”Laiska mies vai liian vaativa nainen? Monesti saa kuulla ja lukea, kun naiset valittavat miehistään. Jonkun mies ei osaa pestä pyykkiä, toisen mies ei vaan yksinkertaisesti osaa viikata pyykkejä oikein, kolmannen mies ei ymmärrä imuroida sohvan alta, neljännen mies ei pese ikkunoita jättämättä raitoja niihin, viidennen mies petaa sängyt väärin. Siis mies kuitenkin monessakin kodissa tekee, ainakin yrittää ja nainen silti valittaa, ettei työn jälki ole hyvää.

On miestentöitä ja naistentöitä. Joissakin kodeissa molemmat vanhemmat tekevät molempia töitä. Mutta suurimmassa osassa koteja työt ovat jakautuneet ”perinteisesti”. Kuinka moni nainen on yrittänyt vaihtaa autoon renkaat tai iskarit, korjata ruohonleikkuria tai lasten pyöriä? Ja onko kuulunut valitusta vierestä tai jälkeenpäin, että teit sen jotenkin väärin?

Aivan ymmärrettävää, että kotityöt jaetaan ja kaikki osallistuvat. Mutta ärsyttää se, että kun mies tekee, niin sitä ei oikeastaan lasketa, koska mies ei osaa tehdä sitä yhtä hyvin kuin nainen.

Itse elin lähes 20 vuotta suhteessa, jossa oli vain minun töitä. Mies tarttui imuriin ensimmäistä kertaa asuttuamme kuusi vuotta yhdessä. Saatoin kysäistä, että onko täällä oikeasti imuroitu ja se oli virhe. On kuulemma aivan turha imuroida, kun ei hän osaa.

Kun mies petasi sängyn ensimmäistä kertaa, naurahdin spontaanisti, koska näytti oikeasti siltä, kuin päiväpeiton alle olisi jäänyt pyykkivuori. No, sen koommin hän ei pedannut sänkyäkään. Pyykkiä mies ei pessyt, koska ei tiennyt, miten värit lajitellaan. Yritin opettaa, ei oppinut.

Miehen reissutyön takia minä naisena jouduin kuitenkin opettelemaan kaikki ”miestenkintyöt”. Opin ne hyvin. Ja yhtäkkiä huomasin tekeväni kaiken yksin. Toinen ei osallistunut ollenkaan. Siis ei mihinkään, eikä yhtään! Toki huolehti itsestään, pesi hampaansa ja puki itsensä, mutta ei juuri sen enempää. Huolehdin hänen kaikki asiansa, koska muuten ne olisi jääneet huolehtimatta ja tekemättä.

pyykkipoikia pyykkitelineessä

Oli raskasta, kun perheen ”pää” olikin kuin vastuuton iso lapsi. Reissutyöt loppuivat ja huomasin pikkuhiljaa miehen olevan vain ”vapaamatkustaja” perheessämme. Olinko omalla käytökselläni ajanut itseni sellaiseen tilanteeseen, jossa odotetaan että teen kaiken? Olinko ollut liian vaativa, vai oliko mies vain laiska?

15 vuoden avioliiton jälkeen huomasin, että minulla ei ollut harrastuksia, ei ystäviä, ei vapaa aikaa. Kotityöt, lastenhoito ja kasvatus, naistentyöt ja miestentyöt veivät kaiken aikani. Mies harrasti mielin määrin, vietti kavereiden kanssa vapaa aikaa ja kävi reissuissa. Yritin saada ääneni kuuluviin, mutta anoppi ja mieheni olivat sitä mieltä, että olin itse aiheuttanut tilanteeni, jossa olin väsyä kuoliaaksi. Eli apua ei enää tässä vaiheessa ole tarjolla.

Rakkaus loppui osittain uupumukseni vuoksi. Erottiin. Eron jälkeen olen huomannut, kuinka paljon helpompaa elämä on nyt. Olen saanut lapset osallistumaan kotitöihin, isommat lapset auttavat kodin kunnostustöissäkin ja auton renkaat vaihtuvat kädenkäänteessä parin apurin kera.

Ennen tein kaiken yksin ja se, että toinen vanhemmista nukkui tai harrasti sillä aikaa, kun itse raatoi, söi sisintä. Nyt kaikki työnteko on mielekkäämpää, kun koen tekeväni minulle kuuluvia töitä. Ennen koin tekeväni töitä, jotka kuuluisi jakaa.

Lapset ihmettelivät aina, miksi meillä äiti tekee kaiken ja isä ei tee kotona mitään. Nyt sitäkään ei tarvitse ihmetellä, kun isä ei enää asu täällä. Lapsistani kasvaa taitavia ja osaavia, ennakkoluulottomia ja avuliaita.

Miehen malli tulee onneksi kavereiden isistä, naapureiden miehistä ja isoisästä. Olinpa sitten itse aiheuttanut tilanteeni, tai en, niin sen voin sanoa, että näin onnellinen en ole ollut aikoihin.”

Nimim. Minä vain

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 53 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

53 vastausta artikkeliin “Armoa niille miehille, jotka edes yrittävät!”

  • Tulevaisuudessa sitten sanoo:

    Minulla on myös avokki joka on hyvin herkkä arvostelulle.
    Hän pesi pyykillisen vaatteita vuonna 2016 (siis huom. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa)
    Ja sattui silloin kutistamaan 200€ kashmirpaitani käyttökelvottomaksi. Joten pyysin kohteliaasti häntä lukemaan pesulaput ennen koneeseen pyykkien laittoa. Mutta se oli liikaa ja siihen loppui pyykkäys, selitys on aina että kun olet kieltänyt sen, vaikka olen erikseen sanonut monesti että saa pestä, enkä ole kieltänyt vaan pyysin tarkistamaan vaatteiden pesuohjeet joskin sanoin myös että en omista enempää arvokkaita vaatteita. Se ainoa meni jo joten senkun sitten peset ilman ohjeita jos on siitä kiinni.
    Mutta ei auta joka kerta hän on ”unohtanut” keskustelun jossa kehotan pyykkäykseen ja muistaa vain keskustelun vuodelta 2016.
    No olen todennut että tuskin on se oikea syy.
    Minulla on ollut 3 avokkia vuosien mittaan. En tiedä onko kyse siitä että ajaudun suhteeseen samankaltaisten kanssa, vaiko että itse olen hyvin vastuuntuntoinen itse tai siitä että kuvittelen ettei aikuiselle ihmiselle pitäisi joutua sanomaan asioista enkä sitten pahemmin sano, mutta kaikki kolme miestä jakavat yhden ominaisuuden. Se on vastuun välttely. He eivät ole kokeneet vastuuta arjesta tai ympäristöstään.
    Aina eron jälkeen on ollut helpotus että mies on lähtenyt ja elämän laatu parantunut. Sitä väsyy olemaan aikuisen ihmisen palvelusväkeä ilman palkkaa.
    Tämän kolmannen avokkini kanssa en halunnut asua yhdessä eikä se koskaan ollut suunnitelmana mutta kun lapsi syntyi käytännön asiat pakottivat yhdessä asumiseen. Lopputuloksen jo tiesinkin vaikka hän yritti kovasti muuta vakuutella. Ihana mies, hyvä isä, hauskaa seuraa, mutta täysin hyödytön arjen pyörittämisessä.
    Yritämme aktiivisesti kyllä etsiä ratkaisuja kotihommiin.
    Meillä on ulkoistettu ikkunan pesua, remontteja. On robotti imuria, puolivalmista ruokaa yms. Mutta kyllä minä vedän yhä sen isoimman korren joka päivä kun avokki makaa sohvalla pelikoneen kera tai lähtee kavereille tai harrastuksiinsa joita hänellä on oltava.
    Olen vaan todennut että ihan miten vaan, en jaksa enää vaivautua riitelemään, teen mitä jaksan ja jos joku valittaa niin sanon että tee itse (eivät tee mutta eivätpähän valitakkaan)
    Minä kyllä ehdin myöhemmin sitten kun lapset muuttaa, niin muutta mieskin. Aiomme sitten jatkaa yhdessäoloa kahdessa vierekkäisissä asunnoissa ja minulla on olo kuin ellun kanalla 😆

    • RA sanoo:

      Tämä on taas tyypillinen itsekkään naisen valitus.

      Miksi pitää tehdä lapsia jos ei kykene valitsemaan kumppaniaan oikein?

      Todennäköisesti tässä käy niin että mies sitoutuu mutta nainen ei. Tärkeintä oli siis saada lapsi mutta miehellä ja hänen elämällä ei ole väliä kun etsitään ”sitä oikeaa” jota ei edes ole olemassa kuin teinifantasioissa.

  • huijattu sanoo:

    Juuri taas riitelyä siivouksesta. Mies tuli töistä ja lössähti tapansa mukaan sohvalle surffaamaan. Siivouspäivästä ( yhteisestä) oli sovittu jo hyvissä ajoin, vaan eipä taas herraa napannut. Parin tuntia katselin kun siinä röhnötti, itse tein ruokia ja aloittelin siivousta. Sitten komensin ylös. Siitä sitten tämä lähes kuusikymppinen ukon kuvatus näyttelee keskisormia ja haukkuu minua ämmäksi yms.
    Olemme jakaneet siivuoksen vuosien tappelun jälkeen niin, että hänellä on pieni osio talossa, minä siivoan suurimman osan ja huollan teknisen laitteet yms. Teen myös lähes kaikki remontit, ukko haaveilee, että hoitaisin myös puutarhan. Huollatan oman autoni.
    Moista lahnaa en olisi koskaan huolinut, ellei tuo olisi pitänyt täydellistä esitystä kun teki itseään tykö. Siivosi, huolehti, auttoi. Toiminta loppui välittömästi, kun kala oli uinut koukkuun. Kyse ei ole siis siitä ettei osaa. Tänään sanoin, että voi äidilleen mennä uhmaamaan ja näyttelemään keskisormea, minä haluan aikuisen miehen joka osaa siivota.
    Vapaa-aika pitäisi ukon mielestä hoitaa niin, että hän harrastaa ja minä huolehdin kotitöistä.

  • Hohhoijaa sanoo:

    Exäni kehui ennen parisuhdetta, kuinka kotityöt tulee jakaa ja tehdä yhdessä. Parisuhteessa äänensävy muuttui. Kerran pari siivottiin yhdessä, hän vaati luutausta itselleen, kun vaatii ”voimaa”. Sitten hän lopetti senkin heittämällä luudin seinään ja sanoen sitä homojen hommaksi. Pyykin levittäminen oli sekin homojen hommaa. Kun pyysin apua, olin laiska ja huonompi kuin edeltäjäni, koska en mitään osaa ja pysty tekemään yksin. Kerran hän taisi tehdä nakaronilaatikon. Ja uuniin ranskalaiset. Viikonloppuisin hän kyllä auttoi siivoamaan pöydän. Ja vaihtoi renkaat, mutta siihenkin hänelle piti tuoda renkaat käteen ja avustaa. Maksuna olisi pitänyt vedellä nakkia. Autoin kolaamisessa ja haravoinneissa, ulkotöissä ja tein enimmäkseen kotityöt yksin. Kerran erehdyin auttamaan ruohonleikkuussa, jotta hän sai paikattua lapsensa pyöränkumit. Haukuttiin pystyyn, koska en ollut ajanut tankinpohjilla koko valtavaa pihaa. Ei jaksanut, kun kaikesta pyytämisestä verrattiin edeltäjään ja välteltiin kotitöitä nostamalla riita. Mutta hänelle kotityöt olivat naistentöitä ja enhän mä koskaan tehnyt mitään, kun koti oli aina siisti.

  • Ihme otus sanoo:

    Tämä otsikko oli mielenkiintoinen, mutta silti juttua lukiessa se muuttui urhrautumis ulinaksi. Onneksi olen suhteessa, jossa saa tehdä niin paljon kotitöitä, kun jaksaa/voi. Ainoa asia joka on ihmetyttänyt ihan mahdottomasti. On se tapa jolla toinen ei ole koskaan tyytyväinen. Siis jos aln tekemään jotain kotityötä, joka on jäänyt tekemättä. Juuri alettuani sitä tekemään, odotan saavani tehdä työn positiivisessa ilmapiirissä. Mutta ei vaan voi. Toiselta tulee välittömästi kommentti, että tuokin toinen asia pitää tehdä ja siitä sitten kaataa sonnan toisen päälle.

    • Kiitos sanoo:

      Meillä minä en arvostele, päin vastoin kehun ylitsevuotavasti (luin kirjan jossa lapsia kannustetaan parempiin suorituksiin kehumalla, sovellan tätä) mutta miehelle tämä yuntuu omevan kaupantekoa. Hän ei tee kotiho.mia koska ne on tehtävä tai viihtyvyyden vuoksi vaan ainoastaan saadakseen minut tekemään jotain hänen puolestaan. Ja sitäkin äärimmäisen harvoin.
      Olisiko vinkkiä mies miten miestä voi kannustaa huolehtimasn yhteisestä hyvinvoinnista edes sillä minimi panostuksella?