Kuka ymmärtäisi äitiä?

Kuinka karvas pettymys, minulla ei olekaan tukipiiriä, joka auttaisi lapsen kanssa. Pian vuoden ikäinen poikani on vilkas ja utelias, hän on minulle rakkain. Kuitenkin vaikka rakkauden määrä täyttää minut päästä varpaisiin, niin joskus vaan haluan pois hänen luoltaan. Koska KAIKKEA voi olla liikaa. Joskus haluan hengähtää. Mutta miten?

Mieheni ei ole tottunut isän rooliin vielä täysin. Jos minä haluaisin lähteä johonkin, minun tulee kysyä häneltä onnistuuko se. Jos hän haluaa lähteä, niin hän vain ilmoittaa. Kun kerron huoleni neuvolassa, niin he kysyvät olisiko minulla lähipiirissä auttavaa kättä. Kun kerron ”ystävilleni”, läheisilleni avuntarpeesta he kyselevät voisiko neuvolasta järjestää jonkinlaista apua. Eli tämä ”tukipiiri” vaan heittelee palloa toisilleen.

Vanhempani asuvat sen verran kaukana, että eivät voi olla arjessa mukana vaan heidän luokse pitää matkustaa pitkä matka. Isäni on sairas eikä hän pysty auttamaan lapsen kanssa silloinkaan kun olemme käymässä heillä. Äitini on ihana ja hän touhuilee pojan kanssa kun me tullaan käymään, mutta hän ei ymmärrä väsymystäni. Hänen mukaansa ”kyllä omat lapset jaksaa hoitaa ensimmäiset vuodet”. Tämän lauseen hän sanoi, kun kerroin halustani laittaa lapseni päiväkotiin yhdeksi päiväksi viikossa täytettyään vuoden (ennen koronaa, nyt en enää uskaltaisi), koska halusin omaa aikaa ja välillä nukkuakin.

Kuva Vladislav Muslakov.

Minulla on ystäviä joiden Äitien luokse he ovat jättäneet vauvansa jo aikaisin pariksikin yöksi, mutta minun äitini ei halua vielä ottaa lastani niin pitkäksi aikaa, ei vielä näin pienenä (11.5kk). Olen pyytänyt, että ottaisi hänet yhdeksi yöksi kun halusin nähdä vanhaa ystävääni, hän vähän epäröi, saa nähdä miten käy. Minä ja äitini olemme olleet aina läheisiä ja hän on aina ymmärtänyt minua. Minulla on ollut rankka lapsuus ja teiniaika, mutta nyt kun olen kohdannut elämäni isoimmat haasteet, äitiyden tuoman identiteettikriisin, lähes loppuunpalamisen, voimakkaan masennuksen, suuret ongelmat avioliitossa ja kamalan univajeen, hän ei ymmärrä minua, ja jos hän ei ymmärrä niin kuka sitten?

Kukaan ystävistäni ei ole vielä hoitanut vauvaani, ei ole tarjonnut apua, vaikka kuinka olen kertonut että tarvisin. Jos itse ei tajua tarjota, kun toinen on ihan loppu ja siitä kertoo niin en todellakaan viitsi enää kysyä. Ei omaa lasta halua jättää sellaiselle kenestä huomaa, että ei ole kiinnostunut. Siskoni ja hänen aikuinen tyttönsä asuu naapurissa, mutta hekään eivät ole apua tarjonneet lapseenkin liittyen.

Kuva Jenna Norman.

Olen aivan yksin enkä tiedä enää mitä tehdä. Kaikki ystävyyssuhteeni ovat yksipuolisia. Soittelen heille ja laitan viestiä, olen aina tukena ja koitan järjestää asioita heidän hyväkseen. Mutta kukaan ei muista minua. Joskus joku saattaa lähettää tekstarin kysyäkseen mitä kuuluu, mutta ei sen enempää ala keskustelemaan, jos jotenkin avaudun. Ystäväni eivät ymmärrä että heidän näkemisensä olisi henkireikä minulle, joka olen kotona lähes ympäri vuorokauden heräten 5.30-6 Ja vahtien lastani seitsemään asti kunnes hän menee nukkumaan.

Välillä tajuan että kävin viimeksi suihkussa 3 päivää sitten, enkä ole vaihtanut vaatteita kahteen vuorokauteen. Ystäväni joilla ei ole lapsia menevät ja tulevat niinkuin heille sopii, he eivät tajua kuinka paljon järjestelyjä joudun tekemään nähdäkseni heitä vain pari tuntia. Joudun keskustelemaan mieheni kanssa sopiiko hänelle, että lähden. Sitten laitan lapselleni kaikki valmiiksi, että mieheni, joka ei vieläkään ymmärrä lapsemme rytmiä, osaa hoitaa tarvittavat asiat kun olen poissa.Valmistautuessani lähtöön 99% kerroista joudun hoitamaan lastani samaan aikaan, joka tarkoittaa sitä että meikkaamiseen ja pukemiseen sun muihin menee vähintään kolminkertainen aika. Silti minä olen aina ajoissa ja ystäväni usein myöhässä.

Miksi minä olen se ystävä joka on valmis hoitamaan toisen vastasyntynyttä koliikki vauvaa omani kanssa, koska säälin ystävääni ja haluan hänen lepäävän? Miksi kukaan ei auta minua?

Nimim. Väsynyt Äiti

Artikkelikuva Bethany Beck.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

35 vastausta artikkeliin “Olen aivan yksin lapseni kanssa”

  • Mumma sanoo:

    Ota loppa tili. Rupee kohtelemaan ystäviäsi niinkun he kohtelee sua.

  • Nimetön sanoo:

    Eihän herranjumala tuollasta pidä sietää! Se isukki on samanlainen vanhempi kui äitykkäkin,ja kun kerta hää voi häippästä tyyliin läpsystä nii ei muuta ku tet ite samoin niin avot siinä vaiheessa jos on normi älyllä jne ominaisuuksilla paiskattu mies saattaa muuttua käytös jne ja jos ei muutu nii sit etit oman kämpän. Tuohan kuulostaa ihan kun oisit totaaliyhäri(ite oon ja onnekas sellanen =mielettömän hyvät tukiverkot)nyt jo teini toi lapsonen,mut taaperosta lähtien oma isäni eli ukki tuli vaan ja otti/jäi tytön kaa ja passitti mut joko nukkuu tai kylille/omiin menoihin kun eihän tuota enää jaksanu kuunnella kun olin joko a:järettömän tööt,poikki jnejne tai b:narisevaa ovenkarmia kuulostava vali,vali tyyppi🤣🤣 mutta sulla on siis ukko jolla ei nyt syystä tai toisesta kaikki kellot kilise,annat tilaisuuden taikka kaks ja jollei tilanne parannu sit lusikat jakoon koska valitettavasti toista ei voi muuttaa vaikka miten haluais.

  • Kaksinhuoltaja sanoo:

    Siis neuvolassa kysyivät, että onko tukiverkkoa. Ja sanoit, että on mulla mies, mutta häneltä pitää erikseen kysyä, että hoitaako, ja sisko naapurissa, mutta häneltä en ole vielä kysynyt ollenkaan, kun ei ole itse tarjonnut apua? Tämmöisessä tilanteessa neuvolan tätinä ehkä itsekin neuvoisin kysymään nyt ensin siltä omalta mieheltä ja siskolta, ennenkuin alkaisin järjestää sosiaalipalveluja. Jos sitten pyydettäessäkään apua ei saa kummaltakaan, niin sanot seuraavalla neuvolakäynnillä, että olen kysynyt eikä kukaan suostu hoitamaan. Tiedän, että esim. yksinhuoltajien on ainakin mahdollista saada jonkinlaista hoitoapua. Miltähän sekin sitten tuntuisi, jos lähtisit vaikka ulos kävelylle ja siksi aikaa tulisi kunnan työntekijä vahtimaan vauvaa miehesi maatessa sohvalla. Voi olla, että mies muuttaisi mielensä aika nopeasti ja päättäisi sittenkin alkaa hoitaa vauvaa, jos joutuisi viettämään aikaa kotona vaimonsa sijasta sosiaaliohjaajan kanssa.
    Voi myös olla, että ihmiset eivät uskalla ottaa lasta hoitoon, jos tietävät että olet kovin tarkka esim aikatauluista ja muusta vastaavasta, eivätkä ole sitten varmoja osaavatko oikein hoitaa. Mutta voi myös olla, että tämä ei liity mitenkään asiaa. Varmaan selviää kysymällä asianomaisilta itseltään.

  • Maikku sanoo:

    Neuvolasta tai sosiaalipalveluista kotiapua (on tosi toimiva ja saa ymmärtävän aikuisen tueksi).

    Lisäksi laittaisin kovan kovaa vastaan miehesi kanssa. Kyllä se on niin, että isä on lapsen toimen tasavertainen vanhempi, jonka tulee osallistua yhtä paljon lapsensa hoitoon kuin äidin. Perheterapiaa (ota puheeksi neuvolassa!) ja selkeästi sanot, että mikäli miehesi haluaa olla isä lapselleen jatkossakin, on aika ottaa vastuuta.

    Ei ihme, että väsyt. Olet upeasti jaksanut tähän asti, mutta nyt alat vaatia myös mieheltäsi. Ei äitiyden kuulu olla uhrauksia ja kaikesta omasta luopumista!

    Mitä tulee ystäviin, niin ikävä kyllä ihmisten on usein hyvinkin vaikea asettua toisen asemaan. Neuvoisin luopumaan ystävistä, mutta tiedän ja ymmärrän, ettei uusia ystäviä noin vain saa. Hankala tilanne.

  • K sanoo:

    Hei, kurja kuulla että tilanteesi on raskas, mutta tosi hienoa että kerroit tilanteestasi! Et ole yksin ajatustesi ja tuntemustesi kanssa.

    Useilla paikkakunnilla neuvolasta tosiaan laitetaan tukea ja apua vireille/ ohjataan palveluiden piiriin (esim lapsiperheiden kotipalvelu tms) .Mutta kun sinun tapauksessa ei näin ole käynyt, niin ohjaisin olemaan yhteydessä esim kuntasi sosiaalihuoltoon, josta voisit saada tukea, esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua (lisää tietoa lapsiperheiden kotipalvelusta: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/sosiaalipalvelut/kotipalvelu).
    Yksi vaihtoehto voisi olla myös perheneuvonta, jossa miehesi kanssa voisitte miettiä yhdessä ammattilaisen kanssa miten lapsen hoito sujuisi niin, että sinä et uuvu.

    Neuvolan tulisi kyllä opastaa mistä saat kunnassasi tukea tilanteeseen, mielestäni voit heiltä vaatia että kertovat tukipalveluista joita on saatavilla ja ohjaavat eteenpäin kuntasi palveluissa.

    Paljon tsemppiä tilanteeseesi!

  • Mummo jolla huono omatunto kun niin kaukana. sanoo:

    Toivon voimia sinulle. Pienen kanssa ei pääse helpolla. Voisitko nukkua pikku päikkäreitä pikkuisen kanssa. Jo 15 min unet helpottaa. Ja turvaudu valmisruokiin.
    Niin ne silloiset ystävät häipyi kun lapsi syntyi. Silloinkin.
    Auttaisiko keskustelu miehen kanssa. Mitä hän voisi tehdä pienen kanssa. Joku oma leikki. Missä isä voisi olla tärkeä. Jospa hän oppisi nauttimaan isyydestään ja tukemaan siten sinua.
    Toivon todella sinulle iloisempia päiviä ja hetkiä.

  • Anna Mari sanoo:

    Ensimmäisiä ajatuksia herätti se, että ilmeisesti et ole PYYTÄNYT apua ystäviltä. Odotat, että he tarjoituvat ensin? Toiseksi se, että jos lapsella on ISÄ joka asuu saman katon alla, pitää sopia pelisäännöistä eikä vain suostua tekemään kaikki itse. Jos mies ei ymmärrä eikä suostu osallistumaan, on tietenkin vaihtoehtona eri osoitteet, jolloin saat vähintään joka toisen viikonlopun vapaaksi…

    Nyt ensiksi kalenterit käteen ja sopimaan vuoroista miehen kanssa, oikeasti!

  • Eronnut Isä sanoo:

    Lapsen hoito, on myös isän etuoikeus. Anna hänelle siihen mahdollisuus, äläkä hanki marttyyrin viittaa.

  • Biparkaggu sanoo:

    -Voi miten surullista! Tulisin avuksi ihan mielelläni. Nuoruudestani asti olen pienten kanssa oleillut paljon, monen kummikin. Olen iloiten hoidellut muutaman vuoden kahta lapsenlastani tarvittaessa vaikka asemani on vaikea, vanhemmat eivät ole yhdessä. Molemmilla tunteet kiehahtelivat ja oli vaikea sopia asiat joten mentiin virallista kautta. Pysyin neutraalina ainakin lasten edessä ja yritin olla asiallinen molempiin suuntiin. Siinähän tuli lepopäiviä kun mummo saattoi auttaa. Rakastan näitä lapsia ja meillä on ilo olla yhdessä. Olen aina pitänyt lapsista jo työssäni vaikka omani kanssa olin elämäntilanteesta, levon puutteesta ja työstressistä äärirajoilla aikoinaan. Vanhempani kyllä pystyivät auttamaan. Sitäpä olen yrittänyt myöhemmin vastaavasti korvata nyt jo edesmenneille. Ja ymmärrän tämän äidin tilannetta, minäkään en lapseni isältä apua saanut.
    Mutta – nyt tuli lastenhuoltaja-osapuolelta niin iso likasanko niskaan ettei oikein voi ottaa vastaan ja ilmeisesti suhteet katkotaan väkisin. Ei mitään ymmärrystä siitä miten asia lapsiin vaikuttaa. Ei ole helppoa.