Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kun omat vanhemmat neuvovat jatkuvasti, missä menee raja? Kuinka paljon aikuisen ihmisen täytyy kuunnella jatkuvaa ”ohjailua ja hyvää tarkoittavia neuvoja”?

Olen jo yli 40-vuotias aikuinen nainen ja silti vanhempani puuttuvat kaikkeen mitä teen ja miten kasvatan lapsiani. Toinen sisaruksistani on minua hieman nuorempi, mutta hän saa kasvattaa lapsensa rauhassa eivätkä vanhemmat puutu hänen tekemisiinsä. Hän saa kehuja ja vertailua minuun. Jos lapseni ei mene nukkumaan ajoissa jonakin iltana tehdään ilkeitä huomioita kuten ”sisaruksellasi on homma hanskassa”.

Todellisuudessa kyllä hänkin antaa lasten joskus valvoa pidempään etenkin lomalla, mutta minua ja minun lapsia koskettaa yli tarkat säännöt. Meissä nähdään negatiivinen kun taas muissa se positiivinen.

Pienempi sisaruksistani tiuskii ja äyskii. Hänkin on jo yli kolmekymppinen ja kun toivoin aikuisempaa tapaa keskustella oli hänen vastauksensa, että hänelle saa huutaa niin paljon kuin haluaa. Hänestä se on hauskaa.

Perheessäni olen roolissa, jossa minun tulee kuunnella muiden ihmisten mielipiteitä, yleensä negatiivisia ja jotenkin lokeroivia. Milloin minussa on kiltteyden vikaa, milloin olen kanaäiti, milloin taas en ollut ruokkinut lastani juuri oikeaan kellon aikaan. Yksi sukulainen haukkui minua tyhmäksi ja naiiviksi. Äänessäni oli myös jotakin vikaa. Se oli liian ”tyttömäinen” mutta asia kuulemma korjautuisi kyllä iän myötä.

Omia rajojani en saa näille ihmisille näyttää. Siihen reagoidaan piilovihjailuilla miten ”pitäiskö sun muuttaa ulkomaille”. Nyt vanhempani yrittävät kontrolloida myös lasteni elämää ja pakottaa elämään heidän arvojensa mukaan. Olin kuulemma alunperin vahinkolapsi. Äitini on tämän asian myöntänyt. Itse taas rakastan lapsiani ja halusin heidät. Haluankin pitää heidät lähellä ja olla heille tuki ja turva. Olenkin hyvin alisteisessa asemassa ja jos en tee juuri niinkuin neuvotaan alkaa tuollainen piilovihjailu.

Miten toimisitte? Perhettä ei tunnu haittaavan välien meneminen. Suhtautuminen on, että joko heidän tavalla tai ei ollenkaan. Minun tulee taipua kuuntelijan rooliin, mutta sitten kun sanoisin sanottavani niin vastaus on ettei jaksa kuunnella. Vaikka aivan samalla tavalla itsekin kuuntelen muiden murheita ja mielipiteitä.

Mielipiteeni ovat vääriä, käsitän kaiken väärin enkä sitten kuulemma muista asioita oikein. Jos äitini on sanonut jotakin loukkaavaa hän kieltää sen, ettei ole sanonut mitään sellaista. Itse taas muistan jos sanon jotakin mikä voisi loukata muita ja sanon yleensä, että hyvä kun toit ilmi että tämä loukkaa sinua. En jaksa enää vastuuttomia ihmisiä. Tuskin kaikki on minun yhden ihmisen harteilla oltava.”

Nimim. Mustalammas

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

18 vastausta artikkeliin “”Olen yli nelikymppinen ja yhä perheen musta lammas””

  • Hannah64 sanoo:

    Olen pistänyt välit poikki näihin parempiin sisaruksiin. Olo on huomattavasti kevyempi. Aikoinaan äiti soitti minulle vain vahingossa: – Ai, Ei minun sinulle pitänyt soittaa. Ei niin, 3 vanhempaa sisarta oli ne luottohenkilöt. Ne jotka saivat kesäkuukaudet lomailla nurkissa, osa ihan ilmaiseksi… lisäksi tämä vanhempi kehtasi päin näköä arvostella lastani. Minua ei koskaan uskaltanut edessäpäin, luultavasti kuitenkin takanapäin. Ei ole ikävä, ei äitiä, ei sisaruksia.

  • JJK sanoo:

    Välit poikki.

    Itse en kuuntelisi tuollaista enään. Se on heidän oma vika jos teet tuon kyseisen päätöksen.
    Minä laittaisin välit poikki taiko rajoittaisin heihin yhteyttä hyvin paljon. Mutta jos sekään ei ole vaihtoehto, niin välit poikki.
    Sinun ja lasten on elettävä omaa elämää, eikä sinun vanhempien pillin mukaan.

  • Msa sanoo:

    Ymmärrän.
    Kuka olet, haluaisin tavata sinut.
    Ymmärrän sun kirjoituksen.

  • Leila sanoo:

    Mäkin sanoisin että ota etäisyyttä. Lapset ilman riiteleviä sukulaisia ovat onnellisempia.

  • -j- sanoo:

    Ei huonoa käytöstä tarvitse sietää edes sukulaisilta. Ota etäisyyttä ja opettele asettamaan rajat sille miten sinua saa kohdella. Se on toki riskinä että menee välit, mutta tämmöiset välitkö sinä haluat pitää? Annat mallia lapsillesi että sinua saa kohdella miten sattuu, tai he oppivat että tuollaista kuuluu sietää sitten kun se osuu heidän kohdalle. Anna mieluummin malli, että itseä pitää kunnioittaa sen verran ettei anna toisten kohdella huonosti. Rajojen asettaminen ja pitäminen on hiton vaikeaa jos sitä ei opi jo lapsena, mutta ei se onneksi myöhäistä ole aikuisenakaan.

  • Nimetön sanoo:

    Oman äitini arvosteleva asenne muuttui, kun kerran hänen taas arvostellessa ja vertaillessa minua muihin, kysyin aika tiukasti, että ”Sitäkö sinä toivot? Olet samaa arvostelua nyt toitottanut jo vuosikaudet, arvostellen ja milloin keneenkin verraten. Se on kyllä ihan sinun oma juttusi, ei minua.” Paikalla oli myös serkkuni (johon juuri silloin vertasi). Äitini parkaisi kovaan ääneen, taisi mennä viesti perille. Sain vedettyä rajan, ja hän todellakin lopetti minun arvostelemiseni, ainakin minun kuullen.

  • Kohti ääretöntä ja sen yli sanoo:

    Oma isäni on klassinen narsisti, jolle tyypillistä on tuo samanlainen käytös kuin äitilläsi. Meidän sisarusten kotikäynnit ovat sellaisia, meitä sisaruksia on neljä, jokainen vuorollaan kylässä käydessään kuuntelee toisistaan haukut ja mitätöinnit mutta suoraan ei kenellekkään vanhempamme sano näitä asioita. Onneksi osaamme sisarukset keskustella myös keskenämme.
    Itselleni kävi siinä mielessä tuuri, että rikoin välini vanhempiini ollessani vielä nuoriaikuinen ennen lapsia. Nyt kun on lapsia, en pelkää tehdä niinkuin itse näen parhaaksi kasvatuksen ja elämäni suhteen, koska vanhemmillani ei ole sitä henkistä ylivaltaa mitä vuosia sitten oli.
    Oli päätöksesi mikä tahansa, paras päätös on se, missä pääset henkisestä kuormasta. Välien poikki laitto ei tarkoita välttämättä sitä ettei lapsesi tunne isovanhempiaan mutta siihen kuinka usein isovanhempia jaksaa käydä katsomassa, siihen se voi vaikuttaa. ☺️

  • Myötäilyäkö? sanoo:

    Yrititkö vastaa myöntävästi?
    – Sun lapsesi käyttäytyy väärin!
    – Aivan, juuri niin kun opetin.
    – Tästä sun mielipiteesi on väärä!
    – No niin se onkin, ja aion kärsiä sen takia loppuelämäni.
    – Et osaa laittaa edes kahvia!
    – Eikös ole kauheaa, tarjoan teillekin aina vaan kamalaa litkua, ja te kuitenkin tulette sitä juomaan.

  • Tuttua minullekin sanoo:

    Minä miettisin etukäteen mitä sanoisin tai jos ei pysty suoraan sanomaan, kirjoittaisin kirjeen ja kävisin läpi ajatukseni tilanteesta. Jos tämänkin jälkeen tuo jatkuu, en olisi enää yhteydessä perheeseni. Vaikka se tuntuu pahalta, ei kaikkea tarvitse sietää. Se, että hän on sinun äitisi, ei pitäisi tarkoittaa että hän saa tehdä mitä haluaa ja kaikkien kuuluu häntä seurata. Sen jälkeen keskityt omaan elämääsi ja teet niin kuin haluat etkä välitä jos kuulet pahaa sinusta.

  • Haahuaja sanoo:

    No, jos omalta perheeltä saa jatkuvasti vain negatiivista palautetta, itse olisin varmaan mahdollisimman vähän tekemisissä, enkä altistaisi omia lapsia sellaiselle käytöksellä myöskään. Kuulostaa hyvin myrkylliseltä.

  • Tiuku sanoo:

    Kuulostaa käytökseltä mitä ei pitäisi joutua sietämään. Epätervettä.
    Mistähän tuo kumpuaa?
    Jotenkin kuulostaa että pitäisi saada rajat laitettua että mitä käytöstä siedät. Helppoa se ei tietysti ole. Mutta ei aikuisen ihmisen tarvitse tuollaista arvostelua sietää.

  • Nimetön sanoo:

    Niin miksi olet tekemisissä heidän kanssaan? Raja pitäisi ihan viimeistään mennä siinä, jos he myrkyttävät myös sinun lapsesi. Jos et itsestäsi välitä, niin välittäisitkö edes lapsistasi?

  • Mustalammas sanoo:

    Elin itse samanlaisessa tilanteessa. Äitini tehtaili meistä lastensuojeluilmoituksia, kun asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla. Hänen ”tuttunsa” kuulivat aina missä olen, mitä teen, milloin ja kenen kanssa. Hän tulisi tietämään kaiken aina jotain kautta, kuulemma. Tulin vainoharhaiseksi ihmisten suhteen, pienessä kaupungissa kun asuttiin. Oma ratkaisuni oli vaihtaa kaupunkia, työpaikkaa ja pitää välit ainoastaan lapseni ja mummon välillä. Nykyään kun lapsi jo isompi ja on itsenäisemmin yhteydessä isovanhempiin, tulee äidiltäni viestiä ”lapsi säälittää, ei ole kunnollisia aikuisia elämässä ja sinä et toimi oikein” yms. Tarvittaessa rajoitan mummon yhteydenpitoa lapseeni, jos tilanne uhkaa kasvaa vielä tuosta. Itse odotan pääsyä terapiaan, että voisin käsitellä lapsuuden traumat ja sieltä kehittyneen persoonallisuushäiriön. Muuten meillä menee hyvin.

  • jane sanoo:

    anna heijän puhua. sano, minä en olekkaan te, vaan minä ja sillä siisti. läkää ja tehkääniinku halluutte. minä teen just niinku ite haluan. ei tartte jaksaa tuommosta. hyvää kevättä sinulle.

  • Pikinokka sanoo:

    Ala elää! Käy töissä, harrasta, vietä aikaa lasten, puolison ja ystävien kanssa. Elä ja ole juuri niin kuin itse haluat. Mitä ihmettä sinä niiden sukulaisten kanssa nuohoat.

  • Musta lammas myös sanoo:

    Kuulostaa kuin minun kirjoitukseltani. Itse olen sisaruksista nuorin, mutta täysin samanlaisessa asemassa kuin kirjoittaja. Minun mielipiteelläni tai tunteillani ei ole kenellekään arvoa, mutta jos itse tahtomattani loukkaan,saan kyllä siitä tuta välittömästi.

    • Elli68 sanoo:

      Kuin minun ajatuksiani. Olen se vanhempi sisaruksista ja siitä asti, kun pienempi sisar syntyi, on minua väheksytty. On verrattu nuorempaan miten paljon paremmin nuoremman elämä on kuin minulla. Olen joutunut elämään kiltin tytön roolissa ja jos sanon jostain oman mielipiteeni, olenkin hankala tai minua ei edes kuunnella.
      Totesinkin pääsiäisen aikana, että ”teen sitä taikka tätä, aina se on väärin. Milloin oppisin etten välittäisi toisten sanoista… viimeksi eilen lähdin tilanteesta ja itkin yksikseni, sanat satuttaa ja murtaa itsetuntoa.