Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Lapseni täyttää pian 18-vuotta. Häntä on kiusattu ja pääasiassa syrjitty koko peruskoulu aikansa. Nyt on yksi vuosi ammatillisia opintoja takana ja hän aloittaa syksyllä uudella alalla ja uudessa koulussa. Hän kysyi minulta toissa viikolla, ”Mikä minussa on äiti vikana, kun mulla ei ole kavereita, eikä kukaan halua olla mun kanssa?” Mitä tähän äitinä vastaan? Minä kun en tiedä!

Minä olen nähnyt ettei ystävyyssuhteita ole syntynyt ja aina puuttunut kiusaamiseen, kun sitä on tullut ilmi. On ollut harrastuksia ja mitä vaan ikinä keksitty. Minä olen nähnyt miltä lapsesta ja nuoresta tuntuu, kun syntymäpäiväjuhliin ei tule ketään tai ei ole ketään ketä kutsua. Minä olen nähnyt kuinka lapsi ja nuori murenee henkisesti siihen pisteeseen ettei vaan enää jaksa.

Kuva Keisj4.

Minä olen kerta toisensa jälkeen koittanut kannatella häntä kaikin tavoin, jotta mm. sai peruskoulunsa päätökseen. Minä olen hakenut apua hänen mielialaansa kaikkialta mistä sitä tässä yhteiskunnassa voi saada. Mikään apu ei kuitenkaan tuo hänelle ystäviä tai yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minä näen kuinka mitättömäksi ja arvottomaksi lapseni itsensä kokee. Se tuntuu niin helvetin pahalta.

On kesäloma ja kukaan ei ole kaivannut häntä, kukaan ei halua nähdä. Ei ole ketään ketä pyytää mihinkään. Uudet ihmiset ja koulu odottaa syksyllä. Häntä jännittää ja pelottaa, että taas käy niin kuin aina ennenkin. Mua pelottaa myös, niin paljon. Tulevaisuus.

Tiedän, että lapseni on valmis tekemään mitä vain tullakseen hyväksytyksi. Ja jos hyväksyntää ei tule mistään, niin mitä sitten. Mitä hän voisi olla valmis tekemään sitten? Olen niin surullinen hänen puolestaan. Kunpa voisin antaa hänelle edes yhden ystävän.”

Nimim. Kamomilla

EDIT! Hei nimimerkki Kamomilla, toimitukseen on tullut viestiä toisen yksinäisen nuoren äidiltä, joka ehdottaisi että nuorenne voisivat ystävystyä toistensa kanssa. Jos olet halukas saamaan kyseisen äidin yhteystiedot, laita meille viestiä osoitteeseen johanna@huonoaiti.fi !

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

12 vastausta artikkeliin “”Mikä minussa on äiti vikana, kun mulla ei ole kavereita?””

  • Nimetön sanoo:

    Tätä näen koulussa jatkuvasti. Aikuisten puuttuminen ei helpota asiaa. Joskus jopa tuntuu, että sitä vahingossa alleviivataan. Olkaa nyt tonkin kanssa ja niellään loppulause: vaikka se onkin vähän outo.
    Äidin ja miksei isänkin ahdistuminen on pahinta lapselle. Olen yksinäinen ja minussa on volaa ja nyt äitikin ahdistuu.
    Yksinäisyyteen on tietty monta syytä. Yksi on, että luokkaan sattuu sellaisia lapsia, joiden kanssa ei henkilökemiat pelaa. Seurasin viime lukuvuoden ekaluokkalaisia, joilla oli omat luolat mutta yhteisopettajuus. Kaksi luokkaa oli jatkuvasti yhdessä ja ryhmiä sekoitettiin. Opet määräsivät parit ja ryhmät. Se todellakin toimi. Yhden vuoden aikana ihan jokainen ekaluokkalainen oppi olemaan kontaktissa ja työskentelemään ihan jokaisen kanssa. Mieletön lahja näille pikkuisille. Kun lisäksi oli yhteistyötä esiluokan ja tokan luokan kanssa, rohkeus vaan kasvoi.

    Mutta yksilöllisiä syitä yksi jäämiseen voi olla:
    – kuumakalle, joka aina haastaa riitaa ja kun saa vähän nenilleen, menee itkien kattelemaan opelle.
    – leikinrikkoja. Näitä on paljon. Mukava leikki loppuu, kun määräilijä saapuu paikalle.
    – puhumaton. Vaikka muut yrittävät ottaa kontaktia, jos ei saa vastakaikua, homma tylsää siihen.

    Kun alussa jää porukan ulkopuolelle, sitä on vaikea korjata.

    Tukekaa lapsen itsetuntoa ja onnistumisen kokemuksia. Mutta älkää kehua retosteko aiheettomasti. Mikään ei ole luotaantyöntävämpää kuin lapsi, joka luulee olevansa universumin keskipiste ja muita parempi.

  • Samankokenut sanoo:

    Minulla oli samaa koko peruskoulun ajan. Kiusaamista ja ulkopuolisuuden tunnetta. Koulua jouduin vaihtamaan siirtyessä yläkouluun ja kiusaaminen oli se syy miksi perheeni teki sen päätöksen muuttaa toiselle paikkakunnalle, jotta saisin uuden alun. Arkuus kiusaamisesta oli jäänyt ja minulla ei oikein ollut taitoja ottaa kontaktia muihin luokkalaisiin. Alussa oli yksi kaveri, mutta hän siirtyi vuoden aikana ns. parempiin piireihin. Ammattikoulussa en oikein saanut kavereita. Muistan itse ensimmäisiä kertoja tunteneeni ulkopuolisuuden tunnetta jo päiväkodissa verrattuna muihin. En osannut olla niinkuin muut. Mitään käytöshäiriöitä minulla ei ollut, mutta porukkaan meneminen tuntui aivan alienilta. Pakottamiselta. Se ei tullut luonnostaan. Varmasti oma ongelmani on jonkinlainen ryhmähengen puuttuminen.

    Koulumaailmassa olen aina ollut oudoksuttu ja sellainen, jonka kanssa ei oikein haluta olla. En tiedä miksi. Tämän takia pelkäsin aivan kamalasti työelämän aloittamista. Mutta töissä on kivaa ja työkavereiden kanssa keskustelu sujuu ja minulla on työyhteisön kanssa yhteenkuuluvuuden tunnetta . Olen itse käynyt kaksi kertaa asperger”testeissä” sillä olen sitä epäillyt itselläni, mutta en ole saanut tarpeeksi pisteitä alkutesteistä joten tutkimuksia ei jatkettu.

  • Minä sanoo:

    Ei sekään aina ole onni ja autuus vaikka on kavereita. Mulla oli lapsena aina kaveri, koulussa ja kotona. Silti olen nyt ajatellut, että hylkäsin lapsena paljolti oman itseni, mielistelin. Tavallaan kadotin oman itseni enkä ehkä kasvanut omaksi itsekseni. Muita olen aina osannut miellyttää, johtuisiko alkoholistiperheestäni.

  • Älä lannistu sanoo:

    Kannattaa olla vain oma itsensä. Ei vetää rooleja tai hakea hyväksyntää muilta ihmisiltä. Tai laskea itsetuntoaan tai elämän laatuaan muiden ihmisten mielipiteiden tai mielialojen varaan. Tai antaa kenenkään negatiivisen mielipiteen määritellä sinua ihmisenä.

    Jos ei jollekin kelpaa omana itsenään, niin ei ole silloin löytänyt oikeaa ja arvoistaan seuraa. Ja aina löytyy kuitenkin heitä joille et kelpaa omana itsenäsi. Vaikka olisit kuinka kaikille mukava. Olipa ihmisellä sitten kavereita nolla tai sata.

    Voi olla mukava muille. Mutta ei kannata miellyttää liikoja. Eikä todellakaan tarvitse olla valmis tekemään ihan mitä tahansa ystävyyden eteen. Muuten on vaarana helposti joutua väärään seuraan. Ja silloin yksinäisyyskin on parempi vaihtoehto.

    Tärkeintä olisi löytää kavereita joille kelpaa täysin omana itsenään. Ja että puolin ja toisin kohdellaan toisia reilusti.

    Uskoisin kyllä että vielä ne oikeat kaverit/ystävät kolahtaa kohdalle, kun ei edes osaa odottaa. Niitä voi löytyä ihan yllättävistäkin paikoista. Joskus sitä vaan on sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Yhtäkkiä sulla onkin kaveri/kavereita. Ja jossain vaiheessa mietit olitko se todella sinä jolla ei joskus ollutkaan kavereita. Ja välillä mietit, että koska saisit edes hetken laatuaikaa itsesi kanssa ja ihan yksin, niiltä kavereiltasi.
    (Puhun omasta kokemuksestani: tiestäni yksinäisyydestä ystävyyteen. Ja nyt kaveripiirini on erittäin laaja näin aikuisiällä.)

    Kavereita odotellessa suuntaa ajatukset ja tekemiset kaikkeen sellaiseen mukavaan, joka tuottaa iloa sinulle itsellesi. Hyödynnä, harjoita ja tue omia vahvuuksiasi. Ole ylpeä niistä. Ja ajattele positiivisesti vahvuuksistasi. Ja ennen kaikkea itsestäsi kokonaisuutena. Ja että tärkeintä maailmassa on kuitenkin hyvä koti ja rakastava perhe. Se on jo paljon eteenpäin. Vaikka ei tietenkään saisi olla kenenkään ihmisen ainoa sosiaalinen verkosto.

    Kokeile vaikka uuttakin harrastusta, jos jokin kolahtaa. Syö hyvin ja terveellisesti. Ja ulkoile riittävästi. Sekin on ruokaa mielelle ja keholle. Kuten myös riittävät yöunet.

    Tarvitset nyt paljon Onnistumisen kokemuksia, mielekästä tekemistä joka pitää mielen kirkkaana. Ja vahvistaa itsetuntoa.

    Tsemppiä kaikille yksinäisille.😍Toivon kovasti että niitä ystäviä alkaisi pian siunaantua. Varsinkin lapsille ja nuorille joille se olisi todella tärkeää. (Ja toki myös aikuisillekin.)

  • Sydän särkyy sanoo:

    Lapsellani sama tilanne. Kaikkein oahimmalta tuntui kun tuttavaperheen äiti aina painotti, että kaikki otetaan mukaan leikkiin mutta sitten kävi kuitenkin usein niin, että lapset olivat jo suunnitelleet jotain kun mentiin sinne ja lapseni ei saanut olla mukana. Sydän särkyi joka kerta. Lapsi on nyt 19 ja joitain nettikavereita sentään löytyy ja satunnaisesti joku lukiokaveri kaupungille käymään. Oikeaa ystävää ei ole löytynyt.
    17-vuotiaana hän hakeutui itse asperger tutkimuksiin ja sai lievän diagnoosin. Johtuu osaltaan siitä se, että kavereita on vaikea löytää.

  • Nimetön sanoo:

    Yleensä kavereita on vaikea saada silloin, jos on vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ja tietenkin erittäin ymmärrettävästi, tilanne hankaloituu ennestään, kun tulee hylkäämisiä toisensa perään. Sosiaalista kanssakäymistä VOI kuitenkin harjoitella. Ja etenkin nyt, kun nuori on aloittamassa uusien ihmisten seurassa, olisi todella hyvä hetki harjoitella asiaa. Koska nyt on tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaikeaa tästä nuoren kanssa tekee se, että jos nuorta kehoitetaan harjoittelemaan sosiaalisia tilanteita, se on vähän sama, kuin sanoisi nuorelle, että ”Hei, sinussa on jotain vikaa, ja se täytyy korjata.” Ja sellaista tunnetta nuorelle ei tietenkään saisi tulla. Minä en todellakaan ole tässä alan asiantuntija, joten en osaa antaa kunnollisia ohjeita siitä, että miten se sitten pitäisi tehdä. Mutta jos nyt jotain yrittäisin neuvoa, niin harjoitelkaa yksinkertaisia asioita. Että nuori kulkee pää pystyssä, ja hymyilee vastaantulijoille. Että hän sanoo kuuluvasti hei kaikille. Että hän koittaa opetella vaikka ulkoa sellaisia kysymyksiä, mitä ihmisille kannattaa alkuun esittää. Ja sitten kaikkein tärkeimpänä, hänet pitäisi jollain ihmeen ilveellä saada uskomaan, että jos välillä tuleekin torjunta, niin siitä ei pidä välittää. Joskus myös esim tyttö/ poikaystävä saattaa auttaa siihen, että alkaa paremmin uskoa ihmisiin, ja saada itseluottamusta.

    • Sydän särkyy sanoo:

      Meillä ei ole auttanut tuo. Lapseni on sosiaalinen ja uskaltaa rohkeasti ottaa kontaktia ja puhua ihmisille.

  • Äiti78 sanoo:

    Aivan, kuin tämä olisi ollut ote meidän elämästä. Niin surullista. Toivottavasti teille ja meille uusi koulu sekä uudet opiskelut toisivat edes yhden kaverin.

  • Raastavaa sanoo:

    Meillä on ollut täsmälleen samanlaista. Oli koko peruskoulun ajan. Nyt lukiossa hieman helpottanut, kun on saman henkisiä ihmisiä luokalla. Mutta koko ajan pelottaa, että tilanne luisuu samaan kuin yläasteella. Yksi ystävä onneksi on. Se pelastaa valtavan paljon. Neuvoa minulla ei ole antaa. Samaa sanon minäkin, että pelimaailmassa nuorilla tuntuu olevan sosiaalisia kontakteja. Myös Reddit tuntuu olevan alusta, jossa saman henkiset ihmiset löytävät toisiaan. Ei kait tässä voi muuta kuin koittaa kannustaa, että jossain vaiheessa elämää ystävät löytyvät, joko netistä tai reaalimaailmasta. Poikasi ei ole kuitenkaan yksin tilanteensa kanssa. On monia muita samassa tilanteessa olevia. Se ei auta yksinäisyyden tunteeseen mutta on ehkä jonkinlainen lohtu.

  • Monesti yhdessä itketty sanoo:

    Meillä aikoinaan itketty samoja asioita, halua oli, mutta taitoja luoda ystävyyssuhteita ei. Ala-asteella sai kaksi kaveria (viidennellä tai kuudennella luokalla) , joiden kanssa yläaste meni. Harvoin näkivät fyysisesti vapaa-ajalla, mutta pelasivat yhdessä jotain peliä netin välityksellä. Liikuntaharrastukset eivät häntä kiinnostaneet, kuvataidekerholta sai sysäyksen ilmaisutaitoihin, josta vähän itsevarmuus kasvoi. Käännekohta kaikessa oli kuitenkin psykologiset tutkimukset, vahvasti aspergerpiirteinen vaikkei diagnoosia saanutkaan. Tieto rauhoitti etenkin lasta itseään, hänessä ei ole vikaa, vaan asioille jotka häntä vaivasivat, löytyi selitys, löytyi paljon kirjallisuutta jossa selitettiin mistä kyse. Tsemppiä ja jaksamista ❤️ ja vaikka itse paljoa pelaamista vastaan olenkin, voi pelien kautta saada sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, onnistumisia ja ehkä jopa kavereita. Syksy jännittää täälläkin kun tutut kuviot jää taa ja lukio alkaa.

  • Saman kanssa painiskellut sanoo:

    Toisella, vanhemmalla, lapsellamme samanlaisia ongelmia. Itse olen sivusta tulkinnut, että hän yrittää epätoivoisesti hankkiutua ystäväksi itselleen eriluontoisten kanssa, introvertti on itse. Liiallinen miellyttämisenhalu kostautuu siten, että ihmiset karttavat ja tahallaan härnäävät. Ehkä voisi tarkastella, että mitkä asiat siinä arkitodellisuudessa tuovat iloa ja mitä tekemällä päivät kuluvat. Ne kaverit voivat löytyä sitten siitä sakista, esim erilaiset kokoontumiset, harrastusporukat, lan-pelisakit. Kun tekee utselleen mieluista, kynnys tutustua laskee.

    • Näin myös meillä sanoo:

      Omalla lapsella sama tilanne, paitsi ainoa luokasta, joka ei päässyt lukioon. Kaksi kaveria yläluokilla oli, mutta he eivät olleet koskaan vapaa-ajalla tekemisissä. Pari kaveria on nettipeleistä, joiden kanssa on saanut tavata IRL. Syksy avoinna, mihin menee opiskelemaan. Voi kun sieltä löytäisi jonkun ystävän.