”Täytyykö lasten takia todella jättää koko oma elämä elämättä?”
”Erosimme viime syksynä, jolloin ex muutti pitkällisen taistelun jälkeen yhteisestä kodista pois. Halusin eron hänen päihteidenkäyttönsä vuoksi, lisäksi hän oli paljon poissa perheen arjesta, eikä juurikaan osallistunut mihinkään yhteiseen tekemiseen.
Eron hän kosti jättämättä tapaamatta lapsia silloin kun niin oli sovittu. Muuton jälkeen löytyi monenlaista tekosyytä jättää lapset tapaamatta. Sovimme lasten olevan hänen kanssaan joka toinen viikonloppu ja se toteutui tasan kerran.
Exän päihteiden käyttö ja rikollinen elämäntapa on saanut hänen kaikki asiansa sekaisin. Jouduttuani vaihtamaan päivätyöstä kolmivuorotyöhön, ex on joutunut pakosti hoitamaan lapsia minun töissä ollessani, varsinkin nyt korona-aikana. Hän tulee hoitamaan lapsia minun kotiini, johon hän on jäänyt pesimään, koska hänen oma kotinsa on asuinkelvottomassa kunnossa, enkä muutenkaan uskaltaisi lapsia hänen luokseen päästää exän tuttavapiirin vuoksi.
En halua exää kotiini ja tunnen suurta ahdistusta hänen läsnäolostaan. Ex puolestaan kuvittelee yhteenpaluuta, vaikka olen selvästi sanonut, etten halua olla hänen kanssaan enää koskaan. Kun ex ei tavannut lapsia lainkaan, minun oli helpompi olla ja pyörittää lasten arki yksin. Nyt olen pyytänyt omaa aikaa, koska en jaksa jatkuvasti olla joko töissä tai lasten kanssa, vaan kaipaan arkeeni myös jotain muuta ja täysin lapsetonta aikuisten aikaa. Exän mielestä minä saan omaa aikaa käydessäni töissä!
Omat sosiaaliset kontaktit on vähissä. Suhteen aikana kaverini ovat kadonneet, koska eivät ole sietäneet ylimielistä puolisoani. Haluaisin jatkaa elämässäni eteenpäin, tavata uusia ihmisiä (miehiä!), ja saada edes toisinaan jopa seksiä. Tilanne on aivan sietämätön ja olen pohjattoman väsynyt. Mietin jo jättäväni kotini ja lapseni ja muuttavani yksin kokonaan pois.
Lapsia en haluaisi isälleen jättää, koska hän on isänä täysin kyvytön. Hän ei ole ollut läsnä lasten arjessa ja joka kerta kääntäessäni selkäni edes työpäivän ajaksi kaaos on valmis: ruoka tekemättä/syömättä, koulutehtävät tekemättä, koko päivän tiskit kaaoksessa pitkin pöytiä, lasten hampaat harjaamatta, likapyykit lattioilla jne. Lisäksi 11 v. lapsen ja isän välit ovat huonot, koska isä ei ole ollut vanhempi lapselle silloin kuin olisi pitänyt. Nyt lapsi uhmaa, eikä tottele ollenkaan isäänsä silloin, kun en ole kotona.
En jaksa ikuisesti olla kaikkien sotkujen siivoaja, kokki, pyykkäri, ainoa vanhempi, työntekijä töissä. Olen jättänyt omat tarpeeni täyttämättä, koska lapset ovat aina menneet etusijalle. Milloin mulla on aikaa, tilaa ja lupa olla minä?
Toivoin eron yhteydessä, että joka toinen viikonloppu -systeemi olisi toiminut ja lapsivapaata olisi löytynyt. Nyt olen kuitenkin umpikujassa. Exän kanssa on mahdotonta keskustella, koska hän suuttuu samantien ja alkaa esittää marttyyria, koska hänet on potkittu kodistaan ulos (siksi ettei hän olisi selviytynyt asuntolainasta.) Loppuko tämä vasta sitten kun lapset muuttavat pois kotoa vai miten tästä tuskasta pääsee ulos? Onko mun oma elämä katkolla vielä seuraavat 10 vuotta (nuorimmainen on 6v?) Täytyykö lasten takia todella jättää koko oma elämä elämättä?”
Nimim. Milloin on mun vuoro?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 58 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ei tarvitse, ”oman elämän” aika on vain myöhemmin.
Lasten kanssa elämä on hyvää, hauskaa ja monipuolista ja tuo sekä lapsille että itselle iloa, kun vain siihen asennoituu positiivisesti ja päättää selvitä.
Lasten harrastukset, kyläilyt kavereilla, lomamatkat kotimaassa ja ulkomailla (onnistuu sinnikkäästi vähän kerrallaan lomasäästötiliä kartuttaen) sekä ihan vain yhdessä kotoilu ja tekeminen tuovat lapsille ja itselle iloa ja luovat perheeseen yhteenkuuluvuutta.
Ja kun yh-vanhempi kaipaa tuulettumista aikuisten seurassa, sukulaisilta ja ystäviltä voi pyytää lastenhoito -apua. Apua varmasti myös saa, kun kyse ei ole jokaviikkoisesta juhlimisesta.
Perheelle paljon parempi näin kuin alkoholisti-miehen kanssa.
Lapset kasvavat nopeasti ja pian olet vapaa löytämään itsellesi parhaan loppuelämän kumppanin jos niin haluat.
Tämä kaikki onnistui minun kohdalla ja onnistuu varmasti sinullekin.
Kaikki sympatiat sinne <3 Lasten takia ei tarvitse jättää omaa elämää elämättä. Jos saat omaa aikaa jaksat olla myös parempi äiti lapsillesi. Pyydä apua. Ihan mistä tahansa, neuvolasta, seurakunnasta lastensuojelusta, paikalliselta yhdistykseltä. Ota selvää, mihin voit soittaa. Jos mietit lähtemistä, niin se kertoo, että tilanne on menossa pahaksi. Pyydä apua itsesi ja lastesi takia. Yksin ei kenenkään tarvitse pärjätä <3
Tuntuu siltä kuin olisit väkisin halunnut ex:n takaisin elämääsi. Olit jo päässyt hänestä eroon mutta sitä hankit kolmivuorotyön että voit pyytää hänet taksisin kotiisi.
Hankkiudu eroon ex:stä. Yritä etsiä takaisin päivätyö. Siihen asti vaikka palkkaa lastenhoitaja! Nuorin lapsesi on jo 6 vuotta! Kohta hän on koululainen ja mee omia menojaan. Omaa aikaa saat kyllä sitten kun saat oman elämäsi kuntoon! Nyt on kysyseessä lastesi lapsuus. Tälläistäkö haluat heidän lapsuuden olevan?
Mäki erosin vuosi sitten enkä oo ikinä ollut näin onnellinen. Meillä tosin on viikko-viikko systeemi ja vaikka saan paljon auttaa exää sen viikoilla niin ei haittaa. Musta on tuntunut että ihanaa kun se nuorimmainen on jo 6 ja lapset pärjäilee jo itekseenkin tosi kivasti! Nyt lapsille selkeet kotitehtävät. Ne osaa ilman sitä exääskin jo harjata hampaat, laittaa pyykit koriin ja tiskit koneeseen. Porkkana tarjolle, 1e joka kotityöstä esim! Lasun tekisin exästä tapauksessasi. Ja hommaisin tukiperheen. On sitä mullekin ehdotettu moneen otteeseen, kun kuitenkin vaikea masennustausta suhteessa vielä ollessamme. Mut en mää nyt tarvi kun saan sitä omaakin aikaa…