”Huono aviomies ei ole välttämättä huono isä”
”Miehet nykymaailmassa! Tässäpä mielenkiintoinen asia ajateltavaksi. Tiedän, että on olemssa miehiä, jotka hienosti sopeutuvat kaikkeen tähän nykyiseen länsimaiseen elämäntyyliin.
Nämä tietyt miehet sopivat koti-isiksi, ovat ilolla vanhempainvapaalla äidin ollessa työelämässä, tukevat vaimonsa eettisiä mielipiteitä lähiruoasta ja kasvissyönnistä, tai ovat ne jopa ihan itse keksineet. He soittelevat lapsilleen neuvola-aikoja, menevät perhekerhoihin ja ovat erinomaisen tyytyväisiä elämäänsä omassa kodissaan perheensä kanssa. He tutkailevat tunteitaan, ja keskustelevat niistä. Heille sopii hienosti viettää päivää Ikeassa vaimon kanssa sisustusta suunnitellen. Ja hyvä niin!
Mutta on myös paljon toisenlaisia miehiä. Minun isäni on rakastanut minua erittäin paljon koko elämäni. Olen ollut hänen elämänsä ilo, ja hän on viettänyt minun kanssani ihan huomattavan paljon aikaa. Sanoisin, että paljon enemmän, kuin äitini. Vanhempani erosivat minun ollessani lapsi, jonka jälkeen asuin molempien luona miten itse halusin. Mutta isä oli paljon useammin se, joka soitteli perään ja kysyi, että tulisinko taas hänen luokseen. Häntä ei siis millään muotoa voi syyttää huonoksi isäksi. Hän on omien kykyjensä mukaan jopa aina ruokkinut minut 😀
Mutta huonoksi (avio)mieheksi häntä kyllä voi syyttää. Häntä ei koskaan ole voinut vähempää kiinnostaa hankkia koriste-esineitä kotiin. Tai suunnitella ruokalistaa ensi viikolle. Hän ei koskaan ole halunnut asettua aloilleen, vaan aina halunnut kokea jotain uutta ja hienoa (tämän seurauksena olenkin matkustanut isäni kanssa todella paljon lapsena). Hän turhautuu ja masentuu, jos joutuu elämään tavallista elämää liian pitkään.
Haluan siis tuoda esiin sen, että huono mies ei välttämättä ole sama asia, kuin huono isä. Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin minun mielestäni oma isäni ei ollut edes huono mies äidilleni. He olivat vaan aivan liian erilaisia erilaisine arvoineen. Kovin paljon näkee juttuja, jotka käsittelee eroa. Näillä palstoilla tietysti eroa käsitellään tyypillisesti naisen näkökulmasta, ja ehkä naiset myös yleisesti käsittelee sitä eroa enemmän sanallisesti.
Todella usein saa lukea tai kuulla siitä, kun nainen palaa loppuun perheen vaatimusten kanssa, kun mies ei tee mitään. Mies ei kuuntele, miestä ei näytä kiinnostavan. Ja usein pohdin, että onko kyseessä oikea ongelma, vai onko kyseessä vain mies, joka ei sovellu tähän naisia suosivaan yhteiskuntaan, jossa ei enää saa kokea mitään jännää. Jossa viikon mielenkiintoisin asia on se, että joko vaihdetaan jouluverhot pois noihin vaaleanvihreisiin?? Ja sitten kun mies ei näytä kiinnostuvan lainkaan vaimon verhopohdinnasta, niin nainen kokee, että mies ei rakasta. Miestä ei kiinnosta, eikä se edes vaivaudu kuuntelemaan.
Tähän väliin haluaisin kuulla, että kuinka moni nainen ihan oikeasti aidosi jaksaa kiinnostua siitä miehen tietokonepelistä? Kuka jaksaa kuulla mitä kaikkia ampumaominaisuuksia missäkin aseessa on siinä pelissä? Kuinka moni nainen tässä kohtaa sanoo, että sehän on vain peli.
Nyt puhutaan oikeasta elämästä, koska verhot, sohvatyynyjen malli, tai lasten vaatteiden väri on naiselle sitä oikeaa elämää. Mutta voiko naiset ihan tosissaan vaatia miestä kiinnostumaan näistä asioista? Tai siitä, että onko tavarat kodissa järjestyksessä?
On paljon miehiä, jotka viimeistään siinä neljänkymmenen vuoden kohdalla tajuaa, että he ovat eläneet vain puolikasta elämää. Koska he ovat yrittäneet sopeutua, ja käyttäytyä naisten vaatimalla tavalla. Ei nyt varmaan ihan täydellisesti, mutta ovat yrittäneet edes sinne päin.
Yksi kommentti täältä Huonosta Äidistä jäi erityisesti mieleen. Joku valitti miehestään, ja toinen sitten kehoitti jättämään tämän laiskurimiehen, ja etsimään AIKUISEN miehen. Ja aikuiseen tässä viitattiin sillä, että eihän aikuinen mies enää ole kiinnostunut oluen juonnista kavereiden kanssa, moottoripyöristä, tietokonepeleistä tai haaveile avoautosta. Koska aikuinen mies ymmärtää, että perhe ja vaimo pitää laittaa etusijalle, ja elää naisten vaatimalla tavalla tässä yhteiskunnassa. (Kuten aiempi esimerkki omasta isästäni kertoo, niin miehen EI siis tarvitse pystyä näihin asioihin, jotta voi laittaa lapsensa etusijalle.)
Minusta naiset saavat ihan rauhassa leikkiä kotia. Mutta miehiä ei siihen mielestäni pitäis pakottaa, jos miehet eivät itse sitä halua. Eiväthän miehetkään pakota teitä notkumaan siellä auton alla likaisessa tallissa, tai pelaamaan heidän kanssaan sotapeliä tietokoneella. Miksi siis naiset saavat pakottaa miehet omiin leikkeihinsä?
Ei ehkä kovin yllättävää, mutta minulla on mies, joka on erittäin epäaikuinen näiden määritelmien mukaan. Minulla on mies minua itseäni varten. Sen takia, että on kivaa mennä kainaloon, on kivaa saada seksiä, ja on kivaa, että minulla on ihan oma seikkailukaveri. Ja noh, tietysti on myös kivaa olla rakastunut.
Hän ei ole lapseni isä, emmekä asu yhdessä. Hänellä ei ole omia lapsia, koska on aina uskonut, että hänestä ei olisi isäksi. Hän on nähnyt liikaa vanhoja ystäviään, jotka nyt riutuvat perheen isinä. Toki nämä vanhat ystävät rakastavat lapsiaan, siitä ei ole kyse. Mutta ollenkaan kaikki miehet eivät vain sovi elämään sitä kotileikkielämää, joka on (monille) naisille niin luontaista.
Mieheni yrittää tavata näitä kavereita edelleen, mutta ei ole enää toivoakaan, että he voisivat lähteä viikonlopuksi (saatika kahdeksi viikoksi) metsään leikkimään sotaa. Tietokonepeleihin ei ole enää aikaa. Ja monet muutkin harrastukset ovat jääneet erittäin vähiin. No, hyvä minulle, koska nyt minä saan tehdä enemmän asioita mieheni kanssa. Minä en tosin lähde metsään sotaleikkeihin, mutta kiipeily on meille erittäin rakas yhteinen harrastus. Sen parissa vietämme aikaa aina, kun mahdollista. Sen lisäksi tykkään kovasti hänen moottoripyöristään.
Hän on minulle täydellinen mies, mutta en edes yrittäisi tehdä hänestä perheenisää. Hän on todella lämpimissä väleissä minun lapseni kanssa, mutta uskon silti, että kaikki menee paremmin, kun hän käy meillä vain vierailuilla. Minulla on siis ollut onnea, koska hänet tavatessani minulla oli jo lapsi, enkä lisää olisi halunnutkaan. Mitä ihmettä sitten pitäisi tehdä, jos haluaa perustaa perheen, saada paljon lapsia, ja vielä miehen, joka osallistuu siihen arkeen.
Ihan ensimmäinen ehdotus on, että pitäkää molemmat kiinni omasta ajastanne kavereiden ja harrastusten parissa. Saattaa käydä niin, että kymmenen vuoden päästä teille paljastuu, että se sinun miehesi on edelleen oikein tyytyväinen perus lapsiperhearjessa. Jos niin on, niin älä vain päästä irti! Äläkä vain haaveile siitä seksikkäästä tyypistä moottoripyörän päällä, koska hän ei ole se perheenisä sinulle (sitä paitsi hän saattaa olla juuri se minun mieheni 😉 ).
Mutta saattaa myös käydä niin, että miehen kanssa molemmat huomaatte, että se perhe-elämä ei oikein ollutkaan häntä varten. Silloin kaikista parasta on, jos olette alusta asti pitäneet huolen niistä omista jutuistanne. Silloin mies ei tukehdu niin helposti, ja toisaalta jos ero tulee, niin sinullakin on sitten jotain ihan omaa ja mielenkiintoista sen perheen ulkopuolella.
Koittakaa hyväksyä puolisonne sellaisina, kuin he ovat, vaikka heissä varmasti vikoja onkin. Kaikkea ei tietenkään tarvitse jaksaa tai sietää, mutta ensimmäisenä voisi koittaa ymmärtää. Koittakaa antaa miestenne kantaa vastuu sellaisista asioista, jotka sopivat heille. Ja älkää pahastuko, jos mies ei ole kiinnostunut niistä kodin asioista. Ehkä hän kiinnostuu vaikka autosta ja sen korjaamisesta? Tai talonrakennuksesta?”
Nimim. Nykynainen ymmärtää
Artikkelikuva Kelli McClintock.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 75 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Miehen ei minun silmissäni tarvitse olla kiinnostuneita verhoista tai sisustamisesta ollakseen hyvä mies tai isä. Leikkiä, pelata ja harrastaakin saa, MUTTA se ei tarkoita sitä, että sitä voi tehdä 24/7. Tosiaan, mies ei voi häipyä tosta noin vain pariksi viikoksi metsään tekemään mitä tekeekään, jos on perheellisen. Ihan kuten ei nainenkaan. Jonkun ne lapset pitää hoitaa ja aikuisuus on juurikin sitä, että ymmärtää (ilman muiden huomauttamista) olevansa vastuussa muistakin kuin itsestään.
Mielestäsi on kiva, jos mies viihtyy kotijutuissa ja varailee neuvola-aikoja yms., mutta ilmeisesti ihan ok, jos ei? Että ihan kohtuuttomasti vaadittu, jos vaimo sellaista edellyttäisi? Että mies pitää vaan päästää pelaamaan niitä sotapelejään, ettei tukehdu arkeen? Minä olen varmaankin sitten se kohtuuton vaimo, kun happamana totean, että olen yksin hoitanut kahden lapsen jokaisen vanhempaillan ja -vartin, neuvolat, koululääkärit, oikojat ja muut pakolliset asiat, kuskannut harrastuksiin jne. Mies on ollut pari kertaa neuvolassa mukana, muissa ei. Turnauksissa ja peleissä oman valintansa mukaan, koska oletusarvo on se, että minä menen aina, mies valitsee meneekö. Ennen lasten hankintaa mies sanoi, ettei muskarit ole hänen juttu, minä saisin hoitaa ne. En silloin ymmärtänyt, että sana muskari tarkoitti kaikkea lapsiin liittyvää velvoitetta ja toimittaa.
Niin että hyvä mies tai hyvä isä? Ei mielestäni kumpikaan, vaikka saa louskuttaa ihan vapaasti niitä sotapelejään. Ja ei, minua ei todellakaan kiinnosta ne aseet tai mikään muukaan niissä peleissä. Enkä vaadi miestäni olemaan kiinnostunut minun harrastuksistani.
Aivan todella hyvä kirjoitus! Näin itseni hyvin paljonkin tässä kirjoituksessa, meillä on samanlainen ajatusmaailma. Päätimme mieheni kanssa muuttaa erilleen koska en halua että joudumme elämään suhteessa missä kumpikaan ei saa mitä haluaa. Pysymme hyvinä ystävinä ja asumme lähekkäin lastemme takia. Mutta saamme elää juuri sellaista elämää kuin haluamme joka toinen viikko 😀
Oiskohan kirjoittajalle käynyt niin, että lasten isä on kertonut lähtiessään, mikä liitossa mätti (eli nuo kirjoituksessa mainitut asiat) ja nyt kirjoittaja haluaa miellyttää uutta miestä ja antaa tämän olla sitoutumatta.
Ja mikä oletus on, että naiset haluavat leikkiä kotia? Minulla roikkui kymmeniä vuosia samat verhot, ne ajoivat asiansa, eli pimensivät huoneen tarvittaessa. Ikeassa kävin pitkän avioliittoni aikana kerran. Formuloita katsoin mieheni kanssa, koska olin kiinnostunut niistä, en miehen mieliksi. Ja lapset hankittiin miehen aloitteesta, ei minun.
Erikoinen ajatus, että toisiaan rakastavat ihmiset eivät olisi kiinnostuneita toiselle tärkeistä asioista, oli se sitten auton rassaaminen tai verhojen vaihtelu.
En minä puolisoni mielenkiinnonkohteista mitään ymmärrä, mutta olen kiinnostunut koska tykkään siitä tyypistä, joka niistä on kiinnostunut. Samoin hän jaksaa kuunnella minun puutarhajorinoita ja lähtee mukaan jos pyydän.
”Kotileikki” hoidetaan tässä aikuisina ihmisinä yhdessä muun ohella.
Olipahan pitkä teksti kokolailla tuubaa. Kirjoittaja kaipaa takaisin 50-luvulle, jossa naisen piti tehdä kaikki kotityö ja mies eli miten eli. Teksti on täynnä stereotypiaa ja kärjistämistä. Perheen pyörittäminen ei ole ”leikki” ja jos menee lisääntymään, niin kyllä se vastuu kodin arjesta kuuluu yhtälailla isälle. Jos ei halua perhettä, on parempi huolehtia ettei niitä lapsia siunaannu. Ja itse asiassa, jos asuu jonkun kanssa, niin siltikin vastuu kotitöistä kuuluu periaattessa molemmille. Siitä voidaan sitten keskustella mikä on sisustusta, mikä turhaa nillitystä ja mikä sivuseikka. Vanhempani erosivat kun olin 8 ja isäni hoiti sujuvasti parsimiset, ruoanlaitot ja siivoukset. Isälle ei tainnut verhojen väri merkitä mutta se onkin sivuseikka. Hyvä isä kyllä tekee kaiken tarvittavan, vaikka ”naisten jutut” kuten tiskaaminen ei niin napostelisikaan.
Ihan tulee vaikutelma että kirjoittaja selittelee itselleen parhain päin sitoutumiskammoisen miehensä tekosia ja tarjoaa meille tyhmille siinä sivussa muutaman ”hyvän neuvon” 😀
Aika naurettava artikkeli, jos verhojen väri ei kiinnosta on ihan eri kun ei osallistu arjen duuneihin ollenkaan . Kyllä naisetkin haluavat jännitystä elämään ja uusia juttuja eikä verhojen vaihto kiinnosta kaikkia naisia tai Ikea päivä kuulostaa lähinnä helvetiltä.
Ymmärrän tekstin tarkoituksen. Meilläkään miestä ei kiinnosta verhojen väri ja vaikka ne vaihtaisin niin mies huomaa sen ehkä jouluna. Eikä minua kiinnosta nurmikon leikkuu. Ja mies kyllä sen tietää. Kaikki muut työt tehdään yhdessä tai tekee kumpi kerkeää. Pyykinpesu, imurointi, keittiön siivous ja ruuan laitto.
Siinä mielessä ymmärrän tekstin ytimen, esim. veljeni vaimon on pakko saada mieheltä vastaus millaiset verhot he laittaa olohuoneeseen. Jos mies vastaa että ihan sama, kriisi on päällä. Nainen tiuskii puolisen tuntia miten miestä ei kiinnosta heidän yhteinen koti. Samalla kerrotaan miten mies ei koskaan, ei koskaan tee koti töitä. Naisen mielestä mies ei koskaan vahdi lapsiaan ja hän ei pääse tyttöjen reissuun ja mies menee ja tulee. Tiedän, että kun vaimo on töissä, veljeni tyhjentää astianpesukonetta ja laittaa pyykkiä ja ruokkii heidän lapset ja ulkoilee leikkikentällä.
Heille on kehkeytynyt sellainen liitto, että kun nainen on kotona mies ajattelee ettei hänen kannata edes yrittää tehdä niitä asioita, koska tekisi ne naisen mielestä väärin. He ovat olleen yhdessä 10v. Alkuaikoina seurailin heidän liittoa ja mietin, että miten jotkut jaksaa olla yhdessä, kun mies joutuu kuuntelemaan sellaista nalkutusta ja miten se nainen jaksaa nalkuttaa. Ja vaikka mies olisi valinnut ja kertonut värin verhoihin, se ei kelpaa. Itselleni en sellaista suhdetta halua.
Nykyisen mieheni kanssa olen ollut 7v. Meillä on 2 lasta.
Kumpikin saa viettää omaa elämää, yhdessä. Jos mies haluaa lähteä viikoksi Lappiin ystäviensä kanssa, hän menee, jos minä haluan lähteä niin sillon lähden. Meillä on myös täysi luotto toiseen. Reissujen aikana ollaan täysin erossa, eli ei laitella viestejä tai soitella. On joo outoo, mut sitte ku tulee takas kotii, niin on paljon kivempaa kertoa reissusta koti sohvalla, kuin puhelimessa tai viesteillä. On meillä vielä yhteiset ystävät joiden kanssa vietetään aikaa.
Kotona jos jossain vaiheessa huomataan, että toinen tekee kaiken yksin niin sen alkaa kyllä huomaamaan siinä vaiheessa, kun asiat jää tekemättä. Mutta en ala nalkuttamaan, koska syy on yhtä lailla minussa kuin hänessä jos koti on kuin pommin jäljiltä. Ja kodin ei tarvitse aina näyttää kuin siellä ei asuttaisi, niin ei tarvi stressata siitä kaikesta. Meillä on ajastettu robotti imuri joka muistuttaa olemassaolostaan jos tavarat on pitkin poikin 😄 lapset osaa itse siivota huoneensa.
Mieheni viettää lasten kanssa ehkä enemmän aikaa kuin minä. Hän muistuttaa minua lasten tekemisistä. Nyt olen jo oppinut laittamaan tärkeitä asioita kalenteriin ylös.
Mutta näinkin pitkään ollaan jo selvitty.
Vaikuttaa siltä että sulla menee hyvin ja asiat on tosi kivasti. Itselläni ei omista syistäni johtuen ole omia lapsia eikä parisuhdettakaan. Olen silti tyytyväinen elämääni. Lapset kiinnostavat. Mietinnässä on ruveta mahdollisesti jossain päiväkodissa säännöllisesti vierailevaksi ” muskarimummoksi”. Olen nuorekas viisikymppinen ja minulla olisi tällaiseen tehtävään oikeasti edellytykset. Yo-päivähoitajatutkinto 90-luvulta ja musiikin didaktiikan kurssi suoritettu Sibiksen avoimessa keväällä 2005. Neuvoakin voin tarvittaessa kysyä ammattilaiselta. Mielestäni moni asia elämässä on vain neuvottelukysymys. Syytä on molemmissa, jos parisuhteessa ei keskinäinen vuorovaikutus ja yhteisistä asioista sopiminen ei pelitä. Tämä ensin teen kaiken yksin ja perästä päin valitan -asenne ei mielestäni ole fiksuimmasta päästä. Jos keskustelu ei ole kummankaan vahvuus, pitäisikö harkita perheneuvolaan turvautumista tai muuhun tahoon ( näissähän nykyään on valinnan varaa) konsultaatioavun saamiseksi. Asia kun ei välttämättä vaihtamalla tai eroamalla parane.
Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja on korviaan myöten rakastunut ja elää parisuhteen kuherruskuukautta. Ehkä joku päivä hän kyllästyy siihen, miten vaikeaa on pomppia äitinä ja tyttöystävänä eikä ole mitään mahdollisuutta yhdistää näitä rooleja. Mies haluaa moottoripyöränsä ja vapautensa eikä ole halukas isäpuolen rooliin. Kirjoittaja selvästi on valmis menemään miehen ehdoilla, kun mies ei ole halukas ottamaan ”koko pakettia” eli naista, lasta ja perhe-elämää. Toivottavasti kirjoittaja ei täysin hullaannu tästä miehestä, vaan muistaa myös oman roolinsa äitinä. Se rooli kun vaatii sitä ”kodin leikkimistä”. Mies pitää kiinni omasta elämästään, tämä on myös esimerkki parisuhteesta myös lapselle. Ja seuraava sukupolvi yh-äitejä edessä….
Niimpä. Miksi se mies on valinnut puolisokseen äiti-ihmisen, jos ei se kodin leikkiminen kiinnosta?
Nyt taisikin käydä niin, että se koira älähti, johon kalikka kalahti, kommentoinnista päätellen😆