”Luin juttunne siitä, miten yksinhuoltajalle jää enemmän aikaa ja voimia, kun ei ole miestä jaloissa. Voisinpa vain samaistua, mutta en voi!

Eron osuessa kohdalle, ajattelin että kyllä kaikki lutviutuu. Siellä sitten lastenvalvojan kylmässä sosiaalitoimiston tilassa esitettiin se kuuluisa kysymys huoltajuudesta ja ex-mies vastasi: ”yhteishuoltajuus”. Tehtiin säännöt, kirjattiin vastuualueet ja elettiin ruusunpunaiset lasit päässä. Tämähän voi toimia.

Niinhän se voisi, jos et olisi valinnut itsellesi lapamadon runkoa omaavaa ex-miestä. Nyt elän yksinhuoltajana yhteishuoltajuudessa. Käytännössähän tämä ei poikkea avioliitostamme mitenkään. Isä hoitaa lapsiaan ihan yhtä ”paljon” kuin ennenkin, osallistuu vanhenpainvartteihin edelleen yhtä ”paljon”.

Sen ainoan yhden kerran hän suvaitsi saapua paikalle, YHDEN kerran eron jälkeen! Mutta hänellä on yhteishuoltajuus, se tarkoittaa sitä että minä edelleen hoidan kaiken. Minä järjestän ja pyydän häneltä nimiä paperiin, muistutan allekirjoittamaan ja palautan paperit myöhässä, koska hänellä oli kiireitä ja muita kiinnostuksen kohteita.

Minä en voi muuttaa ilman lupaa lapsien kanssa, mutta hän voi muuttaa vaikka Inariin ja tietenkin minä saan maksaa puolet lapsien tapaamisiin kohdistuvista kustannuksista. Reilua?


Kuva Gabriel Benois, ylin kuva Jon Tyson.

Mutta auta armias jos minä teen virheen, unohdan tai en kysy mielipidettä. Silloin noustaan barrikaadeille koska YHTEISHUOLTAJUUS! En voi sivuuttaa häntä tässä asiassa. Tottakai hänellä on oikeus vaihtaa lapsen koulua, vaikka lapsi asuukin edellisen koulun lähellä, koska YHTEISHUOLTAJUUS. Sitten astun taas kuvioihin ja anelen että lapsi saa edelleen jatkaa koulussaan, vannon ettei tälläistä pääse tapahtumaan enää…

Minulla on siis tuplasti työtä. Kun olimme yhdessä, en tarvinnut allekirjoituksia ja tein niinkuin parhaaksi näin. Siinä ei ollut mitään väärää.

Nyt hoidan edelleen kaiken, paitsi että olen yhteishuoltaja. Mielestäni lakiin voitaisiin kirjata kohta yhteishuoltajuudelle, että jos ei hoida omaa osaansa, niin sen menettää. HETI!”

Nimim. Ex-miehen orja

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

23 vastausta artikkeliin “”Meillä on yhteishuoltajuus, mutta kaikki kaatuu minulle””

  • Anneli sanoo:

    Älä pyydä allekirjoituksia papereihin ja muistuttele. Yhteishuoltajuudessa oikeasti sitä tarvitsee tosi harvoin: lapsen nimi, asuinpaikka, uskonto jne. Kuinka usein ydinperheessä tarvitaan molempien vanhempien nimi? Ei usein.

  • Yksin huoltava yhteishuoltaja sanoo:

    Mä niiiin voisin allekirjoittaa saman tekstin.
    Lapsi ei ole tavannut isäänsä pian 4 vuoteen. Isä ei viitsi tehdä mitään sen eteen, että saisi apuja kuljetuksiin. Mun pitäisi maksaa kaikki. Onneksi sossut on mun puolella, eikä tapaamissopimusta oo tehty, eikä tehdä, jos ei isä tule yhtään vastaan. Toisaalta, lapsi ei haluakaan tavata isäänsä ja siitä isä saa kiittää ihan itseään. Olis joskus leikkinyt tai edes jotenkin viettänyt aikaa lapsen kanssa, kun tapaamiset vielä järjestyi.

  • Eevia sanoo:

    Minä valitsin poissaolevan isäni ulos elämästäni. 80luvulla tietenkään ketään sossusta se ei kiinnostanut. Eräiden oharien jälkeen soitin itse että jos et viitsi tulla edes synttäreilleni kutsusta niin ei tarvitse tulla sitten ollenkaan. Olin 7 vuotta kutakuin silloin. Pelleily loppui siihen eikä isää näkynyt vasta kuin olin aikuinen. Ei pettymyksia, surua tai loukkaantumista(äitini oli sanonut että humalassa et tule niin tuleminen oli satunnaista) .
    Äitini yritti muutaman kerran puhua että soittaisin isälleni mutta kun kysyin miksi, pelkkä se on isäsi, selitys minulle ikinä riittänyt. Kun hän vuosia myöhemmin tuli kylään kertoakseen että on kuolemassa. Sanoin hänelle että annan anteeksi ja hän vaikutti tyytyväiseltä mutta minulle se ei merkinnyt juuri mitään. En tuntenut häntä lainkaan, hän ei tuntenut minua eikä koskaan ollut elämässäni merkityksellinen mitenkään.
    Minulla on maailman paras äiti ja mahtava isäpuoli miksi murehtisin ihmistä joka ei tehnyt koskaan muuta kuin surua elämääni. Aivan absurdia ajatella että hän olisi minulle jotain vain koska on biologisesti sukulaiseni. Ainoa mistä olen hänelle kiitollinen on sisarukseni että sain heidät. Siinä kaikki.

    Lapset kyllä tietävät ja muistavat aikuisena kuka loisti poissaolollaan. 18vuotta menee yllättävän nopeasti. Kohta vanhemmat ovatkin vanhoja, eivät pärjää pienellä eläkkeellä tai jaksa kauppaan.
    Josko isäni olisi elossa voitte arvata kuinka paljon minua kiinnostaisi hänen asiansa. Omalle äidille maksan ruuat kotiin tuotuna ja kyllä katson että käy lääkärissä ja puhun lähes päivittäin.

    Itse olen eronnut ja minulla sekä exmiehelläni on 50/50 enkä ole luistanut asiasta senttiäkään. Yhdessä lapset tehtiin ja yhdessä hoidetaan.
    Tämä myös toimii kun lapset ovat isällään silloin isä hoitaa sillä viikolla kaiken. Myyjäisen, vanhempainillat, synttärit.. Mitä siihen osuukin ja kun ovat minun luona niin minä hoidan.
    Ihmeellistä tämä isien pään silittely, sosiaaliväki voisi ottaa isejä vähän niskasta kiinni ja kysyä mitä helkuttia he luulevat olevansa. Joko olet isä tai et ole mitään. Ikävä sanoa mutta isä on titteli joka ansaitaan.

  • Kokemusta on sanoo:

    Kokemukseni mukaan yhteishuoltajuus on täysin mahdoton toteuttaa, pelkkä kiusaamispykälä, jolla eksä voi hallita ja kiusata monin tavoin lapsista ja arjesta vastaavaa puolisoa. Yhteishuoltajuus antaa valtaa muttei vastuuta. Missähän kuplassa noi sossutädit elävät.

    • IsoJohanna sanoo:

      Sossutädit ei säädä lakeja, ihan tiedoksi vaan. Ovat kuitenkin tasapuolisuuden nimissä velvollisia noudattamaan niitä.

  • Tuttua juttua sanoo:

    Yhteishuollon voi riitauttaa esim. Käräjöoikeiden kautta. Tai sopia ex-miehen kanssa mihin asioihin hänen mielipidettä kysytään.

    Teksti oli kuin mun parin vuoden takaisesta elämästä, mutta yksitellen hain molemmille yksinhuoltajuuden

  • Yhteishuolto on sanahelinää sanoo:

    Yhteishuolto on joissakin tapauksissa vain sanahelinää. Meillä se tarkoittaa myös sitä, että etävanhempi on kasvatus- ja vastuuasioissa todellakin etäinen – lasten arki, huolet ja ongelmat eivät vaikuta häneen mitenkään. Tähän liittyy myös se, että helposti lasten ongelmat nähdään seurauksena, että ” aaa, se on sen yksinhuoltajan lapsi”, vaikka lähivanhempi saattaa vetää arkea useamman lapsen kanssa suorittaen ja ollen yksin vastuussa ja lapsen suhde etävanhempaan eli ns. yhteishuoltajaan on kompleksinen, koska se vaihtelee sen mukaan miten tämä priorisoi uuden elämänsä niin, että siihen ei lapset paljon vaikuta.
    Kukaan ei syyllistä poissaolevaa etävanhempaa niinkuin syyllistetään läsnäolevaa lähivanhempaa, joka tekee parhaansa.
    Etävanhempi ostaa elatusmaksulla usein uuden, lapsettoman elämän ja vastuuvapauden jälkikasvustaan. Itse tarjosin exälle 50-50 sopimusta: ei tarvitse maksaa mitään, pääasia että lapsilla olisi kaksi tasa-arvoista vanhempaa eli lapset viettäisivät aikaa yhtä paljon hänen kanssaan. Ei kelvannut, kun ”uusi elämä” ja hänelle riittää kaksi viikonloppua kuussa. Tämä tarkoitti myös sitä, että sairastuttuani etävanhempi kieltäytyi lapsettomaan elämään ja lapsettomaan puolisoon vedoten ottamasta lapsia edes leikkauksen ajaksi luokseen ja pyysi kaupunkia sijoittamaan heidät – vaikka puitteet hoitaa lapsia olivatkin kunnossa. Tässä kiteytyi yhteishuollon karuus : yhteishuolto toteutuu vain etävanhemman tarpeiden mukaan, ei lasten tarpeiden mukaan. Auta armias kuitenkin, kun on jotain mistä voi tuntea ylpeyttä, niin hän on keräämässä gloriaa tyyliin ”Minun lapseni”: Koulun päättäjäisissä (yhtään koulukyytiä, läksyissä auttamista, vanhempainiltaa, kouluaamun kiireyttä tai kaveripulan itkua hoitamatta), harrastuksen näytöksessä (yhtään maksua tai kyytiä hoitamatta) tai ylipäänsä lasten kasvamisessa suurin piirtein suoraan.
    Meillä etähuoltajan suhde lapsiin on määrittynyt vuosien varrella sen mukaan, miten hän on lapsia tarvinnut – ei sen mukaan miten lapset tarvitsivat toista vanhempaansa. Jos uudella seurustelukumpppanilla on ollut lapsia, etävanhempi on yhtäkkiä ollut kiinnostunut oman samanikäisen lapsensa elämästä, mutta kumppanin vaihtuessa lapsettomaan onkin yhtäkkiä lapset vaan jääneet sivuun. Jos kumppania ei ole hetkeen ollut, lapsiin on pidetty yksinäisinä hetkinä yhteyttä tyyliin ” kyllä te olette tästä lähtien minulle kaikkein tärkeimmät, nyyh” , ja juuri kun lapset hetken iloitsevat ajasta vanhemman kanssa, se aika loppuu kuin seinään uuden kumppanin muuttaessa asuntoon – jossa lapset ovat tämän jälkeen ”vain vieraina”.
    Onneksi omat lapset alkavat olemaan isoja. Ihmettelen vain, kuinka paljon ympärillä on näitä yksinpuurtavia lähivanhempia – ja kuinka hyväksyttyä Suomessa on olla etävanhempi, joka on sananmukaisesti etäinen vanhempi. Stigma seuraa yksinäistä lähivanhempaa – stigma ei seuraa kasvatusvastuun uuden elämän myötä jättänyttä etävanhempaa.
    Voimia kaikille näennäisesti yhteishuoltajille, jotka tosiasiallisesti ovat yksinhuoltajia. Jos teitä ei olisi, lapsillanne ei olisi ketään.

    • Krutonki sanoo:

      Toisaalta se lähivanhempi voi olla melkein-mutta-ei-ihan-yhtä paljon lastensa elämässä mukana kuin se ”etävanhempi”, vaikka lapset ovat 50-50-huoltajuudessa. Sen lisäksi että ”etävanhempi” ajaa omalla kustannuksellaan toiselle paikkakunnalle viemään lapset hoitoon ja kouluun, tottakai ”lähivanhempi” myös haluaa elatusavut, että voi sitten tehdä matkoja ja shoppailla. Ja elatusapua sopiessa tottakai otetaan huomioon ”lähi”vanhemman asumiskulut, mutta ei ”etä”vanhemman kuluja. Ei senttiäkään. Vaikka se ”etä”vanhempikin maksaa isommasta asunnosta, ostaa vaatteita, ruokkii lapset puolen aikaa ja ties mitä.

      Huoltajuuslaissa on hirveitä aukkoja, ja niin epätasaisesti jakautuva yhteishuoltajuus kuin elatusvelvollisuuskin tarvitsee huomiota.

      • Lähiksi pääsee taistelemalla sanoo:

        Tuo on kyllä väärin laskettu jos noin menee, mars lastenvalvojalle tai oikeuteen tekemään uusi sopimus! Molempien elatuskyky ja asumisen menot huomioidaan nykyään laskelmissa – onneksi, koska muuten juuri ne kontrolloivat kahelit kieltäytyisivät elareista varmaan ensimmäisenä, koska eihän eksällä nyt vaan mitään kivaa elämässä saa koskaan olla.

      • Krutonki sanoo:

        Hauskaa näissä elatusasioissa on se, että lastenvalvojan mikaan vanhemmat voi tehdä itse elatussopimuksen/olla tekemättä, mutta jos mennään lastenvalvojalle niin lähivanhempi saa aina elarit. Vaikka tienais enemmän kuin ”etä”vanhempi. Eikä tosiaan otettu muuta kuin sen etävanhemman tulot huomioon, lähivanhempi taas voi lykätä vaikka millaiset kulut että varmasti saa vähintään sen mihin toisen voi pakottaa.

        Suomeen pitää saada 50-50 -vanhemmuutta tukeva lakimuutos ensin että tästä ongelmasta päästään.

  • Näin se menee sanoo:

    Toivottavasti lapsesi eivät ole enää kovin pieniä… tuo helpottaa kyllä, kun lapset kasvavat. Paitsi taloudellisesti se ei helpota, koska teinit kuluttava yhä enemmän ja isän maksuhalukkuus laskee yhä lähemmäksi nollaa. Mutta: alaikäisten elämän ei pitäisi koskaan olla yhden kortin eli äidin varassa. Jos huoltajia on vain yksi, voi seurata hyvin ikäviä tilanteita, jos sille ainoalle huoltajalle tapahtuu jotakin. Joo kyllä, myös sinulle voi tapahtua jotakin pahaa, vaikka olisit nyt nuori ja terve. Eli mikäli ei isästä mieheksi ole, kannattaisi hommata toinen oheishuoltaja siihen, esim. oma sisko tai äiti, kummitäti tms. Lapsella on oltava joku joka ottaa vastaan, jos pääasiallinen huoltaja poistuu kuvasta tavalla tai toisella.

    • Vau sanoo:

      Voiko siis esim tädin ihan virallisesti nimetä oheishuoltajaksi? Onpa hyvä systeemi jos näin on. Ja jos on, niin kerrottaisiinpa mahdollisuudesta aktiivisemmin. Olisi monen pelastus ja vältyttäisiin monilta huostaanotoilta.

      • Eltsu sanoo:

        Käräjäoikeudelta voi hakea oheishuoltajuutta. Siihen tarvitaan molempien huoltajien suostumus, mutta yleensähän tällaisessa tilanteessa lapsella on vain yksi huoltaja. Taisi olla niin, että myös vanhemman (vaikkei olisi huoltaja) mielipide kysytään. Suosittelen ehdottomasti tilanteissa, jossa lapsen kanssa on yksin.

      • Juuu sanoo:

        Olen uuden puolisoni lapsen oheishuoltaja. Se haetaan ns. vapaamuotoisella hakemuksella käräjäoikeudesta (malli löytyy netistä). Perusteluina meillä oli se että lapsen toinen huoltaja ei käytännössä ole lainkaan lapsen elämässä mukana, tapaamiset satunnaisia jne. Lupa pyydettiin toiselta huoltajalta oikeuden puolesta, mutta kun hän ei ehtinyt siihen reagoida (puolti kyllä), lausunto pyydettiin sosiaaliviranomaiselta. Perustelut pitää olla vahvat, eli mikään läpihuutojuttu ei ole kyseessä. Pääsääntöisesti lapsella on kaksi huoltajaa, ja ulkopuolisia vain todella hyvillä perusteluilla. Oheishuoltajuus ei tarkoita juridista vanhemmuutta eli perimys oikeutta tai elatusvelvollisuutta, ainoastaan huoltajan oikeudet. Hakemus käsitellään kirjallisessa menettelyssä, ja on maksullista (noin 250€).

      • Kati sanoo:

        Olisikin mahdollista saada isäpuoli oheishuoltajaksi, mutta eihän valtaa väärinkäyttävää isää mikään ohita, vapaaehtoinen toiminta ei heidän sanavarastoonsa kuulu ja lapsen etua kun ei näe niin ei. Suurin pelkoni on se, että kuolisin ja lapset joutuisivat isälleen. Mutta kaikille oikeasti yksinhuoltajille tuosta kyllä varmaan on hyötyä jos yhteishuoltaja ei ole elämässä mukana mitenkään.

  • Totaali tv kolmelle sanoo:

    Mun tarina. Onneksi ex lopulta tajusi ja nyt vuoden olen ollut yksinhuoltaja. Vihdoin kaikki on helpompaa!

  • Ansul_ii sanoo:

    Hyvin harvoihin asioihin tarvitsee oikeasti toisenkin huoltajan lupia. Ainoat mitä ei ole onnistunut hoitaa ilman toisen suostumusta ovat olleet passin hakeminen sekä pankkitilin avaaminen. Muuten en ole koskaan mitään kysellyt enkä pyydellyt, jos jossain on ollut että pitäisi olla molempien allekirjoitukset tms, olen sanonut että tuossa puhelinnumero, sen kun metsästätte allekirjoituksen ei ole minun tehtävä huolehtia kun toista ei kiinnosta.

    • Äityliini sanoo:

      Sepä se, meillä haettiin passit lapsille 13 ja 17v eikä isä suostunut laittaa nimeä… Lastenvalvoja teki poiisille lupalapun ja itse kirjoitin lisäksi vakuutuksen ettei viedä lapsia pysyvästi ulkomaille..
      Hankalan kautta meni mutta passi tuli 🙂

  • Jossu sanoo:

    Nyt sitten naiset hakemaan se yksinhuoltajuus käräjäoikeudelta! Joo tiedän, ei ole helppoa mutta oikeudessa on se hyvä puoli, että siellä faktat merkitsevät. Ei tuo ole yhteishuoltajuus, vaan huoltokiusaamista. Mutta kun yhteistyö ei onnistu, niin oikeuden on pakko päättää lopulta lapsen edun mukaisesti huoltajuus jommalle kummalle. Kamala riskihän se on, mutta ainoa keino vapautua kahleista. Sehän ei muutu että ex mitään tekisi, mutta eipä voi enää näillä lasten asioilla kiristääkään.

  • Helmikki sanoo:

    Olen aivas samaa mieltä! Yhteishuoltajuus paperilla on monille ihan pelleilyä. Se ei tarkoita mitään. Pitäisi olla joku muulin vaihtoehto kuin yksinhuolto tai yhteishuolto. Ja sen yksinhuollon pitäisi minusta saada helpommin jos näyttöä on ettei toinen huoltaja oikeasti osallistu huoltoon vaikka hänelle mahdollisuuksia annetaan.

  • Piparitassu sanoo:

    Olen aivan samaa mieltä. Tämä mun yhteishuoltaja lähti erotapahtuman jälkeen yli 400km päähän asumaan eikä ole siis sen jälkeen lastaan tavannut. Mutta yksinhuoltajuuden saan kuulemma sitten kun helvetti jäätyy koska ”hänellä on oikeus”. Eli minä hoidan kaiken niinkuin aina ennenkin YKSIN mutta erona entiseen on se etten enää pääse tuulettumaan juuri lainkaan kun ketään ei saa tänne nukkumaan jälkikasvun kanssa…

    • Nyyti81 sanoo:

      Selvitin lastenvalvojalta mahdollisuutta hakea yksinhuoltajuutta, mutta tosiaan kun ei exällä ole huume-, alko- tai väkivaltaongelmia, niin ei kuulemma onnistu. Isä ei osallistu lasten elämään eikä pidä yhteyttä, tapaa toista lasta joka toinen viikonloppu. Isompi ei enää suostu isän luo menemään. Siitähän riemu repesi, minä kuulemma vieraannutan. Kyllä korpesi. Kaikki ne pettymykset, kun isä ei tullutkaan hakemaan, vaikka oli luvannut, tapaamisten perumiset, päivien vähentämiset, ne hän unohti täysin. Isällä on oikeus tavata lapsia KUN SE HÄNELLE SOPII, mutta mikään laki EI VELVOITA isää pitämään tapaamissopimuksesta kiinni. Nyt erosta 6v aikaa. En jaksa enää perään kysellä. Helpommalla pääsen kun en odota enkä toivo mitään. Jos lapset kyselevät isästä tai hänen luo menemisestä, niin kehoitan soittamaan ja kysymään suoraa isältä. Aikani itkin, kysrlin ja pyytelin, mutta siivenkin väsyy. Ei esim mitään tietoa tulevasta kesälomadta, ottaako lapsia viikonlopuksi tai viikoksi, heinäkuussa tai elokuussa. Pyysin ilmoittamaan kun tietää. Arvaatte varmaan tuleeko koskaan sitä tietoa. On se helppoa olla eronnut mies. Ja kyllä, olen katkera jätetty exä. Kävin 3v psykoterapiassa, jotten siirtäisi tunteitani lapsille. Suosittelen muillekin eronneille. Toista et voi muuttaa, mutta koita itse pysyä järjissäsi. Elämä on.

      • Ancaha sanoo:

        Minulle lastenvalvoja sanoi, ettei ole syy yhteishuoltajuuden muuttamiseen vaikka isä ei lapsen elämässä ole, käyttää huumeita ja on vankilassa vähän väliä.. (tälläkin hetkellä kai)..
        Lastensuojelusta tuli hänen takia puhelin soitto ja sieltä kerrottiin, että jos mahdollisia tapaamisia tulisi jossain vaiheessa niiden pitäisi olla valvottuja tapaamisia. Ja syy soittoon huumeet, vankilatuomio sekä väkivaltaisuus nykyistä puolisoaan kohtaan. Mutta nämä eivät siis ole riittävä syy yksinhuoltajuuden saamiseen..
        Itse olen töissä, hoidan lapsen asiat yksin tai uuden puolisoni kanssa oikeastaan.. . Hän saa siis hölmöillä ilmeisesti rauhassa ilman mitään vastuuta… Kyllä mielestäni jotain muutoksia asiaan kaivataan..