Onko teilläkin se tilanne, että sinä vastaat lähes kaikesta tai kaikesta arjen pyörittämisestä perheessänne?

Varmistat, että lapsilla on monipuolista ruokaa lautasella ja päällä puhtaat vaatteet? Hoidat lemmikit, viherkasvit ja uuden vessapaperirullan tyhjentyneen tilalle? Tyhjennät tiskikoneen ja vaatekaapista turhat vaatteet kierrätykseen? Allekirjoitat kokeet, muistat hammaslääkäriajat, vastaat Wilmaviesteihin, leivot mokkapalat talkoisiin? Leikkaat lasten kynnet ja koiran kynnet? Jonotat tarjouspäivillä edullista välikausihaalaria ja varaat lomamatkat? Harjaat lasten hiukset ja hampaat? Täytät saippuapullot ja ostat sen saippuan? Opetat lapsia sanoittamaan tunteensa, puhallat pipit pois, varaat kylpylän vuosipäiväksi ja hankit anopille synttärilahjan?

Arjen metatyö rasittaa erityisesti naisia. Ei tietenkään kaikissa perheissä eikä kaikissa parisuhteissa, mutta monissa. Eikä siinä ole kyse vain siitä, että on ärsyttävää joutua hoitamaan kaikki arjen asiat vaikka perheessä olisi toinenkin toimintakykyinen aikuinen. Se toki on rasittavaa: monet yksinhuoltajat kokevat, että elämä on helpompaa, kun on yksin vastuussa kuin silloin, kun perheessä oli kaksi aikuista mutta kaiken joutui hoitamaan yksin.

Mutta tutkimuksen mukaan pelkkä metatyö ei rasita naisia niin paljon kuin se, että ei joutuvat vastaamaan lasten kasvatuksesta yksin.

Eräs äiti kertoo:

”Olen kasvattanut lapseni yksin vaikka olen parisuhteessa. Mies on osallistunut kasvatukseen saman verran kuin joku 50-luvun isä, vähän murahtamalla johonkin väliin.

Minä olen opettanut lapset puhumaan tunteistaan. Olen selvittänyt riitoja ja yrittänyt opettaa empatiaa. Keskustelen lasten kanssa vastuusta esimerkiksi kotitöiden ja läksyjen tekemisen suhteen. Mies ei.

Olen valinnut päiväkodit, koulut, harrastukset. Jutellut lasten kanssa siitä, mikä valinnaisaine ja kieli on hyvä valita. Puhumme motivaatiosta ja moraalista. Ihan siinä normaalin jutustelun lomassa, mutta silti minä olen se joka on yrittänyt kasvattaa lapsista kunnon ihmisiä.

Monesti tuntuu hurjalta se, miten yksin tämä on pitänyt hoitaa. Mies ei ole koskaan sanoutunut irti lasten kasvattamisesta, mutta joudun vetämään häntä mukaan keskusteluihin väkisin. Yhteistä ajanviettoa hänellä ei lasten kanssa oikeastaan ole. Eikä hänestä lapsia tarvitse kasvattaa, siinähän ne kasvavat omia aikojaan.

Onneksi myös koulu ja harrastukset kasvattavat, muuten pelkäisin pilaavani kaiken yksin.”


Kuva Xavier Mouton.

Sex Roles -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan metatyö aiheutti naisille ”jonkinasteista kärsimystä”, mutta lasten kasvattamisesta yksin vastaaminen oli selvästi haitallista äitien terveydelle.

393 naista käsittäneessä amerikkalaistutkimuksessa tutkittiin eri asioiden vaikutusta äitien henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Tutkitut äidit olivat pääasiassa ylempää keskiluokkaa, suurimmaksi osaksi heteroita ja parisuhteessa.

90 % tutkimukseen osallistuneista naisista sanoi vastaavansa perheen aikataulujen organisoinnista yksin. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut heidän terveyteensä, vaikka oli sidoksissa naisten kokemaan ”jonkinasteiseen kärsimykseen”.

Se, mikä rasitti äitejä toden teolla, oli lapsen kasvatukseen liittyvät asiat. Se, että äiti oli yksin vastuussa lapsen hyvinvoinnista, oli kuormittavaa. Vastuulla tarkoitettiin esimerkiksi sitä, että äiti tiesi lapsen tunnetilan ja henkisen voinnin sekä lapsen ihmissuhteet ja välit esimerkiksi kavereihin ja opettajiin.

Mikäli äiti joutui vastaamaan yksin näistä asioista, eli huolehtimaan lapsen hyvinvoinnista ja tekemään siihen liittyviä ratkaisuja yksin, hänen tyytyväisyytensä omaan elämäänsä ja parisuhteeseen olivat alhaisemmat kuin niillä äideillä, jotka saivat kasvattamiseen tukea ja kumppanuutta puolisoiltaan. Myös tyhjyyden tunteet lisääntyivät, jos äiti oli kasvatusvastuussa yksin.

Tutkimuksen toisen tekijän, Suniya S. Lutharin mukaan naisille on kauhistuttavaa olla yksin vastuussa ja tehdä yksin ratkaisuja, jotka vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Hän suosittelee tässä tilanteessa oleville äideille sitä, että nämä pyrkisivät puolisonsa kanssa tasaisempaan työnjakoon. Lisäksi äitien olisi hyvä keskustella asioista muiden vanhempien kanssa, jolloin nämä voivat tarjota korvaamattoman tärkeää vertaistukea. Luthar kannustaa äitejä myös pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Jos siis olet vanhempi, joka joutuu olemaan näin isoista asioista vastuussa ihan yksin, muista pitää huolta itsestäsi. Sekä yritä löytää keskusteluseuraa ja tukea, jotta et joudu olemaan niin yksin päätöstesi, valintojesi ja kasvatustyösi kanssa.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 vastausta artikkeliin “”Olen kasvattanut lapseni yksin vaikka olen parisuhteessa””

  • Väsynyt sanoo:

    Niin pirun tutun kuuloista! Paitsi että mies hyvin vähän tuo taloudellista tukea töillään. Tienataan melko saman verran ja on mies välillä ollut hetkittäin työtönkin. Vähävarainen perhe ollaan ja itse pyrin säästämään jos vaan pystyn ja toinen tuhlaa sitä mukaan omiin huveihinsa, kuten ryyppyiltoihin. Itse en harrasta mitään, ei ole ystäviä ketä nähdä koska kaveruudet jääneet taakse minun oman ajan puutteen takia. Hoidan siis raha asiat, kodin, oman työn, lapset, harrastukset, kotityöt, ja kaikkien perheeseen liittyvien asioiden suunnittelun eli tämän metatyön…. Olenkin ehkä enemmän tyhjä kuori nykyisin, koska elämä pelkkää huolehtimista ja työtä ilman lomaa.

  • Muutama vuosi vielä.... sanoo:

    Vaikka olen tätä koittanut vuosikausia jo miehelle selittää, ei vaan ymmärrä. Ei tule koskaan muuttumaan tämä asia meidän perheessä. Samaan tyyliin ”hoitaa” asiat aiemmasta suhteesta olevien lastensa kanssa.

    Hän ei ehdi ja jaksa kuulema kotona panostaa enempää, pitää kuulema riittää että hän hoitaa tiskit (tavallaan), omat pyykkinsä ja rahantulon. Pääsen kyllä omiinkin harrastuksiin ja kurssireissuihin, hoitaa kyllä käytännön arjen ja lapset kun tarvitsee. Mutta vain käytännön, tosin siinäkin voisi enemmän kiinnittää huomiota esim siihen että kaikki vaatteet ei ole märkänä ja kurassa, päiväkodissa olisi vaihtovaatetilanne kunnossa, upouudet rukkaset ei jäisi hukkaan, lapset söisivät myös kasviksia ja hedelmiä yms. Mutta selviävät hengissä muutaman päivän, siivoan ja järkkään sitten aina kurssireissujen jälkeen pari päivää huushollia ja rästiin jääneitä koululappuja ja eläinten tarhoja.

    Ei käsitä ollenkaan näitä muita juttuja. Minä huolehdin pitkälti hänenkin lastensa asioita vaikkeivät edes asu meillä. Ilman minun kehoitteluani puuttua asioihin ei juurikaan osallistuisi heidän asioihinsa ja elämäänsä muuten kuin maksamalla elarit ja mopot ja vehkeet. Ei olisi yhteyksissä etälastensa kouluihin yms senkään vertaa kuin nyt. Sentään vähän on, meidän yhteisten lasten osalta ei. Ei ole pakko kun minä hoidan omat lapseni.

    Tosiaan olen miettinyt jo useamman vuoden että olisi ihanaa ihan tosiaan sitten hoitaa koko setti ihan itekseen. Ei tarttis kuluttaa energiaa ja itteään vielä siihenkin että koittaa toimia välikätenä miehen ja lasten, koulun, päiväkodin, kavereiden yms välillä. Sanoittaa miehelle hänen etälastensa elämää ja tarpeita. Tuntuu että toimin myös miehen ja meidän perheen välikätenä. Itse pitää itsensä kuin ulkopuolisena.

    Ei tarttis miettiä millon hänellä on loma, toisinsanoen maanitella pitämään sitä lomaa. Ei tarttis miettiä miten monet menemiset ja tekemiset mies torppaisi yhteisistä reissuista ja retkistä, kun jos häntä ei kiinnosta niin sitten ei mennä.

    Ei tarttis toimia jatkuvasti matkaoppaana niin lomaretkillä kuin kauppareissuilla, harrastuksissa, perhe-elämässä ja lasten asioissa. Tosin reissut ja harrastukset vähenisivät kun minulla ei olisi niihin varaa, mutta sitten keksittäisiin entistä enemmän ilmaisia harrastuksia ja miniretkiä. Vaikka taskulamppu seikkailu keskellä yötä jos ei muuta. Ei kaikkeen tarvi rahaa. Rakkaus ja ilo tekee ihmeitä.

    Itse asiassa olen lakannut pitämästä miestä kartalla. Jos ei aikuinen ihminen saa itse hommattua itselleen niitä wilmoja, pedanettejä, tougoja ja watsappeja, niin olkoon.

    Kyllä minä hoidan nämä. Se on minulle siunaus että saan hoitaa, saan olla vanhempi. Harmi ettei se tunnu toiselle vanhemmalle olevan.

    Muutaman vuoden vielä sinnittelen, sitten jakaantuu tämä huusholli. Kaiken tämän myötä on niin kuihtuneet kaikki tunteet miestä kohtaan ettei ne enää nouse.

    En koe olevamme tasavertaisia. Tällä hetkellä en ole töissä vaan opiskelen. Aina mies sanonut että sitten kun menen töihin, hän osallistuu tietenkin enemmän. Olen muutaman pätkän ollutkin, ei se mitenkään vaikuttanut miehen osallistumiseen. Ei niin mitenkään.

    Nyt kun opiskelen, ei vaikuta sekään. Ei niin mitenkään. Jotenkin hänen aikansa ja vaivannäkönsä on aina niin paljon arvokkaampaa, ettei hänen tarvitse kiinnostua muusta.

    En ole vuosiin saanut mitään huomiota naisena. Pitkään yritin olla se ainut joka koittaa viritellä tunnelmaa, yllättää arjessa kivoilla pikku jutuilla, luo juhlan tuntua ja hauskuutta. Koitin järkätä aikuisten aikaa, ystävien kanssa oloa.

    Ei mikään aikuisten juttu kiinnosta miestä, ei kaipaa yhteistä aikaa. Ei halua tavata ystäviä yhdessä, sen vähän mitä tapaa niin aina ilman minua. Nekin kyläpaikat missä puhuttu vuosia että käytäisiin joskus yhdessä, käykin sitten yhtäkkiä itekseen. Kerran parissa kuussa puristaa pexxccstä, yleensä sattuu juuri sellaiseen hetkeen että joku lähtökaaos lasten kanssa on päällä (samaan aikaan monen muun asian kanssa kuten mulla aina). Ei koskaan mitään muuta viitettä siitä että olisin hänen mielestään vielä nainen, saati tavoittelemisen arvoinen.

    En minäkään enää jaksa. Ei edes huvita enää. Vuosia turhaan tungin sängyssä kainaloon ja saman peiton alle. Enää en nuku edes samassa huoneessa, mielummin lasten kanssa.

    En vaan kykene tuntemaan intohimoa tai hellyyttä sellaista ihmistä kohtaan joka ei kykene perheelleen muuta antamaan kuin taloudellisen varmuuden. Olen kyllä kiitollinen töissään raatamisestaan ja ainaisesta auliudestaan kehittää jostain rahaa hankintoihin ja menoihin.

    Mutta mieluummin psyykkinen ja sosiaalinen varmuus niin lapsille kuin itselle, kuin taloudellinen, kunhan ei nälästä tai lääkkeen puutteesta kukaan kärsi.

    • Sori sanoo:

      Te olette jo eronneet, asutte vaan samassa asunnossa.

    • Rasitus sanoo:

      Niinpä, se tunne, kun olet paitsi kaiken hoitaja ja mahdollistaja, myös tietotoimisto. Sinä olet se, jolta mies ja koko muu suku yms. kyselee lasten asiat ja kuulumiset. Onneksi lasten kasvaessa voit vastata erityisesti heidän isälleen, että kysy niiltä lapsiltaSI. Hirveän raskasta olla vastuussa hamaan tappiin koko perheen ja suvun henkisestä hyvinvoinnista (ja lasten fyysisestä hyvinvoinnista, meillä myös elatuksesta) yksin. Mitäs sitten, jos äidille tapahtuukin jotain? Ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Kenelle tahansa voi siis oikeasti tapahtua hirveitä, ihan jopa perheenäideillekin. Siinä mielessä kannattaisi olla isienkin hereillä. Kun 15-v. kysyy viimeistään, miksi isä ei koskaan tee eikä maksa mitään, niin mitäs siihen sanotaan.

    • Vilijonkka sanoo:

      Niin tutulta kuulostaa❤️, sillä erotuksella että minä en pääse harrastamaan tms. ilman lapsia ja taloudellinen tuki mieheltä pientä, pänttää kaikki rahansa omaan yritykseen. Asumme minun talossa ja ajan itse hankkimallani autolla jne.
      Muutaman vuoden kun vielä jaksais, ois lapset vähän isompia.
      Iso halaus sinulle❤️, aina se helpottaa kuulla että meitä on muitakin💪.