Nykyisin on monenlaisia uusia tapoja osoittaa joulumieltä. Erilaisia keräyksiä vähävaraisille ja eritoten vähäosaisille lapsille on paljon.

Näitä uusia lahjoitusmuotoja myös arvostellaan paljon.

Asian ytimessä on tietenkin kysymys siitä, että pitääkö yksityishenkilöiden auttaa toisiaan, vai pitäisikö kaikkien riittävä hyvinvointi olla ainoastaan yhteiskunnan vastuulla. Sekä kysymys siitä, missä määrin yksilön pärjääminen on hänen omalla vastuullaan.

Jos kysymyksessä on esimerkiksi pienituloinen yksinhuoltajavanhempi lapsineen, niin pitäisikö yhteiskunnan varmistaa, että perhe saa erilaisia tukia niin paljon, että mukava joulunvietto onnistuu? Entä onko vanhemman vastuulla hankkia lisää tuloja ja tinkiä menoista, jotta hän pystyy sen joulun järjestämään?

Useimmat lienevät sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää turvata riittävä peruselintaso, ja yksilön tulee ottaa vastuuta omasta elämästään kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Toisin sanoen ihmisiä ei pidä jättää heitteille eikä heidän pidä antaa vapaamatkustaa.

Tällainenkin tilanne tietysti voi johtaa siihen, että perheellä ei syystä tai toisesta ole esimerkiksi varaa joululahjoihin. Syy voi olla vanhemmasta riippumaton, kuten esimerkiksi sairaudet ja monenlainen huono onni. Ja syy voi olla ainakin jossain määrin vanhemman vika, kuten holtiton rahankäyttö.

pieni paketti kädessä, kuusi taustalla
Kuva Rob Laughter, ylin kuva Andrew Neel.

Oli syy mikä tahansa, moni meistä ajattelee silti, että lasta ei pidä tästä tilanteesta rangaista. Siksi monet mielellään hankkivatkin vähäosaisille lapsille joululahjoja erilaisten keräysten kautta.

Mutta mitä vähäosainen lapsi saa toivoa?

Kun lukee ja kuuntelee keskusteluja erilaisista joulukeräyksistä, tuntuu keskustelua leimaavan paheksunta.

Lapset toivovat liian kalliitta lahjoja. Toiveiden esittäjät ovat ahneita. Ahneet vanhemmat kurkkivat takapiruina ja käskevät lastensa esittää kalliita toiveita. Keräyksiä käytetään lahja-automaatteina, jotta saataisiin ilmaiseksi pelikoneita, puhelimia ja merkkivaatteita. ”Huijareita, ahneita, kiittämättömiä, älyttömiä vaatimuksia”, tämän kaltaisia ilmaisuja käytetään lahjaa toivovista.

Toki joukkoon voi mahtua huijareita. Osa ihmisistä on ahneita ja kiittämättömiä.

Mutta eikö vähäosainen saisi toivoa lahjaa, joka olisi unelmien täyttymys? Onko pakko tyytyä toivomaan parin euron lahjaa, jos elää köyhässä perheessä?

Kaikkialla hoetaan, että osta, osta, osta, osta. Sitä on joulunalus ja koko vuosikin täynnä. Ostokehotuksia on kaikkialla, telkkarista nettiin, someen, lehtiin, radioon ja kadunvarsiin. Onko mikään ihme, että vähävaraisempikin tällöin haluaa ostaa? Tai saada niitä asioita, joita mainoksissa näkee?

Toinen viesti, mitä meille toitotetaan jatkuvasti on se, että unelmiinsa pitää uskoa. Pitää haaveilla! Pitää toivoa! Pitää sanoa ääneen mitä haluaa ja tavoitella sitä!

Mutta onko tämä haaveilu, toivominen ja pyytäminen vain hyväosaisille sopivaa toimintaa? Miksi vähäosaisen lapsen pitäisi olla kuin suoraan vanhasta sadusta, ja jalosti toivoa vain pulloa marketin sampoota ja vanhemmalle lakupatukkaa, sekä tietysti rauhaa ja joulumieltä?

Miksi köyhän perheen lapsi ei saisi toivoa pleikkaa, puhelinta tai merkkivaatteita? Sillä ei sen toiveen takana ole ahneus ja kiittämättömyys. Sen takana on haave kerrankin olla samassa asemassa kuin muut.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

21 vastausta artikkeliin “Saako vähäosainen lapsi toivoa hienoa joululahjaa?”

  • mielensaparantaja sanoo:

    Minusta lapset saavat toivoa ihan mitä vaan, mutta tietysti voi käydä niinkin, että lahja jää saamatta, ihan niinkuin monella muullakin lapsella jää 🙂 Jos jollakulla lahjoittajalla on paljon rahaa, hän varmasti ilahtuu, kun pystyy toteuttamaan isommankin toiveen.

    Itse osallistuin joulupuukeräykseen ensi kertaa vasta tänä vuonna. Tähän asti olen ajatellut, että hyvinvointivaltion tulee taata kaikille ruoka joulupöytään, mutta koska puussa oli tosi monen perheen toiveena lahjakortti Prismaan, nousi ihan tippa linssiin, kun ajattelin, että syystä tai toisesta monella on tosi ankea joulupöytä. Voi olla, että kyseinen perhe käyttää rahoja ihan ”turhaan”, jolloin ne eivät riitä ruokaan, mutta eihän se ole asiani, minä sain lahjoituksesta hyvän mielen itselleni, ja perhe saa toivomansa lahjakortin.

  • Se oli sitten siinä. sanoo:

    Tottakai voi pyytää kallista puhelinta , ajokorttia , autoa , merkkilaukkuja.
    Voi käydä että osa entisistä lahjoittajista vaihtaa lahjoituspaikkaa.
    Minä lahjoitan pikkuiset roponi ennemmin vähäosaisille koirille ja kissoille.
    Ne ovat kiitollisia.
    Ennenmin lahjoitan rahat koiratarhaan kuin jonninjoutavaan krääsään.
    Sitä saa mitä tilaa.

  • Katzu sanoo:

    Lapsi on lapsi. Meillä taistellaan rahan riittävyydestä tänäkin jouluna, pitkän sairastamiseni vuoksi ja nyt päälle työttömyys.
    Poika säästi pitkään ja sai pleikkarin. 10- ja 9- vuotias ymmärtää jo, mikä on kallista ja mikä ei. Meillä toiveet lapsilla on tarpeellisia, villasukkia, vaatetta ja tietenkin muutakin, kuten pelikauppaan kortti, tyttö toivoi meikkejä.
    Lasten maaulma on julmaa ja raadollista. Jos jonkun toisen perheessä rahaa on runsaasti, sitä varmasti käytetään toisella lailla kuin vähätuloisen perheessä. Mikäli sinulla on vanhempi pelikone, puhelin, ei merkkivaatteita, lapsi joutuu todella helposti kiusaamisen ja pilkan kohteeksi. Siinä on äidin tai isän melko vaikea perustella lapselleen, että meillä ei voi olla kaikki niinkuin muilla.
    Mutta lapset voi opettaa olemaan kiitollisia vähästäkin ja silloin arvostaa enemmän sitä, mitä on ja mitä saa. Kiusaamistahan se ei poista.
    Mutta jokaisella lapsella on oikeus toivoa sitä, mitä haluaa. Aikuisten tehtävä on miettiä, saako lapset sen mitä toivovat.
    Joulun kuuluu olla ihana, rauhaisa ja iloinen tapahtuma, vietetään siis kukin sellainen ja annetaan lasten toivoa. Jokainen meistä aikuisistakin on ollut aikanaan lapsi ja toivonut mahdottomiakin.

  • Hannelezz sanoo:

    Juuri näin. Lapsella ihan jokaisella on oikeus tasa arvoiseen elämään. Ei lapsi voi itse valita omaa taustaa.

  • Lahjabudjetti 50€/lapsi sanoo:

    Tottakai köyhätkin lapset saavat toivoa mitä vain, mutta siinä vaiheessa kun kuuseen voi laittaa yhden nimettömän toiveen, niin lapsi ei saa siis mitään, jos kukaan ei juuri sitä toivetta pysty täyttämään.

  • myötätunto sanoo:

    Köyhän perheen lapsella on se kerta vuodessa, jolloin voi esittää toiveen ulkopuoliselle taholle. Silloin on ymmärrettävää, että toive on sitä mitä muillakin on. Meidän keskituloisessa perheessä lapset voivat toivoa läpi vuoden perheeseen hankintoja, pelikoineita, merkkivaatteita jne. Eivät tosin kaikkea saa mitä keksivät toivoa, kaikki vaatteet eivät suinkaan ole merkkivaatteita eikä härpäkkeitä osteta hetken mielijohteesta. Laskuja kasaantuu riittävästi meidänkin taloudessa eikä raha kasva puissa. Joululahjabudjetti on muutama satanen per lapsi. Ja kyllä, alakouluikäisen toivelista ylittää budjetin helposti yhdellä pelikonsolilla ja peleillä siihen. Isommat osaavat hinnat paremmin ja toiveet osuvat budjettiin. En tietenkään pysty tuntemattomallekaan lapselle sitä pelikonsolia hankkimaan tai jotain merkkilaukkua mutta antamalla rahaa voin osallistua jonkun toiveen toteuttamiseen. Edelleenkään perheen tilanne ei ole lapsen syy ja lapsella on oikeus unelmoida ja toivoa.

  • Mikko sanoo:

    Eikö tässä jutussa olisi pitänyt laittaa viittaus tuohon Iltalehden juttuun josta tämän jutun aihe oli selkeästi otettu? Tämä siis ihan rehellisesti kysymys bloggauksen etiikasta koska olen itse myös aloittelemassa bloggaamista ja mielestäni kuuluu kohteliaisuuksiin mainita lähde jos juttu viittaa selkeästi johonkin ajankohtaiseen uutiseen.

    Iltalehden toimittaja kuitenkin laittoi selkeän viittauksen omaan juttuunsa kun jatkoi tämän aiheen käsittelyä ja otti esiin tämän blogikirjoituksen tässä uutisessa https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/db6b3723-4bd2-49be-8ebe-d6fcb91e306f

    Jollekin saattaisi jopa herätä epäilys että nämä kaikki kirjoitukset ovat yhden ja saman kirjoittajan käsialaa jolla mainostetaan omia juttuja.

  • Kimmo sanoo:

    Saa tietysti unelmoida ja toivoa mutta mun joululahjatoive on ettei yksikään vanhempi välittäisi lapselleen asennetta ”Tavallaan merkkilaukun pyytäminen on fiksua, sillä pääsee porukkaan mukaan. On selvä asia, että maailma on julma, ja kaikkia katsotaan sen perusteella, mitä on päällä”. Minua kiusattiin koukussa vaatteiden takia, mutta ymmärrän että se on aina kiusaajan, ei kiusatun vika ja mikäli vaatteet ois ollut mintit niin jokin muu syy olisi löytynyt.

  • Joulupuu sanoo:

    Vau! Olet siis tosiaan ostanut tonnin lahjan (se merkkilaukku tai iPhone mistä Iltalehdessäkin oli juttua) jollekin köyhälle tuntemattomalle lapselle joulupuun kautta? Ei voi muuta kuin ihailla, en ole koskaan kuullut vastaavaa. Ihan mielenkiinnosta, ostitko lahjoja useammankin vai vain tuon yhden?

  • Pessimisti sanoo:

    Haaveita saa toki olla mutta niiden tulee olla realistisia. Ei kukaan osta Sokoksen muovikuusesta löytynyttä lahjatoivetta tonnin Gucci laukusta, se on ihan varma.

    Voit toki kokeilla tonttuna olemista ja seurata lapsen kasvoilta sitä pettymystä kun sieltä lahjapaketista tuleekin villasukat kalliin lahjan sijaan. Ota siinä sitten itkevä lapsi syliin ja kirkkain silmin väitä, että kyllä se varmasti sieltä sitten ensi vuonna tulee, haaveile lapsi lisää.

    En todellakaan ole kanssasi samaa mieltä tässä asiassa.

  • Tiikkutaakku sanoo:

    Huomasin tuon saman jutun, köyhä ei saa toivoa kuin halpaa tavaraa.
    Itselleni on tullut näistä Joulupuukeräykseen osallistujista, oman ”hyväntahtoisuuden” somekasvojenkohotus projekti.
    Haetaan toive, kuvataan instaan jne. Sitten tuleekin pulma, kun toive ylittää sen oman budjetin, jolla oli ajatellut tehdä hyvän postauksen.

    Siinä on oikeasti kunnon joulumieli, kun nipistää omasta elintasosta kerran vuodessa jonkun vuoksi, jolla ei sitä elintasoa ole yhtenäkään kuukautena.

  • Äitikkä85 sanoo:

    Mä oon kertonut että lapset saa jokanen lahjan. Meillä käy myös bonus joka toinen joulu. Hän saa äidin luona lahjat etukäteen+ .n. 100e käteistä(koska hänellä mummo elossa) ja ison lasun lahjakortin joka 25e.. Ja meillä saa tietysti sen parinkympin lahjan johon yleensä pettyy. Meillä saattaa olla myös 11v erityislapsi joka ilahtunut kirpparilla näkyneestä käsilaukusta ja haaveilee siitä. Jos puhuu että noita laukkuja myydään jopa 20e virossa ihastuu vielä enemmän koska laukulla on tarina takanaan. Mä en ymmärrä miksi bonus saa ison lahjakortin mikä eriarvoistaa sisaruksia. Ja saa bonuksen luulemaan että kymmenen euron lahja on vähän. Toisaalta en ymmärrä miksi köyhille tuputetaan niin usein hygieniatuotteita. Siis niiden valinta on vähävaraisen ainoaa luxusta. Mut ei se on se lahjottajan haluama valinta. Tai sit se kaupanpoistoerä jota jaetaan ja 20pulloahan riittää köyhälle pariksi vuodeksi. Miksei vois vaikka niitä lahjakortteja suunnitella vaikka just hygieniatuotteisiin tms. Niin kun näitä mll ruokalahjakortteja.

  • Keskituloinen äiti sanoo:

    Samalla kun kannatan lämpimästi sitä, että kaikki lapset saavat olla lapsia, eikä joulumieli riipu perheen tulotasosta, ajatus satojen eurojen lahjan toivomisen esittämisestä jonkinlaisena ”oikeutena siihen, mitä muillakin on”, kuulostaa kyllä korvaani todella erikoiselta.

    Suuri osa keskituloisista perheistä ostaa lapsilleen alle 100 euron lahjoja, eikä meidänkään kodissamme lapsille osteta kalliita tavaroita henkilökohtaisiksi lahjoiksi. Itse ostamamme lahjat ovat olleet luokkaa max. 70 euroa, eikä perheen ulkopuoleltakaan sen kalliimpia lahjoja ole tullut. Perheessä on toki yhteiskäytössä joitakin tavaroita, jotka ovat kalliimpia, mutta harvemmin näitä lahjaksi annetaan, enkä missään tapauksessa halua opettaa lapsille sellaista kulutuskulttuuria, jossa omat tavarat ovat älyttömän kalliita merkkituotteita. Omakin puhelimeni maksoi alle 200 euroa.

    Ymmärrän hyvin, että lapset usein haaveilevat kalliista asioista – itsekin muistan toivoneeni lapsena hyvin eksoottisia asioita – mutta voi olla melkoinen karhunpalvelus lähteä siihen, että minkään tulotason lapsia opetetaan haluamaan päättömän kalliita asioita ja kuvittelemaan niiden vastikkeettoman saamisen olevan realistista. Ei tässä ole vaihtoehtoina pelkkää mustaa tai valkoista, eli shampoopurkkia ja lakupatukkaa vanhemmille, tai sitten 700 euron muotireppua, vaan ihan mahdollinen vaihtoehto on pyytää jotakin alle 50 euroa maksavaa, joka kuitenkin ilahduttaa.

    • Toinen keskituloinen äiti sanoo:

      Täysin samaa mieltä 🙂

    • Golgatan Olga sanoo:

      Olen samaa mieltä! Haaveilla saa mitä vaan, mutta on suorastaan edesvastuutonta hyväksyä tuollaisia toiveita tällaiseen kampanjaan! Ehkä tällaiset toiveet voisi tehdä esim. vanhempien kanssa yhdessä miettimällä miten tämä unelma olisi joskus mahdollista saavuttaa.

      Tätä samaa ihmettelin jo viime vuonna, kun Minttu Kaulanen sohaisi kommenteillaan muurahaispesää kyseenalaistaessaan jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kautta tehtyjä lahjatoiveita.

      Toki ymmärrän, että lapset ja varsinkin nuoret haluavat samanlaisia tavaroita/vaatteita yms. mitä kavereillakin on, mutta nykyään ne pitäisi saada jostain, kun ennen niiden hankkimiseksi nähtiin itse vaivaa (tehtiin pikkuhommia, säästettiin synttäri- ja muut lahjarahat). Been there, done that! Aikuiset, vähävaraisia tai ei, saisivat opettaa lapsille rahan merkityksen ja sen, että mikään tässä maailmassa ei ole a) ilmaista eikä b) reilua. Sen oppii kyllä.

      On kurja juttu, että hyvää hyvyyttään pienistäkin tuloista tuntemattomille lahjoja antavia syyllistetään sillä, ettei nyt tullut hankkineeksi sille joulupuussa toivomuksensa jättäneelle sitä iPhone11 (vai mikä nyt uusin malli onkaan). Kannattaa pohtia minkä toimijan kautta sitä apuaan eteenpäin laittaa. Itse lähetän tänä vuonna monta pientä lahjaa AKV:n kampanjoiden kautta ja tiedän, että jokaisessa perheessä pientäkin lahjaa arvostetaan valtavasti. Ja ei, en tee siitä mitään somepostauksia tai muuta (ei ole tarvetta), mulle riittää hyvä mieli siitä, että näin toimiessani jokunen lapsi saa edes sen yhden pienen paketin.

  • Maame sanoo:

    Tottakai köyhäkin saa toivoa ja uskoa! Ehdottomasti, itsekkin sain just joku päivä sitten nähdä kuvan omasta lahjalistastani jossa komeili ”oikea ferrari”. no eihän sitä koskaan tullut, mutta hauskan naurun sai näin aikuisena. Ihan eri asia on sitten että kirjottaako sitä tonnin toivetta lahjapuuhun. Siellä kuitenkin ajatus on että joku hyvää hyvyyttään ostaa sinulle lahjan omasta pussistaan sinua sen enempää tuntematta. 1000 euroa on iso investointi ja harva antaa sen verran eden hyväntekeväisyyteen jossa tollaisella summalla voi auttaa satoja ihmisiä. Tällaisesta keräyksestä pitäisi lahjatoiveen olla kohtuullinen. Sanoisin että korkeintaan siellä noin 50 euron huitteilla per paketti. Sillä saa jo meikkiä tai kosmetiikkaa, ison sorttisen legopaketin, kohtuullista merkkivaatetta, kengät tai muuta vastaavaa kivaa.

  • Miks ei? sanoo:

    Köyhänkin lapsella on mielestäni oikeus haluta niitä samoja asioita kuin parempituloistenkin lapsiaal, toimiva (äly)puhelin, toimiva pelikonsoli jne, mutta olisi varmaankin kohtuullista myös se, että silloin hyväksyttäisiin myös käytetty, ehjä laite? Kyseisiin laitteisiin kun ei oikeasti köyhällä perrheellä välttämättä ole varaa ikinä edes käytettynä ja samaan aikaan monessa perheessä ihan toimivat laitteet jäävät kaappiin pölyttymään kun päivitetään ne uusimpaan versioon ja vanhemmat versiot vain siirretään komeroon. Itse ainakin koen, että voisin oman toimivan laitteen lahjoittaa jollekkin oikeasti köyhän perheen muksulle jos itselleni laittaisin uudemman version kamppeesta.

    Vanhempien vastuulla on toki opettaa rahan arvo, ja se, mitä ihan oikeasti voi pyytää ja mitä voi saada.

  • kahden äiti ja nuorkauppakamarilainen sanoo:

    Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille rahan arvoa, jotta tällaisia ylilyöntitoiveita ei esitetä. Kyllähän lapsi voi toivoa vaikka hevosta, mutta onko sitä mitään järkeä sinne lappuun kirjoittaa tai mitään iloa kenellekään?

    Kyllä meidänkin 8v keksi toivoa virtuaalilaseja – jotka teoriassa voitaisiin jopa ostaa – mutta silti ilmoitin suoraan että se on liian kallis lahja eikä sellaista voi toivoa (edes mummilta). Samoin kun lapset kaupassa kuolaa isoja legopaketteja, niin sanoin että voivat yhteisesti toivoa sellaisen kalliin 90€ paketin, muuten on liian kallista. Ja meitä on kaksi keskituloista vanhempaa perheessä. Kyllä lapsille saa ja pitää opettaa mikä on kallista, mitä on varaa ostaa ja mitä vaan ei hankita koska ei ole järkevää.

    Olen monena vuonna ollut järjestämässä joulupuu-keräystä. Toivoisin, että kalliita lahjoja tai lahjakortteja ei juurikaan tulisi. Lahjojen tasapuolinen jakaminen meidän kaupungissakin yli 500 lapselle ei ole ihan helppoa. Ei ole meille vapaaehtoisillekaan kiva tilanne ja fiilis siinä kohtaa, jos yksi teini saa 100€ lahjakortin ja toiselle riittää vain deodorantti ja suihkugeeli… Eli juurikin niitä 15-30e lahjoja on helpompi jakaa siten, että kaikki saisi edes jotain ilahduttavaa sieltä joulupaketistaan.

    Eli saa toivoa vaikka lottovoittoa, mutta on epäkohteliasta toivoa vieraalta ihmiseltä satojen eurojen arvoisia lahjoja. Kun omat lapset on opetettu, ettei sellaisia pyydetä isovanhemmiltakaan. Tarpeeseen ostetaan toki kalliitakin tarvikkeita, mutta lasten ja nuorten puhelimien ei tarvitse olla sitä lippulaivamallia (kun hajoaa tai häviää kuitenkin).

  • Miee sanoo:

    Mitä ihmettä!!!??? Paljonko tän jutun kirjoittaja tienaa? Juuri luin uutisen, jossa köyhät lapset toivoo 1000 euron minireppua ja 1000 euron puhelinta jne. Kai mekin köyhiä ollaan, kun ei tulis mieleenkään ostaa tuollaisia lahjoja lapsille!! Meidän lasten lahjatoiveet oli mm. Tällaisia: pörrösukat, aamutossut, sisustusjuttuja, huulirasvaa ja käsirasvaa, oikeaa laastaria ja sidetarpeita leikkiin jne… Ihan käsittämätöntä, että ”köyhät” toivoo tuollaisia tonnin juttuja! Ja se vielä hyväksytään! Ja tiedoksi vaan, vanhemmat ilmoittavat ne toiveet joulupuukeräykseen ja keräyksen vastaanottajat ne hyväksyy, joten aikuiset, katsokaa peiliin!

  • Sos sanoo:

    Olen mukana järjestelemässä Joulupuu-keräystä erään paikkakunnan osalta.
    Lahjoja tulee todella paljon. Arvioisin, että suurin osa on hinnaltaan 20-30 euron korvilla. Summa on mielestäni sopiva. Sillä saa oikean, hyvän lahjan jo.

    Merkkivaatteet ja puhelimet maksavat useita satoja euroja. Se on valtava summa rahaa. Itse keskituloisena perheellisenä ihmisenä minulla on vaikea kuvitella, kenellä on varaa laittaa esimerkiksi Joulupuu-lahjaan niin paljon rahaa, että summan säästämiseen keskituloisilla menee useampi kuukausi.

    Ehkä tavallisten ihmisten halu auttaa on suurempi kuin heidän maksukykynsä ja siksi hyväntekeväisyyslahjojen summat ovat maltillisia.

  • eevia sanoo:

    Kyllä saa toivoa jos ohjeita lahjatoiveisiin ei ole. Ainakaan minun 10-vuotiaalla ole haisuakaan siitä mikä määrä on tehtävä töitä 100€eteen. Joten ohjeistan lapsia heidän lahjatoiveiden kohtuullistamisessa.
    Harva hyvä tuloisenkaan perheen lapsi saa kallista lahjaa.
    Meidän taloudessa on kaksi työssäkäyvää ihmistä, keskimääräistä paremmilla tuloilla ja lapsille ostamme ~50€ per lapsi.
    Vanhimman lapsen lahjaan isovanhemmat ja kummit ovat osallistuneet joten saa yhden isomman kun pienet jokusen pienemmän kummeilta ja muilta myös.
    En voisi kuvitellakkaan investoivani muidenkaan lahjoihin suurempaa summaa. Mielestäni joulussa ei ole kyse tavarasta vaan jännityksestä, yllätyksistä ja kiitollisuudesta. Kaikki taitoja jota voi myös harjoitella ja on tarpeellista harjoitella lapsen kanssa.
    Mitä tarvitset, mitä toivot, mitä voit pyytää toisilta, mikä on kohtuullista. Ei lapsi usein ymmärrä rahan arvoa ilman apua. Jos pyydetään monen sadan tietokonetta on selvää että sitä tuskin kukaan voi ostaa kun taas legopaketti voisi tuoda yhtälailla iloa ja sen voisi saadakkin. Kyllä minä sanon ei lasteni toiveille ihan suoraan. Se on kovin kallis, mieti jotain muuta.
    Pettymys mahdollisesti mutta elämässä on hyvä osata sietää niitäkin ja hyödyllistä ymmärtää kohtuus.