Kyllä, olen äiti ja etävanhempi
Siis ymmärsinkö oikein, lapsesi asuu ISÄNSÄ luona? Onko sinulla joku ongelma? Mikä sinussa on vikana? Miten VOIT tehdä noin?
Kuulen näitä kommentteja lähes päivittäin. Koska olen etä-äiti.
Etä-äitiys on harvinaista. Lähes tabu. Jos uskallan siitä mainita, saan osakseni kummeksuvia katseita, paheksuntaa ja satuttavaa arvostelua. Ihmettelyn näkee keskustelukumppanin kasvoilta.
Kyllä, minä siis olen etävanhempi vanhemmalle lapselleni. Kuinka moni isä joutuu perustelemaan sitä, että on etävanhempi? Uskallan väittää, että aika harva. Mutta kuinka moni äiti? Uskallan väittää, että ihan jokainen.
Minua pidetään huonona äitinä, koska olen etävanhempi. Toisen lapseni isää ei pidetä huonona isänä siksi, että hän on etäisä. Miksi ajattelumalli “miehet ovat viikonloppuisiä ja äidit asuvat lastensa kanssa” istuu niin tiukassa?
Ihan oikeasti, me elämme melkein 2020-lukua! Tänä vuonna Suomessa astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, on homoisiä tai lesboäitejä sateenkaariperheineen, transsukupuolisia vanhempia, totaaliyhäreitä, yksinhuoltajaisiä ja niin edelleen. Silti etä-äitiys saa kauhistelua osakseen, läheisiltäkin ihmisiltä. Harvoin kuitenkaan kauhistelun sijasta minulta kysytään, miksi olemme päätyneet tällaiseen ratkaisuun. (Jos toisten perhe-elämä ja -järjestelyt niin kiinnostavat, kysyisivät!)
Ilman ihmettelyäkin etä-äitiys on usein vaikeaa. Ikävä oli aluksi valtava, varsinkin kun lapsi oli pienempi. Mutta kaikkeen tottuu ja omasta ajastaankin osaa jo nauttia, ehkä itsekkäästikin, mutta silti ilolla. En silti halua paheksuntaa ja ilkeitä puheita osakseni. On tämä tilanne kuitenkin sen verran henkilökohtainen ja tunteitakin herättävä, kuten vanhemmuus yleensäkin on.
Myönnän, että välillä vilahtaa omaankin mieleen epäilys, että olenko sittenkin huonompi äiti kuin muut äidit, kun lapseni ei asu luonani? Yhteiskuntaan pinttyneet ajatusmallit vaikuttavat ainakin alitajuisesti. Nyt jo yläkouluikäisellä pojallani on paljon harrastuksia, läksyjä ja ystäviä, joiden parissa arki-illat kuluvat. Minun kanssani pojalla voi olla enemmänkin yhteistä aikaa kuin isänsä kanssa arkisin: Kaksi kokonaista päivää ilman koulua tai menoja. Kyllä siinä ehtii olla jo paljon äitinä lapselleen!
Nimimerkki Eräs yh-äiti
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Itse painin tämän asian kanssa. Lapsi jäi isälleen virallisesti asumaan erossa, yhteishuolto ja viikko-viikko-systeemi. Nyt pohdin olenko paska äiti jos lapsi jää isälleen kun koulut alkaa ja itsestäni tulee viikonloppuäiti yhteiselle tyttärelle. Välimatkaa on yli 100 km. Miten varmistun, että lapsi saa kaiken parhaan kasvatuksen ja huolenpidon isällään kun huolta hieman on?
Aina ei saa mahdollisuutta valita. Minut ajettiin väkisin pois yhteisestä kodistamme ja pois lasten luota, alkoi nyt kaksi vuotta kestänyt kamppailu jolla lasten halu saada muuttaa äidin luokse toteutuisi. Ja kyllä saan osakseni paheksunta ja epäilyjä kun lapset eivät asu luonani, olen muiden silmissä epäonnistuja tai jotenkin viallinen.
Meilläkin lasten osoite jäi isälle läheisen päiväkodin vuoksi, ajallisesti lapset ovat kuitenkin enemmän minun luonani. Missään ei ole kysytty eikä ihmetelty kumpi on lähi ja kumpi etä.
Mun isäni aina haukkui miehen exää vaikka ei ollut ees tätä tavannut. Vihjaili että onhan se kun yleensä lapset äitillä. Miten se on kummaa kun oikeus päättänyt 2v isälleen. Ei onneks isä näyttänyt tätä lapselle mut kyl tuo lapsi joutui sitä kuulemaan sivukorvalla muiltakin läheisiltä lähinnä miehen tutuilta. Ja mitä se teki kun äiti pariin otteeseen haki huoltajuutta. No teki äidistä katkeran jonka elämäntavoite oli voittaa lapsi itelleen kaikella mahdollisella, esim lapsen perheen kiusaaminen. Mustamaalaaminen lasulle, lapsen manipulointi, alko ja väkivalta. Etä-äitiys on vielä asia johon voi joutua tuomituksi ja sen takia ois hyvä että asiat pystyttäis sopimaan ja hyväksymään. Nää ulkoapäin tulevat syytökset ja arvailut ei auta etä-äitejä eikä heidän lapsiaan sitten yhtään.
Ihmetyttää se, miksi ylipäätään pitää perustella omia valintojaan puolitutuille, jopa tuntemattomille. Itse sorrun selittelemään miksi olen lapset saanut niin nuorena. Jälkikäteen ärsyttää miksi taas selittelin nolona. Pitäisi keksiä joku asiallinen, mutta napakka vastaus valmiiksi, minkä sitten kysyjille olisi valmiina.
Ja missään nimessä etä-äiti ei tee vanhemmuudesta huonompaa! Ulkoa on helppo arvostella ja tuomita kaikki vähänkin erilainen.
Tsemppiä ja jätetään arvostelijat omaan arvoonsa!
Haukkumiset ovat ulkopuolisten turhaa sanahelinää. Mitä haukkuja arvelee tilanteesta, jossa eron jälkeen puolet lapsista on äidillä ja puolet on isällä? Varmaan haukutaan, että sisarukset eivät saa olla yhdessä ja tuntea sisarusrakkautta. Joskus vaan on niin, että ”normaali” perhe-elämä on aika vauhdikasta ja äänekästä ja saa hermot pintaan. Joskus sitä uskoi perheidylliin, mutta se on haave, joka harvoin toteutuu.
Suomessa pitäisi laajentaa perhekäsitystä ydinperheestä. Lasten elämässä olisi hyvä olla useita välittäviä aikuisia. Millainen maailma olisi, jos vain täydelliset ihmiset saisivat lapsia? Lapsia olisi aika vähän.
Vuorotyöni vuoksi aikanaan rauhoitettiin lasten arki isän luo kun hänellä säännöllinen päiväduuni. (Sen lisäksi että isä jäi samaan asuntoon eikä lasten tarvinnut kotoansa lähteä, vaihtaa päiväkotia/koulua)
Lapset saanut tulla luokseni aina kun olen kotona ja kaikesta pystytty aina sopimaan. En nähnyt olevani huono äiti koska lasten parasta tällä tavoittelin. Toki se oli vaikea päätös ja ikävä oli aluksi aivan hirvittävä.
Ja myös samaan ”sortunut” kuin moni muukin etä-äiti.. selittelemään ulkopuolisille asiaa.. miksi ihmeessä me teemme niin? Kun lapsella on hyvä ja turvallinen olla, pitäisi sen olla tärkeintä.
Jotenkin tuntuu hassulta että monet haukkuvat kotiäitejä kun eivät mene töihin ja elelevät erilaisilla tuilla. Ei se välttämättä ole oma valinta. Minunkin ammatissani on niin että jos et iltaa/yötä tee, ei juuri töitä ole tarjolla. Ja jos olet pienien lapsien yh et voi tehdä iltaa ja yötä ja jättää esim ala-asteikäisiä muksuja himaan. Kaikilla kun ei ole edes tukiverkostoa josta voisi lapsenvahtia saada ja jos sen ottaa vaikka mll:n (mannerheiminlastensuojeluliitto) kautta on tuntiliksa niin kova ettei enään töissä edes kannata käydä. (Tietysti hekin palkkansa ansaitsevat)
Joten päät pystyyn kaikki etä-äidit, on se syy sitten mikä tahansa en usko että olet yhtään huonompi äiti sillä perusteella että lapsi/lapset pyörittää arkeansa isän kanssa.
Hei,
Olen itse etäisä. Lapseni joutui koulukiusauksen kohteeksi ja tarvitsi ammattiapua. Oli hämmästyttävää huomata kuinka negatiivisesti auttamisjärjestelmä suhtautui minuun etäisänä. Oma kokemukseni oli, että jouduin joka kerta todistamaan ”ammattilaisille” olevani hyvä vanhempi ja vastuullinen, vaikka tapaan lapsiani vain viikonloppuisin ja lomilla. 10 vuoden kokemuksella etävanhempi on se ”huonompi vanhempi” riippumatta sukupuolesta. Aikaisemmissa ketjuissa mainitut stereotypiat ovat varsin yleisiä ja etävanhemmuuden kannalta ikäviä. Etävanhemmuus on vanhemmuutta sukupuolesta riippumat. Varsinkin äidit etävanhempina joutuvat kohtaamaan ”äiti myytin” ja sen mukana tuomat vanholliset asenteet.
Minä olen maailman huonoin äiti. 7 vuotiaani asuu (väliaikaisesti) isovanhemmilla ja vieläpä eri maassa. Siellä hän käy koulua, oppii jo neljättä eri kieltä, soittelee iloisesti päivittäin ja juttelee päivän kuulumisia. Hänellä on siellä iso perhe, kavereita ja kansainvälinen ympäristö. Meillä on vain kiireinen arki ja silloin kun lapsi on meillä hän viettää päivät lapsenhoitajan kanssa. Nyt hän saa olla kotona mummon ja muiden heidän perheessä asuvien lasten kanssa. Olen kamala äiti kun tämmöisen mahdollisuuden lapselle olen antanut. Lapsen isästä ei kukaan edes kysele mitään.
Minä olen aikanaa ollut myös etä-äiti,olosuhteiden pakosta.Tein vuorotöitä ja ex-mieheni päivävuoroa.Etävanhemmuuteni oli siis meidän yhteinen päätös.Kanssaihmiset eivät sitä halunneet ymmärtää.Lapset olivat luonani aina kun oli lomia,viikonloput ja omat vapaapäiväni,poikkeuksena ne ajat kun pidin itselleni vapaata(ehkä kerran 2kk:ssa )Kasvettuaan suuremmaksi lapsemme muuttivat takaisin luokseni pysyvästi.Nyt ovat jo aikuisia ja perheellisiä,välit meihin molempiin vanhempiin on hyvät,pystymme viettämään lastemme ja lastenlastemme juhlat yhdessä ja samassa tilassa nykyisten puolisoidemme kanssa.Ehkä me olemme jo kasvaneet aikuisiksi mekin.
Itsekin olen etä-äiti ja ymmärrän tunteesi. Voimia kaikille saman asian kanssa taisteleville! ❤ Meidän äitiyden arvoa ei laske se, et lapsen osoite on eri. ❤
Nelikon etä täällä. Ikävä on kova, mutta ratkaisu on tehty kaikkia ajatellen ja toistaiseksi. Muutoksia tiedossa, kun elämä muuttuu koulun ja muun vuoksi. Olenko huono? En. Olenko hyvä? En. Olen äiti. Ja rakastan lapsiani. Enkä ole heitä ”tehnyt”Ja jättänyt isän huoleksi. Tsemppiä meille kaikille!
Todella tuttua. Itse olen kolmen lapsen etä-äiti ja lapset asuvat lähes 300km päässä. Välillä on todella vaikeaa, on ikävä ja tuntuu pahalta olla kaukana lapsista, mutta sen verran huono äiti olen että olen päättänyt nauttia elämästäni sellaisena kun se on. Olen onnellinen jokaisesta hetkestä lasteni kanssa, mutta olen onnellinen myös silloin kun lapset ovat isänsä luona. Väitän että etä-äitiys on tehnyt minusta paremman äidin.
Itsellä sama tilanne. Ainoa alaikäinen lapsemme täytti juuri 14 vuotta. Kysyin häneltä kumman luona hän haluaa asua ja hän valitsi isän. Ei siksi, että isä olisi parempi tai minä äitinä huonompi, vaan siksi että minä muutin pois yhteisestä kodistamme ja isän koti on ainoa koti jossa lapsemme on koskaan asunut. Tuttu ja turvallinen.
Miehelläni on hyvä palkka, tuplaten parempi kuin minulla. Ja suurin vitutuksen aihe on elatusmaksut. Avioero on vielä vaiheessa ja ositus tekemättä. Mies haluaisi pimittää omaisuuttaan. Puhuu minulle kuin tyhmälle ja selittää miten paljon enemmän hän on aina tehnyt, elättänyt ja tienannut. Kuitenkin siinä vaiheessa kun lapset olivat pieniä, ihan yhdessä päätettiin että olen jonkun aikaa lasten kanssa kotona. Nyt vuosia myöhemmin, sellaista työpanosta jonka minä äitinä olen tehnyt hän ei arvosta paskan vertaa. Säälittää ja surettaa, miten mies voi olla noin tyhmä ja kylmä ja arvostaa vain näkyvää omaisuutta. Minun pitäisi ymmärtää antaa hänen pitää kaikki mitä hän on tehnyt ja tienannut. Voi prkl!!!
Meillä lapsi on viikko ja viikko systeemillä, keskiviikkoisin vaihto. Näin hän on itse toivonut, ja niin me teemme.
Itsenäni surettaa ja ikävöin lasta. Välillä itkettää ja välillä on mukavaa kun on omaa aikaa. Tosi vaihtelevat fiilikset.
Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu 🙂
”Ja suurin vitutuksen aihe on elatusmaksut. ”
Siis ketä nuo elarit vituttavat, sinua vai miestäsi ja miksi?
Jos sinä olet etä-äiti, joudut maksamaan elareita ja tuskin ne silloin miestäsi ketuttavat, vai ketuttaako niiden pienuus?Vai ketuttavatko ne elarit sinua, koska miehelläsi on parempi palkka. Silloinhan olet ihan samalla tasolla kuin miehesi .
Meillä lapset ovat viikko-viikko-systeemillä, eikä kumpikaan maksa elatusmaksuja. Lapset ovat mulla kirjoilla ja mulle tulee lapsilisät. Periaatteessa nekin pitäisi jakaa, mutta nyt kun opiskelen ja miehellä on hyväpalkkainen työ, niin olemme päättäneet, että niitä ei jaeta.
Olen myös äiti ja etävanhempi nuoremmalle lapselleni. Samaistun täysin näihin tunteisiin ja selittelen tilannetta jopa kysymättä tai vältän aiheesta puhumista kokonaan. Tuntuu ettei kukaan ajattele että myös isä voi haluta olla lähivanhempi ja myös isällä on siihen täysi oikeus.
Itsekkin etä-äitinä olen saanut niin paljon haukkuja ja kauhisteluita. Kaikki kuulostaa niin tutulta. Ei todella ollut helppo päätyä tähän ratkaisuun missä nyt olen mutta se oli parempi näin silloin. Halusin vain että lapsillani on hyvä ja turvallinen paikka olla ja näin ollet päädyimme että lapset asuvat pääsääntöisesti isällään. Muuten olisimme miettineet vuoroviikko asumista mutta välimatkan takia ei olisi onnistunut mitenkään. Tsemppiä kaikille etä-äideille. Me ollaan yhtä hyviä äitejä kuin ne jotka eivät asu eri osoitteessa lapsistaan. ❤
En ole etä äiteyden aikana löytänyt muita etä äitejä.
En siis ole yksin vaikka tiesin että varmasti täytyy olla muitakin kaltaisia…
Me emme ole huonoja äitejä.
Helppoa ei ole, mutta siihen tottuu.
Haukkujia on ja ihmettelijöitä.
Kaikilla on ratkaisunsa ja kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä aina näyttää ☺
Mukavaa pääsiäistä
Minusta siis tulee nyt apua huono äiti kun lapseni muuttaa isänsä luo ja minusta tulee etävanhempi.. Eli saan odottaa kauhunsekaisia kommentteja.
Ei sitä monet kehtaa/uskalla kommentoida sinulle suoraan, mutta aivan takuulla herättää suurta pahennusta, ihmettelyä ja syyn arvuuttelua. Yleensähän ihmisillä on tapana lyödä juopon/narkkarin leima otsaan tai vaihtoehtoisesti mielisairaan leima. Jos sen kestät (koska asenteiden kumoaminen on lähes mahdotonta) niin muiden mielipiteillä ei ole väliä, jos ja kun sinä ja lapsesi tiedätte välienne olevan kunnossa.
Täällä myös kahden lapsen etä-äiti. Mukava kuulla että on muitakin sanassa veneessä keikkuvia.
Usein lapset menevät ikäänkuin automaattisesti äidille, eikä edes mietitä lapselle / perheelle parasta ratkaisua. Ei ihmisten ihmettelyä kannata noteerata, te olette tehneet teidän perheellenne parhaan ratkaisun.
Niin totta joka sana! Itse olen alkanut selittelemään tilannetta jo ennen kuin tulee niitä kyselyjä mun mahdollisista ongelmista.
Itse en käsitä, millaisia moukkia joukosta löytyy!! Tuon huoltajuusjaon arvostelu ja kommentointi on vähän sama kuin toisen terveydentilaa haukkuisi. Very much yksityisasia. Toisekseen, erityisesti pojat jäävät usein vaille isää käytännössä. Varmasti moni poika hyötyisi siitä, että asuisi isän kanssa enemmän. Kun isä luistaa vastuista ja loistaa ainoastaan poissaolollaan lapsen elämästä tyyliin äiti hoitaa, voi pojissa syntyä kovaakin vihaa ja kaunaa isää kohtaan (”missä olit kun tarvittiin, laitoit äidin maksamaan kaiken jne”). Se purkautuu jos ei isona teininä, niin sitten aikuisena. Etävanhempana onkin tärkeä näyttää koko ajan sitä välittämistä, koska muuten lapsi tulkitsee, ettei välitä.