”Olen aina ihmetellyt, että keitä oikein ovat ne äidit, jotka sosiaalityöntekijöiden tukemana yrittävät viedä lapsen isältä oikeuden olla lastensa kanssa.

Niitä juttuja on keskustelupalstoilla ja lehdissä: äiti käyttää lapsia manipuloinnin aseena ja sosiaalityöntekijät ja oikeusjärjestelmä suosii äitiä vanhempana.

Ne jutut kuulostivat etäisiltä ja omituisilta, kunnes jouduin eroamaan miehestäni.

Nyt olen yksi niistä äideistä, jotka yrittävät ”viedä lapset isältään”. Oikeasti en yritä viedä lapsia isältään enkä estää heitä tapaamasta. Yritän saada pidettyä lapset ja lähivanhemmuuden itselläni, koska olen aina ollut lasteni ensisijainen huoltaja.

En tiedä onko tarinani tavallinen. Ehkä muissa kiistoissa kyse on jostain muusta, mutta tuttavapiirissä on toinen samantyyppinen tapaus. Siinä kyseessä on päihdeongelmainen mies, joka yrittää yhä manipuloida eksäänsä. Minun eksäni ei ole päihdeongelmainen, mutta erokatkeruus ajaa hänet riitelemään lasten huoltajuudesta.

Mieheni ei ilahtunut siitä, että halusin eron. Hänen mielestään kaikki oli hyvin, ja mikäs hänellä oli ollessa kun vaimo hoiti lapset, kodin ja rahaa talouteen. Usean kerran terapiarupeamat yksin ja yhdessä eivät auttaneet. Mikään ei muuttunut, mies ei osoittanut tunteita eikä kiinnostusta minua, lapsiaan tai yhteistä kotia kohtaan.

Vauva-aikana hoidin lapset kokonaan yksin. Mies ei suostunut menemään lasten kanssa edes pihalle. Mitään neuvola-asioita hän ei hoitanut. Hän ei koskaan järjestänyt synttäreitä eikä ollut arjessa läsnä. Työnsi halaavan lapsen pois sylistään. En ole kertaakaan nähnyt että mies antaisi edes suukkoa poskelle lapselle.

Hän ei leikkinyt lasten kanssa. Hän ei vienyt heitä parturiin. Hän ei syöttänyt, ei nukuttanut, ei mitään. Lapset olivat hänelle ikäänkuin kämppiksiä, joita ennemmin pyritään välttelemään.

Ääni muuttui kellossa heti kun sanoin, että haluan eron. ”Minä otan sitten lapset”, mies totesi.

muuttolaatikoita

Uskoin, että niin ei voisi käydä, hänhän ei ollut koskaan hoitanut lapsiaan. Huolestuin silti. Lykkäsin eroa tämän takia, kunnes en enää kestänyt.

Tiesin, että ei olisi mitään perusteita viedä huoltajuutta minulta. Mutta kuka voisi olla ajattelematta tuollaista uhkausta?

Lastenvalvojalla sovittiin että olen lasten lähivanhempi. Suostuin viikko-viikko-jakoon, vaikka se ahdisti. Mies ei ollut hoitanut lapsia, mies ei laittanut ruokaa eikä omien sanojensa mukaan edes osannut siivota. Kai jokainen oppii ottamaan vastuuta kun on pakko, ajattelin mutta silti huoletti.

Ehdotin tapaamista viikonloppuisin, mutta mies raivosi että ”tätähän sinä halusit” ja uhkaili, että riitauttaa huoltajuuden jos en suostu viikko-viikko-järjestelyyn.

Mies esittää yhä uhkailuja siitä, että vie minulta huoltajuuden. Elän koko ajan varpaillani, jotta en suututa miestä, jos se estäisi häntä toteuttamasta uhkaustaan. Mies jopa alkoi lastenvalvojan luona julistamaan, että minulla ei kuuluisi olla oikeutta lähivanhemmuuteen, ja että hänet on määrättävä lähivanhemmaksi. Kun työntekijä ilmoitti, että asia ei kuulu tähän tapaamiseen, alkoi syyttely siitä, että ”sossut ovat aina äidin puolella” ja että tämä on osoitus miesten kokemasta epätasa-arvosta.

Epäilemättä on paljon sellaisia tapauksia, joissa äiti yrittää ilman syytä syrjiä lasten isää huoltajuusasioissa. Varmaan sitäkin tapahtuu, että äitiä pidetään perusteetta parempana vanhempana.

Mutta voi se asia joskus näinkin päin olla, että isä haluaisi lapset vain katkeruutensa takia ja kostaakseen vaimolle sen, että tämä halusi erota. Kyse ei ole yhtään siitä, että hän haluaa olla läsnä lapsensa elämässä. Kyse on siitä, että näin hän voi loukata minua, kuten minä loukkasin häntä jättämällä hänet.”

Nimim. Annika

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

8 vastausta artikkeliin “”Lapsemme alkoivat kiinnostaa miestä vasta erotessamme””

  • Mooly sanoo:

    Usein puhutaan tästä, että joku sanoo ”vien lapset ja otan huoltajuuden”. Haluaisin huomauttaa ettei sitä niin vaan oteta tai viedä yhtään mitään. Se on puhetta ja sanahelinää, ei sitä niin pelko persiissä tarvitse miettiä ja pelätä. Vai kokeile itse, mene lähikauppaan ja sano ”nyt minä vien kassanne ja otan myöskin panttivangin. Mikäli sallitte. Kiitos”. Katsotaan miten lähdet sieltä ulos, mutta tuskin niin kuin suunnittelit.

  • Näin meilläkin sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta! Ex-mirs ei tehnyt kotona mitään lasten eikä kodin eteen! Mutta kas kummaa, kun hän aloitti pettämisen ja sitä myötä halusi avioeron, alkoi hän leikkiä jotain vuoden isää. Kaikki niiiin teennäistä! Sossut eivät ole kuulevinaan vaikka miten yritän selittää, että olen yksin lapset hoitanut vuosikaudet, hoitanut neuvolakäynnit, retket ja ollut töistä pois, jos lapsi on ollut kipeä. Toista nyt vain ei sattunut kiinnostamaan muu kuin kaverit ja autot. Ja kun työkin vielä oli ex-miehen äidin mukaan niin vastuullista, tottahan piti ymmärtää, että isä saa harrastaa. Nyt sossujen mukaan kuulemma katsotaan vain eteenpäin. Niinpä niin…

  • Tiikeri sanoo:

    Vuoroviikkojärjestelmä on yleistynyt ja samalla yksinhuoltajaköyhyys. Monesti syy, jota ei huoltajuuskiistoissa sanota julkisesti eikä ääneen, on se, ettei mies halua maksaa elatusmaksuja. Vuoroviikkojärjestelmä mahdollistaa sen, että toista vanhempaa voi kirjoituksessa osoitetulla tavalla kontrolloida aina siihen asti, kunnes lapsi on aikuinen. Varsinkin sellaisissa avioliitoissa, joissa nainen on jo lähtökohtaisesti maksanut kaiken lapsiin liittyvän ja tehnyt kotityöt, hoitanut sairaat, syntymäpäivät ja luokkakuvat, on systeemi hioutunut jo valmiiksi sellaiseksi, että sitä on vaikea muuttaa. Kun taas silloin, jos elatusmaksuista on sovittu ja on selkeä lähihuoltajuus, on lähihuoltajalla mahdollisuus lapset elättääkseen turvautua elatustukeen jolloin kunta perii maksut laiminlyöneeltä toiselta vanhemmalta ilman että itse tarvitsee sitä anella. 1950- 60-luvuilla perhepinnarit joutuivat työlaitokseen. Elatusmaksujen perintä oli hyvin armotonta: kun 1950-luvulla mies joutui työttömäksi, maksoi uusi vaimo edellisen avioliiton lasten elatusmaksut joita muuten piti myös silloin maksaa 21-vuotiaaksi asti. Mukamas modernissa vuoroviikkosysteemissä voi vaan jättää maksamatta tai kiristää. Lasten pahoinvointi lisääntyy. Ihmettelen viranomaisten intoa tällaiseen järjestelyyn. Vuoroviikkosysteemihän voi kunnolla toimia vain sellaisissa suhteissa, joissa on jo avioliiton aikana osattu puhua ja sopia raha-asioista. Mutta jos avioliitossa on ollut taloudellista epätasa-arvoa ja se tulee eroneuvotteluissa esille, on syytä harkita kannattaako mennä vuosikausiksi taloudelliseen ja henkiseen vankilaan.

  • Vekku sanoo:

    Tuokaa lastenvalvojalla esiin kodissa vallinnut työnjako.
    Onko isä pitänyt isyyslomaa? Onko hän suostunut jäämään kotiin hoitamaan lasta?
    Onko hän vienyt lasta neuvolaan?
    Onko hakenut ja vienyt lasta päiväkodista?

    Nämä ovat asioita joista on mustaa valkoisella ja mies ei voi näin saada yksinhuoltajuutta/lähivanhemmuutta kovin helposti.
    Lisäski voitte sanoa miehelle ettei hänellä ole lähivanhemmuuteen mitään perusteita.

    Sosiaaliviranomaisten äitien suosimien ei myöskään pidä paikkaansa. Uuden väitöskirja tutkimuksen mukaan isiä suositaan ja lähivanhemmuuteen vaaditaan heiltä vähemmän kuin äideiltä.
    Miksi lapset silti jäävät erossa useammin äideilleen?
    Koska äiti on usein ollut se pääasiallinen vanhempi joka on jäänyt kotiin hoitamaan lasta ja panostanut siihen aikaa ja rahaansa (sekin on rahaa mikä jää saamatta koska on lapsen kanssa kotona). Koska monet isät hylkäävät lapsensa kun lähtevät, eivätkä tahdo nähdä vaivaa.
    Ei suinkaan ”sosiaaliviranomaisten suosimisen” vuoksi, eikä uhrautuminen tuo isälle erossa lasta jos se ei aiemmin kiinnostanut kun äiti avaa suunsa ja iskee dokumentit pöytään perheen työnjaosta.

    Ruotsalais tutkimuksen mukaan viikko-viikko syteemi ei ole lapsille hyväksi. Älkää suostuko siihen.

  • Noita78 sanoo:

    Tiedän tunteesi. Yhdessä ollessa mikään ei kelvannut. Lapsi itki märissä ja toinen ei reagoinu kun tulin ulkoa sisälle. Jos kysyin”katsotko lasta jos käyn kaupalla” vastaus oli ”ihan sama”. Silloin puin lapselle ja lähdin. Kun ilmoitin erosta oli ehdot ”se on viikko viikko, lapsi jää hänelle että saa tuet” jos et laita niin kuin hän sanoo et nää lasta enää ikinä”. Viikko viikko toimii. Minä en saa tukia. Kaikki menee miehelle. Aika on pitkä käsite. Isä ostaa pelikonsoleita. Vie ulkomaille. Ostaa sitä tätä tuota. Mutta lapsen sanoman mukaan.” isä ei koskaan tee mun kans mitään”. Minä en pysty jaksa taistella. Katsotaan missä vaiheessa lasta kuunnellaan. Raha se joka ratkaisee. Hänellä sitä on. Minulla ei. Joten nautin viikoista lapsen kanssa.

  • Tintti sanoo:

    Samanlainen kokemus. Totesi vielä kun olin toisesta äitiyslomalla, että minulle maksetaan kodinhoidosta joten hän ei esim. Tiskaa. Olin silloin 10 vuotta sitten niin nuori ja naivi että tein kaiken. Nyt kiukuttelee minulle kun avioeron jälkeen löysi uuden kumppanin. Ja on niin isää, niin isää. Kakkanmarjat! Minä ainakin muistan kaikki loukkaukset jne. Ja halveksunnan ja yksinolon

  • Nimetön sanoo:

    Kuulostaa kovin tutulta! Miun exä ei ollut ihan niin välinpitämätön lapsia kohtaa kuin kuvailemasi isä, todennäköisesti sukujen paineen takia, mutta pysytteli täysin erossa kaikesta lasten hoitoon tai arkeen liittyvästä. Huuto tuli, jos en muistanut esim. työmatkalta muistuttaa jostain harrastuksesta tms.
    Onneksi lapset olivat jo niin isoja, kun erottiin, että ihan itse päättivät missä fyysisesti ovat, mutta isästä tuli lähivanhempi, joka ei tähän päivään mennessä (kuopus kirjoittaa keväällä) ole ollut vähääkään tietoinen lastensa arjesta. Kulut on jakanut pakon edessä tietäen, että jos olisin riitauttanut huoltajuuden, hänen rikosrekisterinsä ei olisi todellakaan ollut hänen asemiaan vahvistamassa huoltajana. Vuoden loppuun mennessä tää paska loppuu. Välillä mietin, miten väärin on, että manipuloiva, aggressiivinen ja alistava saa tahtonsa läpi, kun on jo toisen osapuolen nujertanut. Toisaalta olen ylpeä, että nyt voin pitää pääni pystyssä, että jaksoin kaikesta huolimatta selvitä ja tiedän, että se kaikki suvulle ja ystäville vuodatettu ”äiti hylkäsi perheen ja minä sankarillisesti hoidan yksin lapset”-nillitys on täyttä paskaa. Toki välillä on vieläkin vaikea sulattaa sitä, mitä kuulee ja näkee exän taholta, mutta kehityn kaiken aikaa enkä todellakaan aio lähteä siihen ”kisailuun”. Suora ja epäsuora uhkailu loppui viimein parin kolmen vuoden helvetin jälkeen, kun virkavallan avulla laitoin sille stopin, muuten ei uskonut. Joten voimia kaikille, joilla tälläinen tilanne, olipa hankalassa tilanteessa isänä tai äitinä. <3

    • Maukka sanoo:

      Hei!

      Kirjoituksessasi oli hyvin paljon samaa, mitä itse olen joutunut läpi käymään. Millä tavalla sait virkavallan puuttumaan tilanteeseen ja häiriköinnin loppumaan? Tuntuu, ettei kellään ole mitään keinoja, kun toinen on niin taitava, että tekee kaiken ns.harmaalla alueella.