Miten kaikki muut oikein muistavat kaiken ja jaksavat kaiken? En tiedä minne katosi se nuori ja energinen ihminen, ja miksi olen nykyään näin väsynyt ja flegmaattinen. Tuntuu kuin kahlaisin siirapissa.

En halua että elämä menee pelkästään sohvalla makaamiseksi. Mutta kun tuntuu, että mitään muuta ei jaksa. Muistettavaa ja velvollisuuksia on niin paljon.

Töissä on omat kiireensä. Aina on uusi viikkopalaveri, vastahan edellinen meni. En ehtinyt tarttua paljon mihinkään! Ja mihin meni aika tässä välissä, miten se voi kulkea näin nopeasti? Viikot sujahtavat ohi ilman, että ehdin huomata. Sähköpostit jäävät vastaamatta, joka viesti alkaa ”anteeksi kun kesti vastata” -kommentilla. Syyllinen ja alisuoriutuva olo on jatkuvaa, yöllä herää paniikissa hikisenä ja muistaa kaikkea mikä olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla.

Lasten koulun kanssa täytyy myös koko ajan muistaa jotain. On metsäretki, on museokäynti, on vaihtuva aikataulu, on hammastarkastus. En koskaan muista missä pitää olla ja milloin ja mitä mukana. Kirjoitan kalenteriin, laitan muistutuksia, teen kuvakaappauksia ja väärin menee. Ai kato se on vanhempainilta nyt tänään totta kai sinne! Aha joulumyyjäiset tulossa, minä en kyllä leivo, anteeksi mutta minä en jaksa!!

Lasten harrastuksissa pitää tietysti olla mukana. Kuljettaa melkein joka ilta ees ja taas. Osallistua talkoisiin. Mennä istumaan taas yhteen vanhempainiltaan. Ja taas pitäisi leipoa. Ja ommella strasseja. Ja myydä arpoja. Ja herra ties mitä, en minä muista enää!

Sitten pitää siivota edes ne pakolliset. Tiskit, että on astioita joilta syödä, ne pahimmat pölypallot pois että saa henkeä. Meillä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mankuvat lapset. Eikä edes oikean kokoisia tarpeeksi lämpimiä. Missä vaiheessa lapset kasvoivat noin?? Missä vaiheessa minä ehdin kauppaan ostamaan uudet?

Itsestä pitäisi pitää huolta, hahaha. Ehkä saan varastettua lenkkiajan tai käyn salilla, mutta se on jostain muusta pois. Kun palaa kotiin, siellä on entistä pahempi kaaos. Vaatteet on mitä sattuu, kampaajalla käyty viimeksi 2014, ihan sama meikkaako vai ei, näitä silmäpusseja ei peitä edes tv:n kokoiset aurinkolasit.

Kavereita ei ehdi nähdä, mutta eivät hekään ehtisi tai jaksaisi. Chatissa puhutaan siitä, kuinka iltaisin ei jaksa kuin itkeä sängyssä väsymystään.

Itkeä, ja työntää puolisoa kauemmas. Mähän sanoin että olen väsynyt. Olen ihan OIKEASTI väsynyt, anna mun olla!!

En tiedä onko äiti-burnout oikea ilmiö, mutta loppuunpalanut tunnen olevani. Vähitellen asioita jättää tekemättä, luovuttaa, antaa olla. En mene vanhempainiltaan. En mene talkoisiin. En siivoa. En vastaa puhelimeen. En käy katsomassa vanhaa sukulaista. En silitä.

En tiedä onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, oikein väärin, mutta kun minä olen niin väsynyt että en vaan mitenkään jaksa – edes välittää.

Nimim. Loppuunpalanut äiti

Ylin kuva Volkan Olmez.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 92 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

92 vastausta artikkeliin “Sain perhe-elämästä burnoutin”

  • Väsynyt siihen, että aina väsyttää sanoo:

    Tuttu tunne. Enää ei ole puolisoa. Iltaisin kaaduin sänkyyn rättiväsyneenä. Puoliso ei jaksanut ymmärtää. En ole pahoillani. Nyt saan kaatua sänkyyn rättiväsyneenä eikä kukaan syyllistä. Yksi vähemmän ketä pitäisi jaksaa huomioida.

  • Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoo:

    Ratkaisuja omasta elämästäni vastaavaan tilanteeseen: (ovat todellakin auttaneet!)

    Raudanpuute (ferritiini, ei hb) ja sen korjaaminen

    Parisuhde taakkana (isä yksi lapsista, ei osallistu kotitöihin/lasten hoitoon vaan tuo riitoja ja omaa pahaa oloa suhteen painolastiksi)-> ero

    Diagnosoimaton Adhd tai vaan sen piirteet->tämän tiedostaminen/hoitaminen

    Huonot, rikkonaiset tai liian lyhyet yöunet-> enemmän unta!

    Riman laskeminen kotitöiden ym.suhteen: riittää, että vaikeassa tilanteessa lapsilla on puhtaat vaatteet, ruokaa ja mahdollisuus leikkiin ja riittävään uneen. Ja että saavat rakkautta ja läsnäoloa vanhemmalta. Imuroida ja siivota ei tarvitse edes joka viikko, ja aina voi ottaa siivoojan vaikka kerran kuussa, jos ei ole rahaa enempään. Ruokaostokset ovelle. Lähipiiri (jos sellaista lähellä on) auttamaan lasten hoitamisessa, jotta saa hetken hengähtää.

    Perhetyön tarjoama apu kunnalta.

    Lyhyempi työaika avuksi tai ammatin vaihto, jossa mahdollisuus tehdä lyhyempää viikkoa/työpäivää.

  • Väsynyt sanoo:

    Niin tuttua, tätä samaa jatkunut jo kahdeksan vuotta 🙈

  • Totaalisenuupunut sanoo:

    Samaistun tekstiin täysin. Arjen pyöritys työn ja kodin välillä on todella rankkaa. Lapset on vielä pieniä ja vaatii paljon. Vaikka on mies, niin päävastuu on minulla lapsista ja kodista, koska mies painaa töitä kellonympäri, minä ”vain” 8h päivässä. Mut sen lisäksi on vielä lapset ja koti hoidettavana. En jaksa, olen todella väsynyt. Yöt on huonoja kun lapset heräilee jatkuvasti. Töissä kamalaa stressiä kun pitää tehdä tulosta, mutta väsyneenä se on vaikeaa. Eilenkin itkin itseni uneen. Huonon yön jälkeen aamupalan teossakin kyyneleet valui, ja vielä väsyneenä leikkasin veitsellä vahingossa käteen. Tuntuu että kaikki menee pieleen. Arkisin ei ehdi paljoa kotitöitä tehdä, joten ne jää vkonloppuun. Siivoat kodin, teet ruokaa kuin armeijalle, peset tyyliin kymmenen koneellista pyykkiä. Liioiteltua ehkä vähän, mutta siltä se välillä tuntuu. Ei jaksa käydä lenkillä tai tehdä mitään muutakaan itsensä hyväksi. Sitten ärsyttää se oma väsynyt ja laiska peilikuva. Ehkä tää helpottuu kun lapset kasvaa, tai sitten ei.

  • Kun Ei Vaan Jaksa! sanoo:

    Ei hyvänen aika., liian tutulta kuulostaa… Mulla yksi lapsi ja mies ja tuntuu etten enää jaksa. Joka viikko päätän että en siivoa enää ensi viikolla ja kuitenkin siivoan koska mulla on tietyt pakkomielteet. En jaksa lapsen kavereita meillä, en jaksa miestä, en jaksa pyykkiä, töitä, siivousta, lapsen ja miehen välinpitämättömyyttä asioihin, joka päivä olen lähdössä helvettiin täältä. En jaksa enää roikkua Wilmassa katsomassa mitä huomenna on ja miten tänään meni koulu, mitä tapahtuu ja mitä pitää huomioida. En muista enää edes omia sovittuja tapaamisia töissä, ei auta kalenterimerkinnät kun en muista niitä katsoa. Se yksi viikonloppu kuussa kun lapsi on isällään 2 yötä, makaan puolikuolleena sohvalla töiden jälkeen ja raahaudun sänkyyn 19.00 ja töihin aamulla ennen sian pieremää koska en jaksa olla kotonakaan. Juu terapeutti on ja käyn mutta mieli on ihan s******n väsynyt eikä jaksa hoitaa itseään. Ja joo, mieheltä on turha odottaa mitään apua koska ”hän käy töissä” jne jne. Niin minäkin teen jumalauta välillä sen 60h viikossa ja silti hoidan kodin ja kaiken kun hän on niin väsynyt! Lähtee kotoa viimeisenä aamulla ja tulee päivällä ekana kotiin🤔
    Ja joo, viimeksi olin ihan yksin yön yli kotona vuonna 2019 ja mun mieli näköjään tarvitsee yksin olemista HIEMAN ENEMMÄN… vaikka nuita rakastankin mutta jättäisivät mut hetkeksi rauhaan.

    • Vinkki sanoo:

      Aika paljon on aikaa, jos tänne ehtii näin pitkiä posteja kirjoittamaan. Viikon vinkki, laita silloin tällöin älypuhelin/tietokone/ telkkari tauolle ja taikaiskusta tulee lisää aikaa vuorokauteen.

      • Väsynyt sanoo:

        Se ajan määrä ei ole se ongelma vaa jaksaminen. Turha on heitellä tommosia typeriä viisauksia tämmöseen ongelmaan 🙄 Se puhelimen räpläys saattaa olla se ainoa pako siitä jatkuvasta arjen pyörittämisestä ja raskaasta meta-työstä jota todella moni nainen tekee jatkuvasti päässään.