Hittoon ne iloiset perhekuvat somesta
Että ällöttää ihmisten valokuvat, joissa koko perhe hymyilee onnellisena. Teinitkin ovat aina niin iloisia. Ei oikeissa perheissä ole sellaista.
Facessa poseerataan yhdessä hymyillen, mutta oikeassa elämässä et saa teiniä edes mukaan tekemään mitään tai lähtemään minnekään. Jos teini suostuukin, on meno muuten kireää. Ero väijyy kulman takana tai liittoon on jääty vain siksi, että ei uskalleta erota.
Kas siinä pariskunta hehkuttaa viidentoista vuoden yhteistä taivalta halipusukuvalla. Tekstissä ei kerrota, että onko kuoliaaksi vaietusta asumuserosta päädytty saman katon alle vai halutaanko edes päätyä.
Tuossa hymyilee perhe yhdessä ulkona reippailemassa. Ihana viettää aikaa yhdessä, äiti julistaa tekstissä. Sitä emme tiedä, viettäisikö hän mieluummin aikaa rakastajansa kanssa.
Tuon kaverin perheeseen on syntynyt hartaasti toivottu esikoinen. Kaikissa kuvissa vaaleanpunainen perheonni on rikkumaton. Sitä ei horjuta edes perheen isän tuurijuoppous. Somessa hän on maailman paras isi!
Hyvä isi on hänkin, joka julkaisee kuvia lapsistaan pulkkamäessä ja metsäretkellä. Harmi, että hän joutuu olemaan ylitöissä niin paljon, mutta kyllä vaimo ymmärtää. Ymmärtää varmaan senkin, että ei mies missään työpaikalla ole, vaan tapailee muita naisia.
Yksikään näistä esimerkeistä ei ole keksitty, vaan kaikki ovat aitoja tilanteita. Saahan sitä tietysti julkaista millaisia kuvia haluaa. Saahan sitä pitää yllä sellaisia kulisseja kuin haluaa. Ehkä itkuselfieiden ja yksinäisten kuvien julkaiseminen olisi outoa ja sopimatonta. Mutta miksi julkaista kuvia, jotka ovat kaikkea muuta kuin todenmukaisia.
Oikea elämä on rumaa ja sottaista. Ei sitä tarvitse hävetä. Toki kivojen kuvien julkaiseminen voi helpottaa omaa oloa, kun silloin voi ajatella, että ehkä kaikki on hyvin. Ehkä hävettäisi myöntää, että meillä menee tosi huonosti tai on tällainen tragedia tai meidän perhekuviot ei toimi nyt yhtään.
Haluaahan sitä näyttää muille, että tässä on meidän perhe ja ainakin me yritetään että meillä olisi kivaa yhdessä. Mutta kun me kaikki katsomme kuvia, joissa kaikilla menee vähän paremmin kuin oikeasti, helposti luulemme, että kenelläkään muulla ei mene huonosti.
Uskomme, että kenenkään muun puoliso ei petä. Että kenenkään muun rahat eivät ole loppu. Että kaikkien muiden teini tykkää olla vanhempiensa kanssa ja käyttäytyy hyvin. Että kenenkään muun perheessä ei ole päihdeongelmaa. Mutta se ei ole totta.
Vaikka missä, vaikka kenellä ja vaikka kuinka paljon käy sitä, että kun kamera räpsähtää, hymy hyytyy.
Nimim. Feikkielämä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Riippuu ja roikkuu.
En mäkään sitä ymmärrä että jos ollaan eron partaalla, tai viimeiset vuodet roikuttu jostain käytännönsyistä kulissiliitossa ja ystäville kerrotaan kuinka tunnetaan lähinnä inhoa ja vihaa sitä puolisoa kohtaan joka ei kotona osallistu mihinkään ja käyttää rahansa alkoon ja vieraisiin naisiin niin että samalla pitää tehdä romanttisia julkaisuja onnellisesta liitosta ja laittaa lavastettuja kuvia yhteisistä hetkistä.
Sen taas ymmärrän että jos liittoon kuuluu ylä- ja alamäet ja välillä riidellään ja ahdistutaan niin näiden heikkojen hetkien sijaan julkaisee kuvia niistä paremmista hetkistä kun on kivaa yhdessä. Sitä en ole koskaan oppinut ymmärtämään että pariskunta tuo riitansa ja toistensa solvaamisen someen.
Lasten kanssa ymmärrän hyvin että kivatkin reissut ja retket voivat sisältää välissä kiukuttelua ja itkua, jopa vanhemmalla sitä tunnetta että kannattiko tänne edes lähteä. Silti mukana voi olla enrmmäkseen niitä hauskoja hetkiä jotka kannustavat lähtemään uudestaankin. Itsekin julkaisen näissä niitä kuvia joissa lapset ovat iloisia ja tekevät jotain kivaa kun niitä joissa joku makaa maassa huutamassa. Noin jo ihan lapsen itsensä takia pitäisin asiattomana tuoda esille niitä hetkiä kun hän voi huonosti. Enhän itsekään toivo että töissä mua kuvataan ja julkaistaan someen niitä hetkiä kun olen jossain epäonnistunut, harmistunut ja ahdistunut.
Mä en myöskään oleta minkään somejulkaisujen kertovat täyttä totuutta ihmisten elämästä. Uskon että kaikilla on heikot hetkensä ja ettei niitä haluta tai kannatakaan tuoda esille noin julkisesti.
”Oikea elämä on rumaa ja sottaista…” Eihän se aina pelkästään sitä oo, useimmilla on siellä niitä onnen hippusiakin seassa.
Olipas katkeraa tilitystä! Yhtä vaikeaa varmaan on uskoa, että on perheitä, joissa teinit puhuu ja osallistuu, ja parisuhteella menee hyvin… Valittamisen ja muihin keskittymisen sijaan kannattaisi katsoa peiliin, miettiä omia valintoja ja ratkaisuja, kuinka siihen omaan tilanteeseensa voisi vaikuttaa, että menisi paremmin.
Naulan kantaan! Todella katkera kirjoitus. Harmi jos oma elämä on paskaa, mutta eipä se muiden elämän tartte sitä olla. Joillakin on ihan oikeasti ihana perhe‐elämä ja kyllä sitä saa kuvata someen. Tottakai kaikilla on huonoja päiviä jne, mutta meillä ainakin koko perheellä pyyhkii hyvin, tykätään viettää aikaa yhdessä (jopa teini) ja arki on mukavaa. Kannattais varmaan miettiä ratkaisuja miten siitä omasta elämästä saa kivasti.
Miksi ei voi suoda niitä onnen hetkiä sellaisille, joista tiedät, että elämä on vaikeaa. Kai sitä silti saa olla onnellinen hyvistä hetkistä 🙈. Joskus se aurinko paistaa sinne risukasaankin. Heille nämä onnen hetket ovat varmasti henkireikä selvitä eteenpäin.
Onni ansaitaan. Se harvoin on kestävää jos on epävakaa tuuliviiri.
Olispa aikamoista selata facea jos Ainoastaan sinne pitäisi laittaa kaikki negatiiviset asiat elämästä. ”Näin meillä ryypätään ja tapellaan, ja kaikki on huonosti. Päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Kummallinen näkökanta ettei onnenhetkistä saisi ottaa kuvaa. Tai ylipäätään että se olisi feikkiä hymyillä. Itse olen näyttänyt somessa niin hyvät kuin huonot jutut elämässä sairaudet ja erot, uudet onnet, masennuksen, en pelkästään hyvää. Ja musta se on oikein, hyvinä hetkinä voi laittaa iloisen kuvan ja huonona hetkenä joko ei mitään tai halutessaan kertoa murheestaan. Mutta tuo jos luulee, että kaikki ilo olisi feikkiä niin silloin kannattaa hakea apua.
En minä ainakaan tiedä että mun kavereilla kellään olisi tuollaista. Totta se on, että teinit on pakotettava kuvaan ja varsinkin hymyilemään, mutta mitä sitten? On se heidänkin kivempi aikuisena katsoa niitä kuvia jossa ollaan koko perhe, ehkä me vanhemmat jo edesmeinneitä, kun itsekin hymyilevät, kun kuitenkin paljon on yhdessä naurettukin myös teiniangstin keskellä. Se kuva on otettu muistoksi juuri niiden hyvin muistojen takia. Huonot saakin unohtaa, mitä niitä jää märehtimään.
Itsekin olen elänyt alkoholistin kanssa, ja kyllä meillä oli myös hyviä hetkiä, ja tottakai halusin että silloin otetaan kuvia, että lapsille jää hyviä muistoja valokuvien muodossa, miksi heillekään pitäisi jättää taakaksi, ja vielä tulevillekin sukupolville, ankeita kuvia pahimmista ajoista ja tilanteista?
Minua ainakin ärsyttää eniten se, että facessa tai muualla somessa ei osata mitään muuta kuin valittaa ja sääliä itseään, mitään positiivista ei koskaan ole, kuka sellaisia jaksaa sitten lukea vuodesta toiseen?
Minulle face on päiväkirja, toki kirjaan sinne ikäviäkin asioita, mutta en nyt ihan jatkuvasti joka helvetin pienestä vastoinkäymisestä marise. Ja mahtavaa se on sitten kun tulee muistossa vastaan niitä lasten pienenä tekemiä ja sanomia hauskoja juttuja, jotka itse on jo unohtanut. Se on kuin ihana lahja itseltä itselle. Tulee sieltä toki sitten niitäkin että taas oltiin kaikki flunssassa, mutta ne nyt ei näin jälkikäteen kauheasti mieltä lämmitä.
Niin, ja mulla on vain 60 kaveria, että ei sitä mun seinää pääse kuka vaan lukemaan, vain ne joita oikeasti kiinnostaa, perheenjäsenet, sukulaiset ja lähimmät ystävät ja pisimpään tuntemani kaverit.
Aivan ystävyydellä kysyn, oletkohan masentunut. Hae apua ja kerro terveydenhuollossa tuntemuksistasi.
Masentuneena näkee usein kaiken negatiivisessa valossa ja kyynistyy.
Totuus kun on, että se miten nyt näet asiat ei ole muiden totuus kuin omasi.
Kaikkien ihmisten elämässä on monia sävyjä, harmaiden ohella iloisia värejä. On paljon iloisia ja onnellisia perheitä, terveitä parisuhteita ja suhteita, joissa vaikeista asioista ja ongelmista huolimatta päästään eteenpäin ja iloisiakin hetkiä löytyy.
Hae apua ja jonain päivänä katsot taaksepäin aiempaa itseäsi ja kiität, että näet taas kauniita värejä sinäkin!
Juu, jos sinä et ole onnellinen, niin ei saa muutkaan olla.
Mä olen tuon katkeran vuodatuksen kirjoittaneen puolesta pahoillani. Kyllä mulla on suurimman osan ajasta hyvä olla, ollaan iloisia yhdessä. Ei tietenkään koko aikaa, mutta yleensä.
Mitä sitten voi soveltaa?
Kuvat lapsista, ei, koska lapsettomuudesta kärsivä voi pahastua.
Uudesta autosta? Ei, koska se on rahoilla leuhkimista
Ruokaa? Ei, joku voi pahastua koska vege/ilmastoaktivisti/köyhä voi pahastua?
Huonekasvi? Ei, ajattele allergisia, lisäksi tylsä
Koira? Ei sekään, koska joku muu syy
Jos jotain elämästäni haluan jakaa, niin ennemmin niitä valoisia asioita, joista iloitsen ja joita haluan muistella itsekin myöhemmin. Iloisen perhekuvan taustalla voi olla kaikenlaista murhetta ja se että on päästy yhdessä johonkin voi olla iso saavutus ja ilon aihe. Kyllä meillä teinit lähtevät ihan omasta halustaan mukaan. Ei aina, mutta sit kun lähtevät niin se on sitäkin kivempaa ja ainutlaatuista. Olisiko siitä jollekin jotain hyötyä että puisin somessa omia ahdistuksiani? Aika usein niihin tosin liittyy myös toinen osapuoli ja toisten asioita ei nyt ainakaan ole korrektia julkaista, enkä usko että teini antaisi luvan puida omaa masennustaan tai puoliso antaisi luvan puida harharetkiään tai alkoholiongelmaansa somessa. Niin että julkaistavaksi jää niitä asioita, jotka ovat kaikille ok.
Siinä vaiheessa kun somekuvat ärsyttää, on aika pitää taukoa somesta tai vaihtaa seurattavia tilejä.
Jokainen julkaisee mitå tykkää. Enemmän peräänkuuluttaisin sitä että osattaisiin suhtautua someen terveellä lähdekritiikillä. Silloinkin kun kuvien hetket ja julkaisujen tekstit pitävät paikkansa, eivät ne kuvaa 100% kyseisen perheen elämää. Mun mielestä on ihan tervettäkin se että lataa tuonne perheestään pääasiassa niitä positiivisia ja hauskoja juttuja. Ihmiset jotka tuolla haukkuvat puolisoaan, tuovat esille kaikki tämän virheet ja lasten nolot ja ikävät hetket on mun mielestä vähemmän jees.
Toki omasta väsymyksestä ja turhautumisesta sekä huonommista päivistä voi kirjoittaa, mitt silloinkin kannattaa miettiä paljonko vetää perhettään niihin julkaisuihin mukaan. Likapyykki on kuitenkin järkevämpi hoitaa muualla kuin somessa.
Toki itsekin olen joskus hymähtänyt näille ”hani-pusu-olet-ihaninta-maailmassa-rakastan-sua-yli-kaiken”-julkaisuille jos ihminen on juuri muualla kertonut kuinka puoliso kohtelee huonosti ja ero on tulossa. Ei ne kuitenkaan mussa mitään ärsyynnystä herätä. Varmaan kannattaa tahollaan miettiä miksi toisten somet herättää noin vahvoja tunteita?
Mä olen eroperheen lapsena silti iloinen siitä että meiltä löytyy kuvamuistoja joissa ollaan kaikki hymyilty ja näyttää kuin meillä olisi hauskaa vaikka vanhempien liitto oli kariutumassa. Ainakin meille lapsille noi hetket oli silti hyviä ja varmaan vanhemmat niiden myötä saivat voimia jakaa vanhemmuutta eron jälkeenkin. Se paska puoliso ei aina ole paska vanhempi.
Olen itsekin eronnut ja ollaan joskus laitettu ex:n kanssa kuvia kun ollaan jossain yhdessä lasten kanssa, mahdollisesti uusia kumppaneita tai perhettä mukana. Kyllä ne mun mielestä on olleet ihan hyviä hetkiä, tärkeitä lapsille ja uusperhekuvioille ja olen niistä ylpeä sen takia että ollaan pystytty yhä jakamaan vanhemmuutta noin. Siitä huolimatta että ex on saattanut siinä ohessa tehdä jotain mikä ottaa mua päähän ja lähinnä olen kiitollinen ettei tarvi enää tuon ihmisen kanssa arkea jakaa. Se on silti mun lasten toinen vanhempi ja tärkeintä on että pystytään kasvattamaan lapset yhdessä eikä tungeta omaa katkeruuttamme heille.
Mä uskon että myös se kirjoituksen vieraissa juokseva isä saattaa silti nauttia hetkistä yhdessä lastensa kanssa. Ehkä ne hetket on juuri se syy miksei hän uskalla erota? Emme aina tiedä mitä ihmisten tilanteiden takana on. Siksi ei kannata ottaa heidän kuviaankaan liian vakavasti.
Nyt oli harvinaisen katkeraa tekstiä, en jaksanut edes lukea loppuun..
Huoh, kylläpä katkeraa tilitystä. Kyllä monella mun ystävällä on ihana perhe joka tekee yhdessä asioita ja vanhemmat jotka rakastaa edelleen toisiaan. Eivätkä käy vierasissa, juoppottele tai tee ylitöitä. Elävät onnellista elämää. Meillä teinin kanssa käydään yhdessä leffassa, ratsastamassa, kylpylässä ja syömässä milloin missäkin. Vanhemmat kelpaa mukaan vaikka kavereitakin olisi mukana. Kun perhe oppii ja osaa arvostaa toisiaan sujuu elämä yleensä varsin kitkattomasti. Ja rakkaus voi kukoistaa hyvin kymmenienkim vuosien päästä. Yleensä se arvostus ja rakkaus vain syvenee. Tai tämä on oma kokemukseni omasta perheestä ja ystävieni perheistä.
Mikä tän kirjoituksen tarkoitus oikein on?
Oman katkeruuden purkaminen?
Jo ennen somea valokuvissa hymyiltiin, välittämättä siitä mitä muuta elämässä on meneillään.
Hoh hoijaa, mistä kirjoittaja tietää, ettei juuri silloin sillä hetkellä on ollut kivaa yhdessä perheen kanssa, vaikka elämä olisi muuten ihan paskaa. Eikö hetkistä saa nauttia, jos puoliso pettää tai ollaan vaikka eron partaalla. Kirjoittaja voi itse vaikka jättää lukematta, jos niin paljon ärsyttää. Lapsia, etenkään teinejä ei todellakaan saa hymyilemään onnellisesti käskystä tai pakosta. Vaikka kirjoittajan teinit ei lähde mihinkään, eivätkä koskaan hymyile, ei tarkoita sitä, et että ei muiden teinitkään . Kyllä tekee, kyllä omat teinit lähtee kivoihin juttuihin mukaan ja jopa hymyilee, kyllä, hymyilee. Ehkä kirjoittajan olisi syytä tarkistaa omaa asennettaan, eikä olla niin kitkerä.
Onneksi ei ollut tätä somea silloin, kun elin avioliittoni viimeisiä vuosia. Olisin myös laittanut kuvia…onnellisia, muut olisivat kyllä tienneet mieheni touhut. Nauraneet ja säälineet minua, kun ylityöt ja yövuorot menivät läpi sinisilmäiselle hölmölle.
Kyllä kai kaikki sen ymmärtää et ei some anna koko kuvaa elämästä. Kokeileppa itse olla somessa inhorealistinen. Kerro kaikki perheesi riidat ja ongelmat avoimesti:sua aletaan pitää outona ja negatiivisena. Some nyt vaan on rakennettu niin että se ei anna koko kuvaa todellisuudesta.
Olipa tympeä kirjoitus. Kyllästyttää tämä kaikkialta tulviva negatiivisuus. Ihanaa, kun edes jotkut voivat hyvin ja levittävät iloa ympärilleen.
Olipa katkeraa tilitystä. Ehkä oikeasti isolla osalla ihmisiä asiat on ihan hyvin.