”Meillä löytyy suvusta lapsi, jonka vanhemmat ovat ulkoistaneet kasvatuksen isovanhemmille. Lapsen vanhemmat ovat eronneet ja molemmat vanhemmat ovat löytäneet uudet puolisot. Pieni lapsi ei tahdo mahtua näihin kuvioihin. Lapsi laitetaan mummolaan perjantai illasta sunnuntai iltaan asti. Ei silloin tällöin vaan vähintään kolmena viikonloppuna kuussa. Isovanhempien lomaillessa voi lapsi olla kaksi viikkoa putkeen mummolassa.

Lapsi on viikko-viikko vanhemmillaan. Arkena lapsi menee nukkumaan jo klo 19, joten päivähoidon jälkeen näkee vanhempiaan vain 2-3 tuntia. Vanhemmat ovat jättäneet kaiken normaalin touhuamisen isovanhemmille. Isovanhemmat vievät lasta uimaan, opettavat hiihtämään ja luistelemaan. Ostavat askartelutarvikkeita ja vievät lastentapahtumiin.

Molemmat vanhemmat ovat ”täyspäisiä” aikuisia ihmisiä. Menestyvät työssä, tekevät uusien kumppanien kanssa normaaleja arjen asioita ja reissaavat. Pieni lapsi on vain unohdettu kuvioista. Viikonlopuiksi suunnittelevat ohjelmaa kumppaneiden kanssa ja lomilla lomailevat keskenään. Lapsi joutuu aina mummolaan. Vanhemmilla ei ole ongelmia päihteiden kanssa eikä mielenterveyden.

Putkikassi ja tuoli

Kuva Erol Ahmed.

On vaikea katsoa vierestä, kun pieni lapsi itkee, ettei ikinä pääse vanhempiensa kanssa lomalla mihinkään. Lapsi ihmettelee miksi hänen vanhempansa eivät vie häntä puistoon niin kuin kavereiden ja serkkujen vanhemmat. Onneksi lapsella on isovanhemmat, jotka antavat elämyksiä ja normaalia perhe-elämää lapselle.

Välillä vaan vierestä seuranneena mietin, miksi omat vanhemmat eivät anna aikaansa lapselle. Mikä on vikana, kun molemmat vanhemmat käyttäytyvät välinpitämättömästi? Ja mikseivät isovanhemmat tuo ilmi, ettei tämä ole normaalia.”

Nimim. Reea

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

20 vastausta artikkeliin “Miksi lapsi on aina mummolassa?”

  • Kiiki sanoo:

    Surullista. Suhde lapsen ja vanhempien välillä ei kehity, kun vanhempien tärkeysjärjestyksessä lapsi on kaukana kärjestä.
    Ehkä isovanhempien hyvää tarkoittava kasvatusapu on pitemmän päälle karhunpalvelus.
    Voikun vanhemnat avaisivat silmänsä.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Eivät ne vanhemmat siitä muutu paremmiksi vaikka isovanhemmat auttaisivat vähemmän. Lapsella on asiat paremmin isovanhempien kanssa kuin huostaanotettuna.

  • uhrautuva äiti sanoo:

    Ollaan kaikki erilaisia, joten minun on vaikea hyväksyä se ajatus, että pienen lapsen ääntä ei oikein haluta kuulla. tilapäinenä ratkaisuna voisin tämän kuvitella, mutta tarina kuulostii systemaattiselta etääntymiseltä omalta lapselta, joka juuri tuossa iässä kaipaa ainakin äidin läsnäoloa ja ihollaoloa.
    Olen aika uupunut 7 mustasukkaisen tytön ja 3 vuotiaan uhmaisen pojan äiti, jolla ei täällä Suomessa ole ketään läheisiä. Lähin vaari meillä on jo kohta 91, mummu kuoli pois. Kahdestaan isän kanssa kaikesta selvitään, on niitä vaikeita mutta myös aurinkoisempia päivä. Nyt etenkin COVID19 aikaan molemmat etätöissä ja lapset kotona jo monta kuukautta. Miestä ei oikein saa häritä, jatkuvasti puhelimessa esimiestehtävässä, itsellä hiukan rauhallisempi mutta keskittymistä vaativa työ, jolla on omat deadlinet. Totesin, etten kuitenkin pysty keskittymään mihinkään, kun lapset joutuvat olemaan vain keskenään eikä se 15 minuutin pitemmälle onnistu, ellei ole yhdistävää kiinnostavaa tekijää, kuten joku sarja. Rytmitän siis töitä myöhään iltaisin ja joskus viikonloppuisin.
    En edes ajattele omia menoja ja kavereita – ne ovat kaukainen unelma tässä tilanteessa. Mutta tiedän, että tämä hetki vielä tulee, lapset kasvaa, ja on helpompaa liikkua vapaammin.

    Vaikka joskus tuleekin ahdistunut olo, kun haluaisin vain paeta pois tästä todellisuudesta, koen, että tämä on MINUN velvollisuuteni – olla lapsen kanssa hyvässä ja pahassa. Mummit ja vaarit olisivat vain ihana lisäys tähän menoon. Mutta onko lasu nyt se oikea ratkaisu?

    Ja

  • Näin 70-luvulla sanoo:

    Itse olin siskoni kanssa joka vkl ukin luona. Samat rutiinit viikonloppuisin, lauantaina saunaan, sunnuntaina ruoaksi nakkeja ja muusia, välipalaksi lettuja. Linnanmäkireissut ja Korkeasaaret käytiin ukin kanssa. Nuo viikonloput olivat heittämällä lapsuuteni parasta aikaa ja äitikin jaksoi paremmin kun sai välillä taukoa arjesta. Oletko varma että lapsi oikeasti kärsii tilanteesta?

  • A sanoo:

    Ite sain ekan 16v ja kyl se lapsi oli viikonloput ja lomat vanhemmillani koska halusin elää nuoruutta. Olin ainut lapsi joten tämä oli vanhemmilleni ihan ok. Mutta nyt on kolme pienempää lasta ja heitä en oikeastaan koskaan anna hoitoon. Että ihmiset muuttuu ja kasvaa. Myös isovanhemmat vanhenee eikä ehkä sit näitä nuorempii jaksais edes hoitaa enään varsinkaan yhtä enempää.

  • Mitä sanoo:

    Meillä lapsi viihtyy niin isällä, äidillä, ja nummolassa. Tuntuu, että eniten hänellä on aina mummoa ikävä. Mummo ja pappa pyytävät aina, että saisivat lapsen mukaan mökille / viikonlopuksi yökylään ja lapsi haluaa mennä. Ulkopuolisten silmään voisin itse kuvitella, että näyttää sille että lapsi on todella usein mummolassa. Vois olla melkein meistä kirjoitettu tämä, jonkun joka ei tiedä oikeaa tilannetta,vaan näkee vain että vanhemmat tekee pitkää päivää töissä ja viettää aikaa uuden puolison kanssa. Pitäisikö kieltää, että nyt on ollut liikaa mummolassa? Älä nyt oikeesti lasua ainakaan tee. Se on lapselle hyvä, että on paljon rakastavia aikuisia ympärillä. Miksi sen pitäisi aina olls vain äiti tai isä? On hyvä, että on tukiverkostoa, jos elämäntilanne muuttuu tms. Mä oon ainakin tosi onnellinen, että meillä on 6 aikuisen tiimi, jotka kaikki hoitaa ja tykkää touhuta lapsen kanssa. Mitä muuta vois toivoa, kun lapsikin viihtyy?

  • Kimalainen sanoo:

    Oma lapseni on paljon isovanhempiensa kanssa, tosin tämä on pitkälti isovanhemmista lähtöistä. Itse teen paljon töitä, mutta pyrin olemaan mahdollisimman paljon kiinnostunut ja läsnä lapsen elämässä silloin kun aikaa on. Lapseni nauttii ajastaan isovanhempien kanssa, ja suosiolla annan heidän opettaa lapseni luistelemaan, uimaan ja pyöräilemään. Itse keskityn arjen pyörittämiseen. Toki teemme ajoittain asioita yhdessä ja käymme lomalla tai muuta vastaavaa, enkä koe että isovanhempien enempi osallistuminen hänen arkeensa olisi vaikuttanut negatiivisesti. Ehkä olisi suotavaa keskustella vanhempien kanssa jonkunlaisesta lapsen mukaan ottamisesta enemmän, jos lapsi siitä tuntuu kärsivän. Tärkeintä on kuitenkin että on turvallisia aikuisia elämässä ja mitä useampi sen parempi.

  • Lasinen lapsuus sanoo:

    Minä lapsena olisin halunnut olla missä tahansa muualla kuin kotona. Meillä siis oli alkoholisti vanhemmat, väkivaltaa ja perushoiva jäi vähälle. Kesät menikin mummolassa tai kummin luona maalla ja ne oli parhaita päiviä minun lapsuudesta. Itse olisin toivonut että joku olisi tehnyt meidän perheestä lasun, jotta olisimme sisarusten kanssa päässeet pois kotoa turvallisempaan paikkaan. Ilmeisesti tässä perheessä ei ole kyseisiä ongelmia, mutta selvästi kuitenkin jotain ongelmia jos lapsen kanssa ei haluta olla. Surullista lapsen kannalta, koska ei tule normaalia kiintymys suhdetta omiin vanhempiin, joka voi myöhemmin aiheuttaa ongelmia.

  • Näin voi olla sanoo:

    En kerennyt lukea artikkelia mutta itselläni ollut läheisemmät isovanhemmat kuin omat vanhempani.. edelleen on näin. Valitettavasti ihana isoisäni vain jo pian 7vuotta sitten pois nukkunut. Nyt kun oma lapsikin minulla eivät vanhempani edelleenkään ole läheisiä minulle… halusin vain tällä sanoa joskus se voi olla siunaukseksi että läheiset isovanhemmat tai täti setä tms… Niin erilainen luonne vanhemmillani ongelmia ym miksikäs ihminen siitä muuttuisi

  • Tuutikki sanoo:

    Itse olen kasvanut mummolassa, vaikka vanhempani olivat ”normaaleja”.
    Kun reissattua vanhempien kanssa, olivat onneksi mummu ja paappa mukana usein.
    Isän ja äidin hautajaisissa en tuntenut surua, vieraita ihmisiä. Mummon kuolema tuntuu vieläkin pahalta ja ikävä on suunnaton.
    Sitä saa mitä tilaa🎈💎

  • Sarkku sanoo:

    Jotkut vanhemmat eivät ehkä kykene nauttimaan juurikin noista arkisista puuhista lapsen kanssa, ja kokevat että lapsi-vanhempi-suhde kehittyy ja säilyy pelkästään sen arkisen kohtaamisen ja välttämättömien velvollisuuksien hoitamisen pohjalta. Näin ei välttämättä ole, ja lapsen välit vanhempiinsa voivat jäädä etäisiksi. Mutta onneksi on huolehtivat ja lapsen elämästä kiinnostuneet isovanhemmat. Tilanteelle ei ulkopuolinen oikein voi mitään. Voi hyvinkin olla, että eronneet vanhemmat vapauden hurmassa pistävät oman hyvinvointinsa lapsen edelle.

    • TavallinenMama sanoo:

      Tätä minäkin ajattelin. Eron jälkeen uutta elämää rakentaessa voi olla, että ”vanha” ei oikein kivuttomasti mahdu mukaan. Itselläni oli eron jälkeen aika, jolloin tunnistin ristiriitaa siinä, että kaipasin valtavasti elää menetettyä nuoruuttani ja samalla minulla oli pienet lapset. Isoäiti näki tarpeeni (kenties osasi peilata omiin kokemuksiinsa) ja antoi niille ”siunauksen”. Homma saatiin sovitettua siten, että pääsin omiinkin menoihini, mutta toki lapset olivat muulloin minulla lähes 100%.

      Oma tarpeeni täyttyi ja pikkuhiljaa tilanne tasaantui niin, että olin tasapainossa äitiyteni ja sitoumusteni kanssa ja nautin ajasta lasteni kanssa. Nuorena eronneena yksinhuoltajana koin aluksi jopa häpeää siitä, että olen äiti. Saatuani viilettää hetken ja nähtyäni mitä maailmalla on tarjota totesin, ettei siellä ole mitään rakkaampaa tai tärkeämpää, kuin omat lapseni. Meistä on sittemmin hioutunut huippu-tiimi ja viihdyn heidän kanssaan kovin hyvin kaipaamatta levottomana jatkuvasti muualle. Tärkeintä on varmaan tunnistaa kaikkien osapuolten todelliset tarpeet ja miettiä, millaisella yhtälöllä ne saataisiin mahdollisimman tasapainoisesti täyttymään.

  • 27vee sanoo:

    Itse kasvoin lapsuuteni isoksi osaksi isovanhemmilla, minulla oli jopa ima huone heidän luonaan. Vanhempani erosit kun oli tarhaikäinen: Äitini opiskeli ja teki töitä, isää näin ehkä parin kuukauden välein, teki töitä ulkomailla. Lopputuloksena kehittyi minulle lämpimät suhteet isovanhempiini ja ei suhde vanhempiinkaan pahasti kärsinyt (hieman ehkä isään) Kukin perhe tavallaan, kunhan lapsi saa joltain pysyvyyttä ja sitä huomiota ja aikaa.

  • Vappuzo sanoo:

    Sori, en näe siellä mitään pahaa ja traumaatisoivaa. Hoidinikäinen lapsi ei itke jos pääsee isovanhempien kanssa touhumaan eikä vanhempien (ellei tietenkään kiltti täti tulee sivusta itkemään ressukan kovaa kohtaloa – niin silloin tietysti). Jos tilanne on isovanhemmille ok, sivulliset voivat pitää omaa mielipidettä omanaan. Lapsella on monta turvallista aikuista ympärillään.

  • Lastensuojeluilmoitus oli lähellä sanoo:

    Mun enää meni meidän eron jälkeen monta vuotta isävkloppuina lasten kanssa mummolaan. Sinne tuli myös eronnut veljensä lapsensa kanssa. Isät viettivät varsin kosteaa elämää ja mummu puolusti poikiaan henkeen ja vereen. Kerran soitin ex-anopille, että miksi sallii tuon niin sain ohjeen ottaa itsekin viinaa, että rentoutuisin. Että semmonen mummu.

  • Hannele sanoo:

    Sinä pystyt kyllä tekemään jotain. Tee lasu. Ei siinä lapsi lähde huostaan, vaan vanhempien on kohdattava oma toimintansa. Ehdottomasti, nimittäin vaikka lapsi saakin ihanat muistot isovanhemmista, jättää tuollaonen toiminta isot haavat lapseen.

    • Sossuminäkin sanoo:

      Älä nyt hyvä ihminen ainakaan lasua tee! Vai mitäpä ajattelitte sossujen voivan asialle tehdä? Hommata väsyneille vanhemmille tukiperheen? Eikö ole parempi että lapsi on hyvässä hoidossa kuin välinpitämättömillä vanhemmilla

  • Maina sanoo:

    Itse olen 70-80- luvulla elänyt ”mummola/tätilä” lapsuuden alle kouluikäisenä. Äitini jäi leskeksi 19 vuotiaana kun olin 10kk ikäinen. En muista lapsuudesta mitään yhteistä äitini kanssa, olin aina jossain muualla.. Koulun aloitettuani olin yksin kotona tai naapurissa. Saa siinä ihmetellä miksi on niin viileät välit… Äitini ei ole mitenkään muuttunut, minun lapseni eivät mahdu hänen, nuoren mummon elämään..

  • Kaitsu sanoo:

    Kyllä tuossa voi jo reilusti puhua että on mielenterveysongelmia, sen verran ongelmaista toimintaa. Tunnekylmyys valitettavan yleistä ns. normaaliperheissäkin. Lapseen jää valtavat jäljet.

    • Lapsuus on vain kerran sanoo:

      Kyllä tuohon on puututtava. Ei missään nimessä lapsen edun mukaista pitkällä tähtäimellä. Mielestäni henkistä heitteillejättöä vanhempien puolelta.