Tämä yllätti avioerossa
Pyhät pistivät suhteelle viimeisen niitin, ja edessä on avioeropapereiden lähetys maistraattiin? Avioerohakemusten määrässä on piikki lomien jälkeen.
Pieleen mennyt loma ei ole eron syy, vaan pitkään hautuneet ongelmat suhteessa. Pikaistuksissaan harva näitä päätöksiä tekee, ja onhan vielä harkinta-aikakin, joka on ihan syystä olemassa.
Pari vuotta sitten eronnut äiti kertoo, mitä eron jälkeen on odotettavissa:
Ero ei ole käsitelty pitkään aikaan
Avioeroni oli pitkän, pitkän harkinnan tulos. Siksi uskoin, että erotessa olisin asian jo käsitellyt. Mutta vaikka eroa voikin työstää etukäteen, sen jälkeen tulee paljon uusia käsiteltäviä asioita, joihin ei voi ennakkon valmistautua. Työtä riittää pitkään, jopa vuosiksi, vaikka itsekin luulin että olisin selvillä vesillä hyvin pian eron jälkeen.
Monet eivät työstä eroa
Kun aloin tapailla ihmisiä, tapasin tietysti monia muitakin äskettäin tai parin viime vuoden sisällä eronneita. Yllättävää oli se, että monet sanoivat olevansa yli erosta ja etsivänsä uutta elämänkumppania. Mutta jos heiltä kysyi, miksi edellinen ero tuli, vastaus saattoi olla ”en tiedä”, ”siinä vaan kävi näin” tai ”eksä on hullu”. Todistin myös raivokohtauksia eksästä puhuttaessa.
Jos taas kysyin, että kuinka he olivat käsitelleet eroaan, oli vastaus monesti ”en mitenkään”. Ja silti he sanoivat olevansa siitä yli!
Vientiä riittää – rakkautta voi olla vaikeampi löytää
Erossa pelkäsin eniten sitä, että olisin loppuelämäni yksin. Mutta ainakaan ilman kevyttä seuraa ei tarvitse olla. Seksiehdotuksia ja panokaveri-tarjouksia riittäisi jaettavaksi useammallekin kaverille. Sen sijaan suhdetta ei ole niin helppo löytää, ainakaan jos etsii jotain aitoa eikä kelpuuta ensimmäistä tai toista vastaantulijaa.
Ystävät kaikkoavat
Tätä luulin vitsiksi. Mutta ei, ystävät tosiaan jakaantuvat erossa. Yhteiset ystävät valitsevat puolen, eivätkä välttämättä sitä puolta, mitä odottaisi. Omat ystävät välttelevät, kaipa he pelkäävät, että ero tarttuu. Huonoissa suhteissa sinnittelevät taas saattavat kadehtia rohkeuttani lähteä.
Samaan syssyyn voi menettää kaikki välit eksän sukuun, siitäkin huolimatta että ero olisi molempien tahto tai itse ”syytön” osapuoli.
Eksästä ei pääse eroon, jos on yhteisiä lapsia
Eksä on koko ajan elämässä edelleen, ja riidat ovat yhä samoja. Ja valitettavasti syy ei ole vain eksässä, itsestäkin kaivautuu esiin pikkumainen ja hankala ihminen.
Perheen hajoaminen on surullisempaa kuin rakkauden loppuminen
Perheen hajoamista suree pitkään, ehkä aina. On kamala tunne, että on lopullisesti muuttanut toisten ihmisten tulevaisuuden. Siitä huolimatta, että tietää tehneensä sen oikeista syistä. Surun paikkoja voivat olla hyvin yllättävät tilanteet, eivät välttämättä ne, joita odottaisi.
Toinen yllättävä surun lähde on se, että miettii, miksi ei aikoinaan osannut valita puolisoa paremmin. Entä onnistuuko toisella kertaa? Ehkä haen huonoja suhteita jostain syystä?
Ihmiset alkavat kutsua oudoilla titteleillä
Yhtäkkiä ihmiset alkoivat sanoa minua neidiksi, keski-ikäistä naista! Omaan korvaan neiti kuulostaa samalta kuin tyttönen, ja muutenkin oudolta kaiulta 50-luvulta. Jos tällaista titteliä tarvitaan, olen yhä rouva, kiitos vain.
Sama koskee termiä ”sinkku”. En koe ollenkaan olevani sinkku. Sanasta tulee mieleen joko raivokkaasti bailaava tai vimmaisesti puolisoa etsivä tyyppi, eikä se sovi minuun.
Suhteet nyksiin hiertävät
En ole mustasukkainen eksästäni. En edes pidä hänestä, mikä on surullista, mutta totta. Siitä huolimatta hänen uusi suhteensa aiheuttaa minussa ärtymystä.
Eronneet eivät välttämättä hoida uusia suhteitaan hienovaraisesti ja nätisti. Uusi onni pamautetaan keskelle avioeroraunioita ja lasten hyvinvoinnista välittämättä. Eikä asialle voi mitään muuta kuin sen, että omalla lapsiajallaan koittaa toimia oikein. Enää en ihmettele lainkaan, miksi uusperheissä suhteet eksiin ja nyksiin ovat vaikeita. Taustalla ei välttämättä olekaan erokatkeruus, vaan itsekkyys ja ajattelemattomuus.
Harva kyselee, miten voit
Avioerot lienevät niin yleisiä nykyään, että niiden ei ajatella hetkauttavan ketään. Vointia ei kysellä eikä apua tarjota, avun pyytämiseen täytyy löytyä voimia ja uskallusta itseltä.
Et ole onnellinen
Oletko nyt onnellinen, eksäni kyseli jatkuvasti vaadittuani eroa. Vastasin silloin en, ja vastaan niin yhä. Ero ei ole mikään pikaratkaisu, jolla ostetaan onnea. Se on vaikeaa, raskasta ja kamalaa, ja onni eron jälkeen voi antaa odottaa itseään hyvinkin kauan. Mutta ei suhteesta lähdetä huvin vuoksi onnea tavoittelemaan, vaan siksi, että nykyhetki on sietämätön. Erossa joutuu kokemaan vielä pahempaa kipua ennen kuin ehkä löytää rauhan ja onnen. Silti joskus se on ainoa vaihtoehto.
Eroa ei kadu
Kertaakaan en ole katunut. En hetkeäkään.
Nimim. Eronnut äiti
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Se että puoliso on itse pitänyt välinsä omaan äitiinsä jollain tavalla etäisenä eli käy jouluna syömässä näkee ehkä 2kuussa lapsemme kansa joka on vielä niin pieni että vaatii koko ajan jonkun aikuisen ihmisen huomioin,ei edes auta heidän avointa keskustelua asioista.Ja se tunne että hänen pitää antaa minusta huonompi kuva omalla äidillensä ,sekä tuoda minun ”tekemiä virheitä aina esille silloin kun haluaa saada hyvää palautetta äidiltä sä oli aika väsyttävä, onneksi se on ohi 😊 ei tarvitse enään vääntää vaikka olisin halunnut olla tutumpi mummin kanssa ja soitella kysellä vointeja käydä kahvilla nauraa yhdessä vaikkapa lapsen hassuille jutuille mutta en saanut sitä.enkä enään uskalla haaveilla että eron jälkeen onnistuisi yksipuolinen ”sukulais suhteen”kasvattaminen.🥺
Toisinaan ero on varmasti välttämättömyys, mutta olisiko sille ovoinut jotain tehdä? Mielestäni nykyään erotaan myös ihan turhaan. Niinkuin edellä mainittiin, itsekkyys, tämä näkyy myös erotaustoissa, aika usein minä itse on tärkeämpi kuin parisuhde, ja tähän herätään vasta kun ero on jo päällä. Minä itse on toki tärkeää, mutta liiallinen itsekkyys voi olla jopa vaaraksi. Ero on tuskainen aina, eikä uutta onnea helpollä löydy, mutta ehkä se joskin osuukin uudestaan kohdalle, pistää vaan miettimään, että miksi ei töitä tehty silloin kun sen aika olisi ollut, jolloin myös eroa ei välttämättä olisi tullut. Keinoja varmasti on. Vastuun pakoilua? Kaikki suhteet varmasti alkaa onnella, on kiva kaikinpuolin, joten ei se uusi varmast poikkea aikaisemmasta.
En tunnistanut kirjoituksesta lainkaan itseäni. Olen eronnut 3,5v sitten. Sekä exäni ja minä olemme olleet uusissa suhteissa 3v. Lasten riitaisa koti särkyi, mutta tilalle tuli kaksi rakastavaa kotia. Ainakin minun uudessa suhteessani lapset oppivat millainen on rakastava, huomioiva ja kunnioittava parisuhde. Juuri sellainen jollaisen haluaisin tyttärillenikin. Lapseni ovat itse sanoneet suoraan, että hyvä, että erositte. Nyt on parempi.
En eronnut heppoisasti 16v liitosta. Kaikkeni yritin eikä jossitelua jäänyt. Ero oli käsitelty viimeistään harkinta-ajan loppuessa. Näin ollen meillä kummallakaan ei ole myöskään tarvetta kontrolloida toistemme uusia suhteita. Ajatus äitipuolesta, josta lapseni pitävät, ei ahdista eikä hän ole minulle uhka. Kirjoittajan kommentti: ”Uusi onni pamautetaan keskelle avioeroraunioita ja lasten hyvinvoinnista välittämättä. Eikä asialle voi mitään muuta kuin sen, että toimii omalla lapsiajallaan oikein.” kuulostaa eronsa käsitelleen korviin juurikin erokatkeruudelta.
Pieni huomautus jutun alkuun: avioerot haetaan käräjäoikeudesta, maistraatissa mennään naimisiin.
Hyvä ja osuva kirjoitus. Tämän tulisi kaikkien eroa miettivien lukea. Omasta erosta on jo pian 5v aikaa. Kuitenkin asia on lähes päivittäin läsnä ajatuksissa, vaikka asiaa työstin 3v psykoterapiassa. Eksä tekee nyksänsä minun ja lasten elämästä edelleen yhtä helvettiä. Toki omaa suhtautumista pystyy muuttamaan, en päästä asioista enää ihon alle, kuten alussa ja koitan nostaa itseni tilanteiden yläpuolelle. Tiedän myös, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Suhteeseen jääminen olisi ollut henkinen itsemurha. Pyhästi päätin erotessani, että hoidan eron omalta osaltani aikuismaisesti ja fiiksusti, sovimme lasten asiat yhdessä järkevästi turhia riitelemättä. Nyt tajuan, että voin luvata asian vain omalta osaltani, Eksä toimii miten parhaaksi katsoo. Lasten etu ei välttämättä olekaan hänen ja hänen uuden suhteensa etu. Silloin mennään sieltä missä aita matalin.
Niin yhdyn jutun kirjoittajaan… Eroa miettinyt pitkään, vaikka pienet lapset, uutta en halua, vanhasta en enää pidä, mutta silti reaktio hänen tinderseikkailuihin yllätti aluksi. Kuitenkin tiedän, että näin parempi. Vaikka ei esim. fyysistä väkivaltaa, elämä oli sietämätöntä.
Erosta vasta pari kuukautta. Ensin tuli suuri helpotus; vihdoin vapaa siitä paineesta ja hiljaisesta alistamisesta. Vasta sitten alkoi kunnon läpikäynti, totaalinen monen vuoden väsymys, unettomat yöt tulivat takaisin ja mitä kaikkea. .. Mutta silti, tiedän, että nuo on nyt vain elettävä ja kestettävä ja jonain päivänä se aurinko paistaa taas.