Nykyään kun tavaran karsiminen on suosittua, tulee tietysti mietittyä että mitä kaikkea ja kuinka paljon sitä oikeastaan tarvitsee.

Vaikka nykyisin on olemassa kaikenlaisia roinanraivausguruja, kuten Marie Kondo, jää kuitenkin aina ihmisen itsensä ratkaistavaksi, mitä hän tarvitsee. Ja aijjaij, sepäs onkin haastava juttu!

Toisille tuottaa iloa se, että kotona on niin vähän tavaraa kuin mahdollista, ja toiset tykkäävät siitä, että kaikkea on yllinkyllin. Harvalla meistä kuitenkaan on loputtomasti säilytystilaa, ja monet miettivät tavaranhankintaa ja esineiden omistamista myös elämän helppouden kannalta. Ekologisetkin näkemykset ovat nykyisin tärkeitä.

Tämä kaikki saattaa herättää monenlaisia kysymyksiä. Kuten sen, jonka tyttöystävänsä kanssa yhteen muuttamassa ollut Abdul (@Advil) heitti ilmoille:

Kuinka monta pyyhettä ihmisen pitää omistaa?

Ensin sitä ajattelee, että tämähän on helppo kysymys, mutta eipäs olekaan! Itse asiassa tämä on todella vaikea kysymys.

Meillä on vähän pyyhkeitä. Ja lakanoita. Ihan siksi, että jossain vaiheessa alkoi ärsyttää se, että niitä oli niin paljon. Keräsin kuluneimmat pois ja vein ne löytöeläintalolle (jos innostut karsimaan, niin löytöeläintaloille voi siis viedä vanhoja pyyheitä, lakanoita jne. pestyinä!).

Niinkutsuttuja kylpyhuonepyyhkeitä on kolme. Lisäksi vessan käsipyyhkeitä on toiset kolme. Keittiön käsipyyhkeitä on enemmän, kenties kuusi? Lisäksi löytyy ”kodin ulkopuolella käytettäviä pyyhkeitä”, eli ne, jotka otetaan mukaan rannalle, uimahalliin ja kuntosalille. Ai miksi eri pyyhkeet kotiin ja muualle? Koska kotipyyhkeet sopivat sisustukseen ja ulkopyyhkeet eivät, tietty!!! Tämä on tärkeää.

Ulkopyyhkeisiin kuuluu sellaisia, missä on esim. Hello Kittyn kuva. Tai sitten ne ovat mikrokuitua, joka on fiksu ratkaisu vaikka matkalla, mutta sanotaan nyt suoraan että eivät ne mikrokuitupyyhkeet niin hyviä ole, että niillä haluaisi hinkata itseään kuivaksi missään muualla kuin retkiolosuhteissa.

Kun nämä pyyhkeet laskee yhteen, on meidän joilla on siis ”vähän pyyhkeitä”, kokonaispyyheluku lähemmäs 20!!!

Mutta onko se vähän? Onko se paljon? Onko se sopivasti, liikaa vai liian vähän?

Itse asiassa en tiedä. Kukaan ei tiedä!

Mikä ihme on oikea määrä pyyhkeitä?!

Jos kaikki perheenjäsenet tarvitsevat pyyhkeen kodin ulkopuolella tai kodin sisällä samanaikaisesti, niitä on liian vähän. Mikäli ne pitäisi kaikki survoa vaatehuoneeseen, niitä on liian paljon. Löytyykö vieraalle puhdas pyyhe tarvittaessa? Yleensä kyllä. Joskus ei, ja sehän on noloa. Millaisella ihmisellä ei ole kotonaan PUHTAITA PYYHKEITÄ.

Ainiin, puhtaita pyyhkeitä tarvitaan myös, jos alkaa yllättäen synnyttämään kotona. Puhtaita pyyhkeitä ja sitten pitää keittää vettä, en tiedä miksi mutta elokuvissa opetetaan näin.

Toivon mukaan kukaan ei tule meille yllätten synnyttämään, koska jos tulee, sitten ollaan pulassa.

Entäpä lakanat? Lapsille kummallekin kaksi settiä pussilakanoita ja kahdet aluslakanat. Aikuisille kaksi aluslakanaa, yksi helmalakana ja sitten kaksi edelleen pakkauksessaan olevaa pussilakanasettiä, kaksi kertaa pariton pussilakanasetti, eikun neljä kertaa pariton pussilakanasetti… Siinä ehkä kaikki?

Onko tuo oikea määrä? No ei ole jos vatsatauti iskee! Eikä silloinkaan, kun ei kerta kaikkiaan jaksa pestä pyykkiä. Nimittäin mitä enemmän ihmisellä on kodintekstiilejä, sitä kauemmin hän pärjää pesemättä (lakana-)pyykkiä.

Kenties kyse onkin pohjimmiltaan jonkinlaisesta pyyhkeiden tai lakanoiden vaihtamisen ja pesemisen tiheystasapainosta? Mikä on optimimäärä kodintekstiilejä, jotta pyykkiä joutuu pesemään mahdollisimman vähän eikä ikinä joudu nukkumaan suoraan patjalle ja tyynylle ikäänkuin olisi joutunut juoppoputkaan? (Huomautettakoon, että kirjoittaja ei tiedä onko juoppoputkassa lakanoita ja tyynyliinoja, koska ei ole siellä koskaan ollut!)

Eikä tämä ongelma jää kodintekstiileihin. Kuinka monta paistinlastaa tarvitaan? Periaatteessa yhden pitäisi riittää, harvemmin sitä tarvitsee kahta yhtä aikaa, varsinkaan niin että samalla lastalla ei voisi koskea kaikkiin tekeillä oleviin ruokiin.

Mutta tunnetko ketään jolla olisi vain YKSI paistinlasta? (Itsellänihän on lempipaistinlasta ja sitten muutama hylkiö-paistinlasta, joita käytetään vain silloin kun lempilasta ei ole saatavilla.) Onko sinulla vain yksi paistinlasta? VOIKO NIIN ELÄÄ?

Miksi tähän ei ole mitään ohjeita? Miksi me EMME TIEDÄ kuinka paljon tavaroita ihmisen pitää omistaa?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Siis häh, kuinka monta pyyhettä ihmisen pitää omistaa?!”

  • Äiti laumalle poikia ja labbiksia sanoo:

    Niinpä! Ja entäs sitten kun on koira? Sekin tarvitsee pyyhkeitä. Ja siis ihan omia, koska jotenkin kuraisen ja ties missä kierineen koiran kuivaaminen siihen sun pyyhkeeseen, oli se sitten kotipyyhe tai ulkopyyhe, ei iske vaikka kuinka rakas turrikka olisikin. Montako on tarpeeksi koiralle? Ja entä jos koiria on enemmän kuin yksi? Ja missä ne pitäis säilyttää? Pyyhkeet siis, ei koirat.
    Niin ja mulla on nyt yks paistinlasta. Koska edellä mainitut koirat söi toisen ja lapset teki jotain kokeilevia kokkauksia kolmannella. Ei pärjää ihminen yhdellä!
    Onneks tänään Ikeaan. Siellä on paistinlastoja ja pyyhkeitä <3