On perhe, jossa on 2 lasta ja 2 vanhempaa. Toinen käy töissä, toinen on kotona lasten kanssa. Toinen hankkii perheelle elatuksen, toinen on kotona kotihoidontuella. Toinen vanhempi leikkii lasten kanssa päivät, käy ulkona heidän kanssaan, nukuttaa päiväunille ja tekee ruuan valmiiksi, kun työläinen saapuu väsyneenä kotiin pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen.

Ei mitään kummallista tässä, kuulostaa ihan normilapsiperheen arjelta. Paitsi että se kotona oleva vanhempi onkin isä.

Äiti käy töissä, on pitkiäkin päiviä poissa. Maksaa laskut ja ostaa ruuat kotiin. Isä jää kotiin nukkumaan lasten kanssa, kun äiti aamuseitsemältä hiipii ulko-ovesta kohti työpaikkaansa. Isä kuulee jatkuvasti ihmettelyä hiekkalaatikolla, kerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa: miksi sinä olet kotona? Miksei äiti ole? Mitä äiti oikein tekee?
Äiti kuulee usein töissä: miten raaskit jättää lapset ja lähteä töihin? Miten ne lapset pärjää siellä ilman sinua? Eikö miehesi tienaa siis mitään rahaa, on vain kotona?

Koti-isät, nuo yhteiskunnan kummallisuudet, outolinnut, omituisuudet? Koti-isyys on toki lisääntymässä, mutta on vielä kuitenkin jotain aika epätavallista. Ainakin kaikkien muiden mielestä. Perheelle tilanne voi olla hyvinkin tavallinen, heille se hyvä tapa elää ja olla lasten kanssa.

Taustalla voi olla paljon erilaisia tilanteita. Äidillä voi olla vaikea synnytyksen jälkeinen masennus sairastettuna, ja hänelle on parempi päästä työelämään ja pois kotoa, jossa ahdistus voisi nousta uudelleen. Isä voi olla se vähemmän tienaava, jolloin perheen talouden kannalta on järkevää, että äiti käy töissä ja isä hoitaa lapsiaan kotona. Isä voi olla koti-ihminen ja nauttia kotona lasten kanssa olosta ja kodin hoitamisesta. Äiti voi tuntea olonsa ahdistuneeksi kotona ja tylsistyä, jos ei saa kehittää ja haastaa itseään. Kaikki äidit eivät ole luontaisia kotiäitejä, jotka haluavat olla poissa työelämästä ainakin lasten koulutien alkamiseen asti.

Uraäiti ja koti-isä on kuitenkin yhtälö, joka ei saa yhteiskunnaltamme varauksetonta ihailua ja hyväksyntää. Siinä missä kotiäitejä ihannoidaan ja pidetään normaaleina, koti-isiä pidetään jotenkin epäonnistuneina työelämässään ja jotenkin ei-niin alfauroksina. Kotitöitä pidetään äidin tehtävänä ja lasten kanssa oleminen on äitien puuhaa, noin yleisesti, eikö niin?

TOISAALTA taas jos isä “uhrautuu” ja jää kotiin, on lasten kanssa kerhoissa ja hoitaa pikkuisia lapsia, on hän ihannoinninkin kohde. Äidit ovat tavallinen näky kerhoissa ja hiekkalaatikoilla, mutta isä samassa tilanteessa kiinnostaa. Äidit katsovat ihaillen isää, joka hoitaa pikkuista, nostaa tutin hiekkalaatikosta, putsaa sen ja laittaa takaisin vauvan suuhun. “Kunpa minunkin mieheni”, voi monen äidin mielessä herätä toive. Äidin kotona voi mies tehdä pitkää työpäivää, käydä sen jälkeen salilla, suunnata siitä kaverien kanssa oluelle tai kotiin pelaamaan tietokonepelejä ja katsomaan lätkää telkkarista. Miksei minulla ole tuollaista ihanaa miestä, joka hoitaisi lapsiamme jotta minä saisin omaa aikaa ja pääsisin jo töihin?

Ehkä monet kotiäidit toivovat salaa, että pääsisivät pois kotoa. Pyykkivuoret, tiskikasat, kiukuttelevat taaperot ja uhmakkaat leikki-ikäiset eivät ehkä ole sitä, minkä parissa haluaa kaikki päivänsä viettää. Ehkä äidit toivovat mielessään, että yhteiskunnan ajatusrakenteet vähän muuttuisivat, ja olisi ihan ok lähteä töihin ja jättää vauva isälle kotiin hoitoon. Ja ainakin osa isistäkin varmasti!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Meillä onkin koti-isä ja uraäiti”

  • Isbe sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Itse opiskelen toisella paikkakunnalla, loppuperhe on kotona, mies käy töissä ja huolehtii lapsen; minä elän omaa unelmaani syyllisyyden varjossa, kun olen joka viikko poissa. Kotona on oltu jo enemmän tai vähemmän 5 vuotta, nyt on minun vuoroni.