Miten kaikki muut oikein muistavat kaiken ja jaksavat kaiken? En tiedä minne katosi se nuori ja energinen ihminen, ja miksi olen nykyään näin väsynyt ja flegmaattinen. Tuntuu kuin kahlaisin siirapissa.

En halua että elämä menee pelkästään sohvalla makaamiseksi. Mutta kun tuntuu, että mitään muuta ei jaksa. Muistettavaa ja velvollisuuksia on niin paljon.

Töissä on omat kiireensä. Aina on uusi viikkopalaveri, vastahan edellinen meni. En ehtinyt tarttua paljon mihinkään! Ja mihin meni aika tässä välissä, miten se voi kulkea näin nopeasti? Viikot sujahtavat ohi ilman, että ehdin huomata. Sähköpostit jäävät vastaamatta, joka viesti alkaa ”anteeksi kun kesti vastata” -kommentilla. Syyllinen ja alisuoriutuva olo on jatkuvaa, yöllä herää paniikissa hikisenä ja muistaa kaikkea mikä olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla.

Lasten koulun kanssa täytyy myös koko ajan muistaa jotain. On metsäretki, on museokäynti, on vaihtuva aikataulu, on hammastarkastus. En koskaan muista missä pitää olla ja milloin ja mitä mukana. Kirjoitan kalenteriin, laitan muistutuksia, teen kuvakaappauksia ja väärin menee. Ai kato se on vanhempainilta nyt tänään totta kai sinne! Aha joulumyyjäiset tulossa, minä en kyllä leivo, anteeksi mutta minä en jaksa!!

Lasten harrastuksissa pitää tietysti olla mukana. Kuljettaa melkein joka ilta ees ja taas. Osallistua talkoisiin. Mennä istumaan taas yhteen vanhempainiltaan. Ja taas pitäisi leipoa. Ja ommella strasseja. Ja myydä arpoja. Ja herra ties mitä, en minä muista enää!

Sitten pitää siivota edes ne pakolliset. Tiskit, että on astioita joilta syödä, ne pahimmat pölypallot pois että saa henkeä. Meillä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mankuvat lapset. Eikä edes oikean kokoisia tarpeeksi lämpimiä. Missä vaiheessa lapset kasvoivat noin?? Missä vaiheessa minä ehdin kauppaan ostamaan uudet?

Itsestä pitäisi pitää huolta, hahaha. Ehkä saan varastettua lenkkiajan tai käyn salilla, mutta se on jostain muusta pois. Kun palaa kotiin, siellä on entistä pahempi kaaos. Vaatteet on mitä sattuu, kampaajalla käyty viimeksi 2014, ihan sama meikkaako vai ei, näitä silmäpusseja ei peitä edes tv:n kokoiset aurinkolasit.

Kavereita ei ehdi nähdä, mutta eivät hekään ehtisi tai jaksaisi. Chatissa puhutaan siitä, kuinka iltaisin ei jaksa kuin itkeä sängyssä väsymystään.

Itkeä, ja työntää puolisoa kauemmas. Mähän sanoin että olen väsynyt. Olen ihan OIKEASTI väsynyt, anna mun olla!!

En tiedä onko äiti-burnout oikea ilmiö, mutta loppuunpalanut tunnen olevani. Vähitellen asioita jättää tekemättä, luovuttaa, antaa olla. En mene vanhempainiltaan. En mene talkoisiin. En siivoa. En vastaa puhelimeen. En käy katsomassa vanhaa sukulaista. En silitä.

En tiedä onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, oikein väärin, mutta kun minä olen niin väsynyt että en vaan mitenkään jaksa – edes välittää.

Nimim. Loppuunpalanut äiti

Ylin kuva Volkan Olmez.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

54 vastausta artikkeliin “Sain perhe-elämästä burnoutin”

  • Isoäiti sanoo:

    Lapsiperheen arki on aika-ajoin uuvuttavaa ilman nyky-yhteiskunnassa vanhemmille syötettävää vaatimuslistaakin. Siksi vanhempien kannattaakin ihan oikeasti istua alas ja miettiä oman perheensä kohdalta, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Siis ei sitä, mitä asiantuntijat, koulu, päivähoito ja vino pino besserwissereitä sanoo.

    Mitkä ovat ne perusasiat, joista vanhempien pitää huolehtia? Sen, että lapsilla on ruokaa, puhtaita vaatteita, he menevät nukkumaan illalla ja heräävät aamulla, lähtevät kouluun ja tulevat sieltä kotiin. Sen, että lapset oppivat ne tiedot ja taidot, joiden avulla he pystyvät aikanaan aloittamaan aikuisen elämän. Kävelemään, juoksemaan, tiskaamaan, siivoamaan, käymään pesulla, pesemään vaatteet, omaavat käytöstavat, laittavat ruokaa, tunnistamaan tunteensa, ilmaisemaan itseään, näkemään mitä katsovat ja kuulemaan mitä kuuntelevat jne. Siis ihan ne elämän perusasiat.

    Jos vanhemmilla riittää aikaa, rahaa ja energiaan, niin sitten tulevat harrastukset, koulujen myyjäiskakut – jopa jokaiseen vanhempainiltaan osallistuminen ym. ulkopuolelta tulevat vaateet.

    Nykyvanhempien tulisi lakata kuuntelemasta niitä kohtuuttomia odotuksia ja super-vanhempi-sankaritarinoita. Olet ihan hyvä äiti ja isä, vaikka koti on välillä kaaoksessa, harrastuksissa ei istuta joka ilta, koulun myyjäisiin ei taiota koko leivonnaisrepertuaaria ja välillä toteat – ei tänään, ei nyt.

    Vanhempien tehtävä ei ole miellyttää toisia vanhempia, toisia lapsia, eikä toisia aikuisia. Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä omasta jälkikasvustaan niin hyvin kuin he kykenevät ja kasvattaa heidät aikuisiksi. Se on riittävästi.

  • Tamska sanoo:

    Terve
    Havaitsen tässä kirjoituksessa hieman negatiivista sävyä suomalaisen nyky-yhteiskunnan ja alaikäisistä lapsista huolehtivan naisen välillä. Äideille (ja kun äidistä on huolehdittu niin isillä) on jopa monta asiaa huolehdittavana, kuten metsäretki, museokäynti, ja hammastarkastus. Siis 3 muistettavaa asiaa. No vanhempainiltahan on se neljäs iso juttu. Ei ole kovin iso juttu laittaa nämä kalenteriin, vai olenko ihan hakoteillä?
    Minä olen ihan rehellisesti sitä mieltä, että tämän blogin kirjoittaja ei ole koskaan – ei edes unelmissaan – käynyt ainoassakaan kehitysmaassa, joissa monesti todellisuus lyö vasten kasvoja ihan jo ensimmäisenä päivänä. Siellä ei KITISTÄ siitä, että lasten saanti olisi hankalaa tai kallista. Jos lapsen saaminen olisi kallista, eivät kehitysmaat tuottaisi ainuttakaan lasta. Todellisuus kun on ihan päin vastoin.
    Onko kyse siitä, että nyky-yhteiskunnassa naisten olettamus omasta asemasta yhteiskunnassa on aivan liian korkea? Miehet kyllä ovat valmiina lisääntymään sopivan paikan tullen, mutta nykyajan naiset eivät tunnu ymmärtävän paikkaansa lasten synnyttäjinä ja imettäjinä.
    Olen itse ehkä tämän maan suurimpia sukupuolten välisen tasa-arvon kannattajia, joten on ihan turha tulla tilittämään jotain vihervasemmistolaista scheibandaalia. Olen tässä samalla mitä suuremmissa määrin sekä realisti että rationalisti.

    Tamska