Äitiysloma tai mammaloma on tuttu juttu – ja jokainen tietää, että se ei ole mitään lomaa!! Eikä sitä ole myöskään perhelomat, kun äiti on joka tapauksessa lomillakin kokki, siivooja, hoitaja tai vähintäänkin, noh, äiti.

Mutta entäs mutsiloma! Se se vasta on lomaa. Kyseessä on siis äidin oma loma. Äidin, ei perheen.

Ai kamala miten itsekästä! Kenellä siihen on varaa! Kenellä siihen on aikaa! Saako sellaisen loman pitää?!

Muun muassa tuollaisia ajatuksia saattaa tulla mieleen. Mutta ei, mutsiloman pitäminen ei ole itsekästä. Rahakysymyskään se ei välttämättä ole. Aika on tietysti rajallista, mutta koska KYLLÄ, sellaisen loman saa pitää, ehkä voisit joskus laittaa itsesi etusijalle?

Arjen kiireen keskellä moni todella kaipaisi mutsilomaa, mutta ei ehkä uskalla lähteä sellaiselle. Pärjäävätkö lapset? Pärjäänkö minä, vai itkenkö ikävää? Kehtaanko vaatia puolisolta tai isovanhemmilta sitä, että he hoitavat lapsiani kun minä lomailen..?

Olisi hyvä uskaltaa ja kehdata, kunhan lapset ovat tarpeeksi vanhoja olemaan erossa äidistä ja heillä on tuttu huolenpitäjä hoitamassa, kuten isä tai isovanhempi. Eihän kukaan ihmettele, että voiko isä lähteä matkalle, pärjäävätkö lapset… Ihan samalla tavalla lapset pärjäävät toisen vanhempansakin kanssa!

Lisäksi asiantuntijat ovat sitä mieltä, että mutsiloma on oikeasti monella tavalla hyvä juttu. Loma tietenkin rentouttaa äitiä, ja lisäksi suhde kumppaniin paranee. Äidit, jotka lomailevat vähintään kahdesti vuodessa, ovat rennompia eivätkä masennu niin helposti, väittää tutkimus. Lisäksi heidän tyytyväisyytensä avioliittoonsa on suurempi kuin niillä äideillä, jotka eivät lomaile.


Ylin kuva Kong Jun.

Myös lapsille on hyvä nähdä, että äiti tarvitsee välillä lepoa palautuakseen. Sitä helposti syyllistyy siitä, että ei aseta lapsiaan joka hetki etusijalle, mutta oikeasti kukaan ei jaksa jos ei joskus saa levätä.

Yksinhuoltajan ja tiukalla budjetilla elävän voi tietenkin olla hankalaa järjestää itselleen mutsilomaa. Jo pelkkä loman järjestely saattaa tuntua todella kuormittavalta. Mutta mutsiloman ei tarvitse olla kolmen viikon joogaretriitti tai tarkoittaa drinkkien siemailua aurinkovarjon alla paratiisisaarella. Pääasia on, että äiti saa omaa aikaa. Oikeaa omaa aikaa, jolloin kukaan ei vaadi mitään, kukaan ei pyyhi räkäänsä äidin paitaan, kukaan ei raavi vessan ovea ja rämppää ovenkahvaa…

Jos ulkomaanmatkaan tai kylpylälomaan ei pysty panostamaan, ehkä onnistuisi viikonloppureissu mökille tai jonkun toisen mökille? Jos puolisoa tai isovanhempia ei ole, kenties lastenhoitoa voisi vuorotella toisen äidin kanssa niin, että kumpikin saisi vuorotellen lepoloman sillä aikaa kun toinen ottaisi lapset kylään pariksi yöksi?

Mikäli oikea irtiotto on mahdoton järjestää, niin jokaisen äidin olisi hyvä saada viettää edes omia iltoja tai päiviä. Niiden vaatiminen ei ole itsekästä, eikä siitä pidä syyllistyä.

Siinäkään ei ole mitään vikaa, että viihtyy lastensa kanssa ja haluaa viettää heidän kanssa kaiken mahdollisen ajan. Mutta suurin osa meistä ei jaksa, jos ei joskus saa vain olla. Ja olla olemassa pelkästään itseään varten. Kun on levännyt ja kerännyt voimia, jaksaa taas sitä perhettäkin paremmin!

Lähde.

Oletko sinä ollut mutsilomalla? Kalvoiko syyllisyys vai lähditkö iloisilla mielin? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Kyllä, sinunkin pitäisi pitää MUTSILOMA!”

  • Heidi sanoo:

    Minulla on joka vuosi 9 päivää mutsi-lomaa. Käyn keväällä Lapissa kolme päivää. (poistun mökin pihapiiristä vain hakemaan sushia yhtenä päivänä)
    Kesällä käyn risteilyllä, nukun ja syön buffétista.
    Syksyllä käyn päivän asuntomessuilla ja jatkan siitä kahdeksi päiväksi kuninkuusraveihin.
    Joka vuosi käyn samat reissut, lähden reissuun yksin ja huolehdin vain itsestäni. Lapsia on kolme kotona, ja sinne on mahtava palata loman jälkeen. Joskus reissuun lähtö tuntuu raskaalta kaikkineen järjestelyineen, mutta on ainakin minulle ihana henkireikä.

  • Lomabonus sanoo:

    Pidän bonusmutsina päivän tai parin lomia, että saan huokaista ja olla hetken yksin tai ystävien kanssa. Ja bonuslapset hetken isänsä kanssa keskenään. Kaikki ovat tyytyväisiä.

  • Marisa sanoo:

    Olin juuri kaverini kanssa viiden päivän lomalla Irlannissa, jonka siis maksoin (ja säästin) ihan omasta pussista. Oma työ on varsin vaativa ja stressaava, mies reissutyössä (6vkoa poissa kotoa aina), lapset 6 ja 13 vuotiaat. Ja juu, tämä loma ei kyllä yhtään käynyt omatunnon päälle. Oli todella rentouttava matka ja kiva tuulettaa päätä kaverin kanssa kierrellen saarta.

  • Isä on tasavertainen myös velvoitteissa sanoo:

    Kyllä puolisolta voi hyvin pyytää vaikka sitä 3 viikon lomaa. Eikä edes pyytää, vaan ilmoittaa asiasta, ja neuvotella miten hän järjestää lastenhoidon sinä aikana itsensä lisäksi. Jos mies marisee, voi aina sanoa, että noh voisin jättää myös palaamatta, voisin jäädä auton alle tms. jolloin miehestä tulisi automaattisesti yksinhuoltaja. On käynyt niinkin, että isän sijaan perheen jättääkin äiti. Eli… mies suostukoon hyvän sään aikana. Jos lapset on pieniä, heitä tulee kyllä ikävä, mutta vähän isommista pystyy äiti olemaan viestittelyn ja puheluiden päässä siinä missä isäkin.

  • Vacaygirl sanoo:

    Ihan mahtavaa että joku sanoo tämän ääneen! Ihan kun matkoilla käynti ja päiviä poissa kotoa olo olisi vain isän oikeus! Itse olen juuri lähdössä viikonlopuksi ystäväni kanssa kaupunkilomalle ja voi kyllä odotan, kun ei tarvitse palvella muita kuin itseään parin päivän ajan!! 😀

  • J. sanoo:

    Mä pidän huolen siitä, että saan omaa aikaa. Mulla on kerran viikossa harrastus yhtenä arki-iltana (aikuisopiston kurssi) ja lisäksi vaadin miestä lähtemään lapsen kanssa välillä (3-4 kertaa vuosi) päiväksi mummolaan toiselle paikkakunnalle, että saan olla yksin kotona päivän. Vaikka vaan makaisin sohvalla koko päivän, pääasia kuitenkin se, että saan olla rauhassa kotonakin, eikä aina niin, että joudun lähteä kotoa saadakseni olla rauhassa. Pitkiin matkoihin ei ole varaa, mutta oon tässä lapsen 2,5-vuotisen taipaleen aikana ollut kai kolmesti viikonlopun poissa kotoa yksikseni. Nämä pienetkin lomat auttavat kyllä jaksamaan arkea ja aherrusta kummasti. Varsinkin nuo lepopäivät, kun saa olla yksin kotona.

  • Mummoäiti sanoo:

    Viikon reissuja ulkomaille????

    Ymmärrän yhden yön pyrähdykset tms. Mutta oikeesti? Lähdette etelänlomalle yksin? Kuka maksaa, omasta pussistako?

    Meillä ei onnistuisi että olisin
    A) viikon poissa
    B) yksin etelässä tms.
    C) kuluttaisin perheen yhteistä vähäistä loma-aikaa makaamalla jossain Turkissa rannalla.

    Olen sinkkuaikoina reissanut yksin pitkin Eurooppaa, joten uskaltamisesta ei tod ole kysymys. En tarvitse viikon lomaa perheestäni. Se on itsekeskeistä kaikin puolin (lapsen/lapsien iästä tietysti riippuen).
    Sain lapseni nelikybäsenä – ehkä ikä tuo jotain muuassaan…

    Matkustan kerran vuodessa 2-3 vuorokauden kaupunkilomalle vuodessa. Se ei ole yhteisistä lomista pois.

    • Mummu sanoo:

      Ei siinä ole mitään itsekstä jos ottaa välillä omaa vapaata.Kyllä siitä perheen budjetista PITÄÄ riittää myös äidin lomaan rahaa.On vanhanaikaista ajatella että äidillä on vain velvollisuuksia mutta ei mitään oikeuksia.Jokainen toimii niinkuin parhaaks näkee eikä kenelläkään ole oikeutta syyllistää ketään.

  • Levännyt mutsi on parempi mutsi sanoo:

    Olen parhaillaan mutsilomalla ekaa kertaa. 3 yötä ja 4 päivää omaa aikaa ja on tehnyt niin hyvää. Lapset 10kk ja 3,5v miehen kanssa munmolassa ja oikein hyvin menee. Itsellä juuri edeasä töihin paluu ja mies jää 7kk kotiin. Tämä lepo tulee siis tarpeeseen, että saa unvelkoja pois.

  • Mammalomailija sanoo:

    Olen käynyt monena vuotena viikon ulkomaan reissulla kaverin kanssa. On todella voimaannuttavaa viettää viikko vain itseään varten. Tulee kova ikävä kotiin ja ikävä lapsia, mutta tällä on iso vaikutus mamman jaksamiseen kotona. Äiti jaksaa olla äiti kun äiti on saanut olla lomalla. Ihanaa sitten palata kotiin ja kotihommat maistuu taas paremmmalle😬❣️

  • 5päivää omaa aikaa sanoo:

    Me käydään mieheni kanssa joka vuosi 5 päivän reissulla ILMAN LAPSIA 🙂 Lapset menevät isovanhemmille hoitoon, äiti ja isi ulkomaille niin ettei tartte laittaa ruokaa, siivota, kukaan ei vaado jotakin 🙂 tekee avioliitolle, omille hermoille ja lapsille hyvää 😀 jaksaa taas 360 päivää kummasti 🙂

  • Nimetön sanoo:

    Toisen mutsilomailian kanssa ollaan oltu parina kesänä viikon ulkomaan reissulla, ihanaa kun sai vaan olla eikä kukaan vaatinut mitään. On oltu myös viikonloppu/ ja päivä reissuja Tallinnassa hoidoissa käyden ❣️ Aivan ihanaa! Suosittelen kaikille❤️

  • Jebulistajee sanoo:

    Kyllä! Käyn joka vuosi joko vkonlopun tai viikon reissulla. Ihan yksin. Ja hyvin on muksut isänsä kanssa pärjänneet. Miksei pärjäisi? Meillä nämä ovat ainakin yhteinen projekti. Äitikin tarvitsee joskus lomaa jälkikasvustaan..ja miehestään 😂

  • Myy sanoo:

    Kävin ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla, enkä potenut syyllisyyttä. Teki niin hyvää olla ihan yksikseen, että aion ottaa tavaksi joka vuosi!