”Kävipä tässä joku aika sitten niin, että taaperoni putosi portaita alas. Olimme olleet yläkerrassa ja kannoin hänet ensimmäisenä alas, jonka jälkeen lähdin hakemaan pientä vauvaani vain portaiden yläpäästä. Ajattelin, ja sanoin myös taaperolle, että ”tulen aivan pian takaisin!” Itkuhan siinä tuli, sen arvasin, mutta en sitä, että taaperoni avaisi lukitsematta jääneen portin ja kiipeäisi perääni.

Taaperoni ei ole siis koskaan avannut porttia ennen, joten osannut arvata hänen tekevän niin silloinkaan. Sieltä hän siis kiipesi itkien portaita perääni ja tuli minua vastaan. Seuraavassa hetkessä hän sotkeutui jalkoihinsa, menetti tasapainonsa ja kieri portaat alas. Juoksin kauhuissani perään, laskin vauvan alas ja nostin taaperon syliin.

Vähitellen itku laantui. Lapselle tuli putoamisesta pari mustelmaa, jotka paranivat ajan kanssa, vaan syyllisyyteni jäi. Jos vain olisin laittanut sen portin lukkoon, vaikka ihan vaan sen parinkymmenen sekunnin ajaksi, niin kaikki oltaisiin voitu välttää. Huomasin ajattelevani kuinka lapsillani olisi parempi ja turvallisempi olla jonkun muun kanssa ja mietin kenet voisin saada lapsiani vahtimaan.

Olen mielestäni ihan normi-äiti, olen äitiyslomalla ja arkeni pyörii noin 90% lasteni ja heidän tarpeidensa ympärillä. Rakastan lapsiani ja haluan heille vain parasta enkä koskaan satuttaisi heistä kumpaakaan, silti tapahtunut ”onnettomuus” sai minut epäilemään sitä, ettenkö olisi tarpeeksi hyvä pitämään lapsistani huolta.

Kyllähän näitä tapaturmia varmasti sattuu niissä ns. paremmissakin piireissä eikä varmasti ollut viimeinen kerta tämänkään katon alla, vaikka minä olenkin tästä lähtien varovaisempi ja yritän ennakoida tällaiset sattumat ja minimoida ne.

Tähän päivään mennessä syyllisyyteni on hellittänyt, ainakin hiukan. Vaikka kyllä tapahtunut silti mielessäni kaihertaa ja sydäntäni kouraisee aina kun näen mielessäni uudelleen sen kamalan hetken. Olen silti nykyään jo sitä mieltä, että ehkä lapsillani on kuitenkin ihan hyvä olla minun kanssani ja osaan pitää heidät turvassa. Ainakin yritän parhaani. Voiko enempää äidiltäkään vaatia?”

Nimim. Parhaani yritän

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset

Artikkelikuva Jelleke Vanooteghem.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

22 vastausta artikkeliin “Taaperolle sattui onnettomuus ja mietin onko lasten turvallista olla kanssani”

  • Kolmen äiti sanoo:

    Koskettavaa miten raskaasti olet asian ottanut. Inhimillinen virhe joka voi tapahtua kenelle vain. Voi kun voisikin olla aina etukäteisviisas!
    Muistan kun taapero päätti avata uunin luukun ja seisahti luukun päälle jolloin uuni lähti kaatumaan. Luojan kiitos ehdin väliin! Se tapahtui niin nopeasti. Asuimme vuokralla tuolloin. Uunia ei oltu siis kiinnitetty seinään!
    Täydellisyyteen ei kukaan pysty. Ehkä lapsen onnettomuus oli niin jörkyttävä että se johti tuohon ajatykseen ettet olisi hyvä äiti. Kahden pienen kanssa voimat menee, on vain hyvin uupunut. Siltä tuo kuulostaa. Ota ihmeessä neuvoalasta perheapua vastaan.

  • Huono äitikö? sanoo:

    Meillä on käynyt kaksikin pientä onnettomuutta, ja tunnen samalla lailla syyllisyyttä kuin sinäkin. 7,5-kuisena vauva putosi hoitopöydältä, kun hetkeksi käänsin katseeni. Sillä kerralla soitin lievässä shokissa jopa ambulanssin, mutta säikähdyksellä selvittiin onneksi. Neuvolalääkärin kanssa asiasta jälkeenpäin puhuttiin, hän oli ihana ja sanoi, että vauvat ja pienet lapset voivat selvitä vammoitta jopa useamman metrin pudotuksesta. Se helpotti oloani hieman. Vaipat on kuitenkin sittemmin vaihdettu lattialla.
    Nyt hiljattain 1v 3kk ikäisenä poika putosi syöttötuolista, kun tarjotin jostain syystä irtosi. Säikähdyksellä selvittiin taas. Nykyään sitten muistetaan tuplatarkastaa, että tarjotin on paikallaan ja valjaat kiinni. Näitä sattuu, mutta tiedän tuon tunteen niin hyvin.

  • Sattuu ja tapahtuu sanoo:

    Oikeesti🤣
    Käsi ylös kenen lapsi ei ole pudonnut portaita, jättänyt sormiaan jonkun oven väliin, kadonnut kaupassa tai muuten jotain yllättävää sattunut.
    Äitiyteen kuuluu syyllisyys. Älä huoli. Lapsesi oppi miksi portaissa on portti ja että kannattaa uskoa kun äiti käskee odottamaan.

  • Niin sanoo:

    Se ei haittaa jos jotain sattuu, mutta jos haluaa puuttua jonkun toisen elämään joskus on oltava itse täydellinen, se kannattaa pitää mielessä, kenenkään toisen lapsesta et voi huolestua, sillä olethan itsekkin jo epäonnistunut ja aiheuttanut omaa laiskuuttasi lapsellesi vaaraa

  • Äiti sanoo:

    Täällä äiti, jonka lapsi tippui portaat 2 kertaa. Onneksi molemmilla kerroilla selvittiin säikähdyksellä.
    Nyt jo 8v.
    Lapset menee ja koheltaa, onneksi ne myös kestää enemmän. Itse jos tippuisi, niin varmaan kävis todella pahasti.

  • Kia sanoo:

    Kukaan ei pysty olla paikalla 20v joka sekuntti eli haavereita sattuu. Kyllä on meillä 4 lapsen kanssa sattunut vaikka mitä vaikka ennalta aina yritää ennakoidaettei sattuis. Armoa, ei kannata olla niin ankara itselle. Olet just niin hyvä äiti kuin lapselle voi toivoa! ❤️

  • Äiti vm 79 sanoo:

    Jokaiselle sattuu virheitä, siis ihan jokaiselle. Seuraavalla kerralla osaat jo varautua paremmin ja ennakoida tilanteen. Lapsesi tarvitsevat juuri sinua.

  • Meeme Max sanoo:

    Asumme appivanhempien talolta 200 metrin päässä, talojen välistä menee vilkas maantie, kohdalla rajoitus 100km/h. Syksyisenä iltana anoppi soitti hätiin nopeasti,lähdin vauhdilla ja isännän piti vahtia kolmen alle kouluikäisen perään sen aikaa. Sain sitten hädän hoideltua ja kävimme kuntelemaan rapinaa anoppilan oven takaa, siellä oli alle kolmevuotias kuopus takki päällä ja saappaat väärissä jaloissa. Litimärkänä ja kuraisena, vain vaaleat kyynelviirut poskilla. Pilkkopimeässä hän oli tullut perään, ylittänyt rekkoja vilisevän tien. Ja isäntähän ei ollut edes huomannut.

  • Jo toisessa polvessa toheltanut sanoo:

    Majailimme rakennusaikana asuntovaunussa. Olin hakenut vettä ja jättänyt ämpärin lattialle. Esikoinen oli oppinut juuri ryömimään ja kas vain, selän käännettyäni molskahti pää edellä ämpäriin. Monesti mietin jälkeenpäin, että olisinkohan voinut mennä vaikka huussiin ja löytää vauvan hukkuneena. Ämpäri näet pysyi pystyssä…

    No, sittenpä tämän esikoiseni oma esikoinen hääräsi minun ja äitinsä kanssa lähellä, kun mankeloimme. Koputteli oven karmeja pikku lapiolla ym. Kun meidän naisten katse siinä hetkeksi herpaantui lakanaa taitellessa, niin olivatkin pikkusormet jo mankelin välissä. Siunauksena oli se, että mankelissa pyöri paksu pussilakana. Selvittiin siitäkin sairaalareissulla ja säikähdyksellä. Oikeakätisen lapsen oikea käsi oli. Mankelia en ole pystynyt sen jälkeen käyttämään yksin ollessanikaan. Tuossa se on pölyä kerännyt. Täytyisi varmaan lahjoittaa se pois turmasta muistuttamasta.

  • Irmeli sanoo:

    Meidän kuopuksella on naamassa komeat arvet. Silmäkulma kopsahti mummolassa matalan lipaston kulmaan. Samalle puolelle tuli jostain naarmu josta jäi arpi, en edes muista mistä se tuli. Sen vanhan arven jatkoksi tuli myöhemmin uusi, näyttää oikeasti yhdeltä pitkältä arvelta. Tämä jatko-osa tuli kaverin luona ulkona, mutta poika ei ole halunnut/osannut kertoa, mitä siellä tapahtui. Teoria on, että pojat kiipeilivät rottinkisten puutarhakalusteiden päällä, meidän tippui ja siitä joku sojottava tikku osui naamaan. Silmä oli ihan kiinni muurautunut ja sinivioletti seuraavana päivänä, mutta oltiin vain onnellisia, ettei itse silmään osunut. Vauvana tippui päälleen hoitopöydältä. Portaat ja aliskan mäkikin on tultu alas naama edellä silloin, kun opetteli juoksemaan. Ihme, ettei luita ole poikki. Löysiä hampaita on käyty näyttämässä hammaslääkärissä pari kertaa, luojan kiitos olivat maitohampaita. Nyt rauhallisempaa, ikää 6 vuotta, mutta kauhulla odotellaan teinikohelluksia!

  • Huono äiti sanoo:

    Minä tiputin vauvani hoitotasolta laattalattialle. Vaiva ei osannut vielä juurikaan liikkua, ihan pariksi sekunniksi käänsin selkäni, ja kohta kuului kova kopsahdus, kun vauvan pää osui lattiaan. Kauhea parku molemmilta. Onneksi ei käynyt sen vakavammin, mutta syyllisyys vaivaa vähän edelleen. Ainahan siitä varoitetaan, että vauvaa tulee vahtia koko ajan ja minä en uskonut! Kyseisen lapsen vauva-aika oli muutenkin minulle vaikeaa ja tuon tapahtuman jälkeen koin olevani todella huono äiti.

  • Tiinu sanoo:

    Esikoinen oli 3 viikon ikäinen ja todella huono nukkumaan. Hän nukahti sohvalle ja en uskaltanut siirtää vauvaa ettei hän taas herää. Vaikka esikoinen ei osannut kääntyä, ryömiä tms niin mielessä kävi että mitä jos kuitenkin tipahtaa vaikka sohva vietti vielä vähän ylöspäin kohti reunaa. Otin sohvan selkätyynyn ja laitoin sen lattialle ja lähdin vessaan. Lähes heti kuului hätääntynyt itku ja kun menin olohuoneeseen vauva oli tippunut sohvatyynylle. Rauhoittui heti kun otin syliin ja pudotus oli noin 20 cm mutta itseä hirvittää vieläkin että miten annoin sen tapahtua vaikka poika on jo täysikäinen. Enkä voi käsittää mitä tapahtui kun vauva alkoi kääntyilemään ja liikkumaan vasta muutama kuukausi sen jälkeen.

  • R sanoo:

    Mulla kävi meidän neiti vajaa 2v kanssa lyhyessä ajassa seuraavaa. Pimu keinui vauvakeinussa leikkipuistossa, päätti kurkata varpaitaan ja hups kuperkeikkaa voltilla maahan, ei vammoja. Pari tuntia myöhemmin meni kaupassa portaat alas, kun karkasi työntämästä lastenkärryjä ja juoksi lähimpiin portaisiin ennen kuin kerkesin kissaa sanomaan. Silloin itkin olevani maailman huonoin äiti. Ambulanssi tarkisti lapsen ja kaikki hyvin.

  • Hengissä selvittiin sanoo:

    Relax!
    Vahinkoja tapahtuu. Jos ei itse aiheuta niitä tai käytä päihteitä, niin leuka rintaan ja kohti uusia onnettomuuksia.
    Vaikka kuinka vahdin omaani, niin kyllä sattui ja tapahtui. Nyt hän on varsin järkevä nuori nainen ja itsekin välillä muistelee naureskellen kolhujaan.
    Kun tekee parhaansa, se riittää.

    Älä missään nimessä lannistu ja mieti, että lapsesi olisi parempi olla toisen hoidossa yhden rapuista putoamisen vuoksi. Samoja vahinkoja voi käydä myös toisen hoidossa.
    Oletko masentunut vai muten vaan liian ankara itsellesi.

  • Kohtalotoveri? sanoo:

    Et ole huono äiti eikä sinun tarvitse ajatella että lapsilla olisi parempi jonkun muun kanssa. Oma lapseni tippui noin yksi vuotiaana syöttötuolista lattialle. Olin itse näköyhteydessä häneen keittiön puolella. En tiennyt että tän osaa kiivetä pois sieltä ja kaikki kävi muutenkin todella nopeasti. Soitin hätäkeskukseen ja ensihoitajat tulivat paikalle. Selvisi että lapsella ei ollut mitään hätää. Hankimme valjaat syöttötuoliin ja nyt ne ovat aina käytössä. Tunsin asiasta hirveää syyllisyyttä kunnes kuulin muiden äitien vastaavista tapahtumista. Äitiys on valtava vastuu (myös voimavara) ja me varmasti teemme kaikki parhaamme. Kaikkea ei voi ennakoida ja varmasti kahden lapsen kanssa se on vielä vaikeampaa. Onneksi niin sinun kuin minun lapseni ovat selvinneet ilman suurempia kolhuja ja elämä jatkuu. Kaikkea hyvää sinulle 🙂

    • höh sanoo:

      Oikeesti? Ei kaikesta tarvitse soittaa 112. Jos lapsi ei menettänyt tajuntaansa, olisi voinut seurata itse tilanetta. Se on hyvä merkki, jos lapsi huutaa. Jos itkun saa kohtuuajassa loppumaan, eikä ole luita poikki tai muita ruhjeita, niin ihan hyvin voi seurata itse vointia ja viedä itse lääkäriin tarvittaessa.
      Kyllä saa ambulanssit suhata edes takas, jos syöttötuolista putoamiseen soitetaan lanssi tarkastamaan lapsi. Tämäkö on sitä uusavuttomuutta?

      • Pyh sanoo:

        Idioottimainen kommentti, miten kehtaatkin vähähtellä toisen hätää. Sinulla ei selkeästi ole lapsia, etkä toivottavasti niitä hankikaan.

        • höh sanoo:

          On! Kaksi aikuista normaalia ja tervettä lasta. Parikymppisiä.
          Siihen aikaan kun lapseni olivat pieniä järjenkäyttö oli sallittua.

          • höh sanoo:

            Lisään vielä, että ymmärrän hätääntymisen. Olen itsekin ollut hätääntynyt ja peloissani lasten kanssa. Siltikään ei ole perusteltua soittaa 112 tarkastamaan lapsi. Potilaan voi viedä itse, jos ei ole hengenhätä. Turhat soitot ovat pois todelliselta tarvitsijalta.

          • Huolestunut sanoo:

            Hätääntyneenä vaan ei ole turvallista ajaa autoa! Olen itsekin soittanut ambulanssin, kun lapselle sattui tapaturma ja olin itse hätäännyksen vuoksi lähes paniikissa. Tajusin kyllä itsekin, että joku toinen vanhempi kuskaisi sen lapsen itse sinne ensiapuun, mutta ettei siinä paniikkitilassa ole fiksua hypätä rattiin.

      • Nii sanoo:

        No mä soitin vastaavassa tapauksessa myös 112 kun olin niin hemmetin paniikissa. Jälkeenpäin eräs tuttavani, joka on hätäkeskuspäivystäjä, sanoi että sinne soitetaan niin paljon turhemmistakin asioista että turha potea siitä syyllisyyttä. Että aina parempi tarkistaa. Ne 112 väärinkäyttäjät on ihan niitä ihmisiä, jotka soittaa sinne jos lumia ei ole aurattu oikein.

  • Teikku sanoo:

    Hei! Meillä on nyt jo teini-ikäinen pikkukundi. Hänen ollessa vauva, laitoin hänet vaunuihin nukkumaan terassillemme. Joku aivopieru minulle sattui, en muistanut laittaa vaunujen jarruja päälle lainkaan. Itluhälytin päälle ja sisään kotihommiin. Eipä mennyt kauaa kun kuulin kauheaa meteliä itkuhälyttimestä, säntäsin paniikissa ulos, vain nähdäkseni että vaunut olivat tippuneet terassiltamme maahan. Tuuli oli tarttunut kuomuun ja vaunut vauva sisällään rullanneet terassilta maahan. Noin metrin pudotus… Poika itki maassa, oli tippunut vaunuista. Hysteerisenä otin pojan syliin ja soitin ensiapuun. Hetken kyseltyään, kävi selväksi että vauva on kunnossa, ensinnäkin hän itki ja toiseksi hän rauhoittui sylissäni. Elämäni suurin moka, joka silloin tällöin palaa mieleeni kummittelemaan. Luojalle kiitos hän selvisi vaurioitta. En kestänyt nähdä tuolla hetkellä hänellä olleita potkuhousujakaan enää, heitin ne pois. Enkä kertaakaan, kertaakaan enää jättänyt häntä vaunuihin nukkumaan valvomatta, vaan lähdin vaunukävelylle tai tein pihahommia vieressä tms.