Kuka ymmärtäisi äitiä?

Kuinka karvas pettymys, minulla ei olekaan tukipiiriä, joka auttaisi lapsen kanssa. Pian vuoden ikäinen poikani on vilkas ja utelias, hän on minulle rakkain. Kuitenkin vaikka rakkauden määrä täyttää minut päästä varpaisiin, niin joskus vaan haluan pois hänen luoltaan. Koska KAIKKEA voi olla liikaa. Joskus haluan hengähtää. Mutta miten?

Mieheni ei ole tottunut isän rooliin vielä täysin. Jos minä haluaisin lähteä johonkin, minun tulee kysyä häneltä onnistuuko se. Jos hän haluaa lähteä, niin hän vain ilmoittaa. Kun kerron huoleni neuvolassa, niin he kysyvät olisiko minulla lähipiirissä auttavaa kättä. Kun kerron ”ystävilleni”, läheisilleni avuntarpeesta he kyselevät voisiko neuvolasta järjestää jonkinlaista apua. Eli tämä ”tukipiiri” vaan heittelee palloa toisilleen.

Vanhempani asuvat sen verran kaukana, että eivät voi olla arjessa mukana vaan heidän luokse pitää matkustaa pitkä matka. Isäni on sairas eikä hän pysty auttamaan lapsen kanssa silloinkaan kun olemme käymässä heillä. Äitini on ihana ja hän touhuilee pojan kanssa kun me tullaan käymään, mutta hän ei ymmärrä väsymystäni. Hänen mukaansa ”kyllä omat lapset jaksaa hoitaa ensimmäiset vuodet”. Tämän lauseen hän sanoi, kun kerroin halustani laittaa lapseni päiväkotiin yhdeksi päiväksi viikossa täytettyään vuoden (ennen koronaa, nyt en enää uskaltaisi), koska halusin omaa aikaa ja välillä nukkuakin.

Kuva Vladislav Muslakov.

Minulla on ystäviä joiden Äitien luokse he ovat jättäneet vauvansa jo aikaisin pariksikin yöksi, mutta minun äitini ei halua vielä ottaa lastani niin pitkäksi aikaa, ei vielä näin pienenä (11.5kk). Olen pyytänyt, että ottaisi hänet yhdeksi yöksi kun halusin nähdä vanhaa ystävääni, hän vähän epäröi, saa nähdä miten käy. Minä ja äitini olemme olleet aina läheisiä ja hän on aina ymmärtänyt minua. Minulla on ollut rankka lapsuus ja teiniaika, mutta nyt kun olen kohdannut elämäni isoimmat haasteet, äitiyden tuoman identiteettikriisin, lähes loppuunpalamisen, voimakkaan masennuksen, suuret ongelmat avioliitossa ja kamalan univajeen, hän ei ymmärrä minua, ja jos hän ei ymmärrä niin kuka sitten?

Kukaan ystävistäni ei ole vielä hoitanut vauvaani, ei ole tarjonnut apua, vaikka kuinka olen kertonut että tarvisin. Jos itse ei tajua tarjota, kun toinen on ihan loppu ja siitä kertoo niin en todellakaan viitsi enää kysyä. Ei omaa lasta halua jättää sellaiselle kenestä huomaa, että ei ole kiinnostunut. Siskoni ja hänen aikuinen tyttönsä asuu naapurissa, mutta hekään eivät ole apua tarjonneet lapseenkin liittyen.

Kuva Jenna Norman.

Olen aivan yksin enkä tiedä enää mitä tehdä. Kaikki ystävyyssuhteeni ovat yksipuolisia. Soittelen heille ja laitan viestiä, olen aina tukena ja koitan järjestää asioita heidän hyväkseen. Mutta kukaan ei muista minua. Joskus joku saattaa lähettää tekstarin kysyäkseen mitä kuuluu, mutta ei sen enempää ala keskustelemaan, jos jotenkin avaudun. Ystäväni eivät ymmärrä että heidän näkemisensä olisi henkireikä minulle, joka olen kotona lähes ympäri vuorokauden heräten 5.30-6 Ja vahtien lastani seitsemään asti kunnes hän menee nukkumaan.

Välillä tajuan että kävin viimeksi suihkussa 3 päivää sitten, enkä ole vaihtanut vaatteita kahteen vuorokauteen. Ystäväni joilla ei ole lapsia menevät ja tulevat niinkuin heille sopii, he eivät tajua kuinka paljon järjestelyjä joudun tekemään nähdäkseni heitä vain pari tuntia. Joudun keskustelemaan mieheni kanssa sopiiko hänelle, että lähden. Sitten laitan lapselleni kaikki valmiiksi, että mieheni, joka ei vieläkään ymmärrä lapsemme rytmiä, osaa hoitaa tarvittavat asiat kun olen poissa.Valmistautuessani lähtöön 99% kerroista joudun hoitamaan lastani samaan aikaan, joka tarkoittaa sitä että meikkaamiseen ja pukemiseen sun muihin menee vähintään kolminkertainen aika. Silti minä olen aina ajoissa ja ystäväni usein myöhässä.

Miksi minä olen se ystävä joka on valmis hoitamaan toisen vastasyntynyttä koliikki vauvaa omani kanssa, koska säälin ystävääni ja haluan hänen lepäävän? Miksi kukaan ei auta minua?

Nimim. Väsynyt Äiti

Artikkelikuva Bethany Beck.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

48 vastausta artikkeliin “Olen aivan yksin lapseni kanssa”

  • Äiti sanoo:

    Kyllähän se on niin että äidit ne on aina lapset hoitanu ja isät käyny töissä tai sitten missä lie. Itse hankin lapsia vasta sitten kun olin varma että olen valmis olemaan lasten kanssa kotona ja keskittymään vain heihin ja hyvin on kolmen kanssa mennyt. Lapset on niin vähän aikaa pieniä, omaa aikaa alkaa olla jo ihan liiaksi kun yhtäkkiä kaikki onkin jo koululaisia.

  • Gubu sanoo:

    Miksi?

    Siksi, että olet lyönyt hynttyyt yhteen, ja hankkinut lapsen aivan vääränlaisen miehen kanssa. Se on todellakin sinun päätöksesi, ja päätös on ollut aivan vapaasti tehtävissä. A) Ei tarvitse hankkia lasta B) Ei tarvitse hankkia lasta hommaan sopimattoman miehen kanssa.

  • Lastenhoitaja sanoo:

    Onpa kurjaa että äitisi ei ymmärrä sinua nyt kun eniten tarvitsisit. Vaikka hän kuinka loistoäiti muuten olisi, nii sinun lapsen asioissa kuuntele itseäsi. Todellakin voit laittaa lapsen päiväkotiin hoitoon vaikka kahdestikin viikossa!! Peräkkäisinä päivinä esimerkiksi. Se voisi tukea sun jaksamista. Lisäksi siellä on ammattilaiset hoitamassa, lapsi saa seuraa muista lapsista ja uskon että tämä hyödyttäisi teitä molempia. Mutta ensisijaisesti nyt tärkeintä olisi sinun hyvinvointi. Se on myös lapselle palvelus. Kuuntele alan ammattilaista. Äläkä yhtään koe syyllisyyttä. Hienosti olet jaksanut tähän asti. Mutta kyllä ihan jokaikinen ihminen tarvitsee välillä lepoa ja omaa aikaa, jotta jaksaa taas pitää huolta muista. Tsemppiä ja voimia! Ja otathan kaiken avun vastaan mitä saat. Ja lopeta se äitisi kuunteleminen näissä asioissa. Ei selkeästi ymmärrä sua joten sellaiset ymnärtämättönät kommentit vain vievät enemmän voimavaroja kuin antavat.

  • Ei näin! sanoo:

    Nyt se on kuule semmoinen juttu että lapsen törkkäät ukolle ja sillä sipuli.

    Isä ei voi olla tuollainen vätys. Lapsi on jo noin iso eli silloin ruoka tulee vaikka purkista ja pullosta ja isä saa hoitaa.

    Minä sanoisin suoraan että hoida tai painu muualle. Mitä sellaisella miehellä tekee? Vastuu lapsesta on kummallakin. Tällä tahdilla lapsi maksaa ison laskun koska voit noin huonosti. Vaadi miestä olemaan isä. Se ei saa olla vaihtoehto. Uhkaa vaikka erolla.

    Olen itse tehnyt hirveän ison työn 2 lapsen kanssa kun exä sairastui masennukseen vuosiksi. Ota mun neuvo se kumpuaa kokemuksesta. Älä jatka samaa!

    Kunta tarjoaa tukea hae sieltä ja ilmennä oikea tilanne ja hätä. Ei noin kuulu kenenkään elää.

  • Kirsikka sanoo:

    Lapsi on 1-vuotias eikä mies ole tottunut isyyteen? 😮 Tuo ainakin soittaa hälytyskelloja. Ei taida koskaan tottuakaan? Miksi katselet tuollaista miestä? Hän ei todennäköisesti muutu koskaan, onhan kaikki hänellä hyvin.
    Hanki vaan päiväkotipaikka, jos ei oikeasti ole ketään. Harkitse myös parisuhdeterapiaa / yksilöterapiaa.
    Ei miehen tehtävä ole isyyden jälkeen jatkaa sinkkuelämää. Ja on mennyt jo vuosi. Ota ero jos ei käytös muutu.
    Toisekseen, siedät myös ystäviltäsi huonoa kohtelua, tai annat liikaa ja he tuntuvat käyttävän vain sinua hyväkseen. Liika kiltteys?
    Lapsi myös kasvaessaan tulee huomaamaan, ettei ”isää” (tuollaista en kutsuisi isäksi joka ei osallistu) kiinnosta pätkääkään. Siinä hänelle hyvä parisuhteen malli?

  • Löydät aina tekosyyn päivähoidon aloittamiseen, jos niin haluat. sanoo:

    Voin kertoa omasta näkökulmastani, että esikoisen kohdalla koin samoin mutta sillä erotuksella, että lapsi laitettiin 1,1v. päivähoitoon, kun menin töihin. Tämän myötä oma taakka ja jaksaminen helpottui. Työnteko voi olla raskata mutta saa aikaa omille ajatuksille ja tehdä muutakin.. Nyt koronaan on jo rokotteet aikuisille, joten ei ole enää syytä jättää tätä oljenkortta käyttämättä. Tuon ikäinen tarvii ikäisten seuraa ja ammattilaiset hoitaa ja ruokkii.

    Itsensä voi uuvuttaa aina tekosyillä tekemättä asiat omalla tavalla vaikeimman kautta mutta sillä on iso hinta, mielenterveys.

    Meillä isovanhemmat asuu lähellä mutta ei he ota hoitoon, kuin pakolliset menot. Muulloin kysyvät onko pakko…

    Mies menee meilläkin paljon omia menoja mutta nyt ne on vähentyneet, kun ollaan tapeltu asiasta satoja tunteja ja oon joutunut oleen tosi kusipää, että oon omasta jaksamisesta yrittänyt pitää kiinni edes jotenkin.

    Ollaan merkitty kalenteriin omat pakolliset menot ja kuka ehtii varata kalenterista päivän niin se saa sitten lapsivapaata.

    En lähtis koskaan ottaan lasta mukaan joka paikkaan, kun kohta ei sitten ole enää kavereita, kun ei niillä kiinnosta lapsenhoito ja ymmärrän sen. Lapsi on oma valintani eikä muiden kuin äidin, isän ja niiden joiden sen hoidosta erikseen maksetaan tarvi ottaa siitä vastuuta.

  • Nykyään onnellinen sanoo:

    Hienoa, että olet saanut kirjoitettua tänne! Jo pelkästään se, että kirjoittaa ja jäsentelee ajatuksiaan, saa yleensä itsekin tiedostettua, että mitä haluaa.

    -Ystävien kanssa tekisin niin, että kysyisin suoraan. Minua edelleen hävettää, että ystäväni lasten ollessa pieniä ja hänen kertoessaan ”päivät on ihan yhtä helvettiä, mä voisin antaa tämän vaikka tuntemattomalle kaupassa ja sanoa että tuo kahden tunnin päästä!” Niin silti, silti mä en ymmärtänyt. Luulin, että se oli vitsiä. Minä lapseton ystävä rakastin lapsia niiiiiiin paljon, etten oikeasti ymmärtänyt tuollaista olotilaa. Olin kateellinen, että hän sai olla lapsensa kanssa. Todella noloa. Vasta kun minusta tuli äiti, niin ymmärsin että ei se ollutkaan vitsiä. Kysy siis suoraan.

    – Minulla on täysin sama juttu mun miehen kanssa. Mies meni ja tuli. Eikä hänkään oikein ymmärtänyt miten paljon halusin vaikka vain kauppaan ’mutta voinhan mä käydä töiden jälkeen, turhaan sä sinne lähdet’. Vaikka huusin, vaikka itkin ja vaikka kerroin heittäväni lapsemme ikkunasta, niin mieheni ei hoksannut. Kyllä hän siis hyvä isä oli silloinkin, mutta esimerkiksi kaiken mun väsyitkun jälkeen mies saattoi sanoa että ”hei me mennään leikkipuistoon. Saat hetken rauhaa.” Mä kiitollisena valuin sohvalle, miettien samalla montako minuuttia saan. Jo 10min kuluttua kaksikko saattoi tulla ovesta sisään ”mulla iski pissahätä/siellä alkoikin tihuttaa/lapsen tuli sua ikävä niin tultiinkin sisälle.” Ja yhtäkkiä saatoin huomata, että mies katsoikin sitä mun valitsemaa ohjelmaa ja minä leikin lapsen kanssa.

    -En muista yhtään mistä sain apua, mutta sain apua. Ensin 10x perhetyöntekijä kävi nappaamassa poikani leikkipuistoon tunniksi ja osa kerroista juteltiin mun olotilasta. Sain myös palvelusetelin MLL:n lastenhoitajaan.

    -Mutta vasta erotessani miehestä niin hänestä kasvoi isä. Vastuullinen, lapsen kanssa leikkivä isä, joka vasta sitten hoksasi mitä tarkoitin kun sanoin väsyväni poikaani aina välillä. Nyt minä saan välillä lapsettomia viikonloppuja jolloin voin nähdä kavereita ilman kauheaa säätämistä. Nyt mä voin joskus nukkua pitkään.

  • Tsemppiä sanoo:

    Mannerheimin lastensuojelu tarjoaa jotain lastenhoitopalveluja. Jos väsyttää niin huolehdi , että nukut kun lapsi nukkuu ja/tai sano miehellesi, että hoitaa lasta sen aikaa kun nukut. Käännä lapsesi rytmiä vähän myöhäisemmäksi ettei sinun tarvitse herätä niin aikaisin kun silloin olet todennäköisesti yksinäisempi. Sekin voi olla syy ettei kukaan halua lastasi hoitoon kun pitää herätä ennen kukkoa ja jis edrllisenä päivänä haluaa jotain tehdä niin jää lyhyeksi päivä kun lapsesi menee niin aikaisin nukkumaan.

  • Mumma sanoo:

    Ota loppa tili. Rupee kohtelemaan ystäviäsi niinkun he kohtelee sua.

  • Nimetön sanoo:

    Eihän herranjumala tuollasta pidä sietää! Se isukki on samanlainen vanhempi kui äitykkäkin,ja kun kerta hää voi häippästä tyyliin läpsystä nii ei muuta ku tet ite samoin niin avot siinä vaiheessa jos on normi älyllä jne ominaisuuksilla paiskattu mies saattaa muuttua käytös jne ja jos ei muutu nii sit etit oman kämpän. Tuohan kuulostaa ihan kun oisit totaaliyhäri(ite oon ja onnekas sellanen =mielettömän hyvät tukiverkot)nyt jo teini toi lapsonen,mut taaperosta lähtien oma isäni eli ukki tuli vaan ja otti/jäi tytön kaa ja passitti mut joko nukkuu tai kylille/omiin menoihin kun eihän tuota enää jaksanu kuunnella kun olin joko a:järettömän tööt,poikki jnejne tai b:narisevaa ovenkarmia kuulostava vali,vali tyyppi🤣🤣 mutta sulla on siis ukko jolla ei nyt syystä tai toisesta kaikki kellot kilise,annat tilaisuuden taikka kaks ja jollei tilanne parannu sit lusikat jakoon koska valitettavasti toista ei voi muuttaa vaikka miten haluais.

  • Kaksinhuoltaja sanoo:

    Siis neuvolassa kysyivät, että onko tukiverkkoa. Ja sanoit, että on mulla mies, mutta häneltä pitää erikseen kysyä, että hoitaako, ja sisko naapurissa, mutta häneltä en ole vielä kysynyt ollenkaan, kun ei ole itse tarjonnut apua? Tämmöisessä tilanteessa neuvolan tätinä ehkä itsekin neuvoisin kysymään nyt ensin siltä omalta mieheltä ja siskolta, ennenkuin alkaisin järjestää sosiaalipalveluja. Jos sitten pyydettäessäkään apua ei saa kummaltakaan, niin sanot seuraavalla neuvolakäynnillä, että olen kysynyt eikä kukaan suostu hoitamaan. Tiedän, että esim. yksinhuoltajien on ainakin mahdollista saada jonkinlaista hoitoapua. Miltähän sekin sitten tuntuisi, jos lähtisit vaikka ulos kävelylle ja siksi aikaa tulisi kunnan työntekijä vahtimaan vauvaa miehesi maatessa sohvalla. Voi olla, että mies muuttaisi mielensä aika nopeasti ja päättäisi sittenkin alkaa hoitaa vauvaa, jos joutuisi viettämään aikaa kotona vaimonsa sijasta sosiaaliohjaajan kanssa.
    Voi myös olla, että ihmiset eivät uskalla ottaa lasta hoitoon, jos tietävät että olet kovin tarkka esim aikatauluista ja muusta vastaavasta, eivätkä ole sitten varmoja osaavatko oikein hoitaa. Mutta voi myös olla, että tämä ei liity mitenkään asiaa. Varmaan selviää kysymällä asianomaisilta itseltään.

    • Ap, Pyydä suoraan apua sanoo:

      No itseasiassa nyt kun sanoit ni joo, mulla on tosi tarkka ystävä joka on äiti, enkä ole uskaltanut tarjoutua lapsen vahdiksi ennenkuin hän ihan itse selkeästi pyytää. Itse olisin kyllä valmis hoitamaan Jos multa kysyttäis suoraan eikä vihjailtas. Koska eihän mulla mitään velvollisuutta toisen ihmisen lapsesta ole, Vaikka toki voisi olla huomaavaista tarjoutua avuksi. Mutta tässä elämän aikana on tehnyt niin paljon hyväntekeväisyyttä ja saanut pelkkää paskaa niskaan että ei vaan jaksa enää.

  • Maikku sanoo:

    Neuvolasta tai sosiaalipalveluista kotiapua (on tosi toimiva ja saa ymmärtävän aikuisen tueksi).

    Lisäksi laittaisin kovan kovaa vastaan miehesi kanssa. Kyllä se on niin, että isä on lapsen toimen tasavertainen vanhempi, jonka tulee osallistua yhtä paljon lapsensa hoitoon kuin äidin. Perheterapiaa (ota puheeksi neuvolassa!) ja selkeästi sanot, että mikäli miehesi haluaa olla isä lapselleen jatkossakin, on aika ottaa vastuuta.

    Ei ihme, että väsyt. Olet upeasti jaksanut tähän asti, mutta nyt alat vaatia myös mieheltäsi. Ei äitiyden kuulu olla uhrauksia ja kaikesta omasta luopumista!

    Mitä tulee ystäviin, niin ikävä kyllä ihmisten on usein hyvinkin vaikea asettua toisen asemaan. Neuvoisin luopumaan ystävistä, mutta tiedän ja ymmärrän, ettei uusia ystäviä noin vain saa. Hankala tilanne.

  • K sanoo:

    Hei, kurja kuulla että tilanteesi on raskas, mutta tosi hienoa että kerroit tilanteestasi! Et ole yksin ajatustesi ja tuntemustesi kanssa.

    Useilla paikkakunnilla neuvolasta tosiaan laitetaan tukea ja apua vireille/ ohjataan palveluiden piiriin (esim lapsiperheiden kotipalvelu tms) .Mutta kun sinun tapauksessa ei näin ole käynyt, niin ohjaisin olemaan yhteydessä esim kuntasi sosiaalihuoltoon, josta voisit saada tukea, esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua (lisää tietoa lapsiperheiden kotipalvelusta: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/sosiaalipalvelut/kotipalvelu).
    Yksi vaihtoehto voisi olla myös perheneuvonta, jossa miehesi kanssa voisitte miettiä yhdessä ammattilaisen kanssa miten lapsen hoito sujuisi niin, että sinä et uuvu.

    Neuvolan tulisi kyllä opastaa mistä saat kunnassasi tukea tilanteeseen, mielestäni voit heiltä vaatia että kertovat tukipalveluista joita on saatavilla ja ohjaavat eteenpäin kuntasi palveluissa.

    Paljon tsemppiä tilanteeseesi!

  • Mummo jolla huono omatunto kun niin kaukana. sanoo:

    Toivon voimia sinulle. Pienen kanssa ei pääse helpolla. Voisitko nukkua pikku päikkäreitä pikkuisen kanssa. Jo 15 min unet helpottaa. Ja turvaudu valmisruokiin.
    Niin ne silloiset ystävät häipyi kun lapsi syntyi. Silloinkin.
    Auttaisiko keskustelu miehen kanssa. Mitä hän voisi tehdä pienen kanssa. Joku oma leikki. Missä isä voisi olla tärkeä. Jospa hän oppisi nauttimaan isyydestään ja tukemaan siten sinua.
    Toivon todella sinulle iloisempia päiviä ja hetkiä.

  • Anna Mari sanoo:

    Ensimmäisiä ajatuksia herätti se, että ilmeisesti et ole PYYTÄNYT apua ystäviltä. Odotat, että he tarjoituvat ensin? Toiseksi se, että jos lapsella on ISÄ joka asuu saman katon alla, pitää sopia pelisäännöistä eikä vain suostua tekemään kaikki itse. Jos mies ei ymmärrä eikä suostu osallistumaan, on tietenkin vaihtoehtona eri osoitteet, jolloin saat vähintään joka toisen viikonlopun vapaaksi…

    Nyt ensiksi kalenterit käteen ja sopimaan vuoroista miehen kanssa, oikeasti!

  • Eronnut Isä sanoo:

    Lapsen hoito, on myös isän etuoikeus. Anna hänelle siihen mahdollisuus, äläkä hanki marttyyrin viittaa.

  • Biparkaggu sanoo:

    -Voi miten surullista! Tulisin avuksi ihan mielelläni. Nuoruudestani asti olen pienten kanssa oleillut paljon, monen kummikin. Olen iloiten hoidellut muutaman vuoden kahta lapsenlastani tarvittaessa vaikka asemani on vaikea, vanhemmat eivät ole yhdessä. Molemmilla tunteet kiehahtelivat ja oli vaikea sopia asiat joten mentiin virallista kautta. Pysyin neutraalina ainakin lasten edessä ja yritin olla asiallinen molempiin suuntiin. Siinähän tuli lepopäiviä kun mummo saattoi auttaa. Rakastan näitä lapsia ja meillä on ilo olla yhdessä. Olen aina pitänyt lapsista jo työssäni vaikka omani kanssa olin elämäntilanteesta, levon puutteesta ja työstressistä äärirajoilla aikoinaan. Vanhempani kyllä pystyivät auttamaan. Sitäpä olen yrittänyt myöhemmin vastaavasti korvata nyt jo edesmenneille. Ja ymmärrän tämän äidin tilannetta, minäkään en lapseni isältä apua saanut.
    Mutta – nyt tuli lastenhuoltaja-osapuolelta niin iso likasanko niskaan ettei oikein voi ottaa vastaan ja ilmeisesti suhteet katkotaan väkisin. Ei mitään ymmärrystä siitä miten asia lapsiin vaikuttaa. Ei ole helppoa.