Lapsuuden traumat näkyvät aikuisten ihmissuhteissa
Jokainen kantaa mukanaan jotain lapsuudestaan. Suurimmalle osalle se voi tarkoittaa hyviä muistoja, tuttuja hajuja ja turvallisuuden tunnetta. Mutta osalla lapsuudessa koettu ei ole jättänyt jälkeensä pelkästään muistoja. Se on jättänyt jälkensä siihen, miten rakastetaan, luotetaan ja siedetään läheisyyttä.
Lapsuuden traumat voivat olla monia asioita: laiminlyöntiä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vanhempien päihdeongelmia, jatkuvia perhekriisejä tai kodin turvattomuutta. Yhteistä näille kokemuksille on se, että lapsi ei pysty käsittelemään niitä yksin, eikä hänen pitäisikään. Kun käsittelyä ei tapahdu, kokemus ei katoa. Se vain siirtyy mukana eteenpäin.
Kiintymyssuhde muovautuu jo varhain
Ihminen oppii suhteissa olemisen jo kauan ennen kuin osaa sanoittaa tunteitaan. Vauva oppii, onko maailma turvallinen paikka sen perusteella, vastaako joku hänen itkuunsa. Taapero testaa, pysyykö aikuinen lähellä vaikka raivostuisi. Leikki-ikäinen harjoittelee, voiko toiseen ylipäätään luottaa.
Kun nämä varhaiset kokemukset ovat olleet pelottavia, arvaamattomia tai viileän etäisiä, lapsi sopeutuu. Hän oppii olemaan vaatimatta liikaa, pitämään tunteensa piilossa tai takertumaan toiseen siinä pelossa, että tämäkin lopulta katoaa. Nämä selviytymiskeinot olivat lapsena järkeviä ja tarpeellisia. Aikuisena ne voivat alkaa haitata.
Miten trauma näkyy parisuhteessa?
Tutkimukset osoittavat johdonmukaisesti, että lapsuuden traumakokemuksilla on yhteys turvattomiin kiintymystyyleihin aikuisuudessa. Käytännössä tämä ilmenee hyvin eri tavoin eri ihmisillä.
Trauma voi näkyä parisuhteessa vastakkaisilla tavoilla. Osa hakeutuu suhteisiin, joissa riippuvuus toisesta on valtavaa: hylätyksi tuleminen tuntuu niin sietämättömältä, että sitä yritetään estää kaikin keinoin, joskus myös tavoin, jotka alkavat kuormittaa kumppania. Toiset taas pitävät etäisyyttä ja vetäytyvät juuri silloin, kun suhde alkaisi syventyä. Ei siksi, ettei välittäisi, vaan siksi, että läheisyys on joskus tarkoittanut haavoittumista.
Molemmissa on pohjalla sama pelko: usko siihen, että toinen ei lopulta pysy, kestä tai välitä tarpeeksi.
Tunteiden säätely on taito, jota ei aina opita
Yksi lapsuuden traumojen keskeisimmistä seurauksista on vaikeus hallita omia tunnereaktioita. Tämä ei tarkoita, että ihminen olisi luonteeltaan ylireagoiva. Se tarkoittaa, että hermosto on oppinut reagoimaan uhkiin voimakkaasti, koska se on joskus ollut hengissä selviämisen edellytys.
Aikuisena tämä voi näkyä esimerkiksi niin, että pieni riita eskaloituu nopeasti suureksi, koska kehossa käynnistyy sama pelkoreaktio kuin lapsena. Tai niin, että tunteet tuntuvat niin ylivoimaisilta, että ainoa keino selvitä on sulkea ne kokonaan pois. Kumpikin tapa vaikeuttaa avointa vuorovaikutusta ja aitoa läheisyyttä.
Daria Kashleva
Trauma voi toistaa itseään
Tutkimuksissa toistuva havainto on, että lapsuuden traumat voivat johtaa tilanteisiin, joissa ihminen hakeutuu tietoisesti tai tiedostamattaan suhteisiin, jotka muistuttavat vanhoja kipukokemuksia. Kyse ei ole masokismista eikä heikkoudesta. Tuttu tuntuu turvalliselta, vaikka olisikin kivuliasta.
Tämä ei tarkoita, että omista valinnoistaan pitäisi syyttää itseään. Se tarkoittaa, että ilman tietoisuutta vanhat mallit toistuvat helposti.
Muuttua voi, mutta se vaatii työtä
Tärkein viesti on se, että lapsuuden traumojen vaikutus ihmissuhteisiin ei ole kohtalo. Kiintymystyyli ei ole kiveen hakattu, ja tunnesäätelytaitoja voi kehittää aikuisenakin.
Tutkimuksissa on osoitettu, että erilaiset terapiamuodot voivat auttaa merkittävästi. EMDR käsittelee traumaattisia muistoja uudelleen aivotasolla, dialektinen käyttäytymisterapia vahvistaa tunnesäätelytaitoja ja tunnepainotteinen pariterapia voi rakentaa turvallisempaa kiintymystä suhteessa. Neurofeedback puolestaan on menetelmä, jossa aivojen toimintaa harjoitetaan reaaliaikaisesti, ja sen on todettu auttavan erityisesti niissä tapauksissa, joissa trauma on jättänyt jälkensä hermoston säätelyjärjestelmään. Yhteistä kaikille näille on se, että ne eivät pyri poistamaan menneisyyttä, vaan muuttamaan sen suhdetta nykyhetkeen.
Myös itseymmärrys on merkittävä tekijä. Kun tunnistaa omat reaktiot ja ymmärtää, mistä ne kumpuavat, alkaa saada valinnanvaraa sen suhteen, miten toimii. Se ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollista.
Lähteet: Complete Psychology, Modern Minds, BYU ScholarsArchive, Nemoy
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
