Sain perhe-elämästä burnoutin
”Miten kaikki muut oikein muistavat kaiken ja jaksavat kaiken? En tiedä minne katosi se nuori ja energinen ihminen, ja miksi olen nykyään näin väsynyt ja flegmaattinen. Tuntuu kuin kahlaisin siirapissa.
En halua että elämä menee pelkästään sohvalla makaamiseksi. Mutta kun tuntuu, että mitään muuta ei jaksa. Muistettavaa ja velvollisuuksia on niin paljon.
Töissä on omat kiireensä. Aina on uusi viikkopalaveri, vastahan edellinen meni. En ehtinyt tarttua paljon mihinkään! Ja mihin meni aika tässä välissä, miten se voi kulkea näin nopeasti? Viikot sujahtavat ohi ilman, että ehdin huomata. Sähköpostit jäävät vastaamatta, joka viesti alkaa ”anteeksi kun kesti vastata” -kommentilla. Syyllinen ja alisuoriutuva olo on jatkuvaa, yöllä herää paniikissa hikisenä ja muistaa kaikkea mikä olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla.
Lasten koulun kanssa täytyy myös koko ajan muistaa jotain. On metsäretki, on museokäynti, on vaihtuva aikataulu, on hammastarkastus. En koskaan muista missä pitää olla ja milloin ja mitä mukana. Kirjoitan kalenteriin, laitan muistutuksia, teen kuvakaappauksia ja väärin menee. Ai kato se on vanhempainilta nyt tänään totta kai sinne! Aha joulumyyjäiset tulossa, minä en kyllä leivo, anteeksi mutta minä en jaksa!!
Lasten harrastuksissa pitää tietysti olla mukana. Kuljettaa melkein joka ilta ees ja taas. Osallistua talkoisiin. Mennä istumaan taas yhteen vanhempainiltaan. Ja taas pitäisi leipoa. Ja ommella strasseja. Ja myydä arpoja. Ja herra ties mitä, en minä muista enää!
Sitten pitää siivota edes ne pakolliset. Tiskit, että on astioita joilta syödä, ne pahimmat pölypallot pois että saa henkeä. Meillä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mankuvat lapset. Eikä edes oikean kokoisia tarpeeksi lämpimiä. Missä vaiheessa lapset kasvoivat noin?? Missä vaiheessa minä ehdin kauppaan ostamaan uudet?
Itsestä pitäisi pitää huolta, hahaha. Ehkä saan varastettua lenkkiajan tai käyn salilla, mutta se on jostain muusta pois. Kun palaa kotiin, siellä on entistä pahempi kaaos. Vaatteet on mitä sattuu, kampaajalla käyty viimeksi 2014, ihan sama meikkaako vai ei, näitä silmäpusseja ei peitä edes tv:n kokoiset aurinkolasit.
Kavereita ei ehdi nähdä, mutta eivät hekään ehtisi tai jaksaisi. Chatissa puhutaan siitä, kuinka iltaisin ei jaksa kuin itkeä sängyssä väsymystään.
Itkeä, ja työntää puolisoa kauemmas. Mähän sanoin että olen väsynyt. Olen ihan OIKEASTI väsynyt, anna mun olla!!
En tiedä onko äiti-burnout oikea ilmiö, mutta loppuunpalanut tunnen olevani. Vähitellen asioita jättää tekemättä, luovuttaa, antaa olla. En mene vanhempainiltaan. En mene talkoisiin. En siivoa. En vastaa puhelimeen. En käy katsomassa vanhaa sukulaista. En silitä.
En tiedä onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, oikein väärin, mutta kun minä olen niin väsynyt että en vaan mitenkään jaksa – edes välittää.”
Nimim. Loppuunpalanut äiti
Ylin kuva Volkan Olmez.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 116 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
[…] tilittää äiti blogissaan Sain perhe-elämästä burnoutin Huono äiti […]
Kiitos kun sanoit ajatukseni, oloni ääneen. Kuinka huono äiti olen, en tosiaankaan jaksa enää mitään, vähän tehdä sitä, vähän tarttua tähän. Jopa kirjan lukeminen jää kesken muutaman sivun jälkeen, edes siihen ei jaksa keskittyä. Ja sitä sohvalla maksamista EN HALUA mutta en jaksa enää muuta tehdä kaiken jälkeen. Ne on ne paremmat äidit jotka pitää itsestään huolta tuonkin ajan, en enää jaksa välittää, ottakoon tuon miehenkin, ansaitsee sekin parempaa jo..
Voi Äiti-Kulta, tunnistan tarinan naisen, aivan kuin olisit kirjoittanut minusta. Sinä Parahin Äiti tarvitset L E P O A ihan aikuisten oikeesti sekä lääkärissä käynnin jotta saat apua ja pääset eroon jatkuvasta väsymyksestä.
Minä jöin kesällä vuorotteluvapaalle. Olin aivan piipussa jo edellisen vuoden, mutta jaksoin kun tiesin pidemmän vapaan koittavan. En syksylläkään nukkunut kuin parin tunnin yöunia ja menin lääkäriin. Ei kummempaa, veriarvot kilpirauhaset mukaan lukien, kaikki ok mutta sain diagnoosiksi uupumuksen. Kaksi kuukautta kestävän lääkekuurin joka takasi sen, että nukuin joka yö yhdeksän tuntia. Pää ei noussut tyynystä ylös ennen kuin aivot saivat riittävästi lepoa. Nyt hyvin levänneenä olen sama vanha teho-äiti joka huolehtii kolmen lapsen kouluasiat mitä Wilmassa mainitaan, kuljettaa harrastuksiin ja varaa hotelleja kilpamatkoille. Edelleenkään minussa ei ole virtaa kohentaa nuupahtanutta rakkauselämää, ehkä vielä joskus tulee senkin aika. Tsemppiä Sinulle Äiti burn-outin partaalla, Sinulla on kohtalokaveteita.
Ihan kuin omasta elämästäni. Ihmettelen jatkuvasti mikä minussa on vikana.
Olisiko pitänyt harkita lasten tekemistä maailmaan niin, että olisi ”harjoitellut ” sukulaisten tai tuttujen lapsilla jokseenkin seuraavanlaisesti; Olisit hoitanut toisten lapsia jonkin aikaa, ensin vaikka viikonlopun, sitten viikon….monesti tollanen lastenhoito apu auttaa avaamaan silmät sille tosiasialle, että lastenhoito on TYÖTÄ ja ettei niitä lapsia voi ”siirtää” syrjään kun itse on väsynyt. 17 vuoden lastenhoito kokemuksella voin sen sanoa, vaikken kohdun ulkopuolisen raskausen takia itse sitten saanutkaan lasta!!! Miettikää kaksi kertaa ennekuin mangutte mieheltä lasta!!!
Buahhahhaa, jopa oli neuvo! Ei perhe-elämää ja vanhemmuutta varten voi harjoitella kuvaamallasi tavalla. Jokainen perhe on omanlaisensa. Ymmärrän kateutesi ja katkeruutesi, kun et itse saanut lapsia, mutta ihan turha SINUN on tulla tänne sen siivittämänä mankumaan. Sitä paitsi, ei lapsia manguta mieheltä, vaan kyllä niiden hankinnasta useimmiten yhdessä sovitaan.
Saako kysyä ”tyhmän” kysymyksen? Nyt kun Suomessa valitellaan työttömyyttä niin mitäpä jos ihan oikeasti palkkaisitte sitä apua kotia hoitamaan? Joku, joka siivoaa, pesee pyykit ja vaikka tarjoaa lapsille välipalan vanhempien kotiintuloa odotellessa. Ei teidän tarvitse olla superäitejä ja jaksaa kaikkea itse. Olette paljon mukavampia ihmisiä kun ette polta itseänne loppuun ja lapsetkin tykkää.
Ei maailma kaadu vaikka ette siivoa edes kerran viikossa tai käytätte kodinhoitajan/siivoojan tai muuta palvelua, jota rahalla saa. Lasten harrastuksia voi myös karsia eikä se vielä tarkoita käpylehmiin paluuta. Niistä kaikista muista kissanristiäisistä voi ja pitää kieltäytyä tai kysellä ne itseä kiinnostavat asiat ja häipyä paikalta. Jos muiden vanhempien kanssa haluaa seurustella niin tekee sen sitten vaikka sopiakseen, että kaverisynttärien lahjat eivät saa maksaa kuin enintään kympin. Jos ei kelpaa niin sitten tullaan ilman lahjaa (mikä kyllä pitäisi olla ihan ok). Ja yhteiskyyditykset vuoroviikoin samoihin treeneihin naapuruston kesken.
I4se pyöritin reilun vuoden huushollia yhden-kahden lapsen kera ja väsyin jo siihen. Vierailla ihmisillä, tottakai. Ei siinäkään hommassa muuta kiitosta (palkan lisäksi) saanut kuin että kämppä oli pysynyt siistinä. Sen koommin ei ole erityisesti omien lasten hankinta käynyt kuin kauhukuvina mielessä. Enää lisääntyminen ei onnistukaan, kiitos ”vanhuuuden”.
Läheskään kaikki isovanhemmat eivät todellakaan halua enää osallistua lastenlastensa hoitoon taikka edes elämään, he kokevat tehneensä oman osansa. Ja se heille sallittakoon. Eivät ehkä tiedä mitä menettävät vaan ei sellaisten miettimiseen kannata uhrata voimavaroja.
Edellä kommentoineet olivat laittaneet tavaran ja vaatteiden vähennystapoja mukavasti, loppu on kiinni teistä itsestänne. Priorisoikaa, priorisoikaa ja priorisoikaa. Jos työ ei jousta niin kotihommista voi joustaa, jakaa tai ainakin maksaa joku tekemään ne puolestasi. Elämä on kuolemaan johtava sairaus ja hautuumaat on täynnään korvaamattomia tyyppejä.
Hyvin usein oman elämän rankkuus ja koettu kiire johtuu omista valinnoista. Kaksi lasta ON enemmän kuin yksi ja vaatii enemmän. Saati sitten jos lapsia on enemmän. Opiskelujen aloittaminen töiden ohella on myös oma valinta. Paskan miehen valinta ja sietäminen on myös oma valinta. Valitkaa toisin! Olen äitiysneuvolassa töissä ja tämä elämän raskuus nousee keskusteluihin päivittäin. Yleensä vanhemmat eivät halua sille asialle itse tehdä mitään, esim. valita toisin. Yleensä pallo kääntyy yhteiskuntaa kohtaan: anna, auta jne… Turhauttaa niin pirusti
Monesti äidit vaativat itseltään liikaa toisaalta puoliso ei näe toisen tekemää työtä eikä auta tai arvosta sitä. Paska puoliso lähti kiertoon ja äidin hermot alkoivat kestää paremmin. Pikkuhiljaa oppii antamaan itselleen anteeksi ja löytää ilon pienistä jutuista. Ei lasten tarvitse saada kaikkea, mitä vanhemmat ei omassa lapsuudessaan saaneet. Arjen pyöritys on helpompaa, kun ei ole sitä isoa lasta sotkemassa, mutta vielä helpompaa se on kun löytää Aikuisen kumppanin rinnalle jakamaan arjen työt.
Kuulostaa todella siltä, että olet uupunut pahasti. Se ei ole virhe!!! Toipumiseen voi mennä useita kuukausia kun ensin pääset aloittamaan toipumisen. Mikäli et ota oireita vakavasti, voit ihan fyysisesti sairastua. Kenenkään ei kuulu itkeä väsymystään iltaisin jatkuvasti. Koti on paikka ladata akkuja eikä toisin päin. Nyt hyvällä omalla tunnolla marssit lääkäriin, tsekkautat vitamiini-ja hivenainetasot, kilpirauhasen ja pyydät seuraaviin peliliikkeisiin ohjeet.
Täällä vain kaksi lasta, korkeakouluopinnot tuplanopeudella ja työnarkki mies. Koti on kaaosta, illat kriisintorjuntaa erityislasten kanssa. Konflikteja on niin maan perhanasti eikä kukaan voi hyvin. Deadlinea ja työiltoja toisen perään, pitäisi pyykätä tiskata imuroida luututa leikkiä lukea pelata antaa huomiota kokata terveellisesti olla esimerkkinä. Ttu jaksa edes aamulla nousta sängystä vaikka tietää että pennut tekee pahojaan kun kukaan ei valvo. Tää ei oo sitä, mitä mun elämän piti olla. Haaveilen et voisin nostaa kädet ilmaan ja lähteä. Pitää lapsia vuoroviikoin. Miehen kanssa ei seksiä ole ollut yli vuoteen, kumpikin luovuttaneet. Haluaisin nauttia elämästä, mutta mahdotontahan se on.
Kyllähä yksi uuvuttava seikka on lasten harrastukset, vaikkakin hyvä. Mielestäni ne kaikenmaailman leipomiset ja buffettivuorot ym. ym. on täysin vapaaehtoisia. Siihenhän ajaa kuntien kalliit salimaksut jne. Itse en halua edes muulla ajalla olla tekemisissä harrastuskaverien vanhempien kanssa. En yhtään ylimääräistä. Saati niiden watsup-ryhmä. Uuvuttava. Samoin kouluun olen opettajalle sanonut, että wilmaa en seuraa vaan mulle voi ihan vaikka soittaa tai laittaa paperisia tiedotteita kotiin. Tosin wilmatunnukset on tytöllä ja homma toimii myös niin, että hän huikkaa ja kuittaa sieltä asiat. Karsin kaiken epäoleellisen pois, että energiaa riittää oikeasti tähän kotiarkeen. Ja työhön -valitsin jäädä tekemään etätyötä.
Mietipä vähän, jos kaikki vanhemmat odottaisivat opettajilta samanlaista erityispalveluja kuin sinä. Teet lisäksi lapsellesi melkoisen karhunpalveluksen, kun et seuraa hänen koulunkäyntiään.
Tämä vertaistukiteksti tuli tarpeeseen. Kiitos!
Mun aivojen muistikortti on täyttyny jo ajat sitten. En tiedä millä voimalla kahlaan läpi taas uuden viikon. Pitäisi olla jo unessa, mutta…
Ehkä tämä tästä…
Tällaista luettuaan tällainen perheetön/lapseton 1979 syntynyt edelleen itseään etsivä mieshenkilö ei ehkä enää ikinä valita mistään.
Minulla on omat elämänhallintaan ja kenties mielenterveyteen liittyvät ongelmani, joiden takia oman pikku elämäni pyörittäminen herättää pienessä päässäni kysymyksen, että miten tämän kaiken pitäisi toimia. Sen rinnalla joku perheen pyörittäminen on päätähuimaava konsepti.
On pakko nostaa hattua teille, jotka kykenette pitämään lapsiperheen arjen käynnissä, ennen kuin lasten oma-aloitteisuus kasvaa. Samalla on nostettava hattua tälle henkilölle Huono äiti -sivuston takaa. Kun tuollainen uupumus vaivaa, on jo melkoinen suoritus saada sylkäistyä tällainen blogiteksti.
Ette tarvitse kaltaistani miestä sanomaan mitään, koska en varmasti kykene edes ymmärtämään kuvioitanne. Sanon silti tämän: Huono äiti? Tuskinpa.
Älä suotta vähättele itseäsi – minua ainakin ilahdutti empaattinen viestisi! Tekstin tuntemukset ovat hyvin tuttuja, mutta niiden yleisyys yllättää: Näinkö tässä kokonainen sukupolvi uhrataan suorittamisen alttarille.
Seurasin aikani vaimon täydellisyyden tavoittelua.. Yritin auttaa, mutta tein aina väärin.. Lopulta hän ei enää jaksanut.. jätti lapset ja kodin minulle ja lähti..
En syytä häntä valinnastaan, mutta vieläkin ihmettelen että hän ei voinut alentaa standardeja, vaan ajoi itsensä mielummin seinään.
Nyt kun koko homma on minun vastuulla, olen ottanut selkeän linjan.. Jalkapallon myyjäisiin, tai mihinkään toimintaan en osallistu/leivo/maksa extraa. Koulusta tulee välillä pyyntöjä osallistumaan, ei onnistu. Opettaja halusi sopia ajan lapsen kehityskeskustelulle (se alkaa jo tokalla luokalla nykyään). Ilmoitin kylmästi mitkä ajat minulle sopii, enkä jousta hänelle lainkaan. Hän jousti ja saatiin aika sovittua.
Töissä kynä putoaa tasan kl 16 kun lähden hakemaan lapsia tarhasta. Olen sanonut toimarille että laita mulle mailia asiasta jos on tärkeetä, mä lähden nyt hakemaan lapsia tarhasta.
Kotona ruoka ei aina ole lautasmallin mukaista, mutta ainakaan lapset ei mene nälkäisinä nukkumaan.
Pyykki menee kaikki automaattipesuohjelmalla ja kuivausrumpuun. En edes yritä lajitella niitä eri pesuohjelmien mukaan. Vielä ei ole mikään vaate mennyt pilalle.
Mutta silti.. on tämä 3 pienen lapsen paketti aikamoinen, en yhtään ihmettele että näinkin moni äiti on aivan lopussa. Oma ohjeeni on vaan että kun maailma yrittää painaa päälle, painakaa takas. Kun on joku helpompi tapa, ottakaa se.. miksi tehdä täydellistä, kun ei siitä kukaan huomaa.. lapset välittävät vain siitä että oletko sinä läsnä, ei siitä onko heillä joka päivä puhtaita vaatteita. (niitä samoja voi käyttää kyllä useamman päivän) Ja rutiinit ovat hyviä. Ruutiinit vapauttavat miettimisen. Ei tarvitse miettiä onko täällä likaista vai ei, kun siivouspäivä on torstaina, niin sitten asia pysyy hallinnassa sen avulla. Pää tässä muuten hajoaisi, jos kaikki asiat pitäisi joka käänteessä miettiä uusiksi.
Miehenä minuun ei kohdistu samoja odotuksia kun teihin, luojan kiitos siitä. Mutta voimia kaikille jotka ovat vastuussa kodin pyörittämisestä, helppoa se ei ole.
Ensin kirjoittajalle :
Kovasti tsemppiä!
Kuulostaa siltä että uupumus on kova. Ehkä jo menisin käymään lääkärillä ennenkuin pahenee liikaa. Nykyajan työpaineet on niin kovat ja siihen vielä arjen pyöritys, se kaikki on todella vaativaa.
Ja jos sinulla on aviopuoliso -> laita osa töistä ja vastuusta hänelle. Ja annat tehdä asiat OMALLA tavallaan. Kunhan hoitaa homman. Ja jos mokaa, Anna kantaa seuraukset itse!
Pyydä apua kunnan perhetyössä!
Ihanaa kuulla yksinhuoltaja miestenkin kommentteja täällä 🙂.
Tsemppiä kovasti sinulle myös arkeen!!
Se on totta että naiset välillä ”suorittavat” liikaa. Ja koska haluamme että asiat tehdään meidän tavalla, emme välttämättä anna aviomiesten jakaa tätä taakkaa => tässä oppiminen naisille, antakaa miesten ne tehdä ja antakaa heidän tehdä omalla tavallaan, älkääkä mussuttako asioista tai neuvoko . Ja olkaa onnellisia saamastanne avusta.
On myös valitettavasti niitä miehiä jotka eivät auta ajoissa, silloin kun se parisuhde vielä on pystyssä. Kuten ex mieheni.
Niin ja neuvo kaikille, Eläkää omaa arkeanne, älkää tuijottaako ja vertailiko omaa elämäänne ystävienne ja tuttujenne facebook yms postauksiin, joissa elämä vain hymyilee. Nauttikaa omasta arjestanne sellaisena kuin se on.
Tuttua huttua! Meillä mies kyllästyi kattelemaan jatkuvaa sotkua niin muutti omia toimintatapojaan. Aloitti uuden rutiinin, jossa joka päivä siivoaa tai hoitaa ym. askareita tunnin verran. Molemmat yllätyimme kuinka suuri vaikutus tällä on ollut. Mies on tyytyväisempi, samoin minä, siistimpi koti kohottaa heti mielialaa (varsinkin ku sitä ei ole tarvinnut itse kuurata) ja itsellä riittää enemmän energiaa hoitaa kaikkia muita hommia, eikä v****a jatkuvasti kun joutuu kaiken tekemään itse.
Nyt mies ei ole n. viikkoon tehnyt tuntiaan askareita sairastamisen takia ja nopeasti palasi ärsytys ja kireät välit.
Lapsiperheen arki on semmoista rumbaa, että kyllä koko perheeltä (myös muksuilta iän mukaan) vaaditaan osallistumista. Meillä pragmaattinen lähestymistapa auttaa ja excel on kovassa käytössä.
Jaksamattomuutta ei pidä hävetä ja oman ajan ottamisesta ei pidä potea huonoa omatuntoa. Kaikki olemme erilaisia ja joskus jaksemme enemmän, joskus vähemmän. Minun työpäiväni loppuu siihen kun lapset menevät nukkumaan, vaikka mitä jäisi kesken. Sitten kudon, luen, kirjoitan, töllötän TV:tä tai youtubea tms. ja hyvällä omallatunnolla- taas selvittiin yhdestä päivästä. Hyvä minä!
Kiitos tästä puheevuorosta! Se lohdutti tänä marraskuisena sunnuntai-iltana!
Tuohon omat näkemykset. 4 lasta tehty. Ja poltin itteni melkein loppuun muutamaan otteeseen yrittämällä hoitaa kaiken täydellisesti ja yksin.. Nykyään mennään keveämmin. Lapset saa valita harrastaako vai ei. Siivoan sillon kun fiilistä on. Ihmisten vaateista (yleensä koulun) sanon kaikille ok. ja toteutetaan jos tuntuu siltä. Sohvaperunana oloa harrastan sillon kun siltä tuntuu. Ja jos jeesiä kaipaan, niin aloitan lauseen, voisko joku vähän auttaa… jos ei kuulu mitään, niin jatkuu et perkele . no voin tehä kaikki IHAN yksin!!!. niin heti tulee apukäsiä 😀 ja paljon harrastan lasten kanssa telkkarin tuijottelua ja huomaan et ne ovat minun ja ihania <3 huomasin, et elämä on helpompaa ja lapsetkin nauttiin, kun en ole alati "vingutettu kieli " et eletään omaan tahtiin ja nautitaan elämästä. jatkuva stressaaminen pilaa lasten elämän ja vie ennenaikaseen hautaan. töissä yleensä joutuu paineen alla olee koko päivän , niin koti on oltava stressi vapaa 🙂
Loistava kirjoitus! Nauroin ja samaistuin. Kaikilta vaaditaan ihan liikaa ja niin monessa eri kohteessa. Voiko kukaan oikeasti ihmetellä miksi mielenterveyslääkkeitä syödään. Ja tämän kaiken lisäksi yhyeiskunta on usein syyllistävä viranomaisten toimesta , parantuakin pitäisi xx ajassa jotta perhettä ei revitä palasiksi…
Tämä on ihan todellista. Olin hyvä äiti ja sitten pikkuhiljaa tuli todellinen uupumus. Varjon yli hyppimistä. Terveys meni. Nyt sairaslomalla jo puoli vuotta. Mutta vanhemmuudesta ei ole oikeasti mahdollista levätä. Oravanpyörä. Et ole yksin.
Vähän sama olo. Päälle vielä kaikki valittajat ja kytttääjät sekä päiväkoti joka valittaa joka asiasta. Parhaansa tekee mutta mikään ei riitä yhteiskunnalle ja työnantajalle.
Tätä samaa kokonaisen vuoden itkeneenä – kiitos! Luulin että olen ainoa jota uuvuttaa jatkuva muistaminen ja alituinen velvollisuus tehdä jotain