Siihen riittää se, että sinulla on yksi lapsi. Mutta mitä enemmän lapsia, lemmikeitä ja perheenjäseniä on, sitä pahempi ongelma on. Tarkoitat yhtä lasta ja huudat toista, yrität sanoa jotain tietylle lapselle mutta käytätkin koiran nimeä, pehmenneistä äitiaivoista tulee ulos erilaisia nimiä änkytyksen säestämänä – ehkä siksi että et ole oikein varma mikä juuri tuon lapsen nimi nyt olikaan.

Liekö syynä väsymys, stressi vai mikä, mutta nimet tuntuvat menevän aina sekaisin. Joskus menevät ne lapsetkin sekaisin, aivoilla kestää vähän aikaa tajuta, että kukas niistä tuo nyt olikaan. Tutun näköinen, kyllä se minun on, mutta kuka heistä?

Se, että kutsumme lapsia toistensa nimillä, johtuu ihan tietystä syystä. Tutkijoiden mukaan ihmiset sekoittavat nimet silloin, kun he ajattelevat nimettyjen henkilöiden tai asioiden olevan samaa joukkoa. Ja aivomme tietystikin pitävät kaikkia lapsiamme samaan joukkoon kuuluvina.

Tästä syystä myös lastemme ystävien nimet menevät keskenään sekaisin, he ovat joukkoa ”lasten kaverit”. Perheenjäsenten nimet sekoittuvat, koska kaikki kuuluvat samaan perheeseen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että ihmiset harvemmin sekoittivat perheenjäsenten ja kissan nimeä, mutta kylläkin perheenjäsenen ja koiran nimen. Se johtuu oletettavasti siitä, että myös koiraa, kuten lapsia tai puolisoa, voi kutsua nimellä ja olettaa että saa reaktion. Kissaa on yleensä turha yrittää kutsua!

Lisäksi ihmisillä menee sekaisin saman kuuloiset nimet, eli jos lapsillasi on keskenään sointuvat nimet, tilanne voi olla vielä hankalampi.


Kuva Fancycrave, ylin kuva Jelleke Vanooteghem.

Nimien kaivelu muistista vie joka päivä turhaan energiaa. Lisäksi se paljastaa lapsille, että et ole oikeasti kovin skarpissa kunnossa vaikka yrität niin esittää!

Mutta ratkaisu on helppo! Anna kaikille lapsille SAMA NIMI. Tämähän ei ainakaan toistaiseksi ole Suomessa laillista, eli ei voi tehdä kuten nyrkkeilijä George Foreman, joka antoi jokaisen poikalapsensa nimeksi George Foreman. Mutta voit antaa lapsille oletusnimen!

Oletusnimi, vaikkapa Akseli tai Elina, tai jokin sukupuolineutraali vaihtoehto, on siis nimi jolla kutsut kaikkia lapsiasi. Kun huudat sen, jokainen lapsista vastaa. Ainakin teoriassa…

Vaihtoehtoisesti voit tietenkin huutaa pelkästään LAPSET! Tai sitten vain huutaa. Ihmeellinen mölinä saattaa hyvinkin toimia niin, että saat lasten huomion kiinnitettyä itseesi!

Meneekö teillä oletusnimi kokeiluun? Vai onko teillä sellainen jo? Kerro kommenteissa!!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Kai sinunkin lapsillasi jo on oletusnimi?!”

  • Esni eiku Enssi sanoo:

    Minulla ja siskolla on samankaltaiset nimet Essi ja Enni. Äiti aina sekoitti ne ja kyllästyi siihen lopulta. Antoi meille sitten uudet lempinimet, jotka ovat tarpeeksi erilaisia. Ollaan nyt sitten Lyyti ja Reeta.

  • Huonoäiti sanoo:

    Meillä käytössä likat. Se toimi

  • Hylje-emo sanoo:

    Jep. Joskus käy näin ”Roope! Siiri! Eiku mikä sä oot.. Terho! Komennan aina ekana sen nimellä jota on tottunut komentamaan eniten 🤣