Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Oma tarinani lähtee siitä että satuin vain kohtaamaan ihanan ihmisen johon rakastuin. Elin yksin lasteni kanssa ja sattumalta törmäsin mieheen joka vei jalat alta. Tällä miehellä oli kariutunut avioliitto takanaan ja myös lapsia tästä edellisestä suhteesta.

Tarinamme alkoi kauniisti, lapsemme tulivat toimeen keskenään loistavasti ja ottivat meidät uudet aikuiset vastaan aivan mahtavasti. Valitettavasti miehen lasten äiti ei ottanut ex-miehensä uutta naisystävää niin hyvin vastaan, vaan heti alkuun tuli vaatimuksia, ettemme saisi olla yhdessä silloin, kun hänen ja mieheni lapset ovat isällään. Miksi? Tätä mietin edelleen koska lapset itse, molemmin puolin, yhdessäoloa aina toivoivat. Oliko tämä väärin?

Aika kului vähän eteenpäin. Totta on, että asia tuli aika pian eteen, mutta kyllä, me saimme yhteisen lapsen täydentämään perhettämme, ja oikeasti muut lapset olivat aivan haltioissaan uudesta pikku sisaruksestaan. Pienen lapsen syntymän jälkeen se alkoi, kauhea terrorisointi miehen exän puolelta. Meidän kasvatusmetodimme ovat kaikki väärin, minä en saisi osallistua hänen lastensa kasvatukseen millään tapaa.

Lapset itse kertoivat ikävöivänsä äitiään äidin luona, ja kaipaavansa äitinsä huomiota, koska heidän äidillään ei lasten kertoman mukaan aikaa heille ollut. Äitiviikoilla lapset melkein asuivat aina mummolassa, mutta meillä ollessaan me olimme läsnä. Minä itse pidin lapsia kuin ominani, rakastin, kuuntelin murheita, huolehdin ja leikin heidän kanssaan. Minua alettiin jopa kutsua äitipuoleksi, vaikken tätä pyytänyt koskaan.

Tämäkin tarina, joka alkuun vaikutti mahtavalta, sai sen kurjan käänteen, että lapset loppupeleissä hylkäsivät isänsä, kuulemma minä tähän olen syypää mutta sen kummempaa syytä tähän en koskaan saanut. Minä, joka antoi lasten avautua kun he halusivat, halasin kun he halusivat, ja vain huolehdin heistä. Ja ne ihanat höpöttelyt sekä leikit.

Kuva Karim Manjra. Ylin kuva Kelly Sikkema.

Haluan vain kysyä: Miksi? Miksi et halunnut minua lastesi elämään, vaan käänsit heidät minua vastaan? Miksi et alkuunkaan halunnut hyväksyä uutta ihmistä lastesi elämään, et koskaan edes tervehtinyt minua, tai koittanut lähestyä minua, mutta silti väitit minun olevan vaikeasti lähestyttävä? Miten ihminen voi edes sanoa noin toisesta, jos ei tunne, sinun lapsesi kyllä ottivat minut hyvin vastaan ja ilmeisesti pitivät minua myös luotettavana aikuisena kun halusivat avautua minulle. Miksi halusit tuhota sen?

Ja kyllä tämäkin tarina pitää sisällään sen, että miehen sukukin nykyisin tukee tätä exää, ehkä sellainen esitys menee toisiin niin läpi. Heillekin haluaisin esittää kysymyksen: Miksi te sisarukset hylkäsitte veljenne? Hän avautui teille kaikesta mitä oli tapahtunut, silti kaikki kaatui hänen niskaansa. Miksi näin tapahtuu, kaikki merkit on esillä mutta kukaan ei niistä välitä, miksi?

Ainoa asia mitä me halusimme, oli elää onnellisena yhdessä perheenä, mutta se ei kelvannut yhdelle ihmiselle, joka teki kaikkensa tuhotakseen sen. Kyllä olemme onnellinen perhe edelleen, mutta olisimme voineet olla se isompi perhe, mikä olimme alussa. Harmi.

Joskus jokaisen olisi hyvä katsoa ympärilleen, että onko se itsestään ääntä pitävä läheinen oikeasti kiinnostunut teistä, vai siitä että haluaa vain varmistaa että te pysytte hänen lähellään, vaikka tapahtuisi mitä. Onko hän varmasti se joka puhuu totta vai onko kaikki pelkkää teatteria. Elämä antaa, elämä ottaa, mutta niin se myös jatkuu.”

Nimim. Minä vain

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

22 vastausta artikkeliin “”Ainoa asia mitä me halusimme, oli elää onnellisena yhdessä perheenä””

  • A sanoo:

    Meillä lapsen äiti haluaa savustaa minua, avovaimoa, pois ja on kertonut lapselle ja sosiaalitoimelle valheita, tehnyt lastensuojeluilmoituksen joka oli täynnä valheita. Mies taistelee asianajajan kanssa tuulimyllyjä vastaan. Näitä on liikaa. Äidit ei ole aina niitä parhaimpia huoltajia, äiti ei ole aina automaattisesti se paras huoltaja lapselle, avatkaa silmänne, älkää uskoko valheisiin, vaadi todisteita. Tsemppiä kaikille isille ja uusille puolisoille!

  • Voimaton sanoo:

    Täällä myös samankaltainen tilanne, valitettavasti. Onneksi ei vielä noin pitkällä eikä sukulaisia ole otettu mukaan, mutta mieheni exä yrittää vieraannuttaa lapsiaan isästään. Ja kaikin puolin muutoinkin estää miestäni elämään onnellista elämää. Mustamaalausta, valheellisia väitteitä lastenvalvojalle ja jopa lastensuojeluun. Myös miehen työnantajan suuntaan 🙁
    Minua mieheni eksä ei suostu tapaamaan lainkaan.

    Lapset ovat hämmentyneitä, kun äiti puhuu ilkeitä isästä, meillä taas ei ikinä toisinpäin. Onneksi lapset ovat jo sen verran isoja, että eivät ole täysin vietävissä vaan osaavat itse päättää ja tulevatkin mielellään meille. Se on silti pienille väärin eikä todellakaan lisää heidän hyvinvointiaan 🙁

  • Paha äiti? sanoo:

    Asiallavoi ollavaikka mitä puolia. Meillä exäni uusi käytti henkistä väkivaltaa kasvastuskeinina: raivohuutoa, haukkumista, syyllistämistä, pimeään koppiin sulkemista. Minua hän ja exäni pitivät vieraannuttajana kun yritin puuttua siihen. Onneksi erosivat ja ex on myöntänyt nämä.

  • Onnistuneesti mustamaalattu äitipuoli sanoo:

    Tutun kuuloinen tarina. Valitettavasti. Lapset sentään vielä käy, mutta miehen suku ei.

  • Nimetön sanoo:

    Ehkä se toinenkin äiti halusi vain ”elää onnellisena yhdessä perheenä”, mutta hänelle(kään) ei sitä suotu. Asiassa on aina kaksi puolta. Mua aina vähän epäillyttää nämä täydelliset äitipuolet. Mitenköhän ne asiat niinku oikeasti ovat.

    • Nimetön sanoo:

      Totta! Tässä tarinassa on jotain outoa. Jotain puuttuu

    • Minä vain. sanoo:

      Voin kyllä vastata jos tarinassa jokin askarruttaa. Aivan totta että yleensä tarinoilla on kaksi puolta, tämä vain sattuu olemaan tämän tarinan laita. Ja ei missään nimessä tarina ei tuo esiin sellaista asiaa kuin että kirjoittaja olisi täydellinen äitipuoli saatika äiti, kuka on..

  • Katkera äitipuoli sanoo:

    Tuttu tarina, paitsi meillä oli miehen äiti, joka käänsi lapset minua vastaan. Hän nakersi pala palalta kaiken sen mitä olimme yhdessä rakentaneet. Onnellisesta perheestä ja lapsista jäi vain muisto. Elämästä tuli taistelutanner, koti, jossa kellään ei ollut enää hyvä olla. Siinä ei lasten hyvinvointi ollut millään mittarilla mielessä. Mieheni ei ottanut mitään kantaa ja antoi äitinsä pilata kaiken. Lopulta se johti myös meidän eroon.
    Miksi oi miksi niiden lasten onni ei ole tärkeää. Vain se oma mustasukkaisuus, katkeruus ja mikä lie 😟

  • Loppuun palanut isä sanoo:

    Vaimoni lähetti kyseisen artikkelin minulle ja pystyn täysin samaistumaan kirjoittajaan.
    Se on kuin suoraan meidän elämästä.
    Minulla on kaksi tytärtä edellisestä parisuhteesta (14v. ja 7v.) ja molemmat asuivat meidän kanssamme joka toinen viikko, kuten vaimoni poika (9v.).
    Meillä on myös yksi yhteinen poika (2v.) ja toinen yhteinen syntyy keväällä.
    Ja sehän on myrkkyä ex:lleni.
    Vanhempi tyttäreni on nyt asunut vain äidillään viimeiset pari vuotta ja nyt taistelemme nuoremman asumisesta lakimiesten välityksellä.
    Minun oma isosisko on selvästi valinnut ex:ni puolen, vaikka esittääkin muuta.
    Kaksoisveljeni kanssa olin riidoissa asiaan liittyen, mutta nyt hän on alkanut tajuamaan todellisuuden ja välimme ovat jälleen lähentyneet.
    Asia mikä vaivaa suuresti on kuin oma äitini on ottanut ex:ni puolen ja asettunut minua ja vaimoani vastaan. Olen moneen otteeseen yrittänyt sopia asioita, mutta tuloksetta. Hän ei myönnä mitään ja vika on aina muissa. Olen tullut siihen tulokseen, että äitini on narsisti.
    Ja mitä tulee lastenvalvojan ”apuun” niin siihen sanon vain, että on liian vähän miespuolisia kyseisellä alalla.
    Tällainen jatkuva taistelu vie voimat kaikilta…

    • Minävain sanoo:

      Siis aivan totta että sossuun tarvitaan myös miespuolisia työntekijöitä enemmän sekä myös sellaisia naisiajotka oikeasti ymmärtävät mikä se heidän työnkuvansa on. Puolueettomia kun pitäisi olla. Nämä tällaiset tilanteet on niin väärin, aivan sama kuka on se joka kapuloita rattaisiin laittaa mutta ne viattomat lapset näissä vain kärsii eniten.

  • Isä hylkäsi ne? sanoo:

    Kyllähän isällä on oikeus tavata lapsiaan. Jos ei muuten niin oikeuden päätöksellä.

    • * sanoo:

      Ei, vaan lapsilla on oikeus tavata isäänsä. Niin päin. Silloinkin, kun isän luona asuu muitakin. Suomessa harvassa paikassa poliisilla on aikaa tulla valvomaan, toteutuuko oikeuden päätös siitä, että lapset lopulta päätyvät toiselle vanhemmalleen.

    • Hanna sanoo:

      Se oikeus on nimenomaan lapsilla, mutta se ei ole velvollisuus.

      • ... sanoo:

        Vieraannuttaja äidit älähtivät?
        Kyllä isällä on muitakin oikeuksia kuin elatusmaksujen maksaminen.

  • Äitipuoli sanoo:

    Klassinen oppikirjaesimerkki vieraannuttamisesta. Asia, josta valtakunnan tunnetuimmat lastenpsykiatrit aika ajoin kirjoittavat mielipidepalstoilla ja antavat haastatteluja. Hyvin vähän mitään tapahtuu asian estämiseksi. Lastenvalvojilla on liian vähän toimivaltaa sekä resursseja vieraannuttamisen tunnistamiseksi. Tutkimusten mukaan vieraannuttaja kärsii usein persoonallisuushäiriöstä. Mikäli hän ei saa sairauteensa apua, on vieraannuttamista vastaan taistelu käytännössä mahdotonta. Vieraannuttaja voittaa aina, ja koko tapauksessa ei ole kuin yksi voittaja sekä kaikilla muilla pahimmassa tapauksessa mielenterveyden häiriöitä.

    • 👍 sanoo:

      Mitä vieraannuttumista? Luultavasti se äiti on halunnut jatkaa avioliittoa, mutta mies on löytänyt uuden ja lähtenyt suhteesta. Kuka sillon haluaa jakaa lapsensa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Isä voi varmasti tavata lapsiaan, mutta kuka haluaa siihen vierasta ihmistä lisänä. Jännä kun se ihminen on persoonallisuushäiriöinen, joka ei halua tuntematonta ihmistä perhe-elämäänsä. Ihmeen hyväksyttävää on tullut juosta suhteesta toiseen ja lapaet hyppää perässä kodista kotiin.

      • Huhhuh sanoo:

        Aika paksua.

        • Voi ristus sanoo:

          Ero on ero. Ei siinä ole exällä enää sanomista siihen, kenen kanssa entinen puoliso päättää perustaa perheen. Tyyppiesimerkki siitä, ettei osata miettiä ku omaa napaa ja viis veisataan lapsen hyvinvoinnista.

      • - sanoo:

        Onko tällöin isälläkin oikeus vaatia lasten äitiä olemaan aloittamatta uutta suhdetta vetoamalla siihen, ettei halua vierasta ihmistä lastensa elämään? Miksi näissä tapauksissa usein äidit saavat perustaa uuden parisuhteen, mutta isien pitää elää sinkkuina tai heitä vaaditaan lähettämään uusi perheensä toisaalle kun lapset tulevat isälleen asumaan?

      • Erolapsi sanoo:

        Se kun ketään ei voi voi pakottaa olemaan onnellinen jonku kanssa vaikka kuinka haluaisi. Parisuhteeseen meneessä ottaa sen riskin,että joutuu nielemään oman katkeruutensa ja nuolemaan haavojaan piilossa lapsilta jos kaikki ei mene ihan niinku strömsöössä. Lapsille ei kuulu eron vaikeudet eikä exälle kuulu kenen seurassa nyxä hoitaa lapsensa, jos perusturvallisuus säilyy.

      • Minävain. sanoo:

        Tarinaan lisäten, tämä biologinen äiti oli löytänyt uuden kumppanin jo ennen exäänsä, oikeastaan ennen virallista eroa jo. Ei kiitos lähdetä spekuloimaan jonnin joutavia.

    • Inna sanoo:

      Ulkopuolisen silmin olen varmaan minäkin vieraannuttaja, mutta asialla on aina kaksi puolta. Edellisen liittoni lasten isä on juonut aina ja ollut väkivaltainen sekä hyvin narsistinen. Enempää selittelemättä minulle viimeinen pisara oli väkivaltapaus eksän ja hänen uuden naisen välillä. Siinä meinasi naisen toimesta käydä huonosti, tosin eksän kohteli myös tätä näistä huonosti. Kielsi ettei lapset näkisi näitä enää yhdessä. Jouduin rajaamaan tapaamisia rankasti, annoin monia mahdollisuuksia, mutta lopulta tilanne meni siihen että lapseni piti viedä poliisien kuulusteltavaksi ja sairaalaan tutkittavaksi. Olin niin vihainen kun lapseni itki peloissaan sitä mitä kaikkea isänsä aiheuttaa. En siltikään hakenut täyttä yksinhuoltoa vaan muutaman tunnin tapaamisia viikottain. Moni ei tiedä asian laitaa, sillä en jokaiselle ala sitä selittämään. Mutta ilman sitä tietoa mitä lapset on joutuneet kestämään saan päätöksestäni rajata tapaamisia kuraa niskaan. Kestän syytökset, koetan edelleen parhaani, mutta loputtomiin en voi antaa lapsia kiusata.