”Kohta 42 vee ja kaksi keskenmenoa takana. Tätä kirjoittaessa olen juuri kotiutunut sairaalasta ruumis ja erityisesti sielu arvilla sekä jäytävä pelko sydämessä, ettei minusta ole äidiksi.

Luin jostain, että keskenmenon jälkeen syylisyys on normaali ja yleinen tunne. Ainakin se on tämänhetkisen tunneskaalani vallitsevin tunne. Siihen on aihetta: Olen ollut naimisissa 19 vuotta ja kaiken kaikkiaan jakanut elämäni 21 vuotta paattisen miehen kanssa (lue empaattinen, sympaattinen…). Toisin sanoen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa olisi luonnollista perustaa perhe. Myös sukulaisemme ajattelivat niin suunnilleen viiden ensimmäisen avioliittovuotemme ajan. Sitten perheenlisäystä koskevat kyselyt loppuivat.

Kuluneiden vuosien ajan mieheni on ollut se joka halusi lapsia. Minä en. Asiasta keskusteltiin rehellisesti ja avoimesti. Aviomieheni oli valmis hyväksymään näkökulmani ja silti valmis jatkamaan lapsetonta yhteiseloa.


Kuva Sharon McCutcheon, ylin kuva Zach Guinta.

Lapsille ei vain tuntunut olevan aikaa ja paikkaa. Aluksi meillä molemmilla oli menestyneet urheilu-urat ja aktiiviurheilun jälkeen minusta tuli yrittäjä. Kilpailuhenkisenä ihmisenä kehitin ja kasvatin yritystäni nauttien siitä mitä tein. Viime keväänä myin yrityksen sijoitusyhtiölle ja tajusin olevani vapaa työelämään liittyvistä sitoumuksista ensimmäistä kertaa elämässäni. Otin aikalisän ja tein matkan sisimpääni ymmärtääkseni mitä haluan tulevaisuudelta. Ja sieltä se löytyi, syvälle haudattuna ja olemattomiin uskoteltuna ja kuitenkin ehkä salaa kaivattuna. Toive omasta lapsesta.

Minä accojen acca, tiukkojen muijien suuri fani, tissiliivien peruspolttaja, kakkavaippojen kammoaja jouduin luomaan nahkani uudelleen ymmärtäessäni kaipaavani vauvan jokeltelua, lapsen kättä omaani, taaperoikäisen tuittuilua, murkun raivareita. Aviomieheni oli onnensa kukkuloilla kun plussasimme luomusti ja jakoi sieluni kivun kun pieni sydän lakkasi sykkimästä 12 raskausviikolla. Yhdessä käytiin läpi epäonnistunut lääkkeellinen tyhjennys, kaavinta jälkihoitoineen ja keskenmeno poliklinikan testit.

Näytin keskisormea yli 40 vee naisten hedelmällisyyttä koskeville tutkimustuloksille. Ja plussasin maaliskuussa 2019. 8 viikkoa myöhemmin nielin ylimielisyyteni rippeet puudutuksessa tehdyn imukuppikaavinnan aikana (toimenpide, jota en suosittele kenellekään tai ainakaan tällaisille hienohelmoille kuin minä) ja vannoin tulevani nöyremmäksi ihmiseksi itkiessäni epäonnistumisesta johtuvaa mielipahaa, syyllisyyttäni ja kivun aiheuttamaa järkytystä.


Kuva Alex Pasarelu.

Ja kuitenkin tiedän, että jos nyt voisin tehdä puoluejohtajat eli kirjoittaa kirjeen 18-vuotiaalle itselleni ei sen kirjeen ”viisauksilla” olisi muutettu sen- hetkisiä elämänarvojani tai vähennetty suorittamiseen liittyvää kunnianhimoani. Tekisin samat valinnat yhä uudelleen. Lasten aika olisi tullut joka tapauksessa vasta nyt. Silti syyllistän itseäni rakkaimmilleni aiheuttamastani surusta ja turhan toivomisesta. Sen syyllisyyden kanssa joudun elämään ja sen tunteen käsittelemään tullakseni ehjäksi jälleen.

Olen myös pohtinut onko tässä jälkikasvun tuotantoprojektissa kyse jälleen kerran omasta kilpailuhenkisyydestäni tyyliin kyllä minunkin pitää pystyä lapsi synnyttämään. Onko kyse lapsellisesta mut ku mä haluuuuuun…. -ilmiöstä. Rehellisesti sanottuna en tiedä. Tiedän vain, että nyt minulla olisi aikaa ja rahaa olla läsnäoleva äiti (kaverit povaavat minulle kotiäidin nousujohteista uraa), olen henkisesti valmis äitiyteen, eikä minulla ole tarvetta niin sanotusti elää vain itselleni. Lähtökohdat voisivat siis olla huonommatkin, kai?

Hormonihirmun mieli tyyntyy, kohdun limakalvo uusiutuu ja jos hyvin käy ilmestyy pilke taas silmäkulmaan. Aviomiehen kanssa aloitetaan lapsettomuushoidot heti kun gyne näyttää vihreää valoa. Tekemiäni valintoja en saa muutettua. Enkä ehkä haluaisikaan muuttaa. Joten on aika elää seurausten kanssa ja toivoa saavani anteeksi kaikilta pettämiltäni läheisiltä ihmisiltä.”

Nimim. MeikäAcca77

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Keskenmenojen takia tunnen olevani huono äiti jo nyt”

  • Lastenhoitaja sanoo:

    Vaikka olenkin 10-v nuorempi,niin itsellä oli kolme keskenmenoa putkeen. Ei se vaan aina onnistu, oli sitten ikää enemmän tai vähemmän.
    Tsemppiä teille, toivon että saatte oman nyytin <3