”Nyt ymmärrän miksi naiset kypsähtävät miehiinsä”
Avaus nimimerkillä I did not sign up for this:
”I did not sign up for this. Sellainen fiilis, kun tänäänkin aamulla hoidin lapsemme koko aamun yksin herätyksestä päiväkodille asti. Tänäänkin, vaikka jo eilen oli tiedossa että olen kädestäni kipeä ja lapsen nostelu on juuri nyt hankalaa. Puoliso, tai lapsen isä, jäi nukkumaan kun nousin.
Kuulen oven läpi herätyskellon äänen ja ähellystä ja huokailua. Hereillä on, mutta ei vaan nouse. Mikset herätä? No, koska minulla on tietääkseni 1-vuotias lapsi, ei teini-ikäistä nuhjaketta, jonka mielestä äiti on tyhmä kun pakottaa heräämään… On täysin absurdia kuvitella tilanne toisinpäin, että minä vaan en nousisi vaikka lapsi huutaa huoneessaan enkä liikahtaisikaan koska väsyttää. On päiväkodin ensimmäinen viikko ja on sovittu että annetaan lapselle aamulla ja illalla normaalia enemmän läheisyyttä ennen ja jälkeen hoitopäivien. Tai, ilmeisesti minä annan.
Miten tämä tähän meni? Seurustelin alle kolmekymppisenä miesten kanssa, jotka eivät halunneet lapsia tai ehkä korkeintaan jos vahinko käy, niin suostuisivat siinä tapauksessa, ”jos sä hoidat sen”. Joiltakin tuttaviltani kuulin vuosikausia sitten, miten heidän miehensä käyttävät retoriikkaa ”hoida nyt kun sinä tämän halusit” niissä tilanteissa, joissa lapsen kanssa on vaikeaa ja hankalaa eikä tekisi mieli yhtään joutua olemaan isä.
Silloin ajattelin, että en ala vanhemmaksi sellaisen miehen kanssa, joka ei oikeasti halua lapsen isäksi. Kuvittelin, että jos mies oikeasti on miettinyt ja tullut päätökseen, että haluaa isäksi, on myös miettinyt mitä uhrauksia se vaatii ja on sitoutunut koko pakettiin.
No, ei sitten mennyt niin. Mietin usein, miksi ihmeessä käytin vuosikausia siihen, että löydän kumppanin, joka haluaa vanhemmaksi kun meno on silti tätä? Tämä ei halua olla vanhempi muutoin kuin ehkä tunnin päivässä, muuten on liian rankkaa. Kun oli epäily, että olen ehkä sairastumassa, hänen suurin ja kovaäänisin huolensa oli, että hän ei kyllä sitten hoida lasta koko ajan ja miten minä olen ajatellut järjestää perheellemme apua.
Tätä touhua katsellessani alan ymmärtää, miksi monet naiset kypsähtävät mieheensä (nopeimmat jo vauvavuoden aikana, sitäkään en enää ihmettele, enemmän ihmettelen että olen ilmeisesti vanha ja väsähtänyt kun en vaan jaksanut kerätä kamppeitani vauvavuoden aikana) ja monet koko miessukupuoleen, koska tämä ei ole vain yksittäisten miesten ongelma – tätä kuulee joka puolelta.
Ei kiinnosta perhevapaat, ei kiinnosta lapsen kanssa harrastaminen, on liian rankkaa lähteä lomalle lasten kanssa kun ei se ole mikään loma vaan pitää päästä kavereiden kanssa, pitää saada asunto jossa on ”mancave” johon pääsee karkuun kamalaa arkea (missä on naisten womancave – vaatehuoneessa tai vessassa varmaan!), ei jaksa hoitaa lapsen asioita (hankinnat, päiväkotiin liittyvät asiat) mutta samaan aikaan jaksaa miettiä uuden telkkarin hankintaa tuntikausia…esimerkkejä löytyy vaikka kuinka.
Faktahan on se, että joku ne lapsen asiat hoitaa kuitenkin. Ja lapsen olisi hyvä kasvaa ympäristössä, jossa hänestä vastaavat aikuiset eivät aamusta iltaan toitota sitä, miten hankalaa ja rankkaa on näiden hoitaminen. Tai siis että ainakin toinen ei valittaisi. Joten kuvio menee niin, että lapsen äiti hoitaa, huolehtii, rakastaa ja on valittamatta. Jättää osan omista asioistaan hoitamatta, tunneistaan nukkumatta, jotta ihan perushuolenpito toteutuisi. Ei mitään ylimääräistä, ei itse keitettyä luomusosetta.
Tähän liittyy myös sellainen keskustelu, josta olen saanut tarpeekseni. ”Hyväksy myös isän tapa hoitaa asioita” -puheenparsi, jossa neuvotellaan jo lähtökohtaisesti isälle matalampi vaatimustaso ja vähätellään äidin asettamaa rimaa. Ikään kuin äidin haluamat toimintatavat tai hoitamisen laatu olisi jotenkin aina ylimitoitettua, ylihuolehtivaa ja suoraan sanottuna turhaa hössötystä.
Mitä se on, kun joutuu ensinnäkin pyytämään, jotta mies tajuaa laittaa lapselle vaatteet päälle, jonka jälkeen jää joko puolet laittamatta (”ai siis nää housutkin piti laittaa päälle?” tai ”onks nää sukat pakko laittaa kans?” kun tietää että ollaan menossa ulos ja kenkään nyt on tapana laittaa sukka jalkaan) tai sitten bodyn nepparit jäi laittamatta kiinni, joten joutuu kuitenkin käytännössä tarkastamaan työn jälkikäteen ja korjailla miehen suoritusta lähes joka kerta?
Onko se sitä, että äidillä nyt vaan on liian kova vaatimustaso? Koska kyllähän ilman sukkia voi mennä ulos tai ilman housuja! Ei se lapsi siihen kuole. Isä ikään kuin saa sluibata, tehdä normaalit hoitotoimenpiteet huonosti ja puutteellisesti, ja kaikki tähän puuttuminen on nalkutusta tai sitä, miten äideillä on kohtuuttomat vaatimukset. Tai, että on isiä sorsivaa, että äidit saavat päättää mikä hoidon taso on riittävää.
Kun oikeasti fakta on se, että jos esim. tämä isä hoitaisi lapsen täysin, mm. seuraavat asiat jäisivät hoitamatta kunnolla: sen vahtiminen saako huonosti maitoa juova lapsi riittävästi kalsiumia, onko riittävästi päällä ulkoillessa, onko turvavyö kunnolla kiristettu turvaistuimessa, onko kylvetty säännöllisesti vai vaan kerran viikossa, onko d-vitamiinit annettu, onko aurinkorasva laitettu, onko päähine päässä ulkoillessa… kaikki asioita, joihin varmasti ei kuole (paitsi ehkä se turvaistuin), mutta ei tule minulle heti noista mieleen lapsi jonka perheessä huolehditaan lapsen perusasioista huolella, vaan lähinnä jokin ongelmaperhe jossa lapset tulee ja menee ja syö mitä kiinni saa.
Kyse ei ole siitä, että äiti valittaa, että isä on valinnut lapselle huonosti mätsäävät housut ja paidan. Kyse on siitä, että isä ei huolehdi perusasioista ja on täysin vahdittava kun kokemus on opettanut, että ei vaan onnistu. Ja koska samaan aikaan onnistuu monen oman asian hoitaminen, ainoa johtopäätös on, että vikaa on asenteessa. Ei vaan kiinnosta, ja haluaa jättää hommat toisen hoidettavaksi.
Asiasta riitely ja keskustelu ja vääntö ei tunnu auttavan, mies on sinnikkäämpi väsytystaktiikassaan. Ja toisaalta, kun vaan systemaattisesti jättää hoitamatta tai hoitaa huonosti, niin kyllähän se äiti ne asiat järjestää mieluummin kuin antaa lapsen paleltua pakkaseen ilman housuja.
Ymmärrän hyvin, miten tapahtumaketju monessa perheessä on tämä: Äiti kyllästyy jatkuvaan yllä mainituista asioista riitelyyn ja tekee kaiken itse –> Äiti huomaa, että homma sujuukin paremmin kun jaloissa ei pyöri isä jota pitää koko ajan ohjata ja neuvoa ja vahtia –> Äiti huomaa, että pärjää itse asiassa tämän sirkuksen pyörittämisessä oikein hyvin ilman äijää. –> Jos taloudellisen pohdinnan jälkeen huomaa, että fyrkatkin riittäisi yksin olemiseen, voi olla tässä vaiheessa suoraviivainen ja tulevaisuuden kannalta valoisa ratkaisu kerätä kamat ja sanoa adiös sinne mancaveen.
Kommentteihin saa kertoa jos on omassa elämässään ajanut vastaavaan umpikujaan, ja miten siitä selvittiin. Onko olemassa ratkaisua, jossa vanhemmuuden vastuun saisi kammettua tasaisemmaksi? Vai onko vaihtoehdot hyväksyä nykytilanne ja jatkaa vanhemmuuden vastuun pääasiallista kantamista parisuhteessa tai kerätä kamat?”
Nimim. I did not sign up for this
Artikkelikuva Marcelo Silva.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 186 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ymmärrän turhautumisesi täysin. Meillä on puolison kanssa kaksoset. Vaimon synnytys oli vaikea ja paikat repes. Jo sairaalassa tuli ensi vaikutelma, kuin äiti jotenkin hyljeksisi omia lapsiaan ja ei haluaisi hoitaa heitä. Joten synnytyksestä saakka olen hoitanut nyt 6 kk lapsia aika lailla. Äiti on toki osallistunut asioihin, mutta näistä käydään välillä kovaa kiistaa. Vaimo ei ole vaihtanut lasten vaippoja kuin max 10 kertaa koko aikana ja saman verran vaatteita.. Ja joka kerta tuntuu, että hän haluaa valita vaan helpot hommat. Pakko sanoa tähän, että kun olen yrittäjä ja perheen tulevaisuus ja taloudellinen pärjääminen on 100% minun harteilla (eli maksan tämän kaiken lisäksi ruokalaskuista käytännössä kaiken). Tämä koko yhtälö on todella rankka ja vaikea. Välillä ollaan oltu lähes umpisolmussa perisuhteen kanssa eikä keskusteluyhteyttä tunnu löytyvän. Myönnän, että eroa on pohdittu ties kuin moneen kertaan, mutta se kun ei ratkaise tätä asiaa, päinvastoin mutkistaa asioita eikä suinkaan paranna lasten tilannetta millään tavalla. Nämä HUS:n marttakerhojen iltaistunnot ei valmistanut tähän sirkukseen millään tavalla. Itse olen päättänyt, ettei tässä mitkään itkut ja valitukset auta. Lapset on hoidettava ja oltava kaiken etusijalla. Töitä teen aina silloin kun ehdin ja öisin. Että onko minulla omaa aikaa, no ei ole. En ole mikään vähästä marisija enkä siedä sellaisia. Tämä tie on valittu ja vaikka se olisi kuinka rankkaa tahansa se on taivaan lahja. Joten lopeta sinäkin tuo alituonen marina ja korjaa myös omaa asennettasi ja pane se ukkos ruotuun. Huomaa myös se ettei joka asian tarvi olla niin priimaa, vähemmälläki mesulla asiat hoituu.
Naurattaa lukea. Täällä isä hoitanut yöt, illat ja viikonliput päivätyön ohella kohta vuoden ja äiti vaan vikisee kun päivät on rankkoja kun olen töissä. Vapaasta ja omasta ajasta puhuu, jota hänellä on 6h päivässä. Isällä ehkä 1-1,5h josta kuluu osa tietenkin äidille iltapalan tekemiseen.