Miksi yhteydenpidosta on tullut niin vaikeaa?

Joskus entisaikaan ihmisistä ei kuullut viikkoihin, ehkä kuukausiin. Jos ystävä tai sukulainen oli reilaamassa, muuten matkoilla tai vaikka mökillä, ainoa yhteys saattoi olla yksi postikortti jostakin.

Vielä aiemmin yhteydenpito oli sitäkin haastavampaa. Yhteyttä pidettiin kirjeenvaihdolla, joka sekin oli hidasta.

Jättivätkö ihmiset silloin samalla tavalla vastaamatta toisilleen? Tai jättivätkö he kirjeen kirjoittamatta alunperinkin? Hautautuiko se muun tekemisen alle kuten nykyään?

Vaikka meillä on maailmanhistorian parhaat mahdollisuudet olla yhteydessä toisiimme, monesti emme ole. Ikävä ja tyly muoto nykyisessä viestittelyssä on se, että lähetämme viestin, ja näemme, että se on luettu. Mutta emme saa vastausta, ehkä ikinä. Kirjeiden aikaan saattoi sentään ajatella, että ehkä se hukkui matkalla. Nyt näemme, että vastaanottaja on nähnyt viestimme, mutta häntä ei kiinnosta.

Aina ei tietenkään ole kyse siitä. Vastaamisesta on tullut vaikeaa, vaikka se on niin helppoa. Sitä ajattelee että ”en vastaa nyt, koska en ehdi vastata kunnolla/ tiedä mitä sanoisin/ mietin asiaa”, ja asia vaan venyy ja venyy.

Sitten tuntuu tyhmältä enää vastata. Kysymys ei ole enää ajankohtainen. Vastaamattomuudesta on silti ikävä olo, kun tietää miltä se tuntuu. Enkö ole sen arvoinen, että ansaitsisin vastauksen?

Tapaamisiakaan ei tule sovittua. ”Nähdään pian uudestaan” voi hyvinkin johtaa siihen, että seuraavan kerran nähdään vuoden päästä, vaikka kummallakaan ei ole mitään näkemistä vastaan. Emme vain ehdi ja saa aikaiseksi.

Mutta mihin aikamme oikein menee, kun emme ehdi nähdä toisiamme ja emme ehdi vastata toisillemme? Joka puolella kirjoitetaan yksinäisyydestä, ja moni kokee sen ihan konkreettisesti omassa elämässään. Silti aikaa ystävyyssuhteille ei tunnu löytyvän.

Nimim. Liian kiire?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.