“Ulospäin hyvin hoidettu ero jätti minuun syvät haavat. Kesti monta vuotta korjata sisimmässäni oleva tyhjä tunne.”
– Aikuinen erolapsi

Lastensuojelujärjestö Barnavårdsföreningenin kampanja Näe mut! Se mej! muistuttaa eroa läpikäyviä vanhempia siitä, että lapsi tarvitsee vanhempiaan myös eron keskellä.

Vaikeassa erotilanteessa lapsen tarpeet saattavat unohtua, ja moni lapsi kärsii vanhempiensa erosta. Avioero koskettaa vuosittain noin 40 000:ta lasta. Näe mut! Se mej! -kampanjalla kiinnitetään huomiota lasten asemaan ja hyvinvointiin, jotta lapset eivät joutuisi riitojen välikappaleiksi.

Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Näe mut! Se mej! -kampanjalla halutaan tuoda esiin, miten suuri merkitys yhteiskunnan tuella on lapsen oikeuksien täyttymiseen. Parhaillaan päivitetään lapsenhuoltolakia. Uudistuksen tavoitteena on vähentää erojen jälkeisiä huoltoriitoja ja parantaa lapsen asemaa eroperheissä. Voimassa olevan lapsenhuoltolaki on peräisin 1970-luvulta, jolloin yhteiskuntamme oli hyvin erilainen kuin nyt.

Kampanjan mukaan etä- ja lähivanhempien käsitteistä tulisi luopua. Pelkästään nämä eriarvoiset roolit lisäävät riitoja vanhempien välillä, puhumattakaan käsitteiden vaikutuksista käytännön asioihin, kuten koulukyyteihin tai lapsilisän maksuun. Vanhempien pitäisi saada olla vain vanhempia, jotta heidän ei tarvitsisi kilpailla vanhemmuudestaan. Lapsella pitäisi olla mahdollisuus kahteen viralliseen kotiin myös viranomaisten silmissä.

Huono Äiti kysyi Facebookissa, miten teidän eronne ovat sujuneet. Tässä kokemuksianne hyvin ja melkein hyvin sujuneista eroista, jotka osoittavat, kuinka tärkeää vanhempien yhteispeli on:

”Olen eronnut lapsen ollessa 1,5-vuotias. Nyt hän täyttää pian 4. Lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus sujuu loistavasti. Lapsi välillä ikävöi isäänsä, mutta kerron hänelle aina kuinka ihana isi hänellä on, ja ikävä saa olla. En olisi voinut parempaa isiä lapselleni saada. Meidän kohdalla vanhemmuus ei horjunut, vaikka parisuhde päättyi. Toivon vain kaikille eronneille, että pääsisivät yli niistä omista katkeruuksista. Lapsi ansaitsee molemmat vanhempansa, jotka kunnioittavat toisiaan kaikesta huolimatta ja rakkaudesta lapseen.”

Nimim. Yllättävän hyvin hoidettu

”Erostamme on vielä vähän aikaa. Ensin kuvittelemme että kaikki menisi hyvin, isä tapaisi lapsia säännöllisesti ja pitäisi hyvät välit ja elämä sujuisi suht normaalisti, paitsi että emme asuisi saman katon alla. Aluksi kaikki menikin hyvin ja tapaamiset sujuivat. Kun erosta alkoi kulua aikaa, lasten isä erkaantui eikä pystynyt tulemaan tapaamaan lapsia, koska minä olin siellä. Lapset harmistuivat kun isä ei käynyt ja kyselivät kovasti isänsä perään. Isä sitten päätti minulle purkaa pahaa oloaan, haukkui minut aivan lyttyyn enkä saanut sovittua uusia tapaamisia. Lastenvalvoja-aika kun ei vielä ollut kuukausiin. Tämän jälkeen oli pitkä hiljaisuus, en itsekään ottanut yhteyttä koska loukkaannuin pahasti miehen käytöksestä. Viikkojen kuluttua hän otti yhteyttä ja halusi tavata lapset. Pyysi minulta anteeksi ja lastenvalvojalla saimme sovittua tapaamiset. Lapset iloisia että näkevät isäänsä. Loppu hyvin kaikki hyvin… toistaiseksi…”

Nimimerkillä: Toivossa on hyvä elää

”Oli vuoden 2009 jouluaatto kun ex-mieheni täysin yllättäen ilmoitti minulle haluavansa erota ja muutti pois kahden viikon päästä yhteisestä kodista. Poika oli silloin 4,5 vuotta ja olimme olleet yhdessä 15 vuotta. Tilanne tuli minulle täysin yllättäen ja romahdin aikalailla sen jälkeen. Ex-mieheni käytös minua kohtaan oli hyvin ikävää ja ylimielistä..

Siltikin vaikka ero oli minulle äärimmäisen raskas, olen halunnut pitää välit hyvinä exän kanssa. Pojan takia olen halunnut että olemme väleissä ja yhdessä mukana yhtä paljon pojan elämässä. Poika on nyt 12 ja on vuoroviikoin molemmissa kodeissa. Pystymme hoitamaan poikaan liittyvät asiat yhteistyössä.

Olen tyytyväinen ja parasta on se, että myös poika on tyytyväinen ja onnellinen.”

Nimim. Vaikka hammasta purren

Lisätietoa Näe mut! Se mej! -kampanjasta täältä.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Jääkö lapsi eron jalkoihin?”

  • Ninni sanoo:

    Hei,
    Olisko mahdollista saada juttua missä eroavan perheen lapset on teini-iässä about 10-15 vuotiaita kun ero tulee???