Mikä avuksi, kun aikuinen lapsi ei hyväksy uutta puolisoani?
| Joskus vanhemman uusi kumppani herättää lapsessa vieroksuntaa. Mikä avuksi, kun aikuinenkaan lapsi ei hyväksy vanhemman uutta puolisoa osaksi perhettä? Huono Äiti sai aiheesta avautumisen:
”Täällä on usein kirjoituksia liittyen uusperheiden haasteisiin ja erityisesti äitipuolet saa hurjaa kyytiä osakseen. Mutta entä, jos tilanteeseen ei vaan auta se, että on aidosti koittanut olla se hyvä isäpuoli/äitipuoli. Jos se vastus ulkopuolelta on liian kova. Aikuinen lapseni ei hyväksy puolisoani ja se tekee minut toistuvasti surulliseksi ja ahdistuneeksi. Mietin myös paljon tulevaisuutta. Isoimpana asiana se, jos hän saa jonain päivänä lapsia niin miten ikinä pystyn luomaan aitoa suhdetta lapsenlapsiin, kun minulla ei ole sellaista oikein omankaan kanssa. Nykyisen puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä lapseni varhaisteini-iästä ja aikaa on kulunut kymmenen vuotta. Suurin vaikutus nykytilanteeseen on ex-puolisollani. Hän on myrkyttänyt kaikki mahdollisuudet saada yhteys lapsen kanssa. Ajan myötä tilanne on ajautunut tietysti niin pitkälle, että enää siihen ei vaikuta edes ex-puolisoni. Puolisoni tai kukaan ulkopuolinen ei liity eroomme. Minulla on eroni jälkeen ollut kaksikin suhdetta ennen kuin tapasimme nykyisen puolisoni kanssa. Kuitenkin tilanne on se, että ex-puolisoni ei voinut hyväksyä uutta kumppaniani lapsen elämään. Lapsi lopulta hyväksyi sen ja alkoi elää samalla asenteella….jatkuu Huonon Äidin ravintolan mainoksen jälkeen
Uskon nyt, että lapseni ajattelee ettei tilanteella ole merkitystä. Ettei se vaikuta mihinkään, että hän ei hyväksy puolisoani. Osasyy on tietysti se etten itse saa sanottua sitä kuinka paha olo on tilanteesta toistuvasti. Tilanne on vaikuttanut myös luonnollisesti siihen, että omat välinikin on lapseeni jotain muuta mitä toivoisin niiden olevan. Olen varauksellinen hänen kanssaan. Asiasta on kuitenkin helpompi vaieta kuin nostaa kissa pöydälle. Puolisoni on kuitenkin paljon tehnyt työtä saadakseen suhteen normalisoitua. Hän on myös paljon rohkaissut minua pitämään yhteyttä lapsen kanssa vaikeasta tilanteesta huolimatta. Todennäköisesti puolisoni nielee paljon enemmän pahaa oloa tästä mitä tiedän. Ja minä vastaavasti piilotan pahan olon omalta lapseltani, vaikka hänen aikuisena ihmisenä pitäisi pystyä se kuulemaan. Häpeilen usein myös lapseni käytöstä, koska pitäisi kyetä normaaliin ja asialliseen käytökseen siinä määrin mitä hän puolisoani tapaa. Puolisoni ei ole kuitenkaan koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa. Koen myös, että lapseni loukkaa käytöksellään vahvasti juuri minua, vaikka hän kohdistaakin sen näennäisesti puolisooni eikä suoraan minuun. Sen takia mietinkin, että hän ei ehkä osaa katsoa asiaa pidemmälle tulevaisuuteen ja näe sitä kuinka paljon pahaa ja huonoa oloa tämä voi vielä aiheuttakaan. Esimerkiksi juuri mahdollisten lastenlasten kohdalla. Elämä voi toki myös muutenkin aina heittää eteen jotain sellaista, että myöhemmin kaduttaa, kun nämä asiat on päässeet tähän pisteeseen.
Olen tottakai tarkastellut mielessäni paljonkin omia virheitäni. Niitähän me kaikki kuitenkin teemme. Oliko avioero virhe? Olisiko lapsi onnellisempi, jos me vanhemmat olisimme jatkaneet onnetonta liittoamme? En usko. Olin itse eron tullessa aivan loppu. Meillä ei ollut vuosiin ollut mitään puhuttavaa toisillemme. Kuvittelin, että kun lapseni alkaa seurustella ja tajuaa miltä se ihastuminen ja rakastuminen tuntuu niin hän ehkä paremmin ymmärtäisi minuakin. Ymmärtäisi ajatella miltä se tuntuu, kun itselle tärkeä ihminen ei hyväksy minulle tärkeää ihmistä. Näin ei kuitenkaan näytä käyneen. Lapseni ikään kuin hyväksikäyttää minua ottamalla minusta sen mitä itse tarvitsee antamatta kuitenkaan minulle mitään. Siltä se tuntuu. Miten neuvoisitte asiaa käsittelemään? Tällaisenä tämä kuluttaa ihmistä ja se myös vuosi vuodelta kasvaa suuremmaksi möykyksi. Tällä on myös kaikkinensa ollut vaikutuksia muihin ihmissuhteisiini. En tiedä ymmärtääkö lapseni sitäkään.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset. Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia. |
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mitä tarkoitat sillä, että aikuinen lapsesi ei hyväksy uutta puolisoasi? Miten hän osoittaa sen? Sanallisesti? Fyysisesti?
Sitä ei kannata odottaa, että heistä tulisi ylimmät ystävät tai edes ystävät. Aika harvojen kanssa sitä loppujen lopuksi ystävystyy.
Inhosin äitini uutta miestä yli kaiken. Hän sai myös manipuloitua äitini uskomaan että minä olen maailman ilkein ihminen, äitini tämän minulle sanoi. Mies oli myös tuurijuoppo ja ilmeisesti myös väkivaltainen. Lapseni eivät ole koskaan pitäneet mummistaan joka lopulta ei enää pitänyt yhteyttäkään koska se mies oli tärkeämpi. Nyt äitini on yksin, muistisairas ja ilkeä koko ajan, eikä meistä kukaan halua hänen kanssaan viettää aikaa. Sitä sai mitä tilasi.
Kun huumaa lähtee hakemaan niin yksinäinen vanhuus odottaa.
Nyr avautuja niittää mitä on vuosikausia kylvänyt. Vastuutaan ei vieläkään ymmärrä saati pysty kantamaan. Seuraukset lapsessa täysin ymmärrettäviä.
Mitä on niittänyt? Olisiko pitänyt siis väkisin jatkaa huonoa suhdetta? Ei tässä missään väitetty, että olisi uuden perässä lähtenyt vaan liitto oli kuollut käsiin eikä se koskaan ole vain toisen vastuulla vaan avioliitossa on kaksi ihmistä. Sitten katkera ex-puoliso ei hyväksy exälle uutta ja kostaa lapsen kautta. Perinteinen tarina. Lapsi on se, joka kärsii. Mistään huumasta ei liene kyse silloin, kun oltu yhdessä kymmenen vuotta.
Mikä oli eron syy? Montako suhdetta lapsi on joutunut näkemään?
Lukeehan se tuolla tekstissä. Ei mitään yhteistä enää.
Kyllä oli. Se tärkein. Lapsi.
No, perhe on rikottu, lapsella trauma, ja nyt pitäisi vielä jotain uutta tyyppiä ruveta pitämään läheisenään? Kalskahti aika pahasti korvaan tuo lause ”miltä ihastuminen tuntuu”… Jep, siinä vaiheessa kun on lapsia, ei haeta enää tuota tunnetta, jos on kypsä ihminen.
Aika itsekästä raahata lapsen elämään joku random ja olettaa, että hänen on tästä pidettävä. Jos lapsesi ei halua olla missään tekemisissä tämän puolisosi kanssa, niin sun on pakko se hyväksyä.
Todennäköisesti ette tule juurikaan niitä lapsenlapsia näkemään, ei tohon kristallipalloon tarvita.
Ja sille lapsen asenteelle ON jokin syy. Joten turha syytellä lasta tai kesää. Tarkastelisin lähempää.
Avautujan olisi syytä katsoa syvälle peiliin ja lopettaa lapsensa syyttely.
Olen itse se aikuinen lapsi, joka ei hyväksy vanhempansa elämänkumppania. Syynä on tämän elämänkumppanin päihdeongelma, joka purkautuu henkisenä väkivaltana meitä lapsia ja lapsenlapsia kohtaan. Käsiksi ei käy, mutta enpä tiedä onko se lopulta yhtään parempi vaihtoehto. Tilanne vaikuttaa jo myös minun ja vanhempani suhteeseen, kun vanhempani on sitä mieltä että hänen puolisonsa ei tee mitään väärää, hän ei vaan kykene näkemään mitään vikaa tämän käytöksessä.
Syytä olisi niin meillä, kuin ap:n perheessä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Riskihän tässä on, että kuullaan puolin ja toisin asioita joita on vaikea sulattaa.
Siinä vaiheessa kun tiesin äitini pettäneen isääni ja isäni kuoleman jälkeen äiti aloitti virallisen suhteen samaisen miehen kanssa, en kokenut velvollisuudekseni edes yrittää tulla juttuun tämän uuden puolison kanssa.
Niin,että äidissäsi ei ollut mitään vikaa ? Hän petti ei ko mies . Kasva aikuiseksi
Melkoisen tylyjä kommentteja olet saanut osaksesi jo. Näinkin arkaan aiheeseen.
Äitinä tuntee paljon syyllisyyttä ja sinua painaa varmasti syyllisyys siitä, että näin on päässyt käymään ja ylipäätään, että edes joudut miettimään asioita lapsesi ja puolisosi välistä. Olen pahoillani puolestasi, se on varmasti rankkaa.
Se mitä kirjoituksestasi oikeasti välittyy, on se minkä itsekkin sanoit. Lapsi huutaa oikeasti sinulle, eikä puolisollesi. Exäsi on saanut lapsen aivopestyä ja manipuloitua, eikä häntä kyetty suojelemaan ajoissa. Kukaan ei puutunut siihen, että lapset sotkettiin rumasti aikuisten asioihin.
Nyt osoitat lapsen edessä rakkautta ja intoa omasta puolisostasi, josta lapsesi ehkä kokee jääneensä paitsi. Mahdollisesti juuri mustamaalauksen vuoksi. Se ei oikeuta aikuista lasta käyttäytymään huonosti tai käyttämään hyväksi ketään. Muistutan kuitenkin, että aikuiset lapset on oikeasti aikuisia vasta lähemmäs 30 vuotta. Aivot kehittyvät niin pitkään.
Jos lapsesi ei vielä käy terapiassa, hän tarvitsisi sellaista ehdottomasti. Ero lapsen vanhemmasta ei koskaan ole väärin. Mutta se, miten ne yleensä hoidetaan menee metsään ja lujaa ja hoidetaan väärin.
Lapsesi huutaa ja uhmaa sinua edelleen, koska olet se, jolle sen syvimmän pahanolon voi näyttää. Mutta koska se koskee SINUA, niin siinä tulee raja vastaan, eikä tunnetta voi näyttää suoraan.
Toivottavasti pystyt keskustelemaan lapsesi kanssa. Lapsi tarvitsee tunnustusta siitä, että hänet sotkettiin avioerossa manipulointiin, valtapeliin ja mustasukkaisuuteen. Se on raskas taakka kannettavaksi lapselle yksin.
Kirjoituksesta välittyy itsekäs ihminen, joka laittoi oman huuman etsinnän lastensa lapsuuden edelle. Syyllisyys on ihan oikea tunne.
Missä siinä kerrottiin, että huuma on mennyt edelle? Missään ei lue, että ero olisi johtunut kolmannesta osapuolesta. Ja nykyinen kumppani tullut kuvioon vasta selvästi eron jälkeen. Eikä kymmenen vuoden suhde ole mikään huuma.
”Meillä ei ollut vuosiin ollut mitään puhuttavaa toisillemme. Kuvittelin, että kun lapseni alkaa seurustella ja tajuaa miltä se ihastuminen ja rakastuminen tuntuu niin hän ehkä paremmin ymmärtäisi minuakin.”
Eli ap:n mielestä ihastumisen tunteen hakeminen on hyväksyttävä syy rikkoa lapsen perhe. Ei ole.
Teet sen, mihin itse pystyt vaikuttamaan eli
kerrot tunteistasi lapsellesi rehellisesti. Sen olet jättänyt tekemättä. Voit vaikuttaa vain omaan käytökseesi, lapsesi valitsee oman polkunsa ja siihen on sitten tyydyttävä. Nyt sinulla on vielä yksi ja erittäin oleellinen kortti kääntämättä eli tuo yllä mainittu.
Anna hänen lukea tuo sinun kirjoituksesi niin jos hän sitten ymmärtää sinun pahan mielesi. Tai onko parempi nostaa kissa pöydälle ja saman pöydän äärellä jutella asia halki ja kaikki osapuolet kertoisivat tuntemuksesnsa. Aikuisen lapsesi kuuluu hyväksyä uusi kumppanisi ja jos ei hyväksy niin antaa olla. Jos hänellä, lapsellasi siis, on jäänyt jokin asia käsittelemättä. Tai manipuloiko isä siellä takana, voiko hänen kanssa keskustella asiallisesti?
Todella ikävä tilanne. Jotenkin jäi kuitenkin kuva että pelkäät hänen reaktioitaan ja jätät asian ilmaan roikkumaan. Hän on varmaan tottunut siihen että hänen käytöstään hyväksytään peläten että menee välit.
Aikuinen lapsi voisi elää omaa elämäänsä ja vanhemmat omaansa. Hän ei päätä kenen kanssa seurustelet. Eikä tarvitse asua samassa taloudessakaan, jos on aikuinen.
Lapsillaan ei ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan, mutta vanhemman velvollisuus ei myöskään ole olla aikuisen ihmisen senlapsenkaan hyväksikäytettävänä. Olisi kannattanut käydä se keskustelu silloin kun asioihin olisi voinut vielä vaikuttaa.
Nyt et voi enää kuin alkaa vetämään rajoja. Lapsi ne sitten hyväksyy tai ei. Nahan hänellä vielä se myrkyllinen toinen vanhempi, hän voi sieltä saada sen tukensa jos sinun tuki ei kelpaa.