Nykyisin on monenlaisia uusia tapoja osoittaa joulumieltä. Erilaisia keräyksiä vähävaraisille ja eritoten vähäosaisille lapsille on paljon.

Näitä uusia lahjoitusmuotoja myös arvostellaan paljon.

Asian ytimessä on tietenkin kysymys siitä, että pitääkö yksityishenkilöiden auttaa toisiaan, vai pitäisikö kaikkien riittävä hyvinvointi olla ainoastaan yhteiskunnan vastuulla. Sekä kysymys siitä, missä määrin yksilön pärjääminen on hänen omalla vastuullaan.

Jos kysymyksessä on esimerkiksi pienituloinen yksinhuoltajavanhempi lapsineen, niin pitäisikö yhteiskunnan varmistaa, että perhe saa erilaisia tukia niin paljon, että mukava joulunvietto onnistuu? Entä onko vanhemman vastuulla hankkia lisää tuloja ja tinkiä menoista, jotta hän pystyy sen joulun järjestämään?

Useimmat lienevät sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää turvata riittävä peruselintaso, ja yksilön tulee ottaa vastuuta omasta elämästään kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Toisin sanoen ihmisiä ei pidä jättää heitteille eikä heidän pidä antaa vapaamatkustaa.

Tällainenkin tilanne tietysti voi johtaa siihen, että perheellä ei syystä tai toisesta ole esimerkiksi varaa joululahjoihin. Syy voi olla vanhemmasta riippumaton, kuten esimerkiksi sairaudet ja monenlainen huono onni. Ja syy voi olla ainakin jossain määrin vanhemman vika, kuten holtiton rahankäyttö.

pieni paketti kädessä, kuusi taustalla

Kuva Rob Laughter. Ylin kuva Andrew Neel.

Oli syy mikä tahansa, moni meistä ajattelee silti, että lasta ei pidä tästä tilanteesta rangaista. Siksi monet mielellään hankkivatkin vähäosaisille lapsille joululahjoja erilaisten keräysten kautta.

Mutta mitä vähäosainen lapsi saa toivoa?

Kun lukee ja kuuntelee keskusteluja erilaisista joulukeräyksistä, tuntuu keskustelua leimaavan paheksunta.

Lapset toivovat liian kalliitta lahjoja. Toiveiden esittäjät ovat ahneita. Ahneet vanhemmat kurkkivat takapiruina ja käskevät lastensa esittää kalliita toiveita. Keräyksiä käytetään lahja-automaatteina, jotta saataisiin ilmaiseksi pelikoneita, puhelimia ja merkkivaatteita. ”Huijareita, ahneita, kiittämättömiä, älyttömiä vaatimuksia”, tämän kaltaisia ilmaisuja käytetään lahjaa toivovista.

Toki joukkoon voi mahtua huijareita. Osa ihmisistä on ahneita ja kiittämättömiä.

Mutta eikö vähäosainen saisi toivoa lahjaa, joka olisi unelmien täyttymys? Onko pakko tyytyä toivomaan parin euron lahjaa, jos elää köyhässä perheessä?

Kaikkialla hoetaan, että osta, osta, osta, osta. Sitä on joulunalus ja koko vuosikin täynnä. Ostokehotuksia on kaikkialla, telkkarista nettiin, someen, lehtiin, radioon ja kadunvarsiin. Onko mikään ihme, että vähävaraisempikin tällöin haluaa ostaa? Tai saada niitä asioita, joita mainoksissa näkee?

Toinen viesti, mitä meille toitotetaan jatkuvasti on se, että unelmiinsa pitää uskoa. Pitää haaveilla! Pitää toivoa! Pitää sanoa ääneen mitä haluaa ja tavoitella sitä!

Mutta onko tämä haaveilu, toivominen ja pyytäminen vain hyväosaisille sopivaa toimintaa? Miksi vähäosaisen lapsen pitäisi olla kuin suoraan vanhasta sadusta, ja jalosti toivoa vain pulloa marketin sampoota ja vanhemmalle lakupatukkaa, sekä tietysti rauhaa ja joulumieltä?

Miksi köyhän perheen lapsi ei saisi toivoa pleikkaa, puhelinta tai merkkivaatteita? Sillä ei sen toiveen takana ole ahneus ja kiittämättömyys. Sen takana on haave kerrankin olla samassa asemassa kuin muut.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

35 vastausta artikkeliin “Saako vähäosainen lapsi toivoa hienoa joululahjaa?”

  • Muutaman toiveen täyttänyt sanoo:

    Ongelma ei ole siinä, että toivotaan, vaan siinä, ettei välttämättä toiveelle löydy toteuttajaa. Aika moni ihminen, joka näihin toiveisiin tarttuu, samoin kuin hyväntekeväisyyteen yleisestikin, on itsekin pienituloinen ja siksi ymmärtää, miten tärkeää auttaminen on, muttei ole rahkeita ostaa mitään kallista. Olen itsekin matalapalkka-alalla ja se 20€ on aika lailla maksimi, mitä tällaiseen ylimääräiseen pystyy laittamaan. Yllättäen, se raha kuluu tosi pieneenkin ostokseen nykyään. Ei minulla ole varaa ostaa itsellenikään satasien juttuja kuin tosi tarpeeseen, mutta olen kuitenkin ajoittain ostanut hyväntekeväisyystarkoituksiin ruokakasseja, neulonut villasukkia jne – ympäri vuoden, ei vain jouluna. Noissa keräyspuissa pitäisi olla jokin määrätty hintahaarukka, esim. max. 50€, jolloin jokaisen toiveella olisi realistinen mahdollisuus toteutua. Saahan sitä toivoa vaikka kuuta taivaalta, mutta kenelle tahansa (ei vain ”köyhille”) olisi hyvä tiedostaa, ettei ole hyviin tapoihin kuuluvaa kinuta toisilta jotakin tosi kallista (vrt. vaikkapa lahjalistat häihin tai valmistujaisiin).
    Kritisoin muuten myös sitä, että ihmiset nostavat merkkituotteet niin korkeaan arvoon, että jo lapsellekin on tärkeää olla nimenomaan jokin tietty merkki. Ei kiusaamista poista se, että yritetään tasapäistää ostamalla kaikille sama merkkituote; kyllä ne osaavat kiusata seuraavaksi sillä, että sinun merkkikengät onkin saatu köyhäinapuna. Kiusaamiseen tulee puuttua ihan toisella tasolla.

  • Miamaria sanoo:

    En ole ajatellutkaan tähän mennessä, että nämä keräykset olisivat jotain lahja-automaatteja, joista voi toivoa älyttömiä, kalliita lahjoja! Ainahan voi toivoa vaikka punaista Porschea, mutta eihän se sitä tarkoita, että sellaisen saa. Itse kun katsoin Joulupuu-keräyksen toiveita, niin kyllä ne minusta ihan järkeviltä kuulosti. Onhan se kurjaa elää köyhässä perheessä, mutta jotain on pielessä jos toivotaan tonnin puhelimia ja merkkilaukkuja. Hyvätuloisissakin perheissä käytetään harkintaa lahjoja ostaessa, eikä todellakaan kaikki toiveet aina toteudu.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Hyvätuloisissakin perheissä lapset saavat kirppikseltä ostettuja Hot Wheels -pikkuautoja, ja serkuilta perityt villasukat. Miksi tämä riittää vain hyvätuloisille, mutta ei köyhemmille?

  • Yöpaita sanoo:

    Aikoinaan isossa perheessä kasvaneena en todellakaan odottanut saavani kalliita lahjoja. Pitäähän jokaisen oppia joskus, että asiota hankitaan sen mukaan kuin rahat riittävät. Toivoa varmaan saa, mutta sekin tulee selvittää että tarvitsijoita on paljon

  • Mietin vaan sanoo:

    Toivoa toki saa, lisäksi noissahan ei yksikään lapsi jää ilman. Mutta.. jos toivoo yli 1600€ puhelinta ja sitten kukaan ei sitä toivetta valitse puusta ja saakin vaikka 10€ lahjakortin johonkin niin onko se sitten suurempi pettymys kuin jos toivoisi halvempaa puhelinmallia ja saakin sen (vaikka se unelma olisikin se uusin ja paras malli).
    Yritykset tai kaveriporukat toki joskus nappaa sieltä niitä isompia toiveita, mutta aina ei käy tuuri.
    Lisäksi aina väkisin mietin, saako se lapsi pitää lahjansa vai meneekö myyntiin koska sille rahalle olis perheessä aidosti tarvetta (ja myyntihinnasta ostetaan lapselle halvempi vastaava).

  • Saa toivoa sanoo:

    Totta kai saa ja pitää toivoa mitä haluaa. Eri asia on, että saako niitä. On kamala ajatus, että köyhän kuuluu olla köyhä eikä ansaitse parempaa/sitä mitä muilla on.
    Toivoisin, että useammat vanhemmat pitäisivät lapsen jalat maassa eikä opettaisi tähän materiaa rakastavaan elämään, joka jyllää. Mutta nämä taitaa olla niitä köyhemmän puolen ajatuksia ja toiveita vain 🙂

  • hmm sanoo:

    Todellakin saa toivoa. Näissä keräyksissä pitäisi olla niin, että saa esittää toiveen jostain kalliista, mutta siihen vierelle esittää myös joku edullisempi toive. Valitettavasti kun ei kaikkia kalliita toiveita pystytä täyttämään, koska aina ei ole sitä rahasampoa joka lahjoittaisi vaan ihan normituloilla elävät toimivat lahjoittajina. Silti jotenki kuulostaa surulliselta, että osa lapsista toivoo jotain pesuaineita, tottakai kyllä mä itekki olin lapsena onnellinen ku sain kivan pesuainesetin, mutta jos se olisi ollut ainut lahja niin varmasti olisi itku päässy.

    • Hmm sanoo:

      Ja lisätään vielä se, että itse olen aina ollut sellainen, että toivoin tosi kalliita asioita lahjaksi ja joululahjalista oli a4 kokoa. En mä niitä kalliita lahjoja saanut vaikka toivoin, mutta silti olin onnellinen jokaisesta lahjasta mitä sain (meillä on aina ollut paljon edullisia lahjoja kuten sukkia, karkkia, pikku leluja). Joten todellakin lasten kuuluu saada toivoa ihan mitä haluaa, mutta kaiken ei tarvitse toteutua.

  • Auttaa voi ja saa pyytää sanoo:

    Saa toivoa – ei se ole keltään pois. Kuitenkin keräyksiin lahjoittaa myös yritykset, joilla on varaa varmasti paremmin toteuttaa hintavampia toiveita. Ja jollain yksityishenkilöilläkin on siihen varaa. Mielestäni on kuitenkin kiva että itse keräyksien järjestäjätkin tukevat ajatusta että jokainen voi osallistua ja auttaa – eikä vaan suurilla summilla ja lahjoilla. Minusta oli kiva että näin korona-aikana oli nyt myös netissä ihan rahankeräys käynnissä, jolla sitten kustannetaan näitä lahjatoiveita. Ehkä tällä idealla useampi pienemmän summan lahjoittajat voivat olla pleikkarin tms kalliimman lahjan takana.