Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kerronpa tässä tarinan uusperseilystä. Tapasin sielunkumppanini, nykyisen aviomieheni, yli viisi vuotta sitten. Meillä molemmilla oli lapsia edellisestä suhteesta. Mikäs sen parempaa kuin löytää mies, joka tietää mitä elämä on lasten kanssa.

Kaikki alkoi hyvin, lapset pitivät toisistaan, ja miehen lapset myös minusta. Kunnes muutimme yhteen. Siitä alkoi kiusanteko, jossa lapset ovat pelinappuloina. Ensin meitä ja suhdettamme arvosteltiin julkisesti miehen exän toimesta, sitten alkoi tulla perättömiä rikosilmoituksia mm. lasten pahoinpitelystä. Myös lapset muuttuivat pienessä hetkessä avoimista sulkeutuneeksi ja pelokkaiksikin.

Ymmärsin itse aikaisessa vaiheessa mistä on kyse, onhan minulla jo aiemmasta liitostani kokemusta mitä vieraannuttaminen on. Se noudattaa aina tiettyä kaavaa. Kun mieheni ei suostunut allekirjoittamaan häthätää perehtymättä vanhimman lapsensa kouluhakemusta, jonka kanssa exä pelmahti mieheni työpaikan pihaan, kiusaaminen sai seurakseen vieraannuttamisen. Ex yritti myös saada yksinhuoltajuutta ja koetti saada mieheni näyttämään väkivaltaiselta ja ongelmaiselta, niin että aina piti olla jonkun ulkopuolisen miehen mukana lapsia hakemassa, kun ei tiennyt mitä ex vielä keksiikään.

Mieheni ei saanut exän mielivaltaisen päätöksen johdosta tavata lapsiaan pitkään aikaan. Tämä asia meni lopulta käräjäoikeuden sovitteluun, jossa exä oli vielä väittänyt että mieheni ei halua lapsia tavata. Kas kummaa, miehelläni kuitenkin oli viestit tallella, joissa oli lapsia kysellyt luokseen. Käräjäoikeus vahvisti uuden tapaamissopimuksen. Tämän jälkeen tapaamiset toimivat kuitenkin miten sattuu ja usein lapset olivat kipeinä, tai kaveritouhut menivät isän tapaamisten edelle.

Sitten kun sentään tapaamiset joten kuten toimivat, lapset olivat puhuneet kotona, että me olemme ehdotelleet muuttoa tänne meille. Totuus kuitenkin oli, että lapset itse puhuivat asiasta. Lapset olivat yrittäneet kääntää asian äidilleen niin että he ikäänkuin ”haistelevat” meidän varjolla mitä äiti asiaan sanoisi, jotteivät itse saisi nuhteita halustaan muuttaa.

Kuva Kelly Sikkema.

Nyt, vuosia myöhemmin, käräjäoikeuden vahvistamasta tapaamissopimuksesta huolimatta mieheni ei saa lapsia luokseen ollenkaan, koska exä on päättänyt, että ei pakota lapsia tulemaan meille. Vaihtoehtoina on sakkouhan hakeminen, joka ei sitten käsittääkseni enää lapsen täytettyä 12 vuotta toimikaan, koska täytäntöönpanoon ei voi ryhtyä lapsen vastustaessa.

Lastensuojelu on voimaton, samoin lastenvalvoja. Heillä ei myöskään ole näkemystä nähdä asioiden oikeaa laitaa, tekevät vain työtä työnä. Ja koska vanhempia on aina 2 on myös 2 eri näkemystä. Sovittelua ehdotetaan, toimiva ratkaisu se ei ole, kun väittelet narsistista ja aina oikeassa olevaa ihmistä vastaan.

Eikä tässä kaikki, lapsilta jää isovanhempisuhteet ja kaikki isän puolelta olevat sukulaisuussuhteet väliin.

Suomessa on ammottava aukko näissä lasten tapaamisasioissa. Nykyinen järjestelmä antaa mahdollisuuden kiusantekoon tapaamisten kautta. Tuntuu, että joissain tapauksissa etävanhemmalla ei ole mitään oikeuksia lapseen eron jälkeen ja hyvä vanhempi muuttuu hirviöksi, jonka hoiviin ei kullannuppuja parane antaa.

Tässä olisi muutoksen paikka.”

Nimim. Uusperseilyä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

12 vastausta artikkeliin “Uusperseilyä”

  • Nimetön sanoo:

    Meillä mies lopetti elarien maksun viimeisenä yrityksenä saada ääntään kuuluviin. Siinä vaiheessa oli kirjaimellisesti kaikki muut vaihtoehdot yritetty, mutta lastensuojelussa vain siliteltiin vieraannuttavaa päätä ja kehotettiin isää sopimaan keskenään. Oli viestit, oli päivätyt merkinnät jokaisesta väliin jääneestä tapaamisesta, jne. Mutta ei, kun toinen osaa sopivasti hymyillä ja esittää, olla hyvää pataa viranomaisille, niin kaikki kuitataan sillä että lähi on yhteistyöhaluinen.
    Niin ja ne elarithan lähi lasketti uudestaan, kun lapsi ei ole sopimuksien mukaan etävanhemmalla vaan hänellä kaiken aikaa. Eli tapaamisia ei noudatettu ja sen myöntämällä sai vain palkinnon, ei viranomaiset edes maininneet että pitäisi petrata tapaamisissa.

    Lopulta lapsi kävi salaa, se loppui siihen kun äiti sai tietää. Nykyään ei uskalla edes kaupassa tervehtiä, vaikka olisi yksinään. Isä on yrittänyt pitää yhteyttä, mutta pakostakin iskee luovutusmieliala kun viesteihin ei vastata, puheluihin painetaan punaista ja ei tervehditä. Sitä odotellessa jos lapsi täysi-ikäisenä uskaltaisi tutustua edes sisaruksiinsa, tosin epäilemme että äidin ote on liian kova edes siihen.

    Vieraannuttamisesta puhutaan paljon, mutta todella vähän tehdään sen suhteen että siihen voitaisiin konkreettisesti puuttua. Tai edes osattaisiin tai haluttaisiin puuttua.

  • Suomi on paskamaa sanoo:

    Toi 12-vuoden sääntö on kyllä ihan naurettava. MLL varoittaa, että 12-vuotiaat ovat helposti johdateltavissa vieraiden ihmisten toimesta. Miksi ne eivät olisi sitä vieraannuttavan vanhemman toimesta? Laki ja koko asenne ilmapiiri etä- ja lähivanhemmista, että tällaistä ei tapahtuis, mut ei taida toimia muutakuin sivistysvaltioissa

  • Nähty miten etävanhemmalta on viety kaikki mitä irti lähtee sanoo:

    Juu, etävanhemman kaikki rahat kyllä tuntuu kuuluvan ja kelpaava vieraannuttajalle ja ”hänen” lapselle. Eikä tällä huonolla etävanhemmalla pidä olla mitään elämää enää ikinä, parisuhdetta tai uusia lapsia ainakaan.

  • Sari sanoo:

    Erosimme -90 kun koko yhteishuoltajuus oli uusi asia. Isä oli katkera minulle, ja kiusasi välttelemällä lastensa tapaamista milloin milläkin tekosyyllä. Yhteishuoltoa perusteltiin ”lapsen oikeudella molempiin vanhempiin”, mutta se ei jättänyt etävanhemmalle mitään velvollisuutta. Mene vain soittelemaan ovikelloa, minulle sanoi lastenvalvoja,

    • Suripahde sanoo:

      Eipä nykyisinkään etävanhemmalla tunnu mitään vastuuta olevan, oikeuksia vain. Kun lapseni sairastui vakavasti ja isää olisi kaivattu jakamaan vastuuta lapsensa hoidoissa, hän päätti, ettei huvita. Ja ei häntä kukaan voi pakottaakaan.
      Miten selität sairaalle lapselle, miksei isää näy mollaamatta toista vanhempaa?

  • Bioisä suoraan helvetistä sanoo:

    Sitten on niitä jotka huutavat kovaan ääneen että heidät on vieraannutettu lapsesta, mutta käykin ilmi ettei ole vuosia kiinnostanut edes koko lapsi. Tekevät vain kiusaa ja valheet uppoavat vieraisiin, kun toinen päättääkin mustamaalata viatonta osapuolta peittääkseen mitä itse on tehnyt oikeasti.

    Esimerkkitapauksessamme joka on totta, biologinen isä ei ollut kiinnostunut tapaamaan omaa lastaan, sai vain valvottuja väkivaltaisuuden vuoksi.
    Ei ollut edes kotona kun lasta raijattiin sinne. Ohareita ja katoamisia, niin että lapsi unohti hänet. Vuosia kului.
    Seuraavaksi isä keksi että hänet onkin vieraannutettu, kun sopivasti unohti, että itse tuijotti milloin pullon tai lasin pohjaa perseet olalla, tai pilleripurkkia. Ja kävi ihmisten päälle.

    Bioisä lähetteli äidille tappouhkauksia ja muisti yhtäkkiä omaavansa lapsia (valehteli tälle äidille hoitaneensa edelliset, kävi ilmi ettei näin ollut asia).
    Käräjillä määrättiin nyt kouluikäistä lasta tapaamaan täysin vierasta vanhempaa, joka ei ole soveliasta seuraa kellekään (tiedossa kyllä, mutta lapsen etu ajaa ohi vanhemman tekojen).
    Tuomari ei edes kuullut äitiä, vaan ensimmäiseksi ilmoitti että lapsen pitää tuntea omat vanhempansa ja näin rikollisen päihdeongelmaisen, jonka vintissä pimenee usein, oikeudet olivat tärkeämmät kuin lapsen.

    Lapsen täytettyä 12, sitten vasta häntäkin kuultiin.
    Lapsi ei halunnut tavata, bioisä alkoi tehdä kiusaa. Valehteli viranomaisille, teki lehtitilauksia äidin nimissä, useampia. Äiti teki ilmoituksen poliisille, ilmeisesti Suomessa saa vapaasti tilata toisen nimiin lehtiä kiusantekomielessä ja useita kerralla. Vaikka oli todisteet että isän kirjoittamat tilauskupongit… käsiala sama. Mitään poliisi ei tehnyt.

    Bioisältä uhkailuja, raivokohtauksia jopa muillekin kuin äidille (näkivät millainen on oikeasti). Repi lapsensa tekemät piirustukset, valokuvat lapsesta, siis kaiken mitä oli saanut ja lähetti palaset eräälle hlö.lle. Millainen ihminen tekee noin…

    Se on myös jännä miten uhrilla ei ole mitään oikeuksia eikä keinoja suojata itseään. Poliisikaan ei voi tehdä mitään, ennenkuin uhkaaja murtautuu sisään.
    Lähestysmiskielto oli perheen vaikeaa saada ja äitiä pelotti mennä käräjille jos bioisä tuleekin paikan päälle. Sen turvin kuitenkin onnistui saada lähestymiskielto.

    Bioisä haki toisen kerran tapaamisia käräjillä ja naureskeli ja valehteli. Hänen silmissään äiti oli paha ja syyllinen kaikkeen, hän ei ole tehnyt koskaan mitään (päihderiippuvainen ja turvautuu väkivaltaan, tuomittu teoistaan). Ja hänet vieraannutettu, viaton vuoden isä.

    Tappouhkausten takia perhe joutui hankkimaan turvakiellon ja muuttamaan.
    Bioisä voi elää miten huvittaa ja saa vieraatkin ihmiset uskomaan valheisiinsa.
    Huutaa kovaan ääneen miten hänet on vieraannutettu ja lapsi aivopesty, vaikka itseä häntä ei kiinnostanut koko lapsi vuosiin. Pikkulapsi ei muista sellaista ihmistä jota hän ei näe ikinä.

    Bioisä ei myöskään ole hoitanut ainuttakaan lastaan. Oli tärkeämpää tekemistä.
    Nyt ihmettelee, kun lapsia ei kiinnosta tavata häntä.
    Seuraavaksi alkaa kiusanteko, voi mennä vaikkapa pari vuotta kunnes aktivoituu uudestaan.

    Tarinan opetus on se, että joskus käräjäoikeus määrää lapsen tapaamaan ihmistä, josta ei ole kuin haittaa lapsen kehitykselle ja turvallisuudelle.
    Se ei ole lapsen etu enää, että vaarallinen henkilö saa oikeudet lapseen.

  • Eevia sanoo:

    Kaikki nämä asiat mitä täällä on viime päivinä kirjoitettu liittyvät toisiinsa.
    Josko isät alkaisivat ottaa isompaa vastuuta lapsistaan ja lakata hoidattamasta heitä vaimoilla ja tyttöystävillä. Oletuksen omaisesti pyrkiä vuoroviikko järjestelyyn tai ainakin sellaiseen oleskeluun johon kuuluu myös arkea. Osallistua lasten harrastuksiin, kouluun, terveydenhoitoon, yms. niin ehkä joku päivä isäkin voitaisiin nähdä tasavertaisena vanhempana jolla on tasavertaiset velvollisuudet sekä oikeudet.

    Sillä että niin moni isä venkoilee vanhemmuutensa kanssa he kaivavat itselleen ja muille miehille kuoppaa jalkojensa alle.
    Nyt tsemppiä isät, vaatikaa itseltänne enemmän niin saatte enemmän.

    • Katariina sanoo:

      On paljon isiä, jotka ovat taistelleet oikeudessa ja halunneet vuoroviikkoasumista ja moni on joutunut hakemaan lasten asumista luokseen ihan sen vuoksi, että he kykenevät tukemaan lasten ja äidin tapaamisia. Lähi anhemman tehtävä se on, lukee lastenhuoltolaissa hyvin selvästi.
      Aina näihin keskusteluihin puskee äitit, jotka valittaa, että isä ei halua ja on niin kelvoton…
      Entä jos joskus huomion saisi se isä, joka on tehnyt kaikkensa, itkenyt, valvonut, menettänyt terveytensä surressaan sitä, ettei näe lapsiaan, taistellut, ottanut velkaa maksaakseen oikeuskulut jne. Vain, että saisi olla isä lapsilleen?

    • ... sanoo:

      Mun mies hoiti lapsensa, äiti oli töissä tai juhlimassa (kävi myös lämmittämässä toisten miesten sänkyjä), oli äärettömän hyvä ja rakastava isä (on tosin vieläkin). Olivat jo eronneet (asumuserossa) ja lapset oli isällään 3 viikkoa putkeen, näkien äitiään yhden tunnin koska äitiä ei kiinnostanut.

      Mies löysi uuden naisen, niin isästä tuli kamalan paska ja väkivaltaa ja päihteitä harrastava vätys. Yhtäkkiä lapset ei saaneetkaan mennä isälle, ihmiselle joka heidät on pienestä pitäen hoitanut. Saati uuden naisen luo, hänhän oli sentään huoraava narkomaani. Jolla tosin asui omien lasten kanssa ja kävi vielä jopa töissäkin. Nainen joka ei edes juo tai polta ja hoitaa omat lapsensa. Ja lasten ja heidän bio isän suhteesta pitää huolen, niin ettei se katkea.

      Miten voit sanoa, että isät ovat vätyksiä ja vaan äidit hoitaa lapsensa?

  • isätön sanoo:

    Olin 2-vuotias, kun vanhempani erosivat. Minulle on kerrottu, että ensin äitini ei halunnut antaa niin pientä yön yli vierailulle isän luo. Muutaman vuoden päästä isä ei halunnut ottaa minua, nuorinta, koska kahden vanhemman sisarukseni kanssa oli tarpeeksi menoa ja meininkiä.
    Kun tulin kouluikään säännöllistä viikonloppu-vierailua yritettiin, mutta usean tunnin matkustus junan vaihtoineen oli minulle liian rankkaa. Muistan itse miten maanantaisin en olisi jaksanut herätä kouluun.
    Siitä muutaman vuoden päästä isällä olikin jo uusi perhe, tapaamiset minun kanssani eivät mahtuneet kuvioon.
    Sitten tulikin murrosikä tunnemyrskyineen ja isä, saatikka pienten sisarten seura ei kiinnostanut yhtään.
    Ja niin tulin täysi-ikäiseksi oikeastaan tutustumatta tai tapaamatta miestä jota ilman en olisi olemassa.
    Nykyään välimme ovat kohteliaan hyvät: lähetämme joulukortit, tapaamme ja soitamme muutaman kerran vuodessa, mitään kovin syvällistä emme ole koskaan saaneet aikaiseksi, koska yhteys ja yhteiset kokemukset puuttuvat.
    En voi olla välillä miettimättä kuinka erilainen suhteemme voisi olla, jos olisi ollut olemassa laki tai asetus jonka nojalla tapaamisemme ja yhteydenpitoamme olisi ollut ”pakko”järjestää. Minulla olisi voinut olla erosta huolimatta isä, ja lapsillani isoisä.

  • Uusiomamma sanoo:

    Kiitos! Tämä on aivan kuin meidän tarina.
    Kun minä astuin kuvioihin, niin yksi uusi tekosyy lisää: et kykene asettamaan lapsia etusijalle, vaan laitat uuden naisen ja sen lapset omien edelle. Mikä ei pidä paikkaansa, jokainen vanhempi rakastaa omia lapsiaan maailman eniten.
    Ex on koko ajan kännykän päässä, hallitsee ja kontrolloi. Lapset pahassa välikädessä.

    Sosiaalitoimi mahdollistaa tämän likaisen ja väkivaltaisen pelin alkamisen ja jatkumisen. Ex itkee ja esittää uhria, ja pullantuoksuista äitiä sopivassa kohtaa. Mikä ei ole kuitenkaan se totuus.
    Tarkoituksella vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.
    Sosiaalityöntekijöillä ei ole koulutusta ja kokemusta nähdä näiden persoonallisuushäiriöisten ihmisten läpi. Vuosien taistelut jättää jälkensä ja tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi, kuin se, jos eron jälkeen heti molemmat vanhemmat olisivat tasavertaisessa asemassa.
    Mikä siinä on niin vaikeata tukea toisenkin vanhemmuutta ja lasten oikeutta molempiin vanhempiin

    • Xxxxxx sanoo:

      Vähän ohittaa aihetta mutta nykyään ei ole 12v ikärajaa vaan lapsi voi minkä ikäisenä tahansa tuoda mielipiteensä esille ettei tahdo etä-vanhemmalleen ja sitä on kunnioitettava.

      Monia asioita tunnistin. Uusioperhekuviot koskettaa. Rikosilmoituksia täälläkin tehty mutta itse olen tehnyt ja on hyvä syy. Ei ole perättömiä mm lapsen koskemattomuutta on loukattu ja sen on exä puolisonsa kanssa myöntänytkin. On paljon muutakin. Osui tuo kohtakin ettei lapset näe toisen puoliskon vanhempia. Tähänkin hyvä syy. Alkohlismi ja röökin ketjupoltto sisällä.

      Tahdin vaan sanoa että välillä voi olla oikeitakin syitä miksi rajata. Sitten on toki näitäkin mitkä keksivät asioita loputtomiin ja nauttivat riidoista mitä saavat aikaan. Katkeruus kumpuaa jostakin aivan selittämättömästä ja se kostetaan sitten jopa omille lapsille