Kaikkien aikojen pääsiäinen. Siitä äiti pitää huolen. Olen saanut äidiltä pääsiäismunan tai pääsiäismunia noin 60 vuotta. Lapsuusvuosina ne tienattiin virpomalla. Palmusunnuntaina pajunkissoja äidille ja pääsiäissunnuntaina virpomispalkkana pääsiäismunia.

Ajattelen, että äiti ei ole huomannut lapsien kasvaneen aikuisiksi ja hiukan yli. Joka vuosi hän on varannut kulloisenkin trendin mukaisen munan kindereistä möhnämuniin, halusinpa tai en.

Nyt tuli toisenlainen pääsiäinen. Äiti söi munat itse. Minulle hän oli varannut sen muovilieriön, pääsiäismunan yllätyksen. Hän ojensi sen kahvipöydän yli iloisesti hymyillen.

Lieriöistä avautui kuusi pientä muovipalasta. Ohjetta seuraamalla niistä luvattiin tulevan auto. Panin lukulasit silmille ja ryhdyin askartelemaan. Äiti oli tyytyväinen, suklaata suupielissä.

Kohtalaisella näpräämisellä palasista rakentui kaksisenttinen pikkuauto. Äiti katsoi sitä ilahtuneena: ”Siitähän tuli tosi kiva.”

Seuraavan päivänä hän kertoi vielä vävylleenkin, mitä tytär askarteli auton ja ajeli sillä. Autoa ei tosin enää näkynyt missään. Se löytyi pääsiäisrakeiden seasta karkkikulhosta. Kiva yllätys toiseen kertaan suuhun sattuessaan.

Äiti ei tiedä, että nykypäivänä alle kolmevuotias osaa tahtoa Tokmannille ja mainoksista on tarttunut mieleen Kinder Bueno. Alle kolmevuotiaskin tietää, että bueno on suklaa itse. Kinderistä ei kukaan välitä. Paitsi kuusikymppinen lapsi, jos ei muuta enää anneta.

Nimim. Muistisairaan äidin aikuinen tytär

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

4 vastausta artikkeliin “Äiti söi suklaamunani – pääsiäinen muistisairaan tyttärenä”

  • Huokaus sanoo:

    Muistisairaiden kanssa työaikansa viettävästä hoitajasta kirjoitus ei tuntunut elämänmakuiselta tai edes kivalta. Siitä tuli ristiriitainen olo. Mikä kirjoittajan tarkoitus oli? Äiti kuitenkin ymmärsi että on pääsiäinen ja silloin annetaan munia (tai edes se yllätys). Voisiko siitä nauttia, että hän on vielä jollain tavalla tässä päivässä läsnä?

    Voisiko muistisairaan ottaa sellaisenaan, vertaamatta minkälainen hän oli? Sairaus vie pois sen tutun ihmisen, mutta olisiko läsnä sille vieraalle äidille tai isälle vielä kun se on mahdollista?

    • Toinen hoitaja sanoo:

      Eiköhän ihmisellä ole oikeus surra sitä mitä ei enää ole. Tärkeää käydä läpi nekin tunteet, eihän se mitenkään sulje pois sitä, että voisi nauttia siitä uudestakin läsnäolosta. Tätä ei selkeästikään ollut kirjoitettu siitä ”mikä on parasta muistisairaalle” – näkökulmasta mikä hoitajalla on vaan sen lapsen, joka elää jokaisen aikuisen sisällä ja kaipaa äitiään.

      • Aikuinen lapsi sanoo:

        Kiitos Toinen hoitaja! Näin armon kirkkopyhänä on hyvä saada sitäkin hiukan itselleen. Aikuinen lapsi ei ole ammattihoitaja. On vain ihminen.

    • Muistisairaan äidin aikuinen tytär sanoo:

      Ihan on omasta elämästä. Minulle siis erittäin elämänmakuinen. Ei ole kivaa, useimmiten. Kun muisti luopuu äidistä, minä teen surutyötä. Itkettäis, jos ei naurattais.