Joitain asioita ei vaan saa hoidettua, ja lopulta se voi olla ihan hyväkin juttu…mihin voi johtaa se, että lapsi hukkaa avaimen? Tämä äiti kertoo:

”Oikeesti vietän rappukäytävässä niin paljon aikaa, että naapurit on varmaan antaneet mulle lisänimen, joka ei välttämättä oo heijastus mistään positiivisesta.

Miksikö?

Palataan kevääseen vuonna 2015.

Nuorempi pojista teki lähtöä kouluun ja työnsi kotiavaimensa collegehousujen taskuun. Tottakai kerroin hänelle, että avain ei tule pysymään tallessa taskussa jossa ei ole vetoketjua. Mutta hän valisti minua tietämätöntä ja kertoi säilyttäneensä avainta useita kertoja  samaisessa taskussa ja tallessa on pysynyt!

Iltapäivällä sain töihin itkuisen puhelun ja suru-uutisen avaimen hukkumisesta. Hah,sanoinko mä jotain aamulla?!!

Avaimia etsittiin muutama päivä tuloksetta.Viikon päästä jo uskottiin todeksi avaimien menetys.

Päätettiin ensihätään pärjätä pojan kanssa yhteisellä avaimella jos vaikka kadonnut lammas vielä löytyisi.

Meni vuosi, meni toinen… Totuttiin elämään yhteisellä avaimella. Illalla tehtiin suunnitelma avaimen käytöstä päivän aikataulujen mukaan.

Yleensä annoin lapsen ottaa avaimen jos vaikka sattuu pääsemään normaalia aikaisemmin koulusta. Jos itse pääsin töistä aikasemmin niin tein leirin rappukäytävään. Kuuntelin musiikkia, pelasin Candy Crushia, jos olin käynyt työmatkalla kaupassa saatoin repäistä nakkipaketin auki ja nauttia välipalan. Naapureita tuli ja meni, huikkasin nopean tervehdyksen ja jatkoin nakin syöntiä.

Tänään taas rappukäytävässä istuessa mietin pitäisikö teettää oikeasti se avain. Vein vanhemman pojan töihin klo 6.00 ja vaatetuksena mulla oli yöpuku toppavaatteiden alla. Kotipihalla se ajatus syöksyi mun tajuntaan: AVAIN  kotona ja kotona olevalla lapsella on puhelin äänettömällä, sekä tietysti unenlahjat joita ei ovikello häiritse. Ei muutakuin kaupungin toiselle puolelle vanhempien luo, jotta ei tarvitse järjestää pukeudu pyjamaan -päivää työpaikalla! Kyllä tässä vaiheessa jo parit perkeleetkin pääsi suusta!

Eniten ihmettelen kaiken tämän avainhässäkän keskellä luottamusta,jota nautin lähipiirissäni. Vaikka en omaa kotiavainta omistakaan, niin avainnipustani löytyy vara-avain vanhempien, veljeni ja ystäväni luo. He jostain syystä vieläkin luottavat minuun näissä asioissa…

Kyllä sitä avainta on yritetty teettääkin. Isäni kiersi kaupungin kaikki lukkoliikkeet läpi,mutta oikeaa konetta avaimen tekemiseen ei löytynyt. Nyt on ehkä tiedossa yksi liike jossa tekeminen onnistuisi. Mietin vaan kuinka helpoksi kaikki sitten menee jos saan oman avaimen?

Väheneekö minulla ja lapsilla keskustelut, kun aikatauluja ei tarvitse enää sovitella ja kaikki tulevat ja menevät omalla avaimellaan?

Mille asioille nauramme ystävien kanssa, jos minulla ei ole kertoa uusimpia juttuja rappukäytäväelämästäni?

Olisiko kuitenkin parempi odottaa että luonto hoitaa tehtävänsä ja vanhempi lapsista muuttaa omilleen ja minä perin hänen avaimen?”

Nimimerkki: Tätä asiaa ei passaa kiireellä pilata

— Huono Äiti

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Äidin vuodet rappukäytävässä”

  • SAavio sanoo:

    Ihan mahtavaa!
    Meillä sama tilanne ja jotenkin palaveri siitä kuka tarvii eniten avainta neljästä henkilöstä, joista kaksi teinipoikaa ja yksi tyttö, on aina yhtä mieletön! Itse olen ollut vain hieman omivaa sorttia, että en omaa avaintani anna vaan kaksi avainta pääsääntöisesti jaetaan kolmen lapsen kesken. Tämä on tällaista keski-ikäisen ”living on the edge” elämää, kun koskaan ei tiedä kuka roikkuu oven pielessä vai jäätkö kenties itse rappuun hengailemaan 🙂