”Kumppanini ei kosi, mitä teen?” ”Olemme kihloissa, mutta kumppani ei tee mitään hääpäivän sopimisen eteen…” ”Kumppanini kiertää aihetta, kun yritän puhua naimisiinmenosta.”

Se, että parisuhteen toinen osapuoli ei halua naimisiin, osoita kiinnostusta suhteen virallistamiseksi, kosi tai ole muuten aktiivinen avioitumisen edistämisessä, on yleinen huolenaihe keskustelupalstoilla. Oikeassa elämässä siitä ei ehkä hirveästi kehdata puhua. Monet ajattelevat, että jos toinen ei halua naimisiin hän ei ole kovin vakavissaan tai kenties on suhteessa vain odottamassa sitä, että tulisi joku parempi vastaan. Siksi voi olla vaikea kertoa kavereille, että kosintaa tai hääpäivän sopimista ei vaan tapahdu…


Kuva Photos by Lanty, ylin kuva Gianni Scognamiglio.

Avioituminenhan ei nykypäivänä ole mitenkään pakollista, mutta monille se on tärkeä asia. Suhde halutaan vahvistaa laillisesti, sekä turvata omaa ja toisen asemaa. Pari tietenkin keskenään päättää, mitä avioituminen tai avioitumatta jättäminen juuri heille merkitsee, mutta yhteiskunnallisesti ja laillisesti avioliitolla on erityinen merkityksensä.

Sen lisäksi avioliitto toki nähdään myös rakkauden huipentumana: jos toinen ei tahdo kanssani naimisiin, hän ei rakasta minua oikeasti, ajattelee moni.

Siksi tuntuu pahalta, kun toinen ei haluakaan naimisiin. Tai kenties haluaa, mutta ei saa mitään tehtyä sen eteen – eli ei halua tarpeeksi paljon.

Usein ratkaisuksi esitetään takarajaa: naimisiin haluavan pitää kertoa kumppanilleen, että kosinnan tulee tapahtua tiettyyn päivämäärään mennessä, tai hääpäivä pitää päättää ja sukulaisille kertoa tiettyyn päivämäärään mennessä. Muuten lähdetään eri suuntiin.

Mutta onko takarajatekniikassa mitään järkeä?

Toki siinä mielessä, että toisen on lopetettava vetkuttelu ja päätettävä, mitä oikeasti haluaa. Myös naimisiin aktiivisemmin haluava osapuoli on vapaa päättämään mitä tekee. Jos hänelle avioliitto on tärkeä asia, kannattaako elää vuosia suhteessa odottelemassa että toinen saa mietittyä että onko se naimisiin meno mun juttu vai ei.


Kuva Nick Karvounis.

Mutta käykö takarajatekniikan kanssa niin, että aktiivisempi osapuoli painostaa passiivisemman naimisiin vastoin tämän tahtoa? Onko kyseessä kummankin parhaaksi oleva pieni patistelu vai kiristäminen?

Se tietenkin riippuu suhteesta. Vetkutteleeko toinen päätöstä siksi, että hän on saamaton tyyppi vai tarvitseeko hän oikeasti miettimisaikaa? Onko hänellä mahdollisesti voimakkaitakin pelkoja sen suhteen, mitä suhteelle tapahtuu kun avioidutaan? Vai onko kyse siitä, että toinen ei oikeasti halua naimisiin, ainakaan nykyisen kumppaninsa kanssa? Onko syynä se, että jarruttelija haluaa kontrolloida toista ja roikuttaa tätä suhteessa?

Oli syy mikä tahansa, onko hyvä alku (toivon mukaan) loppuelämän liitolle se, että toinen kiristetään mukaan? Tuskin.

Mitä sitten voit tehdä, jos haluat kumppanisi kanssa naimisiin, mutta mitään ei tapahdu?


Kuva Thomas Ae.

Sanoa, mitä haluat ja kysyä, mitä toinen haluaa.

Kysymykseen ei tarvitse suhtautua kosintana. Se, onko toiveissa yhteinen tulevaisuus ja avioliitto, pitää keskustella läpi jo ennen kosimista. ”Minä haluaisin naimisiin kanssasi. Mitä sinä haluat?” Kysymisen jälkeen pitää myös pystyä kuuntelemaan vastaus. Ei kuulemaan, mitä itse haluaa, vaan oikeasti kuuntelemaan.

Vastauksen jälkeen voi tehdä oman valintansa. Olipa vastaus sitten ”haluan kyllä, mutta en vielä” tai ”en tiedä”, voi itse miettiä haluaako odottaa. Jos toinen vastaa, että ei halua ja itse haluaa, on myöskin ratkaisun edessä: jääkö suhteeseen ilman avioitumista vai yrittääkö löytää jonkun toisen, jonka kanssa on samalla linjalla.

Kysyminen voi tuntua vaikealta ja pelottavalta. Jos vastaus on muuta kuin toivoisi, suhde saattaa päättyä siihen. Mutta haluatko oikeasti odottaa ehkä maailman tappiin asti, että toinen tekee päätöksensä jos tekee, ilman että voit itse juurikaan vaikuttaa asiaan?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

12 vastausta artikkeliin “Kumppanini ei kosi, mitä teen?”

  • Hämmentynyt sanoo:

    Olemme ns. uusiopari, itselläni on kaksi lasta edellisestä avoliitosta, puolisoni on lapseton. Olemme olleet yhdessä yli viisi vuotta ja nyt viimeisen vuoden aikana keskustelleet avioitumisesta muutamaan otteeseen. Odotin kosintaa aikani. Viime kesänä kosin ensimmäisen kerran ollessamme lapissa, puolisoni vastasi myöntävästi. Silloin ei ollut sormusta antaa hänelle, tein tuohesta sormeen laitettavan käppyrän. Puolisoani se hieman nauratti ja kohta käppyrä jo tippui ja hävisi. Tuntui ettei hän ottanut tuota kosintaani todesta. Aiheeseen oli vaikea palata, koska tuntui siltä että ahdistelen asialla ja olin myls hieman loukkaantunut hänen suhtautumisestaan. Jonkun ajan päästä oalasin aiheeseen ja ymmärsin kauttarantain, että vastaus edelleen on myöntävä, mutta mitään konkreettista (sormusten hankinta tms) ei tapahtunut. Päätin jo olla koko asiasta hiljaa, mutta juhannuksena palasimme taas keskusteluun. Puolisoni sanoi halunneensa itse kosia minua ja sivimme että kesälomalla ostamme sormukset ja kihlaudumme, häitäkin mietittiin. Puolisoni kertoi muutamalle ystävälleen, että olemme kihlautumassa, ja että hän ”taipui ruinauksen alla”… Tuntui inhottavalta.
    Näytin millasen sormuksen haluaisin, puolisoni totesi sormusten olevan kalliita. Tässä vaiheessa oma intoni jo alkoi laantua. Sitten tuli lomat ja lomakiireet. Puolisoni reissasi sovituilla kalareissuilla kavereiden kanssa, oma lomani oli lyhyempi ja vasta edessä. Missään vaiheessa ei sormusten osto noussut esiin. Pienen riidan päätteeksi sitten totesin että kihlautuminen ei ole pakollista ja se asia voidaan laittaa jäihin, johon hän vastasi, ”okei”.
    Olen todella kyllästynyt tilanteeseen. Tiedän että puolisoni rakastaa minua, mutta en ymmärrä miksi naimisiin tai kihloihin meno on näin vaikeaa.. Olemme kuitenkin puhuneet, että avioliitto on myös järkiratkaisu tilanteessamme kun yhteisiä lapsia ei ole. Siltikään asia ei etene. En halua enää ”ruinata” tai painostaa, mutta nyt kun yhteinen lomaviikko on alkamassa en voi olla miettimättä, miten tämän viikon piti mennä ja myöskään oikein iloita lomastamme.

    Keskustelemme paljon asioista, mutta tässä ylpeyteni alkaa olla jo koetuksella enkä jaksa asiasta enää puhua. Puhumattomuus lyö kiilaa väliimme, omalta puoleltani. Puolisoni on luultavasti vain huojentunut että asiasta ei puhuta.
    Minulle naimisiinmeno tuo turvaa ja vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme. Nyt mietin vain jatkuvasti sitä miksi hän jarruttaa asiaa ja olenko samassa tilanteessa yhä vuosien päästäkin? En tiedä näenkö suhteella enää tulevaisuutta.

  • Samw sanoo:

    Mikä pakkomielle naisilla on päästä puolituttujen eteen hempeilemään? Niin vahva että on valmis tuhoamaan vuosien suhteen tämän takia? Siksi että pääsee kavereille sitten elvistelemään? Romanttiset elokuvat? Ironista sillä naiset ovat myös ensimmäisinä sitten niitä avioeroa hankkimassa.

    Ja jos kyse on rahasta,perinnöstä,yhteisestä sukunimestä ynnä muusta, niin on muitakin väyliä näiden asioiden hoitamiseen. Voi elää täysin onnellisen elämän kumppanin kanssa ilman että on laillisia kahleita. Jos näin ei kykene tekemään voisi olla hyödyllistä miettiä miksi kokee avioliiton niin pakolliseksi.

    Avioliittolla ei välttämättä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.

  • Prinsessa ilman sormusta sanoo:

    Meillä tilanne on se, että mulla yksi pieni lapsi edellisestä suhteesta jonka isä uusi miesystävä käytännössä on. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä. Oma unelmani oli mennä nuorena ja kauniina naimisiin, ja pelkään että miesystävä miettii niin kauan että rupsahdan. Olen ymmärtänyt, että painostettuna ei halua tehdä mitään ja itselleen sormukset, häät ja naimisiinmeno eivät ole niin tärkeitä. On herkkä ja tunteellinen, katsotaan jopa häärealityjä yhdessä. Meillä on muuten samat arvot ja arki hyvää. Olemme samalla aaltopituudella, huumori ja syvälliset asiat on helppoja yhdessä. Ikävä tulee jos ollaan erossa. Mies on sillä lailla pihi, ettei haluaisi laittaa sormuksiin paljon rahaa mutta ymmärtää että haluan laadukkaan kauniin sormuksen ja se nyt vain maksaa ainakin tonnin tarjouksesta ostettuna. Hän ei toisaalta halua itsekään ostaa mitään laadutonta. Tämä näkyy muussa mitä ostaa. Ymmärrän, ettei tee mieli laittaa rahaa itselle ei niin tärkeään varsinkin kun emme ole rikkaita.

    Ajatus korusta sormessaan ahdistaa, koska ei käytä koruja. Ymmärrän sen. Mulle tämä on todella tärkeä asia ja unelma, mutta mikään ei silti ole tärkeämpää kuin meidän suhde. Olen kyllä silti pettynyt, surullinen ja katkera, jos kosintaa ei vain kuulu, ja sillä tavalla umpikujassa. Ei se kai auta kuin odottaa. On vaikeaa ymmärtää, että kun kerran olen se oikea ja rakkain, miksi sitoutumisen näyttäminen ahdistaa näin paljon. Heikolla hetkellä alan epäillä, enkä tosiaan kehtaa puhua tästä kenellekään.

  • Naimisiin vaan sanoo:

    Kannattaa googlata ”avopuolison kuolema lesken asema”.
    Työikäisiä menehtyy Suomessa joka vuosi tuhansia. Ainahan sitä toivoo, että omalle kohdalle ei tragedia iskisi, mutta kaikkeen kannattaa varautua.
    Jos on avoliitossa ja yhteisiä lapsia, ja toisella/molemmilla myös lapsia aiemmista suhteista, toisen menehtyessä on avoleski aika kurjassa tilanteessa, jos eksät/aikuiset lapset rupeaa piinaamaan piinattua.

  • Anonyymi sanoo:

    Olen se, joka on aikoinaan ”kiristänyt” miehen naimisiin. Odotin toista lastamme ja sanoin haluavani naimisiin. Hän siihen, että mennään vasta syksyllä. Silloin raskauteni olisi ollut jo loppuvaiheessa enkä halunnut odottaa niin pitkään. Uhkasin kertoa hänen vanhemmilleen asiasta. Olivat vanhanaikaisia ja pitivät meidän avioliittoammekin jo säädyttömänä. No mentiin naimisiin ja ollaan oltu yli 40 vuotta. Sen verran hänen ”haluttomuutensa” jäi kaivelemaan, ettei hääpäiviä ole koskaan muistettu tai juhlittu.

  • Never again sanoo:

    Itse tuon virheen tein. Mies ei halunnut suhteeseen, lapsia eikä naimisiin. Minä halusin ja sain tahtoni läpi. Mies kyllä yritti mutta minua nakersi se, ettei hän alunperin halunnut. Se söi naisellista itsetuntoani. Lopulta aloin tietoisesti ajaa avioliittoa alas. Sain tahtoni siinäkin ja 30v suhde päättyi.

    En todellakaan suosittele edes pahimmalle vihamiehelleni miestä, joka on epävarma tunteistaan ja siitä mitä suhteelta haluaa.

  • Voi elämä sanoo:

    En oikein ymmärrä miksi asia on niin vaikea. Hyvässä suhteessa voidaan puhua ja keskustella kaikesta. Jos tämä ei onnistu eikä voida puhua edes siitä, että haluaako joskus naimisiin, niin suhde tuntuu aika tuhoon tuomitulta. Mitä sellaisessa sitten roikkumaan? Itse seurustelin puolisoni kanssa 1,5 vuotta ennen kuin muutin hänen ja hänen kämppiksensä luokse syksyllä. Seuraavana keväänä sain valkolakin ja etsimme oman asunnon. Puhuimme paljon siitä mitä toivomme tulevaisuudelta ja suhteeltamme. Olimme siinä kohtaa sitä mieltä, että olemme tyytyväisiä kunhan olemme yhdessä. Mies osti ”avoliittosormuksen” minulle kun olin 22 vuotias ja lupasimme juhlallisesti toisillemme rakastavamme ja tukevamme toisiamme aina. Joitakin vuosia myöhemmin olin ystäväni kaasona ja katselin hänen puolestaan hääpaikkoja. Ne näyttivät niin ihanilta, että huikkasin miehelleni, että mitäs jos mekin pidettäisiin kerrankin oikein isot juhlat. Ja koska en halunnut juhlia häitä samana vuonna kuin paras ystäväni, niin vuoden päästä varailimme juhlapaikan omia häitä varten. Jos mies ei olisi halunnut naimisiin, olisimme voineet pitää juhlat ilman vihkimistäkin, mutta samallahan se siinä onnistui (todellakin samalla, sillä notaari suostui tulemaan juhlapaikalle). Eli seitsemisen vuotta elettiin yhdessä tyytyväisenä enne avioliittoa ja ensi keväänä tulee jo 10 vuotta naimisiin menon juhlinnastakin. Kun keskustellaan ja tiedetään mitä toinen haluaa ja ajattelee, ei elämä ole niin vaikeaa. Jos keskustelu ei suju, ei ehkä kannata unelmoida yhteiselämästä hautaan saakka ja sormus sormessa.

  • Suoraa puhetta sanoo:

    Tietääkö kumppani, että haluat naimisiin? Saattaa nimittäin olla, että hän ei tiedä, jos et ole selvästi asiaa esittänyt. Ympäripyöreät vihjailut saattavat mennä kokonaan ohi.
    Suora selkeä keskustelu ja sen jälkeen päätöksiä keskustelun tulokseen mukaan.

  • Ei pakkoavioliittoa sanoo:

    Miksei jutussa puhuttu lainkaan siitä että avioliitto ei ole mikään pakollinen suhteen jatkumisen edellytys? Entä jos avioliitto ei vaan instituutiona ole se juttu? Entä jos silti haluaa olla loppuiän yhdessä? Pitää kunnioittaa myös sen kumppanin arvoja ja ajatusmaailmaa.

    Ja mikä estää naista kosimasta?
    Itsekin toivon että 10v jälkeen mies vihdoin kosisi. Suhteen alussa ”vitsaili” että mennään naimisiin, puhui kihloista yms. Odotin ja odotin, kyselin. Alkoi pettymys ja loukkaantuminen nostaa päätään.

    Mies totesi aina kuultuaan jonkun avioitumisesta, että virheen teki. Alkoi tulla selväksi mikä hänen kantansa avioliiton suhteen oli.

    Yhtenä jouluna sitten kuitenkin antoi joululahjaksi kihlasormuksen. Pidin sitä aikani, mutta koko asia alkoi tökkiä. Tuli monenlaista kriisiä, myös muista aiheista kuin tästä. Lopulta totesin että mitä hiivattia sitä kihloissa roikkumaan kun kerran ei toista koko asia kiinnosta.

    Mies on selittänyt kyllä suhtautumisensa ja kertonut että haluaa kyllä olla yhdessä aina. Ymmärrän sen.

    Mutta jokin minussa silti suree ja tuhoutuu pikkuhiljaa. Olen jo monta vuotta pitänyt silmällä pieniin tuloihini sopivaa vuokra-asuntoa lähistöltä. En ole varma miten tärkeä asia tämä itselleni on. Sinänsä ehkei ole, mutta joku romanttinen hömppä minussa siitä pitää kiinni, että miehen pitäisi kosia. Kärsin.

    Mutta onko reilua painostaa toista sellaiseen mitä ei halua? Onko sekään reilua että ”pakottaa” toisen luopumaan omista tarpeistaan. En halua tämän takia perhettä hajottaa. On kaksi yhteistä ja kaksi miehen isompaa lasta.

    Ehkä vaan jatkan turhaksi tietämääni odotusta, nitistän palaa itsessäni. Mutta entä jos jotain sattuu miehelle tai minulle? Miten perintöasiat? Yhdessä hommattu talo, mutta minulla pienituloisena ei siinä penniäkään kiinni. Arkea ja perhettä pyörittänyt, mies hankkinut rahat.

    Kahden muunkin naisen lapset osingoilla. Mies voisi edes testamentin laatia. Oma testamenttini olisi helppo. Itse en omista kuin tavallista kodintavaraa. Ei mitään isompaa, autokin on miehen. Osuuteni isän perinnöstä tulee olemaan kolmasosa huonokuntoisesta vapaa-ajan asunnosta.

    Muuten niin tunnollinen, hyvä ja arvostettava mies. Raataa perheensä puolesta ja huolehtii.

    Mutta romantiikasta ei ymmärrä tuon taivaallista.

    Meneehän tämä näinkin. Lapsilla kuitenkin hyvä.

    • Ei pakkoavioliittoa sanoo:

      Ja siis olen monet kerrat itse ehdottanut naimisiin menoa. Viimeksi kuukausi sitten. Vuosia olen puhunut ihan käytännön merkityksistäkin. Aina todennut että pitääpä miettiä. Ei ole vielä tainnut miettiä.

      Enää en kysele.

  • vieras tai joku sanoo:

    Meillä eletään kaukosuhteessa ja minulla on tunne, ettei suhde kehity lainkaan. Ollaan jämähdetty paikoilleen ja tässä nyt vain möllötetään ja odotellaan ihmettä tapahtuvaksi.
    Nyt suutuksissa paukasin, että voisit edes kosia, niin mies kysyi, että haluaisinko sen tapahtuvan. Vastaus oli niin yllättävä, että jotenkin veti maton jalkojen alta. Mies ei siis oikeasti tiedä, haluaako hän minua puolisokseen, vaan minun pitäisi tämäkin asia ratkaista. Olkoon minun puolesta kosimiset ja muut, eletään näin sitten.
    Kyllä sen pitää olla jotenkin molemminpuolinen juttu tuo naimisiin meno. Nyt se ei ole meillä ajankohtaista, en tiedä, onko koskaan, mutta nyt tällä tyylillä eteenpäin.

  • Yksi näkemys sanoo:

    Suhde voi olla myös oikein hyvä ilman naimisiinmenoakin. Kannattaa myös miettiä, että kannattaako muuten hyvä suhde lopettaa vain siksi ettei toinen halua naimisiin. Ja toisaalta pitää muistaa, että tavallinen arki jatkuu samana arkena kuin ennenkin vihkimisenkin jälkeen.