”Viaton vitsailu jätti elämänpituiset jäljet”
”Tässä mietin nyt miljoonannen laihdutuskuurin alettua että onko tässä enää mitään järkeä. Peilikuva kun ei muutu vaikka mitat ja puntarit kertois mitä. Ja miksikö? Palataan ajassa reilut 20 vuotta taaksepäin. Peruskouluaikoihin. Siihen kun kuulin ensimmäisen, tai 50:nnen kerran olevani läski.
Lapsi kun kasvattaa identiteettiä niin siinä on se hassu juttu että asiat mitä kerrotaan niin sitä pidetään totena. En minäkään laiha ollut, mutta en myöskään yltiö lihava. Sen lisäksi tuli tutuksi termit ”sotanorsu”, ”valas” ja ihan vaan että ”hyi helvetti kun tuo taas lyllertää menemään”. Ei näiden sanojista tänä päivänä varmasti monikaan muista enää edes minun olemassa oloani. Eikä tarvikaan. Heille ne olivat vain sanoja, lapsen viatonta vitsailua. Minulla ne on vuosia pyöriny mielessä ja aina kun peiliin kurkkaa siellä katsoo se sama ”sotanorsu” tmv.
Ja koska eihän sitä epävarmuutta voi näyttää vieläkään, varmin tapahan on tottakai vitsailla omasta ulkonäöstä. Ainakaan kukaan ei tajua että se on vaikea asia saatika käytä sitä hyödykseen. Jos joku erehtyy mainitsemaan, ihan vaan kysymään vaikka et ”ootko sä raskaana” voi naurahtaa että ihan vaan hyvin syönyt ja tipauttaa ne kyyneleet ja pohtia miksi se pullanpala tuli syötyä, toki katseilta piilossa. Raskausaika oli ehkä kamalinta. Kun se maha kasvoi. Muilla oli nätit, pyöreät vauvamahat ja omasta peilistä tuntui katsovan entistä isompi sotanorsu.
Mitäkö tällä avautumisella hain? En kaipaa pahoitteluita vanhoilta kiusaajilta. En tee niillä yhtään mitään, ne kun ei korjaa rikottua itsetuntoa. Se täytyy tehdä itse, pala palalta. Ehkäpä toivon että joku heräisi vain ajattelemaan mitä jälkeä on aiheuttanut, ja huolehtisi ettei se oma jälkeläinen tuhoa jonkun muun elämää.”
Nimim. Ikuinen punkero
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minäkin uskallan väittää että olisin ihan varmasti erilainen, paljon sosiaalisempi, iloisempi, luottavaisempi ja paremman itsetunnon omaava jos mua ei ois kiusattu peruskoulussa ikinä. Neljä vuotta lähes systemaattisesti tietty tyyppi ja muu tukijoukko nakkeli milloin mitäkin haukkumasanoja, ohi kävellen, ruokalassa, välitunnilla, bussissa, milloin missäkin. Yläasteella sitten pari muutakin keksi alkaa nimittelemään omia keksimiään lempinimiä. Eikä kukaan puolustanut ikinä, ei edes kaverit uskaltanut. Enkä ymmärrä mikä mussa oli niin ärsyttävää että piti jatkuvasti olla jotain sanomassa. Minä kun en niille varmaan montaa sanaa edes sanonut. Yhden kohdalla ehkä kateus. Miten joku jaksaa vuosi tolkulla haukkua jotain ja oikeesti miten edes kehtaa isoon ääneen huudella? Eikä kukaan ole ikinä pyytänyt anteeksi. Omalle lapselle oon puhunut kiusaamisesta ettei toisia saa missään nimessä nimitellä tai töniä, lyödä tai potkia ja mitä kiusaaminen voi aiheuttaa. Anteeksi en oo antanut kun eipä kukaan ole edes pyytänytkään anteeksi. Toivon vaan ettei oma lapsi joutuisi koskaan kokemaan kiusaamista. Ja kovat seuraukset kiusaajille, on se oikeesti kumma ettei sitä saada loppumaan kouluissa.