Näillä vinkeillä pyydät anteeksi lapseltasi
Monilla meistä on vääristynyt mielikuva siitä, mitä anteeksi pyytäminen lapsiltamme tarkoittaa. Jostain meihin on iskostunut ajatus siitä, että anteeksipyyntö saa meidät näyttämään heikoilta lastemme silmissä. Tämä on kuitenkin täydellinen ajatusharha, sillä todellisuudessa se osoittaa lapsillemme, että myös heidän esikuvansa on ihminen, joka tekee virheitä. Koska anteeksi pyytäminen lapsiltamme on kuitenkin niin vaikeaa, niin on syytä käydä läpi, miten se tehdään oikein.
Tunnista lapsen tunteet
Lapsi varsinkin pienenä saattaa säikähtää, kun vanhempi suuttuu hänelle. Harvoin lapset tekevät mitään puhtaasti tarkoituksenaan satuttaa tai ärsyttää meitä ja virheen seurauksena tapahtunut suuttuminen saa lapsen hätkähtämään. Jos olet toiminnallasi saanut aikaan lapsesi pelästymisen, on toimintaa syytä pyytää anteeksi. Ei ole välttämättä asianmukaista pyytää anteeksi esimerkiksi vajaan ohjeistuksen antamista, sillä lapset oppivat itse tekemään ja ajattelemaan toimintansa seurauksia oma-aloitteisesti. Sen sijaan, jos olet päätynyt huutamaan tai tiuskaisemaan, on sitä hyvä pahoitella. Lisäksi on järkevää näyttää oppineesi tekemästäsi esimerkiksi sanomalla, että ensi kerralla toimit toisin.
Kerro, miksi toimit sillä tavalla
Tärkeä osa itsesi inhimillistämistä ja laskemista lapsellesi ymmärrettävälle tasolle on sen selittäminen, miksi esimerkiksi suutuit. Jos sinulla on vaikkapa töistä kasaantunutta stressiä, joka on saanut pinnasi kireälle, kerro se lapsellesi. Sano, että syy käytöksellesi ei ole hänessä. Pienikin selitys auttaa lastasi ymmärtämään sinua ja antamaan vuorostaan anteeksi sinun käytöksesi. Vastaavasti esimerkiksi tilanteessa, jossa et ole kuunnellut lastasi hänen kertoessaan jotain, on järkevää selittää, mistä se johtui. Tarjoudu korjaamaan tilanne pyytämällä lastasi tekemään jotain hänelle mieluisaa kanssasi tai muulla vastaavalla tavalla. Selvä anteeksipyyntö ja osoitus siitä, että olet pahoillasi, on tärkeää lapsesi kasvulle. Lapsi oppii esimerkistäsi, että virheiden tekeminen elämässä on hyväksyttävää, kunhan jälkeenpäin osaa pyytää anteeksi.
Muista sanoa ”Olen pahoillani”
Kaikista tärkeintä on kuitenkin käyttää sanoja ”Olen pahoillani” ja ”Anteeksi”. Se viestittää lapsellesi, että otat vastuun omasta toiminnastasi. Ilman näitä sanoja hänelle syntyy helposti vaikutelma, että koitat korjata tilannetta poistamatta hänen syyllisyyttään. Kaikista muista tekemistäsi korjaustoimenpiteistä huolimatta muista siis aina käyttää näitä sanoja.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Erittäin tärkeä aihe!
Oma äitini loukkasi, alisti ja syyllisti meitä tasaisesti koko lapsuutemme, nuoruutemme ja tekee sitä vielä aika ajoin nyt kun olemme aikuisiakin. Se on jättänyt minuun ja veljeeni syvät haavat ja vaikuttanut siihen millaisia meistä on tullut.
Äitini vahvat mielipiteet, joita hän aina pitää ainoina oikeina ja yrittää keinolla millä hyvänsä saada meidät taipumaan tahtoonsa tai tehdä kaikki asiat koskemaan häntä on ollut todella raskasta!
Hänen mielialansa vaihtuivat usein ja hän kuittasi/ oikeutti sen väsymyksellä.
Hän käytti meihin manipuloivaa valtaa, jonka jälki yhä vaikuttaa sisällämme.
Kaiken ytimessä on tietoisuus siitä, että hän ei tule koskaan muuttumaan tai kohtaamaan tätä pimeää puolta itsessään. Hän ei anteeksi pyytele tai pyydä, koska ei ole oman mielensä mukaan koskaan loukannut, vaikka toinen itkisi. Se itku on vaan itsesääliä tai draamaa. Mitään asioita mitä olemme nostaneet esille, ei ole koskaan tapahtunut vaan olemme joko kuvitelleet tai käsittäneet väärin. Anteeksipyynnön sijaan seuraa aina totaalinen tunteidemme mitätöinti.
Olemme nyt jo aikuisia ja omakin lapseni on nyt jo täysi-ikäinen. Hänen kohdallaan olen yrittänyt tehdä monet asiat eri tavalla kuin omassa lapsuudessani. Pyydän aina anteeksi, jos hermostun liikaa tai jos lapseni loukkaantuu jostakin. Rajat on silti aina olleet turvalliset ja yhteytemme tiivis. Keskustelemme kaikesta avoimesti ja olen aina painottanut lapselleni, että jos käytökselläni loukkaan häntä, niin haluan tietää ja pyytää anteeksi.
Toivottavasti olen onnistunut katkaisemaan omassa lapsuudessani vallinneen tuhoisan kasvatustavan!
On huomattavasti tärkeämpää rakastaa, kuin ”olla oikeassa” tai erehtymätön!