Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen viime aikoina herännyt siihen todellisuuteen, että meidän perheessämme se olen minä joka on luonut ja pitänyt yllä kaikkia juhlapäivätraditioita, joita vuodenkiertoon liittyy. Näihin kuuluvat pääsiäinen, juhannus ja tietenkin joulu. Nyt olen alkanut kyseenalaistamaan tätä käytäntöä, sillä en enää jaksaisi olla yksin se, joka rakentaa nämä juhlapyhät, hankkii lahjat ja hoitaa ruokasuunnittelun yms.

Meillä on 2 lasta teini-iän alussa ja ulkomaalaistaustainen mies, joka ei koe erilaisten traditioiden viettämistä tärkeäksi. Ei häntä häiritse juhlapäivien viettäminen ja hän osallistuu kyllä järjestelyihin pyydettäessä, mutta en usko että mitään joulua tai pääsiäistä meillä vietettäisi jos niiden järjestäminen olisi hänestä kiinni.

Olemme luoneet paljon erilaisia omia tapoja viettää juhlapäiviä perheen kesken, isovanhemmat ovat olleet kaukana ja muukin suku ja perhe vähäisesti tavattavissa juhlapäivien aikaan, ja olen halunnut tuoda esille niitä juhlapyhien tunnelmia ja tapoja joita omassakin perheessämme on vietetty. Nyt mieheni on myös päättänyt, että hän en enää aio tukea kirkollisia menoja tai ajattelutapaa millään tavalla ja että uskonnot ovat kaikekseen ihan turhia. Toin sitten esille, että sittenhän nämä joulut ja pääsiäisetkin ovat periaatteessa aivan turhia juhlia viettää ja hän on täysin samaa mieltä. Tämä on tietenkin totta, mutta kun yritän tuoda esille että näissä päivissä on kyse myös tapojen ja traditioiden eteenpäin viemisessä, hän ei sitä kiellä, mutta tuskin tekee itse asian etene mitään tulevaisuudessakaan.

Useina vuosina olemme olleet vuorovuosin Suomessa ja esim. joulua on vietetty ja laitettu ja sitten seuraavana vuonna olemme menneet esim sukulaisten luokse ulkomaille, jossa siellä oleva suku on luonut joulutunnelman valmiiksi meille, ja itse olen päässyt helpommalla. Tänä vuonna sitten ilmoitin, että tulevia juhlapyhiä minä en haluaisi enää yksin suunnitella ja rakentaa, mutta sitten niitä tuskin myöskään tapahtuu meidän perheessä. Mieheni ei yksinkertaisesti ole sellainen ihminen, jona tällaisia asioita järjestää tai miettii. Ne eivät kiinnosta häntä, enemmänkin hän haluaa viettää niitä lähinnä lepäillen ja pelaillen koneella tai muulla tavalla ottaen rennosti.

Lasten kannalta toivoisin edelleen juhlapäivien viettoa ja etenkin suomalaisten vanhojen tapojen eteenpäin siirtämistä, mutta en tiedä mikä avuksi tässä tilanteessa. Onko muilla kokemusta tällaisesta ja miten olette ratkaisseet?”

Nimim. Kata 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

18 vastausta artikkeliin “Jos äiti ei järjestä, niin pääsiäinen jää viettämättä?”

  • Armopohja sanoo:

    Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

  • Pohdin sanoo:

    Eivätkös tuon ikäiset lapset voi jo osallistua järjestelyihin? Siinähän niitä perinteitä vasta tulisikin siirrettyä, ja niin ne ennen siirrettiin. Ihmettelen myös vähän, mistä porukka löytää näitä miehiä, jotka eivät osallistu mihinkään, mikä ei tunnu juuri heitä välittömästi koskevan?

  • Nimetön sanoo:

    Jos perinnejuhlat eivät ole miehelle merkityksellisiä, miksi hänen pitäisi järjestellä niitä? Sinä voit siirtää itsellesi tärkeitä perinteitä lapsille sen verran kuin itse haluat.

  • Oman elämäni Martta sanoo:

    Armollisuutta itselle ja puolisolle! Mä olen pienten lasten kanssa joutunut miettimään, mitä jätän tekemättä ja mikä on oikeasti tärkeää. Ei asioita tarvitse tehdä sen vuoksi, että aina on näin tehty, ja koska tämä oli mummille tärkeää. Ja hei, joulu ja pääsiäinen tulee laittamattakin 🙂

  • Pääsiäispupu sanoo:

    On vaikea vaatia että mies järjestää jotakin, mitä hän ei pidä ollenkaan tärkeänä. mitä jos mietit mikä sinulle on tärkeintä, hienointa ja hauskinta joka pyhässä, ja sitten teet siitä laatuaikaa lasten kanssa?

    Voit myös kysyä lapsilta mitä vastuualueita he haluaisivat ihan omikseen. Toinen ehkä haluaa oppia paistamaan kinkkua, toisella ehkä on taiteellinen näkemys kuusen koristelusta. Vältä stressaantunutta pakkopullaa jos pystyt. Tuo esille mitä niin kauniisti ajattelet, että pyhät mahdollisuutena olla perheen kanssa ja myös tuntea yhteisyyttä menneiden sukupolvien ja kulttuurinsa kanssa.

    Vetovastuu jää tietysti kuitenkin sinulle, mutta ehkä se olisi helpompaa ja vähemmän kuormittavaa näin? Jätä kuitenkin pois kaikki ”turha” mistä sinä tai lapset ette oikeastaan välitä.

    Minusta ajatuksesi on kaunis ja toivon että pääset kohta iloitsemaan enemmän pyhistä! Iloista pääsiäistä!

    PS. Jos sinä hoidat joululahjat, voiko mies hoitaa syntymäpäivälahjat?

  • Kyllästynyt hössötykseen sanoo:

    Jos lapset jo teini-iässä, eikö nuo voi jättää tekemättä. Mä en laita enää jouluja kun poika lähestyy täysikäisyyttä ja pääsiäistä koskaan laittanutkaan , mies laittakoon jos haluaa.

  • Easy! sanoo:

    Ymmärrän miestäsi. Olen itse maahanmuuttaja ja agnostikko, joten pääsiäinen, joulu tms ovat vain extravapaata joiden ympärille on rakennettu kaikenlaista. Suomalaiselle miehelleni ja lapsillemme riittää suklaamunia – kun teinit ja ukko leikkivät ruokapöydässä kinder-leluilla, siinä on vasta riemua! Jos satun olemaan hyvällä tuulella ja leivon jotain rahkaa ja keltaista hedelmää sisältävää piirakkaa, niin se on jo superjuhla. Tärkeintä on kuitenkin ettei juhlapyhät ole kenellekään pakkopulla, vaan aikaa levätä ja nauttia (ymmärsin avauksestasi että kirkkollinen sisältö ei ole sinullekaan juhlapyhien keskipiste). Tykkäätkö itse laittaa koristeita, ruokaa tms? Jos se tekee sinut onnelliseksi, tee niin. Jos teet, koska koet sen velvollisuudeksesi, kysy perheeltä (lapsilta): mitä te oikeasti haluaisitte ja mistä ette luovu? Vastaus voi yllättää.

  • Hmm sanoo:

    Vähän hankala tilanne. Kaikkien aatteita tulee kunnioittaa ja näin ollen valitettavasti se joka haluaa viettää jotain pyhää myös järjestää sen. Meillä on molemmat kristittyjä ja laitamme yhdessä joulut jne. Mutta, jos kerran toinen ei koe mitään pyhää omakseen niin sitten se on niin ja ne pyhät laittaa se joka haluaa ne viettää.

  • n sanoo:

    Mä oon 100% yh ollu aina. Lapset 9 ja 7. Mä rakastan perinteitä, ja meillä on niitä paljon. Ne toistuu vuodesta toiseen samanlaisina, valmisteluineen, koristeineen ja ruokineen. Mä teen tietyt jutut ja yhdessä sit tiettyjä. Perinteiden vaaliminen antaa voimia ja luo yhteisiä muistoja. En koe niiden järjestämistä raskaana, vaikkakin palkitsevalla tavalla työläänä.

  • Mummeli sanoo:

    Osta valmista. Joulua ja pääsiäistä voi juhlistaa ilman suurta ajallista panostamista. Kysy lapsilta ja itseltäsi, mitkä asiat on tärkeitä pyhien vietossa. Säästäkää ne perinteet. Älä stressaa!

  • Oma elämä, omat perinteet sanoo:

    Tää on niin tätä.
    Miten meidän sukupolven miehet onkin kasvatettu niin passattaviksi.
    Itse luon juhlapyhät puoliksi itselleni, puoliksi lapselle. No, lapselle tekeminen on myös itselle ilo. Mutta minimillä mennään. Ostan esim. jouluruoat valmiina tai karsin ”turhista”. Se joka juhlan järjestää, saa niistä tehdä oman näköisen. Kaikkea historiassa edellisten sukupolvien toteuttamaa ei tarvitse väkisin kantaa omassa elämässä mukana.

    Se että mies vaihtaa kaksi kertaa vuodessa renkaat ja tilaa tiskikoneelle korjaajan ei vielä ole tasapuolista työnjakoa. Oletan että jos minä olen kattanut juhlapöydän, niin mies siivoaa jäljet 😉

    Juhlien taustat sanoitan lapselle todellisen, alkuperäisen suomalaisen perinteen, eli pakanaperinteen mukaan. Pääsiäinen esimerkiksi on kevään, hedelmällisyyden, uuden alun ja satokauden juhla.

    • Näinon sanoo:

      Eihän mitenkään voi olettaa, että mies järjestää innokkaasti jotain, joka ei hänen mielestään ole millään lailla tärkeää. Se järjestäköön joka asiaa tärkeänä pitää.

  • Mietin vain sanoo:

    Jos lapset lähentelee teini-ikää niin eikö heidän kanssaan voi keskustella näistä, pohtia mitkä asiat pyhissä ovat teille merkityksellisiä ja miten haluatte perheenä niitä viettää. Ja sitten tehdä työnjakoa asioissa.

    Mulla oli alkuun rankkaa kun syntyi 3 lasta 2,5v sisään, yksi lapsista erityinen joka vaati paljon ylimääräistä hoitoa ja lasten isä huomasi että perhe-elämä ei ollutkaan niin kivaa jos siinä joutui tekemään jotain. Niin kauan kun minä hoidin lapset ja kodin ja valmistelin juhlapyhät hän istui mielellään niitä viettämässä ja kutsui kavereitaankin meille syömään. Mutta tosissaan valmisteluihin hän ei osallistunut eikä muuhunkaan, myös hänen sukujensa muistaminen jäi mulle.

    Erosin sitten luonnollisesti lasten ollessa vielä alle kouluikäisiä ja ekat vuodet pistin kaikki juhlat minimiin. Siinä samalla sain hengähtää ja mietittyä mitä itse näiltä haluan. Kun lapset alkoivat enemmän kiinnostua ja ymmärtää asioista, alettiin yhdessä rakentaa meidän perinteitä. Nyt juhlitaan kaikkea, mutta ilman ulkoisia paineita. Lapset ovat 9-11v ja ovat jo vuosia osanneet olla mukana siivoilemassa, koristelemassa kotia, askartelemassa kortteja ja koristeita, leipomassa jne. Mietitään aina yhdessä miten tänä vuonna halutaan juhlia ja jaetaan valmistelutyöt.

    • Pulu sanoo:

      Kuulostaa tosi kivalle tuo, että luot omat perinteet yhdessä lasten kanssa, mutta ai että mulla kalskahtaa aina korvaan toi ”syntyi 3 lasta”. Ei niitä lapsia vaan synny vaan niitä tehdään ja/tai niiden annetaan syntyä. 3 lasta 2,5 vuoden välein on jo paperilla sen verran rankka juttu että kannattaisi ehkä pitää pidempiä aikavälejä lasten hankkimisen suhteen… turha sitä jälkikäteen teeskennellä että itsellä ei oo ollut mitään valtaa siihen lapsien tulemiseen, niitä vaan ”syntyi”…

  • Mitä mä taas luin sanoo:

    Meillä pääsiäinen, joulu ja juhannuskin vietetään täysin pakannallisesti. Ei niiden tarvitse kirkollisiin menoihin liittyä mitenkään. Eihän alunperinkään liittyneet… Pääsiäisenä tärkeää on että ollaan perheen kanssa ja on suklaamunia. Aivan riittävä fiesta. Juhannuksena ja jouluna mies häärää yhtälailla, kun lopetin sen yksin järjestämisen ja annoin hänelle tilaa. Pyhisdä eniten lapsemme arvostaa yhdessä oloa. Ei sitä lammasta, kinkkua tai muutakaan perinne-evästä…

  • Yeni sanoo:

    Monikulttuurisessa suhteessa itsekin elävänä kummatkin pitää yllä itselleen tärkeitä traditioita ja lapset on osallistuttu mukaan pienestä lähtien.

    Minä olen ylipäätään enemmän traditioita rakastava, kuin puoliso. Puolisolla on enemmän jokapäiväiseen elämään liittyviä tapoja, joita haluaa ylläpitää.

    Joten pääsiäiset, vaput, juhannukset, halloweeni, joulut ja uudet vuodet vietetään mun organisoimana ja lapset osallistuu ja ehdottaa, esim tänäänkin tuli heiltä toive, että maalataanko munia

    Ja jos en jaksa organisoida, niin sitten jätetään viettämättä. Uusi vuosi ja juhannus on useimmin sellaisia, joita ei juhlita erityisemmin.

  • sanoo:

    No voi kyynel. Nyt kyllä valitat vähän turhaan.
    Minä järjestin avioliiton aikana kaikki juhlapyhät. Loin traditiot. Kyllä exä auttoi, kun pyysin apua esim kaupassa käyntiin.
    Nyt aikuiset lapseni muistelevat lämmöllä juhliamme ja tulevat tänäkin pääsiäisenä syömään perinneruoat.
    Onko teidän perheessä jotain asoita, jotka miehesi hoitaa aina yksin? Renkaanvaihdot tmv.
    Tee juhla perheellesi, jos se on sinnulle tärkeää. Varmaan myös lapsillesi, vaikka he eivät teini-iässä sitä osoita.
    Voit myös kysyä mieheltäsi ja lapsilta, mitä he juhlista toivovat. Äkäinen emäntä vie juhlantunnun tehokkaasti.

  • Nimetön sanoo:

    Jos ne eivät ole miehelle millään tapaa tärkeitä ja hän ei niitä edes odota, niin tuskin hän asian eteen mitään tekee, ellet sinä sitä aktiivisesti vaadi ja selitä, kuinka tärkeitä ne ovat sinulle. Eikä välttämättä silloinkaan.

    Mitä lapsiin tulee, niin ovatko nämä juhlapyhäperinteet heille tärkeitä? Odottavatko he niitä? Jos vastaus on kyllä, niin sen ikäisiä voi jo vaatia osallistumaan valmisteluihin, jos haluavat juhlia. Mutta jos lapsillekin asia on ihan sama, niin paha heitä on pakottaakkaan. Kannattaisi ehkä istua alas koko perheen voimin ja keskustella siitä, mikä on kenellekkin tärkeää.