On yksinäistä hoitaa kaikki yksin ilman omien vanhempien apua
Huono Äiti sai avautumisen:
Erosin jokin aikaa sitten erittäin hankalasta persoonallisuushäiriöisestä miehestä. Ero oli suoraan helvetistä: Mies ei suostunut jakamaan omaisuutta, sopimaan lasten asioista ja koko tarina. Näiden asioiden vuoksi olemme käyneet pari kertaa oikeudessa. Hän on kunnostautunut olemalla lapsilleen ilkeä, haukkumalla minua ympäriinsä, levittämällä ammatillisen maineeni pilaavia juoruja, tekemällä minusta aiheettomia lastensuojeluilmoituksia, käyttäytymällä hyvin kontrolloivasti minua ja lapsia kohtaan jne. jne. Lista on melko loputon.
Eron aikaan vanhin lapsi oli teini, kaksi muuta vielä lapsia. Yksi heistä on erityisnuori. Taistelin vähitellen taloudellisen tilanteeni kuntoon, tein paljon töitä ja maksoin oikeuskuluista kertyneet velat. Yritin pitää lasten päät pinnalla; lohdutin, tuin, etsin ammattiapua. Autoin koulussa, hoidin sairaat, ostin vaatteet ja välineet. Sillä välin kun lasten isä on keskittynyt tekemään kiusaa, minä olen hoitanut kaikki lasten asiat henkisellä ja käytännön tasolla, taloudellisesti, ihan kaikin tavoin.
Aika harva ihminen ymmärtää miten yksinäiseltä ja kovalta tuntuu olla laivan ruorissa täysin yksin. Vastuu painaa raskaana, en voi väsyä, en voi sairastua, rahan on riitettävä. Seinät kotona lähestyvät toisiaan kun puolikin vuotta on lasten kanssa siellä ilman vapaailtaa. Nyt lapset ovat toki jo isoja ja voin tehdä paljon omiakin juttujani. Vain kuopus asuu enää kanssani. Terapiassa kävin pari vuotta, se oli iso tuki.
Vanhempani ovat aina olleet tukenani eri elämänvaiheissa. Lapsuuteni oli onnellinen ja huoleton. Kyllä vanhemmat edelleenkin ovat tukenani ja vaikkapa vievät lapsen harrastukseen pyytäessäni jos olen esim. töissä. Mutta positiivista palautetta en selviytymisestäni saa koskaan. Olen pari kertaa yrittänyt sanoa, että olen tosi väsynyt, jolloin olen saanut vastaukseksi että jää kuule sairaslomalle jos niin väsyttää. Ja voisin ajatella positiivisemmin. Olen yrittänyt kertoa että vastuu on aika kova kun on kaikessa yksin, silloin olen saanut kuulla että kyllä on moni paljon huonommassakin asemassa kuin minä. Miesystäväni kanssa olemme seurustelleet nyt muutaman vuoden, ja tänä aikana olemme kerran tehneet yhteisen ulkomaanmatkan. Sitäkin piti perustella, ovatko lapset minun tielläni kun reissuun aion lähteä? Itselleni en osta yleensä mitään, rahat menevät lasten asioihin. Äitini ei tunnu ymmärtävän että tilini ei ole pohjaton kaivo, tyhjältä tililtä ei voi tukea enempää omillaan asuvia lapsia vaikka kuinka haluaisi. Mikäs hätä sulla on kun et edes ole ihan pienituloinen!
En tiedä olenko kohtuuton kun odotan että joskus kuulisin vähän kehujakin siitä, että olen selviytynyt kuitenkin ihan hyvin todella kovasta elämänvaiheesta. Lapset katsovat eteenpäin ja pärjäävät hekin. Vai kannattaako jättää vanhojen ihmisten mutinat omaan arvoonsa, he eivät vain ymmärrä? Ehkä heiltä ei voi odottaa ymmärrystä elämälle jollaista heidän ei ole koskaan tarvinnut kokea?
Ihmettelevä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 29 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Saat olla ylpeä itsestäsi ja siitä, että kaiken tuon keskellä olet saanut asiat järjestymään. Olet ollut lapsille se äiti ja luotettava aikuinen, jonka he ansaitsevat. Toivottavasti lapset ovat tämän myös ymmärtäneet ja osanneet olla kiitollisia! Olet kuitenkin myös onnekas, kun saat arjessasi apua. Vanhempasi ovat vieneet lasta harrastuksiin ja hakeneet päiväkodista. Monelle vanhemmalle tämä ei ole elämän realiteetti, vaan asiat hoidetaan itse. Olethan siis muistanut itse olla kiitollinen? Ymmärrän, että arjen kuormitus ja kiittämättömyys itseä kohtaan hankaloittaa muiden hyvien tekojen näkyvyyttä. Välillä on lupa pysähtyä, hengähtää ja olla kiitollinen myös muiden puolesta. Sinun ei ole tarvetta uhrautua, vai onko?
En tarkoita pahalla, mutta tässä olet kuitenkin tavallasi oman polkusi valinnut, nyt se on vain kuljettava loppuun. Kolme eri ikäistä lasta saman miehen kanssa ei käy vahingosta ja tukiverkko on varmaan ollut tiedossa jo ennen eroa. Isovanhempien tehtävä ei ole kasvattaa lapsia ja sallia vanhemmille vapaa-aikaa ja irtiottoja. Parhaimmillaan lapset saavat isovanhemmista rakkaita ja luotettavia aikuisia elämäänsä, ehdoitta. Isovanhempien tehtävä ei ole tuurata vanhempia.
Ethän katkeroidu siitä, mitä on jäänyt saamatta.
Ehkä he ovat ihmisiä, joilta kiitosta ei tule, koska he eivät ole sellaisia ihmisiä, jotka tiedostaisivat myönteisen palautteen tärkeyden. Voisihan heille sanoa suoraan, että minulle merkkaisi paljon se, että jos kehuisitte välillä. Se joko toimii tai ei. Jos ei, niin silloin kannattaa antaa olla. Heidän suhteen. Ehkä sinun lähellä on joku toinen, jolla on kyky tuollaiseen pro-sosiaaliseen toimintaan.
Olen itse myös hyvin yksin äitinä, jonka ex käytti monta vuotta vainoamiseen, joten tunnistan nuo tunnetilat. Voi olla parempi asia itselle katsoa tuota asiaa niin, että kaikilta ihmisiltä ei saa kaikkea hyvää. Itsensä takia kannattaa nähdä asia niin, että on kiitollinen siitä myös mitä he eivät tehneet, eli he eivät sentään käyneet exäsi kanssa yhdessä sinua kiusaamaan.
Vanhoilla ihmisillä voi olla jo omia huolia, jotka syövät heidän henkisiä voimavarojaan, ja ihan asioiden hoksaamiskykyä.
Yritä nauttia heidän seurastaan sellaisina kuin he ovat. Se voi muuttaa dynamiikkaa välittömämmäksi ja vaikuttaa myös vanhempiisi positiivisesti.
Mutta .. tsemppiä elämääsi 🙂 hienosti olet oman valtameripurjehduksesi klaarannut 🙂
Olipas täällä kylmiä ja kovia kommentteja ihmisiltä,jotka eivät omaa ollenkaan empatiakykyä! Suomi on täynnä tunnekylmiä ihmisiä ,jotka on ohjelmoitu selviämään elämässä,mutta siihenpä se sitten jää,muuta ei heiltä voi odottaa,heidän energiansa menee omaan selviämiseen ja toisten alaspainamiseen, aivan surkeaa touhua!Artikkelin kirjoittajalle toivon hurjasti voimia,asioita joita ei ole saanut,joita on vanhemmiltaan odottanut,saa surra.Tärkeintä on olla itselleen se lempein ja rakastavin,työstää omaa elämäänsä ja käydä vaikeimmatkin asiat rohkeasti läpi.Elämä tuo kyllä ihmiset vierelle,jotka arvostavat ja rakastavat,sitten kun aika on.
Ymmärrän, että jokainen toivoo perheen sisällä tunneyhteyttä, sielun silmiä, jossa tunnistetaan myös henkinen ja fyysinen väsymys ja yksinäisyys. Minusta sitä voi toivoa myös aikuisena omilta vanhemmilta. Sitä kutsutaan myös perheen sisäiseksi kommunikaatioksi tai vaikka rakastamiseksi. Monia kertomiasi asioita en ole joutunut onneksi kokemaan, niiden sijaan muita, mutta tämänkaltainen suhtautuminen on ikävä kyllä tullut eteen. En osaa sanoa siihen oikein mitään muuta, kuin toivon sinulle jaksamista.
Poliitikot on sellaisia?
Poliitikot on sitä.
Ymmärrän hyvin mielipiteesi ja tunteesi. Olen myös kuullut tuttavilta joilla puoliso on ollut paljon pois kotoa töissä tai ollut muita velvollisuuksia. Ovat todenneet olevansa kuin yksinhuoltajia. Voin sanoa, että ei todellakaan ole kyse samasta asiasta. Yksinhuoltaja on usein todellakin yksinhuoltaja. Vastuussa ja tekemässä aina kaiken mitä perheessä aikuiset hoitaa.
Aivan naurettavaa syytellä vain miestä tilanteessa. Voihan vikaa olla miehessäkin, mutta jos on ollut yhdessä toisen kanssa pitkän aikaa, ainakin niin ymmärsin kirjoituksesta, olisiko syytä myös miettiä miten on itse toiminut? Miksi yleensä hankki useampia lapsia sellaisen kanssa jos on kerran persoonallisuushäiriöinen? Mikä on ollut oma osuus parisuhteen kariutumiseen? Melko usein naiset syyttelevät miehiä huomaamatta tai haluamatta myöntää omia vikojaan.