Tutustuin unelmieni mieheen noin vuosi sitten Tinderissä. Olimme tyttöporukalla toisella paikkakunnalla viettämässä mökkiviikonloppua. Ystäväni halusivat selata Tinderiäni ja alkoivat juttelemaan siellä tämän kyseisen unelmieni miehen kanssa. Huurteisen viikonlopun jälkeen pidimme miehen kanssa yhteyttä soittelemalla ja viestittelemällä. Tapasimme ensimmäisen kerran pari viikkoa tutustumisen jälkeen. Tämän tapaamisen jälkeen olemme olleet erottamattomat, välissämme on vain vajaat 300 kilometriä matkaa. Aluksi ajatus etäsuhteesta tai kaukosuhteesta, kuinka sen nyt haluaa määritellä, tuntui kauhealta. Miksi ihmeessä lähtisin sellaiseen suhteeseen? Miten voi olla parisuhteessa, kun asutaan niin kaukana toisistamme? Mies kuitenkin tuntui alusta asti ihanalta ja välillämme oli yhteys. Löytäisinkö vastaavanlaista miestä lähinurkilta? Hyvä mies varmasti löytyisi lähempää, mutta löytyiskö miestä, jonka kanssa yhdessä olemme täydellisiä, täydellisiä toinen toisillemme.

Kokemukseni mukaan etäsuhde tai kaukosuhde ei ole yleinen parisuhdemuoto. Etäsuhteen ja kaukosuhteen määritelmiä googlettelemalla törmäsin käsitteeseen erillissuhde. Väestöliiton mukaan erillissuhteeksi kutsutaan suhdetta, jossa ollaan parisuhteessa, mutta osapuolet asuvat eri osoitteissa. Toisin sanoen etäsuhde tai kaukosuhde menee tähän kategoriaan. Vuoden 2016 perhebarometrin mukaan erillisuhde on yleisempää nuoremmilla pariskunnilla (20-24v) ja se on hieman yleisempää miehillä kuin naisilla. Syitä erillissuhteelle on monia, esimerkiksi opiskelu tai työt voivat olla syynä. Meidän kohdallamme erillissuhteen syynä on elämäntilanteet omilla paikkakunnillamme. Molemmilla on vakituiset työpaikat sekä lapsia.

Heti erillissuhteen alussa ymmärsin, miten paljon ikävää tällaisessa suhteessa joutuu sietämään. Toinen ei ole aina saatavilla, eikä fyysinen tuki ole mahdollista joka hetki. Suhteen alussa minulla oli tapana kiukutella miehelleni, kun hänen piti lähteä kohti omaa kotiaan. Ikävän tunteeseen tottuu ja kiukuttelu vähenee, kun oppii tiedostamaan, että kiukuttelun takana on oikeasti ikävän tunne.

Kun erillissuhteessa vuorovaikutus tapahtuu puhelimen tai internetin välityksellä, on pakko pystyä keskustelemaan toisen kanssa. Mielestäni se on varmaan ollut parasta tässä suhteessa. Toisen oppii tuntemaan eri tavalla, kun “on pakko” puhua toisen kanssa. Puhumisella ei kuitenkaan opi tuntemaan toista täydellisesti. Tästä olemme muutamat keskustelut käyneet. Puheluiden perusteella ei opi toisesta pieniä arkipäivän asioita. Millaiset ovat toisen arkipäiväiset rutiinit? Mitä toinen tekee heti herättyään? Kuinka usein käy päivän aikana vessassa? Miten pesee tukan? Nämä ovat pieniä asioita, mutta kun niitä ei suhteessa ole, niitä alkaa kaipaamaan.


Ylin kuva Samantha Gades.

Moni saattaa olla sitä mieltä, että ei pystyisi erillissuhteeseen, koska ei ole fyysistä läheisyyttä eikä seksiä joka päivä. Se on totta. Erillissuhde vaatiikin luovuutta ja kekseliäisyyttä, miten nämä asiat voidaan hoitaa vaikka toinen ei olisikaan lähellä fyysisesti. Tapaamisväliemme aikana harrastamme puhelinseksiä, lähetämme seksiviestejä toisillemme ja kiusoittelevia kuvia. Nämä pitävät intohimoa yllä. Sitten kun näemme, niin usein harrastamme seksiä useita kertoja päivässä.

Erilissuhteessa on myös hyviäkin puolia. Voi itse suunnitella oman päiväohjelmansa ja on aikaa ystäville ja harrastuksille. Voi käydä rauhassa vessassa tai piereskellä sohvalla. Parasta erillissuhteessa kuitenkin mielestäni on se, että kun on koko viikon tai kaksi (mikä näkemisen väli onkin tietyllä hetkellä) odottanut, että näkee toisen, niin se tunne kun lopulta nähdään on mahtava. Silloin, kun olemme yhdessä, me oikeasti olemme yhdessä, teemme asioita yhdessä ja tankkaamme toistemme läheisyyttä.

En voi väittää, että eläminen erillissuhteessa olisi helppoa. Sitä se ei todellakaan ole. Se vaatii jatkuvaa työtä parisuhteen molemmilta osapuolilta. Erillissuhde vaatii luottamusta toista kohtaan, luovuutta sekä ikävän sietämistä. Molemmilla suhteessa olevilta vaaditaan kykyä kommunikoida muuten kuin kasvotusten. Mutta mikä parisuhde ei vaatisi jatkuvaa työtä? Vaikka välillä välimatka tuntuu raskaalta ja toista on kova ikävä, en silti vaihtaisi päivääkään tämän miehen kanssa.

Nimim. Erillissuhteessa eläjä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

2 vastausta artikkeliin “Voiko tällaisesta suhteesta tulla yhtään mitään?”

  • Oikeesti?! sanoo:

    Ketä kiinnostaa, montako kertaa päivässä kumppani käy vessassa?

  • Minttu sanoo:

    Kyllä voi… meidän kaukosuhde alkoi vuonna 2009 (olimme 32v). Edelleenkin yhdessä kaukosuhteessa, josta ollaan oltu 3 vuotta naimisissa.