Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Se on aina ehdotus, kun joku kertoo, että kotityöt eivät jakaudu tasaisesti tai että suhteessa on ongelmia.

Mutta mitäs sitten, kun puhe ei auta?

Tilanne voi olla sellainen, että toinen yrittää kaikin tavoin kertoa, että ei jaksa, että ei voi hyvin, mutta se on kuin seinille puhuisi. Toista ei kiinnosta, tai toinen ei ymmärrä.

Sama voi koskea myös ystävyyssuhteita. Omaa tilannettaan yrittää avata, mutta kukaan ei tajua mistä on kyse. Kukaan ei ymmärrä miten loppu sitä oikeastaan on.

Näistä tunteista kertoo tämä äiti, joka ei enää jaksaisi hoitaa yksin kaikkea – mutta jonka tilanteeseen puolisolle ja ystäville puhuminen ei ole tuonut apua.

Mitä voin enää tehdä, hän miettii:

”Tiedättekö sen tunteen, kun tunnet olevasi rakastettu, arvostettu ja kaunis puoliso? Minä en ainakaan.

Minä käyn töissä, minä hoidan lapset, minä huolehdin lemmikit, minä teen kotityöt.

Miksi asia sitten on näin?

Puolisoni mukaan siksi, että hän ei jaksa.

En jaksaisi minäkään, ja olen sen kyllä kertonut. Moneen kertaan. Mutta minun on pakko, aivan sama jaksanko vai en. Jonkun on pakko, ja se joku olen minä.


Kuva Alina Chupakhina.

Asiasta on keskusteltu, on riidelty, on sovittu. Mutta mikään ei muutu. Väkisin tässä kokee olevansa vain piika, joka tekee kaiken, huolehtii kaiken. Ketään ei kiinnosta jaksatko vai et, pystytkö vai et, saati ehditkö edes. Minun asiat vain on tehtävä, koska kukaan muu ei jaksa.

Mitä jos en enää jaksaisikaan? Mitä jos en enää pystyisikään? Ei ole auttavaa kättä, ei ole sitä, joka nostaa ylös kun kaadun. Minä olen se, joka nostaa muut, kun ne kaatuu, vaikka olisin itse alempana.

Annan itsestäni kaiken, mutta en koskaan saa mitään takaisin.

Muilla ympärillä on auttavat puolisot, aina iloiset lapset ja kauniit, siistit kodit, hyvinvoivat ja jaksavat äidit. Ei meillä.

Sivusta katsottuna ehkä kaikki on hyvin, mutta kun vain joku pysähtyisi kuuntelemaan. Kun vain joku ymmärtäisi. Mitä tehdä kun ei jaksa, kun ei pysty eikä kukaan ymmärrä?”

Nimim. Väsynyt

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

11 vastausta artikkeliin “Jonkun on pakko jaksaa, miksi juuri minun?”

  • Orvokki sanoo:

    Itsellä oli sama tilanne, lopulta erottiin. Asiat vain meni siihen pisteeseen. Vaikka eron jälkeen teinkin edelleen kaiken yksin, oli se kevyempää kun ei voinut edes olettaa tai toivoa jonkun auttavan. Eikä tarvinnut toisen aikuisen asioista huolehtia. Vain itsestäja lapsista. Monta vuotta yritin ymmärtää ja jaksaa, lopulta annoin periksi ja uskoin että ei asiat muutu jos en itse tee sitä muutosta. Ja päivääkään en ole katunut.

  • Solonely sanoo:

    Niin tuttua. Meillä mies sairastui psyykkisesti n 3 vuotta sitte, esikoisen syntymän jälkeen. Toinen lapsi syntyi heti perään ja yksin hoidin lapset, kodin, juoksevat asiat, kaikki kellon ympäri. Töihin palaaminen tuntui taivaalta aluksi,mutta arkirumban pyörittäminen yksin on vienyt mehut lopullisesti. Mies edelleen saikulla, makaa päivät pitkät ja pakon edessä hoitaa lapsia. Itse olen totaalisen loppu suorittamaan kaiken yksin. Itse haluan erota, mies roikkuu kiinni. Erossa pelkään pystyykö huolehtimaan lapsista.

  • Minun elämä, ei muiden sanoo:

    Mikä pakko on kaikki tehdä itse? Ruoki lapset ja itsesi. Pyykkää lasten ja omat vaatteesi. Aikuista ihmistä ei tarvitse passata. Jos lapset ovat sen ikäisiä, että kykenevät jo itsekin jotain tekemään, niin ei kun hommiin vain. Jos mahdollista, hanki siivooja vaikka edes 1 krt/kk. Mies voi maksaa, jos ei kerran jaksa siivota. Tee kerralla paljon ruokaa pakkaseen. Ei tarvii joka päivä kokata. Jos tulee valitusta, sano ettet nyt jaksanut muuta tehdä. Menu vaihtuu muutaman päivän päästä. Olkaa syömättä/tehää toki itse, jos ei kelpaa. Arvosta itseäsi. Jos sitä ei tee itse, niin eipä muutkaan silloin sitä tee. Pistä itsesi etusijalle. Muut tulee kyllä siinä sivussa. Rakasta itseäsi. Vedä ruoto suoraksi ja sano, että nyt puhaltaa uudet tuulet. Ottakaa tai jättäkää.

  • Taas tätä sanoo:

    Mistä tämä minäparka-asenne sikiää? Tosi paljon liikkeellä katkeria kaikkensa antajia.

    Ei ole pakko jaksaa. Ei ole pakko uhrautua. Ei kannata katkeroitua.

    Itsensä arvostaminen lähtee itsestä. Kukaan ei arvosta sinua, jos et itsekään.

    Koita saada ulkopuolista apua ajoissa. Hae itsellesi terapiaa tai jotain keskusteluapua. Saisit perspektiiviä. Onko miehesi masentunut? Saako hän olla heiko ja väsynyt? Entä jos hän on sairas?
    Jos liitto ei toimi, harkitse eroa. Mutta ota huomioon, että sitten todellakin teet kaiken itse

  • Lakkoilija sanoo:

    Mä menin kotitulyölakkoon. Siinä me sitten möyrittiin saastan keskellä. Ei vaikutusta. Kun puhtaat aterimet loppuivat, korvattiin ne kertakäyttöisillä. Siinä vaiheessa kun puhtaat vaatteet loppuivat, alkoi muutos, hitaasti mutta varmasti. Nyt jokainen auttaa kotitöissä jotta kukaan ei uuvu taakan alle yksinään.

  • Vaimo vai kahden lapsen äiti? sanoo:

    Tämä oli kuin suoraan suustani. Olen aina se, jonka on pakko. Jos miehen on pakko, niin hän voi sanoa en jaksa. Jos minun on pakko, minun on pakko. Muuten meillä ei siivottaisi, lapsi ei pääsisi harrastukseen, meillä ei syötäisi, käytäisi kaupassa, ei pestäisi pyykkiä jne. Olen väsynyt ja sanonut sen moneen kertaan. Ei auta.
    Olen myös se joka pitää kaikkea muutakin pystyssä henkisesti. Olisi ihanaa, jos mies halaisi joskus ja sanoisi, minä hoidan tämän, minuut voit tukeutua. Toivoisin, että joskus voisin heittäytyä miehen tuettavaksi ja hän pitäisi minusta huolta. Keskusteltu on, se ei auta. Seksiäkään ei enää tee mieli, koska olen kuin hänen äitinsä, joka pitää huolta lapsesta. Kun hän ei vaan jaksa. En jaksaisi minäkään. On pakko. Ainakin niin kauan kuin lapsi muuttaa pois kotoa.

    • Miksi vain toisen pitää jaksaa sanoo:

      Valitettavasti allekirjoitan joka sanan. Tunnen olevani perheen ainoa aikuinen, ainoa joka viime kädessä ottaa vastuun. On koitettu puhua, mutta mikään ei muutu. Mistään en saa kiitosta. Jos puran väsymystäni ja suutun niin olen se ilkeä joka jaksaa valittaa. Miksiköhän.

  • Yksin ei tarvitse jaksaa! sanoo:

    Loputtomiin ei tarvitsekaan jaksaa ja venyä! Tilanteesi kuulostaa hyvin tutulta, kuin minun entiseltä elämältäni. Kartoita ensin, voiko perheenne saada apua ulkopuolelta. Ja jos on rahaa ostaa siivouspalveluja, nipistäkää se pois jostain muusta. Kaikilla ei toki ole rahaa palveluihin, itsellänikään ei aikanaan ollut. Mene myös rohkeasti juttelemaan tilanteesta jonnekin: neuvolaan, perheneuvontaan, työterveyteen tai vaikka terveyskeskukseen hoitajalle. Mieti myös, mikä olisi paras ratkaisu pidemmän päälle. Onko sinun tehtäväsi kuljettaa mukana vapaamatkustajia? Toki eräissä tilanteissa vastuuta ei aina pysty jakamaan, esim. jos toinen sairastuu. Mutta onko nyt kyse ennemminkin siitä, ettei toinen edes halua ottaa hänelle kuuluvaa vastuuta? Mitä luulet, muuttuisiko tilanteenne paremmaksi esim. eron myötä? Eroakaan ei kannata turhaan pelätä, jos muut tiet eivät johda minnekään. Jokainen toki löytää itse parhaat ratkaisut. Tärkeintä on nyt, että löydät jonkun, joka kuuntelee sinua ja ajatuksiasi!

  • Manta Mallikas sanoo:

    Ei kaikilla ole auttavia käsiä ja tukijoita ympärillä. Se vain näyttää siltä. Mulla oli tekevä puoliso. Teki mitä halusi ja syyllisti mua siitä, mitä en tehnyt. Mutta ei tehnyt hänkään. Vieläkin vuosia eron jälkeen siivous on mulle fyysistä pahoinvointia aiheuttava ja syyllistävä homma. Tosi typerää, mutta syvään iskostui.

    Eron jälkeen ite on asiat hoidettaba eikä tukijoukkoja niin hirmusti ole. Vaan eipä tarvi kuin lapsia kannatella. Sekä itseä.

    • Harkitse todella sanoo:

      Eron jälkeisestä ajasta kaksi asiaa: ensinnäkin, jos ei puoliso ole ennen tehnyt mitään, ei hän tee sitä myöskään eron jälkeen. Päinvastoin, sitten ei pysty enää edes painostamaan häntä, vaan eron jälkeen joutuu olemaan hiljaa PLUS tekemään yksin kaiken. Ellei asu lapsen kanssa samassa osoitteessa, on pakollisia ainoastaan elatusmaksut, ei mitkään hoitotoimet. Toisekseen, talous voi romahtaa eron myötä ja nykyisestä elintasosta on luovuttava. Erityisesti jos ei mies olisi halunnut erota ja tuntee kostonhalua. Rahallista puolta ei kannata väheksyä, koska ero voi tarkoittaa myös lapsille tuskan lisäksi esim. harrastuksista luopumista. Mieti tarkkaan plussat ja miinukset, jos ero on harkinnassa. Siihen on syynsä, miksi monet sinnittelevät näivettyneessä parisuhteessa. Talous ja pärjääminen on varmasti tärkein syy. Ensiavuksi voisi kokeilla etsiä muita yksinäisiä äitejä ja vuorotella jollakin tavalla lastenhoidossa.

      • Hulta sanoo:

        Sitä voi sitten miettiä, miksi ihmeessä lapselle pitäisi tyrkyttää myrkyllisen parisuhteen mallia väkisin millä tahansa TEKOSYYLLÄ. Koska sitä taloudellinen puoli on. Pahimmillaan lapsi hakeutuu itse samantyyliseen parisuhteeseen, koska se on hänelle opetettu malli joita ihmiset usein omissa parisuhteissaan toistavat.