lääkkeitä, koska minulla ei ole ”jokua”. Että palaan tämän kivun kanssa kotiin, ja esitän lapsille että olen kunnossa mitä en todellakaan ole. En pysty edes kävelemään, en pääse vessanpöntöltä ylös, en pysty kannattelemaan litran maitopurkkia yhdellä kädellä, koska se aiheuttaa selkääni niin hirveää kipua että kyyneleet valuvat väkisin.

Siinä istuessani tajusin kuinka yksinäinen olen. Arkeni keskellä en koskaan ajattele sitä. Ihailen kyllä niitä joilla on se kuuluisa ”joku”, mutta en koskaan ajattele sitä että itse olen todella yksin. Minulla ei ole ketään joka tulee auttamaan kun on oikea hätä.

Kun se totuus iskee suoraan päin kasvoja lääkärin vastaanotolla, tuntee itsensä niin pieneksi. Samalla hävettää. Mitä ihmettä, minua hävettää ettei minulla ole ketään?

Lääkäri kuitenkin haluaa että minulle laitetaan piikkinä kipulääkettä. Ystävällinen hoitaja näkee että minun on hyvin paha olla, ja pyytää toisen hoitajan taaperon seuraksi hoitotoimenpiteen ajaksi. Siinä sitä olisikin kun kahden viikon päästä lapsenvaihtotilanteessa ensimmäisenä pieni kertoisi isälle että lääkäri laittoi äidille piikin pyllyyn… Samainen hoitaja pyytää vartijan auttamaan minut, lapsen ja turvaistumen taksiin.

Kurvataan apteekin kautta hakemaan ne epähyvät lääkkeet ja tullaan kotiin. Kotona mietin, että onko hoitajakin se jolta puuttuu joku. Vai oliko hän vain ymmärtäväinen ja kiltti.

Viikko kuluu hitaasti. Todella hitaasti. ”Joku” ei tule. Koska meillä ei ole ”jokua”. On vaan pakko selvitä. Niin, näissä hetkissä se on selviämistä.”

Nimim. Onko kellään Jokun numeroa?

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

24 vastausta artikkeliin “”Ei, minulla ei ole ketään. Yhtään ketään.””

  • Sossut hakemaan sanoo:

    Jos ja kun lapsilla on toinen huoltaja, on tämä myös vastuussa lapsistaan, mikäli äidille jotain tapahtuu. Katsoisin, että tämä ap:n tilanne on hätätilanne ja isien on tultava apuun. Uskoisin, että vähän mulkvistimpikin iskä kyllä ilmaantuisi, jos lääkäri soittaa ja kertoo että vaihtoehtona on huostaanotto.

  • Hanne sanoo:

    Ensimmäisenä ihmettelen sitä, ettei lääkäri ottanut suoraan yhteyttä kaupungin/kunnan sosiaalitoimistoon. Jos oikein asiaa vääntää, niin jo ihan lastensuojelullisin perustein olisi äidille pitänyt järjestää kotiapua välittömästi. Kunnes saadaan lapset isälle. Tämänkin yhteydenoton oli voinut lääkäri hoitaa.
    Entä jos ei äiti olisi kyennyt hoitamaan lapsia ja itseään?
    Vastuutonta toinintaa myös lääkäriltä.

  • Ellu sanoo:

    Meillä oli todella haastava tilanne ensimmäisen lapsen saatuani. Saimme lapsiperheiden kotipalvelusta useaksi kuukaudeksi hoitajan kahteen vuoroon. Aluksi joka päivä, tilanteemme vähän parannuttua arkipäivisin. Teimme itsestämme lastensuojeluilmoituks en, koska se muistaakseni lisäsi kaupungin velvollisuutta järjestää apua. Meitä varten palkattiin kaksi uutta hoitajaa! Ymmärrän toki, että näin onnekkaasti ei käy jokaisessa kaupungissa 🙁 Soita heti kaupunkisi lapsiperheiden kotipalveluun ja vaadi (vaatimaan kyllä joudut) apua!

  • Taiskuli sanoo:

    Kun olin itse lapsi ja äiti oli aika useinkin eri sairauksien takia sairaalassa, tuli meille kodinhoitaja laittamaan ruokaa ja hoitamaan pikkusiskoa (isä oli töissä). Kuuluuko tällainen apu nykyään enää kunnille? 🤔

  • Musta_Kissa sanoo:

    Kun tietäisi paikkakunnan niin se joku saattaisi löytyä. Tiedännettä omassa kaupungissani on paljon sydämmellisiä ihmisiä. Oman selkäni pullistelut leikattiin ja avukseni tuli toinen erityislapsen äiti, mammakerhosta tuttu isä ja äiti lapsineen. Yritän itse olla myös se joku jolle voi soittaa tiukan paikan tullen.

    Toki se on vaatinut sen että itse onnpoistunut kotoa ja myöntänyt että tarvitsen muita ihmisiä.

  • Apua antava eläkeläinen sanoo:

    Erittäin hyvä ja valaiseva tästä päivästä
    Ei ole oikeasti helppo saada apua
    Nyt alkaa olla paljon nuoria hyvin voivia eläkeläisiä eläkkeellä
    Täytyisikö perustaa aputoiminta akuuttiin tarpeeseen meistä eläkeläisistä
    Kyllä joku haluaisi auttaa
    Näin uskon🤗

  • Kahden lapsen yh sanoo:

    Voisiko ylläpito antaa sähköpostini. Haluan auttaa kirjoittajaa vertaistukea ja ystävyyttä tarjoamalla.

  • Velkavangitar sanoo:

    Samaa minäkin sanoisin: lapset isälle. Soittakoon vaikka hoitaja, että tulee hakemaan lapset, koska olet ehkä jäämässä osastolle (pieni valkoinen valhe ei nyt haittaa). Näin tein itsekin, kun jouduin sairaalaan. Periaatteessa olisin päässyt vielä viikonlopuksi kotiin, mutta sanoin lääkärille, etten pääse maanantaina takaisin, koska isä työntää lapset kotiin. Niinpä sovittiin, että jään osastolle koko ajaksi. Kyllähän isä kyseli onko mulla varasuunnitelmaa lastenhoitoon tämmöisiin tilanteisiin, mutta tiuskaisin vain, että ”Sinä!” koska oli niitä tekemässäkin ja asia oli sillä selvä. Kymmenen päivää hoiti mukisematta, sitten halusin jo itse kotiin ja lasten luokse.

  • Mirja sanoo:

    Kuulostaa ihan hirvittävän kauhealle tilanteelle, jota en toivoisi kenellekään.
    Jos jollakin on tarvetta ”jollekin” niin minuun saa mielellään ottaa yhteyttä.(asun Raisiossa ja apua voin tarjota Turun seudulla) Autan varmasti. Hoidan lapset, käyn kaupassa ja vaikka siivoan jos tarve on ❤️
    Mirja@digitilitoimisto.fi

  • Sanna sanoo:

    Anna mun kaikki kestää! Soitto sille lasten isälle et nyt tilanne on tää, hae lapset viikkoa aikaisemmin. Jos ei niin soitto sossuun ja sieltä sitten lakisääteinen kotipalvelu lapsiperheille, persaukisille se ei edes maksa mitään. Ja eiku potemaan ja paranemaan.

    • Anna sanoo:

      Ihan oikeasti. Ei kaikkien lasten isät ole kykeneviä pitämään huolta lapsista, esim alkoholisti, täysi kusipää jne. Sitä paitsi on olemassa lapsia, jotka eivät tunne edes isäänsä. Eiköhän tästä kirjoituksesta jo selvinnyt ettei isä ole vaihtoehto.

      • Mies sanoo:

        Kun teet lapsia täyden kusipää alkoholistin kanssa, vika on itsessäsi ja kärsimyksesi oman käyttäytymisesi seurausta. Karma on todellisuutta.

      • Sanna sanoo:

        Vähän sisälukutaitoa, kiitos. Tässä nimenomaa sanotaan että pitää selvitä se pari viikkoa kunnes lapset menee isälle.

      • Anna sanoo:

        Okei mies. Silloin kun sulle käy huonosti niin se on sun syytäsi kun sun ois pitäny tietää paremmin. Sitä odotellessa. Jeesus sentään. Tosi symppistä 👍

  • Kk sanoo:

    Tämän artikkelin kirjoittajan tilanne kuulostaa liian tutulle joten ”jokun” numeron voi minullekin laittaa… Tiedän tuon tunteen liiankin hyvin tsemppiä kirjoittajalle

  • Auttajia on sanoo:

    Kyllä Joku pitää saada avuksi. Spr:n vapaaehtoinen? Seurakunnan vapaaehtoinen? Mannerheimin lastensuojeluliitto? Erilaisia yhdistyksiä, järjestöjä ja yrityksiä on olemassa. Etsi sitä Jokua 👍🏻

  • Nimetön sanoo:

    Missä päin asut?

  • Charmetat sanoo:

    Jaksamista! Minulla ollut myös tilanne kun ei sitä jokua vain näy. Yksin sitä on selvitty syvästäkin suosta ja niin selviät sinäkin! Mä jopa kerran istuin oman autoni takapenkille ja mietin miksei me jo lähetty. Itsekseni sit nauroin kun tajusin tilanteen että James onki varmaan vapaalla tänään ja joudun itse ajamaan töihinkin, niinku ihan jokainen aamu siihenkin asti. 😂

  • Hely sanoo:

    Jos ei ole ketään niin lapsiperheiden kotipalveluun yhteys! He auttavat tarpeen ja tilanteen mukaan. Ehkä miettisin kun tilanne helpottuu että onko mahdollista saada elämään se joku.. Et miksi ei ole ketään? Itse voi vähän asiaan vaikuttaa. Voimia!

    • Mutullamennään sanoo:

      Ja taas siellä puhuu joku, joka ei tiedä miten huonosti apua saa. Jos tuttuasi autettiin niin se ei tatkoita että näin käy muillekin. Sama on se että hae tukiperhettä..ottakaa selville kuinka paljon lapsia on jonossa ja montako vuotta ovat olleet.

      • Aada sanoo:

        Riippuu sitten varmaan kunnasta. Meillä sai todella hyvin. Kotipalvelua, MLL:n vapaaehtoisen ja varamummun. Tilanteen ollessa pahimmillaan meillä kävi melkein joka päivä joku. Neuvolasta asia pantiin käyntiin. Enkä joutunut edes mitenkään vaatimaan. Osa palveluista oli ilmaisia, toiset maksoi vähän, siis oikeasti vähän.

      • Joku sanoo:

        Meil ainakin n tuputettu mun sairastuttua kotiapua. Nyt otetaan. Saadaan ottaa millaista apua vaan, kerran viikossa.. Mun mies töissä 3v koko pvä tarhassa ite oon vakavadti sairastunut.

      • Hely sanoo:

        Minä tiedän mistä puhun! Keskivaikea masennus iski, mies rakensi taloa ja kävi töissä, kaksi lasta. Oli tukiverkostoa mutta koin että en halua kuormittaa koko aikaa esim äitiäni. Perhetyöntekijän sain 2vkon sisällä hausta. Kävi meillä 6kk 2x vkossa. Että näin.

    • Äiti-ihminen sanoo:

      Koskettava kirjoitus, voimia kirjoittajalle. Tämä on niin hyvä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on huomata milloin lähipiirissä tarvitaan apua sekä tietoisesti luoda ja säilyttää niitä hyviä ihmissuhteita, joissa apua annetaan ja osataan ottaa vastaan.