”Seksi on parisuhteen liima.”, sitähän asiantuntijat meille hokevat.

Mutta mutta… Aina ei ole haluja eikä aina ole voimia.

Jos pyörittää arkea yksin, tai lähes yksin, voi pohtia, että miten seksille löytyisi aikaa ja intoa, kun toiselta löytyy aikaa ja intoa vain seksiin… Riittääkö se seksi liimaksi, jos toinen ei anna mitään muuta?

Nimimerkki Väsähtänyt äiti lähetti Avaudu tästä -lomakkeen kautta seuraavan kirjoituksen:

”Saako parisuhteessa kieltäytyä seksistä? Olen ajatellut että edes parisuhteessa ei ole pakko antaa edes säälistä, jos/kun ei vaan yksinkertaisestisti huvita.

Kun äitinä hoitaa kaiken, kaikki kodin työt (siivouksen/ ruokailut/ pyykit), lasten harrastukset, leikkimisen ja puuhaamisen lasten kanssa, neuvolat, hammaslääkärit ja suurimmaksi osaksi kaupassa käynnitkin, ja siinä sivussa käy töissä, niin ei se seksi ole ensimmäinen asia mielessä kun vihdoin saa illalla itsensä sänkyyn oikaistua!

Ärsyttää kun puoliso vain katsoo televisiota tai nukkuu kaikki päivät, eikä viitsi olla lasten kanssa juuri ollenkaan. Kaikki tekeminen on pakkopullaa ja vaatii useamman tunnin päikkärit.

Puolisolle toisen huomioiminen on vieras käsite, odotetaan vain että olen valmis peiton alle heti kun sormia napsauttaa.

Olenko vain itsekäs kun haluan nukkua 16 tunnin ”työpäivän” päätteeksi?”


Kuva Frank McKenna.

Voisi olettaa, että tämän kirjoittajan tilanne ei ole harvinainen. Jos puolisot vaihtaisivat osat päittäin, voisi muuttua myös se, kuka haluaa ja minkä verran.

Toki seksuaaliselle haluttomuudelle voi olla monenlaisia syitä, kuten esimerkiksi traumat, hormonit ja vaikkapa rakkauden loppuminen. Sitkeästi väitetään, että on olemassa myös ihmisiä, jotka kieltäytyvät seksistä ilkeilläkseen kumppanilleen. Lisäksi ihmisten seksihaluissa on eroja, eikä oikeaa määrää haluta ole olemassakaan.

Mutta jos omassa suhteessa on vähemmän seksiä kuin toivoisi, voi olla parasta alkaa etsimään syytä siitä suhteesta ennen kuin miettii muita syitä. Onko suhteessa aikaa kohdata toinen ja olla kaksin? Miten suhteen osapuolet jaksavat ja kuinka työmäärä on jakautunut? Jos toinen kokee, että elämä on selviytymiskamppailua uupumuksen partaalla, miten ihmeessä siinä tilassa jaksaisi harrastaa seksiä?

Jos vaikuttaa siltä, että kumppanin seksihaluja vähentää epäoikeudenmukainen työnjako tai se, että ette kohtaa toisianne arjessa, se on hyvä uutinen. Näihin asioihin nimittäin voi vaikuttaa. Se, että alkaa syyttelemään toista seksin vähäisyydestä, tuskin johtaa mihinkään. Mutta se, että helpottaa toisen työtaakkaa ja osoittaa näin, että välittää – se saattaa hyvinkin toimia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Saanko kieltäytyä seksistä, kun en 16 tunnin työn jälkeen jaksa kuin nukkua?”

  • Äiti sanoo:

    En ymmärrä miksi naiset ottaa taakaksi onnettomia miehiä. (Tai miksi miehet kannattelevat onnettomia naisia.) Suhteen alussa on vissiin niin ihana passata toista, ettei näe mitä karhunpalvelusta kohti on menossa.
    Seksin pitäisi olla yhteistä nautintoa eikä suorittamista. Mutta taitaa olla monessa huushollissa kiristyväksikö ja vallankäytön väline.

  • Äit86 sanoo:

    Mies auttaa kotitöissä ja vihjailee että saan sit illalla täyshieronnan. Musta aikas ihanaa että jaksaa. Koska useimmin venyy sen seksin kanssa yö kahteen ja sitten se herää kuuteen töihin. Mutta ei me enää harrasteta seksiä kuin 2x viikossa kun taas uus vauva talossa.

  • Voi meitä sanoo:

    Itsellä menee kunnioitus vässykkämiehiä kohtaan. Jos ei hän kykene auttamaan ollenkaan siinä taakassa, niin kärsii kunnioitus ja hänen miehekkyytensä. Jos ei osaa tiskikonetta täyttää, voisi tarjoutua maksamaan siivoojan silloin tällöin tms. Ei miellyttääkseen vaimoaan, vaan auttaakseen tätä, koska näkee työtaakan olevan liian suuri yhdelle. Voiko nyt vieläkin 2019 olla kyse siitä, että miehet on kotona pilattu hemmottelemalla? Ts. äiti passannut kaiken ja mies niin tottunut siihen, ettei osaa muutakaan odottaa tai tehdä. Itse suostun tekemään isomman osan kotityöstä vain ja ainoastaan, jos mies osallistuu rahallisesti enemmän samassa suhteessa TAI osaa järjestää sopivia palkintoja työstä, kuten matkoja, kalliita tavaroita jne ;).

  • Sanonpahan vaan sanoo:

    Kukaan ei pakota jäämään paskaan suhteeseen, jossa mies on yksi lisälapsi huollettavana ja nainen on miehelle ”mamma” joka hoitaa kodin, ruoan ja lapset ja antaa välillä p…ua. On kyllä isoja ongelmia naisellakin, jos tällaisessa suhteessa parhaat vuotensa viettää.

    Elämä on valintoja.