ADHD ja muut tarkkaavaisuushäiriöt johtuvat huonosta vanhemmuudesta, huonosta kasvatuksesta sekä oloista ja vuorovaikutuksesta kotona, uskovat monet.

Ennen pidettiin lapsille tiukempaa kuria sopivan käytöksen suhteen, ja ennen ADHD:ta ilmeni vähemmän. Ennen lapset myös leikkivät ulkona ja lukivat eivätkä räplänneet kännykkää koko ajan. Esimerkiksi näin perustellaan sitä, miksi ADHD on yleistynyt, tai ainakin ADHD-diagnooseja tehdään enemmän.

Ulkopuoliselle ADHD-lapsi saattaa näyttää juuri siltä, että lapsella ei ole kuria eikä häntä ole kasvatettu kunnolla. Sellaisistakin tapauksista kuulee, että täysin normaalilta vaikuttavalle eläväiselle lapselle haetaan diagnoosia.

Diagnooseja annetaan liian helposti ja vääristä syistä, monet uskovat. Esimerkiksi psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen kertoo Ylen haastattelussa vuonna 2016 näin:

”– Nykyisin puhutaan hirveän paljon näistä tarkkaavaisuushäiriöistä ja adhd-ilmiöstä. Sanoisin, että monilta lapsilta, joita ehkä vähän ulkokohtaisesti diagnosoidaan tähän suuntaan, puuttuu vanhemmuutta taustalta.”

Ilta-Sanomat on tehnyt vuonna 2017 jutun samasta aiheesta ja haastatellut Lappeteläistä. Jutussa hän kertoo asiasta näin:

”– prosenttiosuus, kuinka paljon esimerkiksi ADHD-tyyppisistä oireista onkin kotoa johtuvaa, riippuu siitä, keneltä kysytään. – Neurologi varmasti vastaa, että aivoperäistä on 80 prosenttia. Psykoterapiaan suuntautuneet taas, että viisi prosenttia on aivoperäistä ja 95 prosenttia liittyy elettyyn elämään, hän vertaa.

Väitteensä tueksi Lappeteläinen ihmettelee, miten nykyään niin suuri osa lapsista diagnosoidaan tarkkaavuushäiriöstä kärsiviksi. 20 vuotta sitten levottomia oli vain murto-osa, nyt luokasta jopa kolmasosalla voi olla jonkinlainen diagnoosi levottomuudesta, tarkkaavuuden ongelmista tai häilyvyydestä.

– Jos ongelma on moninkertaistunut, ei voi olla niin, että aivojen rakenne olisi rappeutunut 20 vuoden aikana niin isolla osalla lapsista, hän sanoo.”


Kuva Rawpixel.

Lappeteläinen uskoo tietävänsä, mistä tämä johtuu: ”– Usein vanhempia halutaan suojella pahalta mieleltä, ja tehdään näistä lapsista neurologisia tapauksia. Tällöin oikea asia jää hoitamatta, Lappeteläinen sanoo.”

Tutkimuksen mukaan teinien älypuhelinten käytöllä on yhteys ADHD-tyyppiseen oireiluun. Varmasti moni aikuinenkin tunnistaa itsessään keskittymisongelmia runsaan kännykän käytön takia.

Myös maailmalla käydään paljon keskustelua siitä, onko ADHD oikea ongelma vai lääkeyhtiöiden keksintöä, ja johtuuko se biologisista vai sosiaalisista tekijöistä. On todettu, että lääkitsemättömillä ADHD-diagnosoiduilla lapsilla on muutoksia aivoissa, mutta on tietenkin hankala sanoa, mistä muutokset johtuvat.

Kun tietoisuus jostain sairaudesta tai tilasta lisääntyy, diagnoositkin lisääntyvät. Osa näistä diagnooneista on syystä tehtyjä ja monesti helpotus: vihdoinkin tiedetään, mikä ongelma on. Mutta mukaan mahtunee myös diagnooseja, jotka eivät välttämättä ole ihan oikeita.

Mitä sinä uskot? Saako lapsi turhan helposti ADHD-diagnoosin silloinkin, kun syynä ei ole biologiset erot vaan ongelmat kasvatuksessa ja vuorovaikutuksessa kotona? Lätkäistäänkö nykyään diagnoosi pelkästään siksi, että ei ole ihan samanlainen kuin muut lapset?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

20 vastausta artikkeliin “Onko lapsen ADHD vanhempien vika?”

  • Hanna sanoo:

    Todella hyvä kannanotto, ja nimenomaan asiasta, mikä on tabu. Lähipiiristäni 5/6 joiden lapsella on Ad/Hd oireita, äiti (näissä tapauksissa) on omalla kasvatuksellaan tukenut lapsen oirehtimista.
    Ei jakseta olla johdonmukaisia, lapsella ei ole rajoja ja käytöstapoja (sehän on liian pieni sellaiseen), ja kolmevuotiaat kusee vielä vaippoihinsa, kun odotetaan ”herkkyyskautta”.
    Vanhemmuus on todellakin hukassa, ja se lähipiirini 1/6 on näytetty toteen, että johdonmukaisella kasvatuksella ja lapsen tukemisella ADHN:n oireita todellakin saa kuriin, muttei kokonaan loppumaan. ( Tähän apuna psykiatrit sun muut).
    Loppuyhteenvetona voi laittaa, että vanhemmilla on kiire kaikkeen muuhun paitsi lapsenkasvatukseen, ja lopputulos on tämä.
    Kasvatus heitetään koulun ja päiväkodin harteille.
    Ps. Itselläni on aikuisiässä todettu ADD ja olen huomannut lapsissani samoja oireita kuin itsessäni lapsuudessa (diagnoosia en hae, jos ei ilmene koulussa ongelmia), mutta 50 toiston kautta asiat alkanut sujumaan. ( Ja luomalla lapselle mahdollisimman tylsä leikkiympäristö että mielikuvitus lentää) :o)
    Ps. 2 Minua ei ole kasvatettu JA SE KYLLÄ NÄKYY <3

  • Satu sanoo:

    Vastineeni ei luonnolisstikaan ole julkaisukelponen mutta tähän sen laitan kuitenkin:

    Minun vastineeni Huonolle Äidille😤

    Kyllä minä muistan, kuinka halusin olla pullantuoksuinen askarteleva äiti. Ja minähän olen kasvatuksessani johdonmukainen äiti, jolla on selkeät kiinnipidettävät säännöt. Niin minullakin lapsena oli.

    Vielä toisen raskauden aikana jaksoin nähdä silmissäni kuvia siitä, kuinka koko perhe nauramme sunnuntaiaamuna rennosti vuoteessa, teemme yhdessä aamupalaa ja hiljalleen minä sekä hyvin kasvatetut lapsemme siirrymme puistoon ja aurinkoon ihastuttamaan naapurin mummoja. Meillä oli ja on säännöt.

    Mutta elämä heitti ihan eri kortit ja silmiin piirtyi toisenlaiset kuvat. Minusta tuli leijonaemo, joka taistelee kahden erityislapsen ja kahden normilapsen hyvinvoinnista. Sillä myös normilapset tarvitsevat enemmän tukea syntyessään perheeseen, jossa on erityislapsia, näitä, joiden hyvinkin usein väläytellään olevan vanhempiensa vaurioittamia, kasvatuksen vinouttamia.

    Olen hyvinkin syvällisesti tutustunut vammaispalvelulakiin, perusopetuslakiin, sosiaalihuoltolakiin ja moneen muuhun lakiin, jossa sivutaan lapsen oikeutta palveluihin, normaaliin elämään ja koulutukseen. Olin tuonut huoleni lasteni erityispiirteistä monen eri alan ammattilaisille mutta kukaan ei halunnut kuunnella.

    Kun lopulta kuunneltiin, lapsen jo ollessa masentunut, alkoi pitkä ja raskas tutkimusrumba, jonka lopputulosta odottaessa pelotti ja itketti. Se siitä lääkärin vastaanotolle ilmaantumisesta ja diagnoosishoppailusta. Diagnoosien asettelujen jälkeen alkoi kuntoutus, elämämme muuttui erityslapsiperheen elämäksi, jossa kalenteri täyttyy terapioista, palavereista ja koulutuksista sekä monen erilaisen lomakkeen täyttelystä.

    Toinen lapsi sai diagnoosinsa ihan piirun verran helpommin eikä äitikään itkenyt niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Toisella lapsella on listallaan myös koko yhteisön hyväksymä diagnoosi; epilepsia. Kukaan ei kysele minulta eikä keneltäkään multakaan, että mitäpä olet mieltä; johtuisikohan tuo jostain teiltä puuttuvasta säännöstä, ehkä vääristä ruokailutottumuksista tai ihan kurin puutteesta? Kato, aina ei ihan vaan rakkaus riitä.

    Yritin pitää arkemme kasassa enkä ehtinyt olla helpottunut siitä, että kaikki ne sanat, joilla minua äitinä on ruoskittu, olikin vain sanojan päässä. Minä selvisin lasteni kanssa diagnooseihin saakka ja olen selvinnyt niiden jälkeenkin. Väsyn mutta en anna periksi.

    Nahkani paksuuntui ja korviin saapui valikoiva kuulo, joka suodatti pois kaikki pahantahtoiset lausahdukset, meitä tuntemattomien ihmisten arvostelut sekä ohjeet, joilla ei oikeasti ollut meille mitään apua. Nousen vastaan vain silloin, lapsiani painettaan alas, mitätöidään.

    Erityislapsella ei ole helppoa, hänen maailmansa on kaoottinen paikka, jossa hän yrittää parhaansa mukaan selviytyä. Monikaan ulkopuolinen ei näe sitä kaaosta, mutta näkee mitä se kaaos aiheuttaa. Vanhempien tehtäväksi jää hillitä sitä kaaosta lapsen apuna ja muistuttaa, että lapsi on rakas ja tärkeä. Onnistuja kaikesta vastuksesta huolimatta. Itsensä ylittäjä. Sillä erityislapsi kyseenalaistaa tämän päivittäin.

    Erityslapsen perheen arki on uuvuttavaa ja työlästä, jossa lapsen hyvinvoinnin eteen tehdään käytännön asioita huomattavasti enemmän kuin perheessä, joissa lapset ovat ihan peruslapsia ilman erityspiirteitä. Jokainen asia on yleensä mietitty piirun verran tarkemmin ja pidemmälle, vaikka se ei muiden silmiin siltä näyttäisikään.

    Nämäkö ovat niitä vanhempia, joiden vanhemmuuden voi kyseenalaistaa?

    • Satu sanoo:

      Meillä on siis liuta diagnooseja kahdella lapsella ja yhdellä on mukan amyös ADHD diagnoosi. Se, että lapsella on useita diagnooseja, on aika yleistä neurobiologisisesti oireilevilla henkilöillä.

  • ADHD sanoo:

    ADHD diagnoosi saadaan nykyään aivan liian helposti, yksityisellä yksi käynti voi riittää tähän, ei ole mikään uusi juttu että lääkitys aloitetaan ennen diagnoosia, jos lääkitys toimii on kyseessä ADHD, mutta todella onko näin, stimulantit varmasti auttavat moneen muuhunkin esim. masennukseen yms. onhan näillä mieltä piristävä vaikutus, sillä nämä lääkkeet ovat hyvin lähellä amfetamiinia. Lisäksi miten terveellistä lapselle on tuollaista lääkitystä edes syöttää. Mitään tutkimustuloksia ei juuri ole, nämä tämän päivän ADHD-lapset voivat vanhetessaan sairastaa lääkkeiden ansiosta ainakin osteoporoosia, luultavasti myös sisäelimet kärsivät kovasti, maksa ja munuaiset, eikä vatsaflunssa kunto varmasti ole hyvä, kun jokapäivä se täytetään syövyttävällä kemikaalilla. Sokeri ja suola on kirosana jo monessa lspsiperheessä, nämä lääkkeet eivät, sillä kukaan ei voi vielä varmaksi todeta lääkkeen haittoja, mutta olen enemmän kuin varma että näitä on lukuisia ja ne vaikuttavat lääkitys koko elämään. Vaikka lääke antaa käytöstä parantavan vasteen, niin onko se terveyden menettämisen arvoista?

    • ADHD:n äiti sanoo:

      Ensinnäkin: ADHD-lääkkeet eivät auta masennukseen ellei masennus johdu ADHD:stä. Niillä ei ole vaikutusta ihmiseen, jolla ei ole ADHD:lle tyypillisiä puutoksia aivojen välittäjäaineissa. Sen sijaan ihmiselle, jolla on ADHD, ne vaikuttavat päänsisäiseen kaaokseen. Lääke auttaa toimimaan arjessa. Monelle lääkitys on niin iso apu, että ilman sitä ihminen jäisi työelämän ulkopuolelle. Lääkkeen avulla pysyy kykenevänä opiskeluun, työhön jne. Ottaisitko sinä pois ihmiseltä sen avun, jolla hän kykenee säilyttämään tunteen pysyvyydestä, että pystyy toimimaan tässä yhteiskunnassa? Sama, kuin veisi näkövammaiselta apulaitteet tai huonokuuloiselta kuulolaitteen.

      Toiseksi:ADHD-lääkkeet eivät ole amfetamiinia, ne ovat amfetamiini-JOHDANNAISIA. Ne eivät aiheuta euforiaa tai päihtymistä eivätkä myöskään johda riippuvuuteen. PISTE.
      Tämä on edelleenkin niin monien vaikea ymmärtää. Haittavaikutuksia sen sijaan lääkkeistä voi olla niin kuin kaikista lääkkeistä. Sille ei voi mitään. Sille ei voi mitään sekään, joka joutuu esim. aivoinfarktin jälkeen syömään verenohennuslääkkeitä tai se, joka sairastaa astmaa. Lääkkeistä on aina haittavaikutuksia, myös tavan Buranasta voi olla.

  • olipahan teksti sanoo:

    Kirjoitus olisi ollut rehellisempi keskustelunavaus mikäli kirjoittaja olisi kertonut olevansa tätä mieltä ja sitten perusteluiksi tuonut esille lappeteläisen lausunnot tai Jenkkiarvioita siitä, että ADHD on lääketeoliisuuden keksimää.

    Lopuksi olisi yhtä vähäeleisesti, niin kuin nytkin, tuoda esille sen, että ADHD ihmisillä näkyy muutoksia aivoissa mutta vaikeahan se on sanoa mistä ne johtuvat. Sitten ksyä, että mitä mieltä sinä olet? Muita perustelujahabn ei toiseen suuntaan annetta.

    Nyt hän on muka mielipiteetön ja lyö vain faktoja tiskiin, muokatussa tekstissä ihan korostamalla tekstiä vahventamalla, etteivät ne ole hänen sanojaan. Se ei silti sulje pois sitä tosiseikkaa, että kirjoittaja kuljettaa tekstiä siihen suuntaan, mihin haluaa: ADHD on vanhempien vika.

    Hurskasteleva teksti jolla haetaan pohjaa omalle jo olemassa olevalle mielipiteelle. Ja täysin käsittämätön teksti tähän päivään kirjoitettuna. Aikana, jolloin ADHD tietous on lisääntynyt ja sitä on tuotu esille ja kaikkien saataville.

    Totta on, että ennen ei ollut ADHD:ta; oli lapsia joita pidettiin tyhminä ja tuhmina. Lapsia joita koulussa mäiskittiin kartakepeillä ja luunapeilla pelokkaiksi. Niin pelokkaiksi ettei esim. oma sukulaiseni aikanaan uskaltanut mennä kouluun…..

    Huono äiti kuvailee yhteisöään: ”Huono Äiti -yhteisö on teeskentelemättömien ihmisten yhteisö. Huonossa Äidissä eletään sitä elämää, joka ei ole täydellistä vaan vajavaista, jossa ollaan välillä hyvin kyllästyneitä ja voimattomia.”

    Minusta tämä kirjoitettu teksti on teeskentelevä, itsensä ylentämiseen kirjoitettu teksti joka osoittelee sormella ADHD lasten vanhempia muistuttaen, ettei elämä todellakaan ole täydellistä. Siellä teillä.

  • ADHD:n äiti sanoo:

    Ulkopuolisen voi olla myös ilman omaa kokemusta vaikea ymmärtää, millaisen suurennuslasin alle erityislapsen vanhemmat joutuvat. Nepsy-tutkimuksiin kuuluu myös vanhemmuuden arvio ja kuinka moni muu joutuu purkamaan omaa vanhemmuuttaan ammattilaisten arvioivan katseen edessä? Se tekee todellakin paljaaksi, haavoittuvaksi ja myöskin nöyräksi. Ei ole helppoa, ei. Ja siihen tuskin kukaan vapaaehtoisesti suostuu, sen verran herkkä asia vanhemmuus ihmisille yleensä on. Se tekee meistä erityislapsien vanhemmista ulkopuolisen arvostelun lisäksi myöskin herkkiä ja ärhäköitä suhteessa ymmärtämättömän ja asenteellinen (=virheellisen) tiedon levittämiseen.

  • Nobi sanoo:

    Niin, tästä voi olla montaa mieltä. Kannattaa vaikka ensiksi miettiä mihin ovat kadonneet omassa lapsuudessa olleet lapset, joita kutsuttiin vajaaälyisiksi, luokan häiriköiksi, kiusaajiksi, tyhmiksi ja jotka työnnettiin kaikki tarkkailuluokalle. Ne on niitä, joita oikeanlainen tuki dg:n myötä auttaa tänä päivänä selviämään tässä yhteiskunnassa, jopa normaalilla tavalla. Ja sitten voi miettiä, mikä on normaali.

  • Aito juttu sanoo:

    https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=267631503825307&id=205731393348652.

    Ylhäällä mun vastine tähän artikkeliin aikuisen adhd:n näkövinkkelistä.

  • Epilepsia on muotisairaus sanoo:

    Mitä mieltä te huono äiti-kirjoittajat olette migreenistä? ms-taudista? Epilepsioista? Kaikki yhtä neurologisia kuin adhd.

    Itse olen pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen että epilepsia on huonosta vanhemmuudesta johtuvaa, jääkaappiäitien syytä. Lapsi ei saa äidiltään huomiota joten alkaa harjoittamaan kohtauksia, näin saaden huomiota. Lääkärit sitten vanhempia sääliten antaa epilepsiadiagnoosin.

    Ps. Olisitte vielä Sami Leppämäkeä haastatellut tai lukeneet käypä hoitoa.

  • Alkutärähdys sanoo:

    ”Mitä uskot, mitä luulet ja mitä muuta pöyristyttävää haluat kuvitella ADHD:sta oikean tiedon sijaan?”

    Siinäpä tämän artikkelin ydin tiivistettynä. Ikävää että tällaista tiedosta piittaamatonta taivastelukeskustelukulttuuria halutaan ylläpitää. ADHD ja sen syntymekanismi ei ole mikään mielipideasia, se on ihan tutkittu juttu.

  • Xsa sanoo:

    Tämä juttu on siten kirjoitettu lähinnä pohjustamaan sitä (alunperin psykologi Lappeteläisen esittämää) näkökantaa, että on vanhemmuudesta johtuvaa ja vanhempien mieliksi ”surkeita” vanhempia paapotaan antamalla lapselle kevyin perustein diagnoosi. Toiselle näkökannalle, siis että adhd, add on oikeasti olemassa olevia neurologinen oireyhtymä, ei anneta kirjoituksessa sijaa, ei lainata lähteitä tai huolita ketään asiantuntijaa esittämään näkemyksiä.

    Tervaa ja höyheniä artikkeli siis, tehty diagnoosien omaavien lasten ja heidän vanhempiensa vainoamis-, tuomitsemis- ja kiusaamistarkoitukseen.

    Kiusaamista ja siihen liittyvää eristämistä voi jatkaa aikuisenakin, se ei rajoitu pelkästään lapsuuden ja nuoruuden aikaisena päiväkotiin ja kouluun ja tässä sitä nyt harrastetaan.

  • Puhu mistä tiedät. sanoo:

    Ei ollut allergioitakaan parikymmentä vuotta sitten kellään koululuokissa ja nykyään joka luokassa on puolet jollain allergia-ruokavaliolla. Onko siinäkin kyse huonoista ruoka tavoissa ja vanhemmissa vai voisiko olla, että nykyään löydetään ja hoidetaan ongelmia, joista ei aiemmin tiedetty mitään,niin neurologisesti kuin ruoansulatuksessa…

  • Eriyislapsen vanhempi sanoo:

    Vaikeaoireisen Adhd diagnosoidun nuoren äitinä en ymmärrä mitä tällä blogikirjoituksella haetaan takaa? Hoitamaton Adhd on vakava riski ja voi johtaa henkilön päihdeongelmiin, väkivaltarikollisuuteen ja lopulta syrjäytymiseen. Pahimmillaan se johtaa vankilaan.
    Hoidettu Adhd näkyy onnistumisina ja suotuisana aikuistumisena mihin ei ilman hoitoa ja tukea olisi todennäköisesti mahdollisuutta.

    Toivottavasti Huono Äiti ei suosittele jättää hoitamatta Adhd.ta?

    • Mutsi myös sanoo:

      Tällä kirjoittajalla on vaan jotenkin paha olo itsellään. Mutta jos ei itse tunne asiaa henkilökohtaisesti, niin kannattaisi pitää ihan vaan suu supussa ja kirjoittaa vaikka leijan lennätyksestä, tai jostain muusta kivasta, mitä hän puuhailee niiden helppojen hyvin kasvatettujen lastensa kanssa.

  • Lasten ADHD ei ole vanhempien vika sanoo:

    Suurin ongelma on kouluissa. Nykyään lapsia ei saa lyödä eikä muutenkaan kohdella kaltoin. Opettajille ei siis jää mitään kurinpitokeinoja. Eikö opettajilla siis ole muita tapoja kasvattaa lapsia, kuin pitämällä kovaa kuria? Kun kotona lapsia kasvatetaan hyvin, itse vastuunsa kantaviksi ja ajatteleviksi, niin kouluissa keskitytään siihen, että lasten pitää totella.

    Koulun säännöissä ei ole mitään järkeä ja niitä ei saa silti kyseenalaistaa. Erilaisia oppimistyylejä ei oteta huomioon ja lapsia yritetään lokeroida. Opettajat yrittävät päästä ns helpolla. Lapsilla on erilaisia temperamentteja ja haastavia temperamenttipiirteitä omaavista lapsista pyritään ensisijaisesti pääsemään eroon, koska on opettajille liian työlästä opettaa hankalia lapsia, halutaan päästä helpolla. Ainoastaan kiltisti paikallaan pysyviä arvostetaan. Onko tosiaan tärkein taito, mitä koulussa voi oppia, istua kiltisti paikoillaan?

    Haastavien lasten kohdalla opettajat keskittyvät niihin asioihin, jotka on pielessä. Mitä jos alettaisiin nähdä haastavien lastenkin kohdalla ne asiat, joissa he ovat hyviä?

    Nopeille oppijoille ainoana kannustimena tarjotaan lisää tehtäviä. Millä logiikalla se edes on kannustin? Kuinka moni opettaja tekisi töitä mielellään, jos palkaksi tulisi lisää töitä?

    Opettajat on suurin valittajaryhmä ja heidän luoma negatiivinen ilmapiiri tarttuu lapsiin.

    Kun koulussa on ongelmia, opettajat alkavat miettiä, miten kotioloja voitaisiin muuttaa, koska syy on pakko olla kotona. Kannattaisi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, miten sen oman luokan saa muutettua sellaiseksi, että siellä kaikkien on hyvä oppia. Opettajien pitäisi oppia kohtaamaan myös erilaisuutta.

    • Xsa sanoo:

      Erittäin hyv’ä kommentti, kiitos! Samansuuntaisia kokemuksia. Koulussa todella parantamisen varaa ja paljon. Itse asiassa sekä diagnoosien että diagnoosittomienkin kohdalla.

    • Piip sanoo:

      Tämä pureutuu asian ytimeen! Puit minun ajatukseni sanoiksi. Meidän pojan opettajalta tuli juuri viesti, että koulussa on mennyt levottomammin. Pitäisikö lisätä lääkitystä? Olin järkyttynyt.

  • Mustaa ja valkoista sanoo:

    Kirjoittaja ilmeisestikin yrittää olla etevä ja olevinaan kirjoittaa tekstiä joka herättäisi keskustelua. Hän kirjoittaa muka eri näkökulmia esiin nostavan kirjoituksen jossa suunta on kuitenkin valittu jo silloin kun sormet laskeutuivat näppäimistölle.

    Nousee mieleen, että kirjoittaja haluaa vahvistusta omalle kannalleen asiasta ja näinhän se näppärästi käy.

  • Joopa joo sanoo:

    Onko lapsen ADHD vanhempien vika.. etkö muuta keksinyt? Olen aikaisemmin mielelläni lukenut juttujasi, mutta tämä oli kyllä varsin provosoiva kirjoitus. Itse elän ylivilkkaan lapsen vanhempana ja voin sanoa että kaikki tämmöiset kirjoitukset ovat omiaan lisäämään ADHD lasten mollaamista, myös ne vanhemmat näille lapsille olemme koko ajan ihmisten silmätikkuina jo muutenkin kun lapsi haastaa milloin missäkin. Saman vapaus on onneksi olemassa ja lupa kirjoittaa tekstejä.