Äitii! Äitiiiii! ÄITIIIIIII!!!

Monille tuo huuto on tuttu, silloinkin kun isä on kotona…

Jos lapsi on äidin kotihoidossa, on toki tyypillistä se, että äidin puoleen käännytään ensimmäisenä. Mutta viimeistään lapsen kasvaessa pitäisi isänkin kelvata. Monesti kuitenkin käy niin, että äitiii äitiii -huudot raikuvat kodissa, ja iskä istuu tyytyväisenä omassa rauhassaan, asiaan puuttumatta.

Tilanne voi mennä siihenkin pisteeseen, että lapset soittelevat kotoa äidille töihin, että mitä me syödään ja kuka vie meidät treeneihin – ja isä on samaan aikaan paikalla kotona.

Tällöin äidistä on tullut oletusvanhempi.

Sukupuolet voivat toki olla miten päin tahansa, mutta lienee tyypillistä, että oletusvanhemman rooliin joutuu tai pääsee nimenomaan äiti.

Vain harvoin kyseessä lienee tietoinen päätös sulkeutua pois lasten asioiden hoidosta. Samalla tavalla kuin kotitöiden kasautuminen, myös vastuu lapsista helposti ikäänkuin valuu toiselle ja hänestä tulee oletusvanhempi.

Oletusvanhemmuus onkin osa arjen metatyötä. Toinen on ikäänkuin enemmän vastuussa kaikesta, koko ajan.

ulkoleikkipaikan kellotaululelu

Kun oletusvanhemmuus on syntynyt, vaatii sen purkaminen ensinnäkin sitä, että tilanteen tiedostaa. Moni äiti ja isä tottuu äitiiiii-huutoihin, ja asiantilasta tulee ikäänkuin luonnollinen. Tilannetta ei tietenkään tarvitse purkaa, jos kaikki ovat sitä mieltä, että se toimii hyvin.

Mutta oletusvanhempi saattaa kuormittua tilanteesta turhan paljon, ja toinen vanhempi voi kokea jäävänsä syrjään. Äärimmillään on mahdollista, että lapsetkin kokevat toisen vanhemman jäävän sivurooliin. Sitä tuskin kukaan haluaa.

Oletusvanhemmuusasetelmaa voi lähteä purkamaan kertomalla puolisolle havainnostaan: Oletko huomannut, että lapset huutavat aina minua? Oletko huomannut, että aina kun lapsilla on jokin tilanne päällä, minä olen se, joka asian hoitaa?

On toki mahdollista, että toinen ei koe tilanteiden menevän näin. Tällöin voit huomauttaa hänelle asiasta silloin kun se tapahtuu. Jos on oikein ärsyyntynyt tilanteeseen, voi tuntea houkutusta esittää, että ei kuule lasten huutoja. Passiivisaggressiivisuuden sijaan on kuitenkin parempi puhua asioista suoraan. Kertoa, miten tilanteen kokee, ja kertoa, että haluaa jatkossa toimittavan toisin.

Käyttäytymisen muutosta vaaditaan molemmilta, ja lisäksi lapsilta.

Kun lapset huutavat äitiä, isä voi ihan hyvin mennä apuun, ja toisin päin. Molempien vanhempien pitää oppia pois vanhasta roolista, siitä, että ”toinen kyllä hoitaa, tämä ei koske minua” ja siitä, että ”toinen ei eväänsä liikauta, minun on pakko”. Vanhemmuus on yhteinen asia, ei jotakin, missä toinen yrittää päästä mahdollisimman helpolla.

Lisäksi lasten kanssa tulee keskustella siitä, että molemmat vanhemmista voivat hoitaa asioita ja auttaa heitä. Aina ei tarvita äitiä, sillä isä osaa asiat ihan yhtä hyvin.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Oletko sinäkin oletusvanhempi?”

  • Kyllä pystyy sanoo:

    Muuten meillä molemmat vanhemmat käyvät ja osaavat, mutta sairaana ja hädässä minä äitinä olen vieläkin tuolle murkunalulle se turva. Kuten itselläni oli isä aikanaan sellainen. Mutta että kyllä se molempien homma on perhe, koti ja lapset hoitaa.