Lastensuojelujärjestö Barnavårdsföreningenin kampanja Näe mut! Se mej! muistuttaa eroa läpikäyviä vanhempia siitä, että lapsi tarvitsee vanhempiaan myös eron keskellä. Avioero koskettaa vuosittain noin 40 000:ta lasta. Lasten ei pidä joutua aikuisten riitojen välikappaleiksi.

Valitettavasti toinen vanhempi voi olla voimaton toisen toiminnan edessä, kertoo tämä äiti:

”Meillä oli liitto, jota kaikki pitivät onnellisena – jopa minä itse – lukuunottamatta muutamaa viimeistä kuukautta, jolloin mies muuttui omituiseksi. Luulin hänen olevan masentunut, kunnes viimein yhtenä tiistai-iltana lapsen ollessa 1v4kk mies viimein päätti tunnustaa sivusuhteensa.

Ihan kuin ei olisi riittänyt, että koko yhteinen elämä muuttui silmänräpäyksessä valheeksi, mies ei muka vielä tuolloinkaan tiennyt mitä haluaa.

Minulle jäi petetyn tuska, minulle jäi eropäätös, minulle jäi (onneksi) toiminta. Niinpä pakkasin lapsen ja itseni ensin evakkoon ja sitten vuokrakämppään, hoitovapaalla, sossun kautta. Pari viikkoa meni järkevästi, kunnes alkoi muiden tahojen kautta selvitä millainen ihmishirviö tuo fiksuksi luulemani mies oikeasti olikaan.

Parissa viikossa tunki se toinen nainen taloomme – puoliksi minun talooni, kiellostani huolimatta. Viranomaiset eivät ottaneet kantaa eroriitaan. Odottelin ositusta, mies viivytteli ja he leikkivät meillä kotia asuen siellä sen aikaa ilmaiseksi – ja joka toinen viikonloppu lapseni kanssa. Tuolloin vielä uskottelivat, että tämä uusi nainen ostaisi minut ulos talon puolikkaasta, mutta tosiasiassa sieltä tuli vaan loukkauksia kaupan ehtoihin verhottuna.

Olin jumissa pienessä kopissa, pennitön ja elin velaksi. Yritin laatia nopeasti reilua ositusta, mies ei kiusallakaan suostunut mihinkään vaan kiristi koko ajan lisää. Lapsi alkoi oireilla, omat voimat alkoivat ehtyä, mutta onneksi minulla oli hyvät taustajoukot, joita ilman en olisi järjissäni. Sitten selvisi, että mies tekee minusta keksittyjä ilmiantoja sosiaalipäivystykseen monta kertaa viikossa ja mustamaalasi minua kaikille jotka viitsivät kuunnella. Alkoi syyttely vieraannuttamisesta, vaikka koko ajan kiltisti annoin lapsen tavata isäänsä. Onneksi lastensuojelussa osui fiksut ihmiset kohdallemme.

Viimein alkoi virallinen avioeroon tuomitseminen lähestyä ja minä suostuin huonoon ositukseen että vain pääsisin eroon. En koskaan saanut viimeisiä tavaroitani – poliisi ei voi auttaa, koska meillä ei ole yksilöityä pesänhoitajan tekemää kalustoluetteloa. En suostunut pesänjakajan hakemiseen, koska kaikki kommunikointi käytiin sähköpostilla ja vetkutellen eikä minulla olisi ollut ikinä varaa eron kustannuksiin, oli pakko suostua. Siinä vaiheessa pääasia oli päästä oman elämän alkuun ja omaan kotiin.

Sitten alkoivat oikeustaistelut. Mies kutsui minua vuoroin perheneuvolaan, vuoroin lastenvalvojan sovitteluun ja kuitenkin kieltäytyi allekirjoittamasta mitään papereita, koska eivät olleet mieleisiään. En taipunut, joten minusta tehtiin keksittyjä rikosilmoituksia poliisille, haastettiin oikeuteen sovitteluun ja kun ei sielläkään saanut tahtoaan läpi vuoroasumisesta 2-vuotiaalle, kieltäytyi mies enää tekemästä mitään sopimuksia.

Onneksi työni alkoivat taas, koska jossain vaiheessa elatusapu loppui ja tosiaan sopimuksettomaankin tilanteeseen voi jäädä. Hankin kunnon asianajajan, jonka kanssa haimme oikeudesta elatuspäätöstä ja isä teki tietenkin vastahaasteen vaatien vuoroasumista, lapsen laittoa päiväkotiin pois mummin hoidosta ja alennusta elatusapuun.

Tietenkään tässä vaiheessa uusi nainen ei virallisesti asunut samassa osoitteessa, koska se olisi tarkoittanut isompaa maksua. En tiedä asuuko nyt, mutta en jaksa taistella niin en toistaiseksi viitsi hakea muutosta. Lapsen varjolla tuli vaatimuksia milloin yhteistoiminnasta ja milloin ostettavista tavaroista, koska hän maksaa niin isoja elatusmaksuja. Mies syytti minua jopa perheen rikkomisesta ”koska eihän sun ollut mikään pakko lähteä”.

Tänäänkin on perjantai ja lapsi menee isälleen, kuten on mennyt joka toinen viikonloppu reilun 1,5 vuotta. Tiedän lapsen puheista, että minua haukutaan ja tiedän myös, että kolmen yön ero on liikaa, joten kun maanantaina lapsi palautuu kotiin, hän on seuraavat kolme päivää minussa kiinni kuin takiainen. Hoen kuin mantraa, että huonokin isä on lapselle tärkeä ja sivuutan täysin omat tunteeni. Yritän käsitellä eroa, mutta suruun kiinni pääseminen on melkein mahdotonta, kun aina lentää jostain lisää paskaa tuulettimeen.

Miehen ainoa keino enää yrittää hallita minua on yhteishuoltajuus. Hän varjoaa vainoamisen kiltteyden viittaan, esimerkiksi tunkee mukaan neuvolaan, koska hänellä on siihen oikeus. Hän lähettelee itsestäänselvää liirumlaarumia vanhemmuudesta ja yhteistyöstä ja sairaista toiveistaan viettää aikaa perheenä minulle viesteinä lapsen varjolla, koska on olevinaan nyt niin osallistuva isä. Hän ei suostunut pankkiasioinnin muutoksiin, koska odottaa parempia aikoja, omien sanojensa mukaan odottaa että joskus vielä teemme yhteistyötä. Hän kuvittelee, että voi pakottaa minut yhteisvanhemmuuteen kaiken tämän jälkeen.

Isä ei ole koskaan hoitanut lasta vuorokauttakaan yksin eikä hänellä ole mitään käsitystä lapsiperheen arjesta. Onneksi yhteydenotot ovat hiukan laantuneet kun en enää itse niitä ylläpidä, mutta silti en voi kuin todeta, että taposta olisin päässyt vähemmällä. Minä lasken tuomioni kestoa lapsen 18-vuotispäivään, että voin viimein muuttaa tietoni salaisiksi, jotta vaino loppuisi. Ainoa keino selviytyä on olla olematta missään tekemisissä ellei se ole aivan välttämätöntä ja kerätä voimia seuraavaa oikeustaistelua odotellessa.

En usko että eron voisi hoitaa yhtään huonommin kuin me olemme tehneet. Kamalinta tässä on se, että en myöskään tiedä ainuttakaan asiaa mitä olisin voinut tehdä toisin, että tämä olisi hoitunut paremmin.”

Nimim. Tuomittu

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

22 vastausta artikkeliin “Kun erossa kaikki menee pieleen”

  • Etä äiti eron jälkeen sanoo:

    Olisi kiva kuulla isän tarina 9/10 vieraannuttamisesta on naisia

  • Toinen tuomittu sanoo:

    Kirjoitus upposi täysin. Itsellä samaa tuomiota jäljellä vielä 12 vuotta. Huuh.

  • Aurinkoa näkyvissä sanoo:

    Jaksamista teille kaikille,joilla persoonallisuushäiriöinen osapuoli toisena.

    En toivota jaksamista teille, jotka omat tunteenne ja tekonne käännätte vastapuolen tunteiksi eli projisoitte, jota termiä joku teistä osasi käyttääkin.

    Kaikkea voi aina väittää. Vuoroasuminen on hyväksi jo 3-vuotiaasta lähtien – ja se on tutkimustulos . Irrallisen – kokonaisuudesta erotetun – lauseen voi löytää asiasta kuin asiasta oman mielipiteensä tueksi, mutta ei se tee asiasta yleispätevää.
    Omasta kodista lähteminen, kun kyseessä on runsan 1-vuotias lapsi. Yleensäkin lasten muistot entisestä kodista.

    Jaksakaa. Lapsi on sen arvoinen. Ei se mitättömyys, joka kiusaa.

  • aito Turo sanoo:

    Kertomuksessa on monia kohtia, jotka voi varmasti ymmärtää hyvin eri tavalla siitä riippuen, kumman vanhemman näkökulmasta asiaa katsoo. Alku huonostimenemiselle lapseen ja huoltajuusasioihin liittyen on kuitenkin selvästi se, että lapsen äiti on ilmeisen omavaltaisesti vienyt lapsen pois lapsen kodista. Ainoa syy, jonka takia vanhempi olisi oikeutettu lapsen viemään pois kodista on se, että lapsen terveys olisi välittömässä vaarassa. Näin ei kuitenkaan kertomuksenkaan mukaan ollut.

    • Parempi tulevaisuus sanoo:

      Lapsi 1 v 4 kk. Äiti hoitovapaalla. Siis äiti on varmasti pääsääntöisesti hoitanut lasta. Nämä ovat kirjoittajan tosiasioita, eivät tulkintaa. Tästä eteenpäin paras hoito 1 v 4 kk vanhalle lapselle… – voisiko siihen Turokin yrittää ottaa tosiasioita huomioon? Parem

  • Lapsi kuitenkin ensin sanoo:

    Tarina kuulostaa kyllä pahalta. Itsekin joitain tapauksia läheltä seuranneena huomioni kiinnittyi jonkin verran siihen, että yhdessä asioista ei ole ilmeisesti yritetty sopia vaikka lapsi on yhteinen, ratkaisuja on tehty omin päin. Ja myös se, että ehkä puolin ja toisin on toimittu tunteiden vallassa. Tunteet ovat merkittävä osa ihmiseloa ja ne määrittelevät pitkälle sen minkälainen ihminen kukin on, mutta jos lapseenkin liittyvät päätökset tehdään pettymyksen/vihan/surun tai katkeruuden sävyttämän filtterin läpi, lopputulos ei usein ole lapselle eikä pitemmän päälle vanhemmallekaan hyväksi.
    Ja niin kuin elämässä yleensä, mennyt on mennyttä ja vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Lapsenne on ilmeisesti edelleen pieni, joten pitkä taival tuomiota on jäljellä. Ehkäpä se olisi syytä käyttää hyödyllisesti ja yrittää parantaa asioita, huononpaan suuntaa ei ilmeisesti ainakaan voi mennä. Ei ole häpeä myöskään pyytää apua. Itse en toivoisi kenenkään pienen lapsen äidin puhuvat tappamisesta vaikka en kukkahattua käytäkään.

  • Epäkunnioitettu isä? sanoo:

    En vain osannut käyttää. Nämä kaksi kommenttia ovat turhia!

  • Epäkunnioitettu isä? sanoo:

    Miksi kommenttini poistettiin?

  • Rakastava mutta epäkunnioitettu Isä! sanoo:

    HEI LUE ALLA OLEVA KOMMENTTINI ENSIN, KIITOS!

    Seuraava kysymys on, mistä on itsellänikin vahvaa kokemusta eron jälkeen: ”Minua syytettiin vieraannuttajaksi vaikka annoin kiltisti lapsen tavata isäänsä” ? Kuinka kumpikaan vanhempi kiltisti antaa lapsen tavata toista vanhempaansa? Tässä kuitenkin mainitaan se, että lapsi oli entisessä ehkä syntymäkodissaan Vain joka toinen viikonloppu? Miksei lapsi kiltisti saanut kasvaa kuten lapsen kuuluu kasvaa yhtälailla molempien vanhempiensa kanssa? Tai miksei lapsi elänyt suurinta osaa ajastaan entisessä omassa kodissaan ja tavannut äitiään joka toinen viikonloppu?

    Käsittääkseni osituksessa kulut menevät puoliksi ja jotta se saadaan hoidettua reilusti niin siinä on hyvä käyttää ulkopuolista ammattilaista juuri siitä syystä ettei jälkeenpäin toinen sano:”Se oli sitä ja sitten en saanut sitä ja tätä”. Jos asiat ovat mustaa valkoisella ei ole mitään spekuloinnin varaa! On jännää kertoa tarinaa niin, että en suotunut pesänjakajaan mutta…

    ”Sitten alkoivat oikeustaistelut. Mies kutsui minua vuoroin perheneuvolaan, vuoroin lastenvalvojan sovitteluun ja kuitenkin kieltäytyi allekirjoittamasta mitään papereita, koska eivät olleet mieleisiään. En taipunut, joten minusta tehtiin keksittyjä rikosilmoituksia poliisille, haastettiin oikeuteen sovitteluun ja kun ei sielläkään saanut tahtoaan läpi vuoroasumisesta 2-vuotiaalle, kieltäytyi mies enää tekemästä mitään sopimuksia.”

    Jostakin syystä miehen on täytynyt lähteä oikeuteen. En usko tämänkään miehen liittäneen tätä millään tavalla lapsensa äitiin kuten tästäkin tarinasta huokuu ja tiedän oman eksäni niin kokeneen. Itselläni kyse oli koko ajan lapsestani, hänen turvastaa, kasvustaan ja kehityksestään. Tässä tarinassa mies on yrittänyt kovastikin saada asioihin järkeä toistuvilla sovitteluilla. Minut blokattiin äidin toimesta enkä kuukausiin välillä tiennyt lapseni liikkeistä mitään. Lapseni äiti kuitenkin vaati keskustelut aina näissä virallisissa tapaamisissa missä minun isyyteni mitätöitiin kerta toisensa jälkeen eikä lapsemme saanut mitään rutiinia elämäänsä aikaiseksi vaikka sitä koko ajan yritin. Samaan aikaan ja jatkuvast kaiken jälkeen sain kuulla äidin puolelta, että minä en ymmärrä lapsen rutiineita enkä pidä niistä kiinni. Minäkään en suostunut mihinkään sopimuksiin koska minun ehdotuksiani ei suostuttu käsittelemään. Minä ehdotin lapselle hyvin vähän lisää nousujohteisesti mutta kiinteillä päivillä sekä kellonajoilla jotta rutiinit olisi saatu kuosiin. Meillä oli äidin sanelusta tehty lastenvalvojan sopimus jota äiti itse ei lähtenytkään noudattamaan vaan huomasi sen, että lapsen kanssa asuvana äitinä hän voi pyörittää järjestelmää täysin haluamallaan tavalla. Koko ajan lasta välikappaleena käyttäen.

    Tekstin isäkään ei ole selvästi suostunut mihinkään järjettömyyksiin vaan olisi selvästi halunnut lapselleen normaalin elämän missä on kaksi tasaveroista vanhempaa. Sen lapsi kuitenkin ansaitsisi. Nykytutkimuksella jopa alle kolmevuotiaat tarvitsevat kahta rakasta vanhempaansa yhtälailla ja erityisesti yli kolmevuotiaiden kohdalla on täysin kiistatonta, että vuoroasuminen on lapselle parasta.

    Oman lapseni kanssa ei ole ollut nyt vähän yli 4-vuoden aikana yhtäkään huonoa päivää kanssani. Ei yhtäkään sellaista päivää, että olisin joutunut huutamaan apua. Olen kuullut kaikki mahdolliset ”mantrat” kuten tässäkin sanottu siitä kuinka lapsi reagoi ja oirehtii ja sitä ja tätä. Aina kaikki ovat olleet täysin irrationaalisia äidin tunteisiin pohjautuvia henkäyksiä siitä, että asiat saattaisivat myös toimia. Silloin kuitenkin kun on kyse siitä, että ehdotus saattaisi lisätä lapsen isän kanssa oloaikaa ja parantaa suhdetta niin samat teoriat eivät toimi toiseen suuntaan äidin mielestä. Omat ehdotukseni ovat olleet järkeviä ja loogisia mutta esimerkiksi lapsen väitettyä oireilua en koskaan saanut käydä todentamassa enkä siitä koskaan saanut mitään todennusta itselleni. Olisin rakastavana isänä halunnut nähdä ja auttaa. Apua ei kuitenkaan voinut miettiä niin päin, että ehkä oireilua(jos sellaista edes koskaan oli) olisi voinut vähentää se, että lapsi olisi ollut enemmän isänsä kanssa.

    Meilläkin suuri ongelma oli se, että lapsen äidillä ei ollut muuta sisältöä elämässään eron jälkeen kuin lapsi. Hänellä ei ollut työtä vaan lapsi oli tuo työ ja sisältö elämälleen. Silloin tietenkään siihen ei sopinut isä sotkemassa kuvioita ja olemalla lapsen lakimääritteinen yhteishuoltaja. Ylhäällä olevassa tekstissä on myös mainittu mummo hoitajana? Eli isä ei ole kelvannut hoitajaksi vaan tässäkin kuten itsellänikin mummo on parempi äidin mielestä kuin isä josta ei ole ainakaan tekstin mukaan mitään todennettua vaaraa lapselle. Jos tilanne on vastaava kuin itselläni niin isä rakastaa lastaan yhtälailla ja lapsen olisi kuulutnut alusta alkaen saada rakentaa rakasvaa suhdetta myös isäänsä. Vuoroviikonlopuin se ei täysimääräisesti milloinkaan voi onnistua. Tekstin mukaan kirjoitusvaiheessa 3,5-vuotias lapsi jos oikein luin pitäisi olla viimeistään sitten molempien vanhempiensa kanssa yhtälailla.

    Tekstissä on mainittu kiinnittyminen äitiin heti ”isäviikonlopun” jälkeen. Meillä oli samanlaista tulkintaa äidin puolelta, että tuollainen johtuisi jostakin isän luona. Voisiko se johtua siitä tyhjyydestä mikä lapselle jää kun joutuukin lähtemään isänsä luota juuri kun on sinne tottunut taas olemaan? Vaikuttaa siltä, että isä asuu edelleen samassa kodissa ja sieltä uudelleen samantien lähteminen voi olla lapselle hyvin traumaattista kun on jälleen vasta siellä oppinut olemaan.

    Edelleen äiti kirjoittaa omista tunteistaan ja siitä kuinka paskaa tulee joka suunnasta edelleen niskaan. Lapsen puheissa isällä häntä haukutaan ja hän hokee mantraa, EI kai lapselleen hoe mitään mantraa huonosta isästä? Voiko olla, että äiti tulkitsee pientä lasta väärin? Miksi isä puhuisi äidistä lapselleen pahaa? Näin viikonloppuisänä haluan uskoa tuonkin isän keskittyvän täysin lapseensa kun lapsi harvoin kanssaan on.

    ”Miehen ainoa keino enää yrittää hallita minua on yhteishuoltajuus. Hän varjoaa vainoamisen kiltteyden viittaan, esimerkiksi tunkee mukaan neuvolaan, koska hänellä on siihen oikeus. Hän lähettelee itsestäänselvää liirumlaarumia vanhemmuudesta ja yhteistyöstä ja sairaista toiveistaan viettää aikaa perheenä minulle viesteinä lapsen varjolla, koska on olevinaan nyt niin osallistuva isä. Hän ei suostunut pankkiasioinnin muutoksiin, koska odottaa parempia aikoja, omien sanojensa mukaan odottaa että joskus vielä teemme yhteistyötä. Hän kuvittelee, että voi pakottaa minut yhteisvanhemmuuteen kaiken tämän jälkeen.”

    Yhteishuoltajuus ei ole vastuulliselle vanhemmalle mikään keino hallita vaan se on elämänmittainen velvollisuus joka lukee myös Suomen laissa. Usealla foorumilla suitsitaan sitä, että iseillä on vain oikeuksia eikä velvollisuuksia ja tuossa kappaleessa mielestäni käy täysin selväksi ainoastaan se, että hän haluaisi kasvattaa lastaan kuten biologiseen kuin juridiseenkin velvollisuuteensa kuuluu. Kuinka voi tunkea oman lapsensa neuvolaan? Eikö äiti ole sinne tunkenut? Voisiko isä hoitaa neuvoloita sitten yksin kun äitiä siellä käyminen ahdistaa? Sairasta liirumlaarumia lapsen kanssa elämisestä on hankala tuossa tekstissä nyt yhdistää muuhun kontekstiin. Ehkä tuokin isä nykyään SAA olla osallistuva isä ja todenteolla sitä yrittää. Samaan hengenvetoon kirjoittaja kertoo kuinka hän ei aio yhteistyötä tehdä. Loppua kohden teksti vaikuttaa entistä enemmän oman eksäni tekstiltä missä jopa samassa kappaleessa syytetään toista vanhempaa asiasta mitä itse toteutetaan. Sitä kutsutaan projisoinniksi.

    Mihinkä pankkiasioinnin muutoksiin isä ei ole suostunut? Onko äiti hakenut jotain järjetöntä missä isältä vietäisiin oikeus osallistua tuohonkin osaan lapsensa elämää? Tuntuu minusta täysin perustellulta syyltä odottaa, että joku alkaisi toimimaan Yhteishuoltajuuden edellyttämällä tavalla.

    ”Isä ei ole koskaan hoitanut lasta vuorokauttakaan yksin eikä hänellä ole mitään käsitystä lapsiperheen arjesta. Onneksi yhteydenotot ovat hiukan laantuneet kun en enää itse niitä ylläpidä, mutta silti en voi kuin todeta, että taposta olisin päässyt vähemmällä. Minä lasken tuomioni kestoa lapsen 18-vuotispäivään, että voin viimein muuttaa tietoni salaisiksi, jotta vaino loppuisi. Ainoa keino selviytyä on olla olematta missään tekemisissä ellei se ole aivan välttämätöntä ja kerätä voimia seuraavaa oikeustaistelua odotellessa.

    En usko että eron voisi hoitaa yhtään huonommin kuin me olemme tehneet. Kamalinta tässä on se, että en myöskään tiedä ainuttakaan asiaa mitä olisin voinut tehdä toisin, että tämä olisi hoitunut paremmin.”

    Nämä kappaleet alkavat samalla tavalla kuin meillä aivan alkuun. Minuakin syytettiin asioista mistä ei yksinkertaisesti toinen vanhempi voinut tietää. Jos yllä oleva teksti on kirjoitettu kronologisesti niin tällä äidillä on oma prosessi vielä pahasti kesken. Mistä tämä äiti tietää ettei isä ole hoitanut lasta yksin? Viittaako hän tuolla heidän yhdessäoloaikaan? Jos silloin ei saanut hoitaa lasta yksin niin oliko tilanne sama kuin meillä, että ei tosiaan isä saanut olla lapsen kanssa kaksin? Kuinka tuolloin isällä olisi voinut ollakaan muuta tietoa lapsiperheen arjesta kuin siitä mitä on seurailla kun äiti tekee kaiken vaikka ei tarvitsisi? Mitä jos isä onkin käynyt harjoittelemassa ja haluaisi edelleen oppia lapsensa kanssa enemmän?

    Kirjoittaja on täysin oikeassa siinä, että paljon huonommin ei olisi asioita voinut hoitaa. En listaa tähän neuvoja josko kirjoittaja tätä onnistuu vielä lukemaan ja poimii ylhäältä niin mutta laitan muutaman neuvon mitä ehkä joku muu lukija erossa voi tehdä toisin ettei tarvitsisi kokea samaa kuin tässä.

    1. Jos tulet petetyksi parisuhteessa kolmannen ihmisen mukana olon vuoksi niin hae apua vertaistukiryhmästä.
    2. Punnitse tilannetta ainakin kuukausi ennen kuin teet ratkaisuja suuntaan tai toiseen tai voit punnita vähän pidempäänkin.
    3. Älä ala syyttelemään toista ja mieti voitteko vielä asiat keskenänne selvittää.
    4. Suurin osa eroista nykyään tapahtuu pikkulapsiaikaan ja tammikuu on siinä maksimikuukausi. Nojaudu faktoihin ja mieti voisitko olla erilainen.
    5. ÄLÄ SOTKE LASTA VANHEMPIEN EROON TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MIKÄ EI LAPSEN ELÄMÄÄN KUULU!
    6. Älä vie lasta lapsen kotoa mihinkään vaikka kuinka tuntuisi yksinäiseltä ja loukatulta.
    7. Anna arvo toiselle ihmiselle sen pettämisen ulkopuolella. Pettäminen on yksi ikävä toimi eikä se liity välttämättä ihmiseen muuten mitään.
    8. Ole rehellinen kaikille, älä keksi tarinoita sillä ne rasittaa itseäsi kaikista eniten ja lasta vieläkin enemmän.
    9. Älä käytä lasta missään välikädessä, älä omaisuutena tai välikappaleena!
    10. HAE APUA OMIIN ONGELMIISI JA MENE EROKURSSILLE JA SUOSITTELE TÄTÄ MYÖS TOISELLE OSAPUOLELLE.
    11. Menkää yhdessä kurssille jos se vielä onnistuu.
    12. Ole järkevä äläkä tappele turhista asioista. ÄLÄ OTA ASIOITA ITSEESI MITKÄ EIVÄT OLE SIIHEN TARKOITETTU!

    Tärkeimpänä anna toisen vanhemmuudellee edelleen se arvo tai ala antamaan se arvo toisen vanhemmuudelle minkä lapsenne ansaitsee! Lapset eivät ole omaisuuttamme vaan ainoastaan lainassa sen aikaa kun saamme heidät vastuullisesti kasvatettua rakastamalla ja välittämällä heistä pyyteettömästi juurikin kuten vanhemmuuteen kuuluu ITSEMME JA OMAT TARPEEMME HEISTÄ JA HEIDÄN TARPEISTAAN EROTTAEN! Kiitos!

    • Petetty myös sanoo:

      Käsittämätöntä vuodatusta siitä miten eroa pitäisi harkita tarkemmin. Eihän tässä ollut mitään epäselvää siitä että se oli tämän lapsen ISÄ joka on halunnut erota ja hankkinut jo uuden kumppaninkin.

    • Lapsella oikeus molempiin vanhempiin sanoo:

      Vaikea aihe ja tilanne. Itsekin elän eroa nyt ja olen todella onnellinen, että olemme voineet sovussa (tähän asti ainakin) tätä tehdä. Ymmärrän vähän molempia osapuolia tässä. Olen myös sitä mieltä, että asioista kannattaisi puhua ja olisi tärkeää, että lapsi tapaisi molempia vanhempiaan tasapuolisesti, jos hänellä vain on turvallista molempien kanssa. Pettäjä voi kuitenkin olla muuten hyvä isä tai äiti. Lapset ovat syyttömiä näihin tilanteisiin ja lapset muutenkin kärsivät eroissa, joten mitään extraa ei lapselle saa lastiksi elämään laittaa. On pelottavaa, että on isejä ja äitejä, jotka kiusaavat ja ottavat tehtäväkseen kostaa tai taistella exien kanssa, lapsista välittämättä. Varmasti todella avuton olo sellaisen edessä, sillä silloin ei auta, vaikka itse olisi joustava ja ymmärtäväinen. Myös hirveä ajatus, että ei saisi viettää aikaansa omien lastensa kanssa, oli kyseessä sitten isä tai äiti. Meillä viikko-viikko-systeemi ja ikävöin lapsiani todella paljon, kipu on todella konkreettista ja raastavaa. Silti ajattelen että näin on oikein. Lapset eivät ole vain minun lapsiani. Ja ehkä joskus vielä helpottaa. Toivottavasti myös niillä, ketkä taistelevat. Pitää miettiä, että onko hyvä ajatus laittaa oma lapsi keskelle sotatannerta.

  • Rakastava mutta epäkunnioitettu Isä! sanoo:

    Hei kaikki!

    On todella ikävää, että äidit kokevat erossa usein ikäviä tuntemuksia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainakaan Suomalainen nykymies ei myöskään ole tunteeton. Haluankin tuoda tässä näkemyksen toiselta puolelta jotta jokainen saisi työkaluja omien tunteidensa ja kokemustensa käsittelyyn:)

    Aloitus on täysin osuva tähän aiheeseen: ”Valitettavasti toinen vanhempi voi olla voimaton toisen toiminnan edessä, kertoo tämä äiti:”
    – Kumpi vain vanhempi voi tuntea itsensä täysin voimattomaksi toisen vanhemman toiminnan edessä ja se voi myös käytännössä olla näin, että siinä on voimaton.

    Minä siteeraan tekstiä koska haluan tuoda esiin kuinka luetut asiat voimme nähdä eri valossa kun vaihdamme näkökulmaa ja se usein auttaa meitä eteenpäin paljon enemmän kuin vain vellominen siinä omassa tuskassa. Pettäminen on aina ikävä asia ja petetystä se aina tuntuu erittäin ikävältä, sukupuolesta riippumatta. Pettäjä ei kuitenkaan aina ole hirviö vaan voi ihan oikeasti olla omien tunteidensa kanssa sekaisin ja hukassa oleva mies tai nainen. Parisuhteessa missä on kaikenlisäksi lapsi voi olla paljon sellaisia asioita mitkä ovat yhdelle ihmiselle liikaa ja toinen voi kokea, että on yrittänyt saada asioihin muuta ratkaisua ja lopulta löytänyt sen toisesta ihmisestä. Pettäminen on tietenkin väärin mutta me olemme erehtyviä ihmisiä.

    Itse en koskaan pettänyt lapseni äitiä mutta meillä oli hyvin vaikeaa. Vaikeaa oli jo kun raskaus tuli tietooni. Ehkäisy oli pettänyt mutta olimme eronneet lapseni äidin kanssa. Minä kuitenkin ryhdyin isäksi ja palasimme yhteen. Lapseni äiti oli ylikiinnittynyt lapseemme eikä lapsemme saanut rakentaa normaalia suhdetta isäänsä ilman äidin valvontaa. Enkä minä saanut rakentaa normaalia isyyttä lapseni kanssa kaksin edes omassa kotipihassamme. Tämä oli ehkä suurin haasteemme johon ei neuvolalla ollut neuvoja. Äiti sai olla ensimmäisen lapsensa kohdalla kuin olisi ollut jo kolmen muunkin lapsen äiti. Äiti sai olla tasan niin erehtyvä äiti joka viikko muuttuvien sääntöjensä kanssa ja minä olin vain siittänyt poikamme ja vaikka olin pelkkä orja niin silti mukauduin, orientoiduin ja koin olevani ihan onnellinen kunhan äiti ja lapsemme voi hyvin.

    Ero on aina kahden ihmisen välinen asia eikä eroaminen ole yksin kenenkään harteilla. Parisuhteessa on kaksi ihmistä jotka päättävät mihin suuntaan mennään. Katsommeko asioita suoraan silmiin ja selvitämme ongelmamme vai eroammeko. Erossa voi kokonaan uhriutua tai miettiä millä tavalla itseään kehittää. Väärinteot tulee nähdä mutta täytyy miettiä miksi joku tekee väärin. Avaan myöhemmässä vaiheessa lisää oman lapseni äidin väärin teoista mutta minä näin koko prosessin ajan, että äidillä on sisällään hätä jota kukaan ei kuule. Neuvolaa eikä sossua kiinnostanut kun lapsen isä yrittää saada äidille apua. Äidille joka ei näe omaa hätäänsä.

    ”Minulle jäi petetyn tuska, minulle jäi eropäätös, minulle jäi (onneksi) toiminta. Niinpä pakkasin lapsen ja itseni ensin evakkoon ja sitten vuokrakämppään, hoitovapaalla, sossun kautta. Pari viikkoa meni järkevästi, kunnes alkoi muiden tahojen kautta selvitä millainen ihmishirviö tuo fiksuksi luulemani mies oikeasti olikaan.”

    On tietenkin mahdollista ja tiedetäänkin, että keskuudessamme elää sosiopaatteja ja muuten täysin tunteettomia patologisia valehtelijoita mutta meidän täytyy miettiä aina kaikki keitä ja mitä me itse olemme. Tässä kirjoittaja kirjoittaa olleensa yksi ainoa uhri. Kyllä hän saattoi pettämisen osalta ollakin ainoa tuolla tavalla petetty mutta kyllä mieskin on kokenut pettymystä. Pettymystä itseensä, pettymystä isyyteensä ja kykyynsä hoitaa asioita niin, että se perheonni olisi kukoistanut. Sitten täytyy kysyä näin yleisesti, että millä oikeudella ja kuinka niin äidille jäi ”toiminta” lapsen suhteen? Lapsi ei ole vanhempiensa omaisuutta ja lasta ei pitäisi kenenkään viedä noin vain pois kotoa vaikka aikuinen kokisi mitä lukuunottamatta väkivaltaa tai päihteitä?

    Kun eroon otetaan mukaan sossu ja lasta kiikutetaan johonkin väliaikaiseen paikkaan niin voimme aina kysyä oliko tähän oikeasti syytä? Olisiko pitänyt aikuisena, vaikkakin petettynä erottaa itsensä lapsesta ja miettiä mitä aikuinen tilanteessa tekee?

    ”Minulle jäi petetyn tuska, minulle jäi eropäätös, minulle jäi (onneksi) toiminta. Niinpä pakkasin lapsen ja itseni ensin evakkoon ja sitten vuokrakämppään, hoitovapaalla, sossun kautta. Pari viikkoa meni järkevästi, kunnes alkoi muiden tahojen kautta selvitä millainen ihmishirviö tuo fiksuksi luulemani mies oikeasti olikaan.

    Parissa viikossa tunki se toinen nainen taloomme – puoliksi minun talooni, kiellostani huolimatta. Viranomaiset eivät ottaneet kantaa eroriitaan. Odottelin ositusta, mies viivytteli ja he leikkivät meillä kotia asuen siellä sen aikaa ilmaiseksi – ja joka toinen viikonloppu lapseni kanssa. Tuolloin vielä uskottelivat, että tämä uusi nainen ostaisi minut ulos talon puolikkaasta, mutta tosiasiassa sieltä tuli vaan loukkauksia kaupan ehtoihin verhottuna.

    Olin jumissa pienessä kopissa, pennitön ja elin velaksi. Yritin laatia nopeasti reilua ositusta, mies ei kiusallakaan suostunut mihinkään vaan kiristi koko ajan lisää. Lapsi alkoi oireilla, omat voimat alkoivat ehtyä, mutta onneksi minulla oli hyvät taustajoukot, joita ilman en olisi järjissäni. Sitten selvisi, että mies tekee minusta keksittyjä ilmiantoja sosiaalipäivystykseen monta kertaa viikossa ja mustamaalasi minua kaikille jotka viitsivät kuunnella. Alkoi syyttely vieraannuttamisesta, vaikka koko ajan kiltisti annoin lapsen tavata isäänsä. Onneksi lastensuojelussa osui fiksut ihmiset kohdallemme. ”

    Tekstistä voi helposti ainakin uskoa tulkitsevansa oikein myös katkeruuden. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tämänkään äidin ei olisi tarvinnut kotoa lähteä vaan asia olisi voitu selvittää. Miksei pettäjämies lähtenyt? Miksei asiaa selvitetty ensin ja sitten tehty päätöksiä, yhdessä kuten aikuiset? Tekstissä korostuu mielestäni vahvasti lapseen kohdistettu omistussuhde. Sellaistahan meillä vanhemmilla ei todellisuudessa ole. Ei entisessä kodissa kukaan ”leiki” kotia vaan siellä eletään normaalia elämää, tai ei tuossakaan tapauksessa miehisyyttä tuntien ihan normaalia elämää. Edelleen miehelläkin oli eroprosessi päällä ja tarkasti lukien ilman lasta joka aikaisemmin teputtanut samoja käytäviä pitkin?

    JATKUU SEURAAVASSA KOMMENTISSA!

  • Samanlaista kokenut sanoo:

    Kuulosti niin tutulta tuo kaikki pettäminen jättäminen se ettei tiedä kumman haluaa ja perheen kanssa ajan vietto eron jälkeen. Myös haukkuminen ja paljon muuta.
    Lapsi vain oli vastasyntynyt.

  • ML sanoo:

    Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko isä käsittelee eronsa jossain vaiheessa, ja alkaa ymmärtää lapsen parasta, eli lopettaa kiusaamisen ja äidin haukkumisen lapsen kuullen. Tai sitten mies on oikeasti persoonallisuushäiriöinen, ja alkaa vieraannuttaa lasta äidistään heti kun lapsi on vähän isompi, esiteini-iässä viimeistään. Se vasta kamalaa onkin, voittaa tässä luetellut kiusanteot kuusi-nolla. Kannattaa lukea vieraannuttamisesta ja narsimista jo etukäteen, jotta osaa varautua. Jos siitä on kyse, pitää esim. nyt jo korjata KAIKKI isän syöttämät valheet ja valemuistot lapselle, jotta ne eivät jäisi lapsen mieleen elämään totuuksina. Vieraannuttajaa vastaan ei pärjää niillä normaaleille erovanhemmille annetuilla ohjeilla, että ”älä lähde siihen haukkumiseen mukaan”. Jos ei korjaa valheita ja valemuistoja systemaattisesti lapselle, menettää lapsensa viimeistään teini-iässä vieraannuttajalle. Voi menettää vaikka korjaisikin, vieraannuttaja on niin ovela ja kiero 😢

    • Onneksi jo narsistin ex-anoppi sanoo:

      Kun on kyseessä persoonnallisuushäiriöinen vanhempi niin normaalin kasvatusohjein ei tule toimeen. Narsistikirjallisuutta luettu. Mutta miten suojautua valemuistojen luomista vastaan? Lapsille erittäin tuhoisia seurauksia – vielä aikuisiälläkin esiintyviä seurauksia – aiheuttaa persoonallisuushäiriöinen vanhempi.

  • Surusilmä sanoo:

    Meillä sama tilanne. Narsisti isä ..Lapset 7.v. Ja 3.v . Muutin toiselle paikkakunnalle 400 km väliä . Ei auttanut. Nyt 3 viikon päästä alkaa sovittelu tapaamisista. Erosta 2vuotta. Ei jätä rauhaan. Lapsilla kiusaa . Samaa olen miettinyt.. Ois pitänyt ajaa autolla sen yli…

  • Olette mahtavia äitejä! Taistelkaa lastenne vuoksi. sanoo:

    Voimia teille jokaiselle Äidille. Narsisti-isät on hirviöitä. Ja sitten sanotaan että äidit vieraannuttaa, joopajoo. Itsellä kesti tuo tilanne 3,5v. Nyt tasaista kun ei vaihdeta sanoja muutakuin sen verran että miten vierailu sujui.

  • Äiti ja poika sanoo:

    Lämpimiä ajatuksia ja jaksamista sinulle! Itselläni ei ole noin pahaa eroa takana, mutta huonojakin aikoja on ollut. Olen koko ajan toiminut lapsen parhaaksi häntä parhaani mukaan suojellen oikeastaan laista ja velvoitteista välittämättä. Olen luottanut siiihen, että viranomaistoiminta on hidasta. Nyt lapsi on onneksi jo niin vanha, että hän voi itse päättää, miten toista vanhempaa tapaa. Sain taisteltua itselleni yksinhuoltajuuden -se oli itselleni erossa tärkein asia. En tiedä, miten tapaamiset menee yhteishuoltajuudessa, mutta 12-vuoden rajapyykillä lapsi saa itse päättää, miten vanhempiaan tapaa. Halauksia!

  • Seita sanoo:

    Minulla on takana samanlaista huoltokiusaamista lapsen isän taholta tähän mennessä kohta 7 vuotta. Siis täsmälleen samoja juttuja on meilläkin tapahtunut, ihan kuin omasta kynästä olisi ollut. Ollaan istuttu varmasti satoja tunteja erilaisissa porinakerhoissa, käräjäoikeuteenkin saan varmaan kohta kausikortin. Isä on saanut näistä teoistaan myös rikostuomioita, mutta ne eivät menoa hidasta. Kysehän on siis pelistä, jonka hän on päättänyt voittaa – lapsen etu ei häntä kiinnosta. Rahaa on palanut kymmeniä tuhansia euroja ja jälleen hän on haastanut minut oikeuteen. Lapsi alkaa olla jo niin iso, että kohta häntäkin kuullaan. Hän pelkää isäänsä – se tuskin oli isänkään tavoite, mutta isä ei kuitenkaan tee elettäkään sitoutuakseen työskentelyyn hänen ja lapsen suhteen korjaamiseksi. Jospa tämä joskus loppuisi, mutta rahat, leppoisa vapaa-aika ja mielenterveys tässä vainossa on kyllä jo mennyt.

  • Janni sanoo:

    Täällä eletään saman taipaleen alkuvaiheilla. Kuukaudessa olen laihtunut 4kg, hiukset ovat alkaneet lähteä, en tiedä kuinka jaksan. Mutta yritän. Lapsen takia.

  • Nyyti-81 sanoo:

    Luin tarinasi, se kosketti ja itketti. Toivon todella jaksamista sinulle ja kaikkea hyvää. Olen itse ollut samassa tilanteessa 5v ajan. Kolme ensimmäistä vuotta kävin psykoterapiassa, jotta sain pidettyä itseni jotenkin henkisesti kasassa. Lapset olivat eron aikaan 1v ja 3v, nyt onneksi jo vähän isompia. Kiusanteko on jatkunut koko erossaoloajamme. Ensin isä vähensi tapaamisia omasta tahdostaan ja nyt puolestaan syyttää minua isomman lapsen vieraannuttamisesta. Lasten vaatteita on revitty, rikottu ja sotkettu, unikavereita leikelty. Lastenvalvoja on voimaton, poliisi ei ottanut asiaa tutkittavaksi. Isällä on kuitenkin yhteishuoltajuuden tuomat isän oikeudet.
    Voimia meille, lasten vuoksi jaksetaan. Toivon että joskus helpottaa.

    • Ota tilanne haltuun sanoo:

      Tähän sanoisin että kerää todisteet ja hae yksinhuoltajuutta. Tuo lasten lelujen rikkominen on hyvin pelottavaa käytöstä lapsen kokemusmaailmasta katsottuna. Oikeusaputoimistosta saat oikeusapua tarvittaessa ja sitä kautta saa oman asianajajan, joka auttaa yksinhuoltajuuden hakemisessa.