Tiedät varmaan sen kaikkein yleisimmän parisuhdeneuvon? Kyllä, sehän kuuluu ”puhu sille!”.

Parisuhteessa pitää puhua.

Parisuhteessa pitää kommunikoida.

Parisuhteessa ei saa olettaa, että toinen on ajatustenlukija.

Parisuhteessa pitää oppia sanoittamaan omat tunteensa ja toiveensa.

IHANKO TOTTA!

Käsi ylös jos siellä vielä on joku, jolle tulee yllätyksenä se, että toinen ei tiedä mitä haluat ja ajattelet, jos et sano niitä asioita ääneen! Samoin käsi ylös jos siellä on joku, joka ei ole kuullut, että parisuhteessa pitää kommunikoida avoimesti tai tulee ongelmia!

Onko siellä yhtään kättä pystyssä? Ei taida olla…

Alkaa vähän kyrsimään jatkuva jankuttaminen siitä, että pitää puhua, ja siitä että toinen ei osaa lukea ajatuksia. Kun tulee kotiin väsyneenä ja nälkäisenä PMS-huuruissaan, tulee vedettyä raget siitä että äijä makaa sohvalla eikä ole viitsinyt edes kaupassa käydä, saati että olisi laittanut ruokaa. Huutoa alkaa tulla kuin sumutorvesta, ei siinä rupea miettimään että nyt minun pitäisi sanoa että ”kulta minusta tuntuu että sinä et välitä minun jaksamisestani ja siltä, että sinä odotat minun passaavan sinua, toivoisin että kävisit edes kaupassa kun minä teen pitkää päivää”. Ei kukaan tässä kohtaa mitään ajatustenlukua odota!

Vai pitääkö muka aikuiselle ihmiselle erikseen kommunikoida ja selkeästi artikuloida että olisi mukava tulla kotiin jossa on ruoka valmiina jos se vaan on mahdollista? Tai että olisi kiva että toinen käy kaupassa jos kerran ehtii, että minun ei tarvitse kaikkea tehdä? Eikö se ole ihan perusoletus, eikä sellaista mitä täytyy erikseen aikuiselle alkaa opettamaan?


Kuva Lucas Ludwig, ylin kuva Holger Link.

Eri asia sitten, jos on erikoisia tapoja joita toivoo toisen noudattavan, vaikka että voisitko sä kultsi pistää tavarat jääkaappiin niin että samanväriset ruoat on samassa paikassa ja oo kiltti laita kengät kokojärjestykseen eteisessä kun tuut kotiin… Sellaisesta pitää sanoa ääneen, koska ei kukaan tajua sanomatta, että toiselle on tärkeää joku ruoka-aineiden värijärjestely.

Muutenkin tuntuu siltä, että ihmisiä pidettäisiin ihan tyhminä kun kehotetaan puhumaan suhteen ongelmista toiselle. Ollaan me kaikki kuultu niistä eroista, joissa toinen ei sanallakaan ole valittanut mistään, ja sitten pakkaa kamansa ja häipyy. Mutta kai puhuminen on ensimmäinen asia joka tulee mieleen, kun toisen käytöksessä häiritsee joku? Vai?

Eiköhän se yleensä mene niin, että jos ihmisellä on parisuhdeongelma josta hän kertoo ystävälle, netin keskustelupalstalle tai psykologille, hän on yrittänyt ratkaista sitä itse ja aika varmasti tällä radikaalilla keinolla: PUHUMALLA SIITÄ TOISELLE.

Mutta kun ei ne ongelmat useinkaan ratkea puhumalla!

Sitä voi vääntyä vaikka mille mutkalle selittämään, että minusta tuntuu nyt tältä ja voisitko sinä pliis… Asioista voi sanoa kauniisti ja rauhallisesti ja lopulta vetää hirveät raivarit, tai sitä voi itkien pyytää ja usein kaikkea yhdessä. Mutta jos ongelma ei toisen mielestä ole ongelma, niin minkäs teet.

Tai jos toinen ei halua toimia kuten pyydät. Ehkä toista ei vaan kiinnosta. Voi olla sellainen kumppani joka ei välitä kuunnella, jotain se toinen siinä taas pajattaa, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos…

Kun sen tajuaa, kannattaa tehdä johtopäätökset sen mukaan. Eikä odottaa, että loputon puhuminen oikeasti ratkaisisi jotain. Jos joku sivuttaa sinun kohtuulliset ja järkevät toiveesi vaikka kuinka puhut ja kommunikoit, siinä on sinulle viestiä tarpeeksi. Anna olla.

Nimim. Turha jankata

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

7 vastausta artikkeliin “Ei ne parisuhdeongelmat aina ratkea puhumalla…”

  • Say what sanoo:

    Jotenkin samaistun. Puhumisessa olemme puolison kanssa eritahtisia, minä nopea ja mies hidas. Asiat joihin kaipaan ratkaisua eivät ole hänelle usein tulleet mieleenkään, eivät ole siis ongelmia. Kun yritän kysellä hänen mielipidettään, tunnettaan, ajatustaan, hänellä joko ei ole sellaista tai vastaaminen kestää jolloin ärsyynnyn. Kasvokkain keskusteleminen on tällä hetkellä todella rasittavaa.

  • Älkää vaan tehkö lapsia sanoo:

    Merkillistä, ettei aikuiset ihmiset osaa sopia käyännön asioista. Ollaan hiljaa ja oletetaan ja sitten raivotaan.

    Kun asioista ei osata sopia, molemmat ostavat samana päivänä ruokaa kotiin ja sitten on tuplamäärät leipää ja maitoa? Toisena päivänä kumpikaan ei käy kaupassa. Outoa.

    Asiasta voidaan sopia älypuhelimien aikakaudella helposti viestimällä vaikkapa WhatsApisssa. Siihen saa helposti kauppalistan koottua, jota toinen voi reaaliajassa täydentää.

  • puhu vaan sanoo:

    Voisiko vaikka edellisenä päivänä sanoa:” huomenna on pikä työpäivä ja olen kotona myöhään (kannattaa antaa tarkka arvio, monelta on kotona), käytkö kaupassa ja tee ruoka valmiiksi”. Samalla voi sopia, mitä ruokaa tehdään. Ukko voi tähän sanoa juu tai ei. Parempi tietty sanoa juu, mutta jos ukolla on joku perusteltu syy niin se kannattaisi kuunnella. Jos ukko on sanonut juu, ja silti makaa sohvalla, voi asiasta pahoittaa mielensä. Huutamisella ei useinkaan tule kuulluksi. Jos haluat, että sinua kuullaan, puhu.

  • Palikka sanoo:

    Meillä puhuttiin asioista vakavasti. Annoin mahdollisuuden. Hetki meni paremmin. Taas on kommunikaatio kateissa. Lähinnä tiuskitaan. Neutraalisti voidaan puhua jostain turhanpäiväisestä. Ja kun kaiken keskellä yhtenä iltana tajusin, että naapurienkin kanssa törmätessä on syvällisemmät keskustelut. Tässä näivetyn. Turhaudun. Uuvun. Suoritan. Tyydyn. Ja pakenen.

  • Mosikis sanoo:

    Ei se nyt ihan noin mene. Mistä johtuu että miellät omat pyyntösi kohtuullisiksi? Ajatella jos puolisosikin mieltää sen samoin, sohvalla makaaminen on kohtuullista koska jos ei ole työtä yms niin masentaahan se ja se pitää myös muiden ymmärtää. Jos asioista ei puhu niin miten olettaa että toinen tietää? Sit se on kyllä totta että jos olet vuosikausia puhunut, yksin, eikä toinen ota mitään kuuleviin korviinsa niin silloin kannattaa ehkä jo luovuttaa ja alkaa elää omaa elämää jossain muualla.

  • IsoJohanna sanoo:

    No metsään meni… siinäpä se just onkin että mies makaa sohvalla koska on aina saanut tehdä niin eikä kukaan ole kommunikoinut mistään muutoksista. Aina voi toivoa että muut tyypit lukee ajatuksia mut no, ei ne tee joten kyllä sun, ikävä kyllä, täytyy puhua.