Kun aikuinen lapsi syllistää ja kävelee yli
Mihin asti ja miten kauan lapsen lapsuudessa, elämässä ja kasvatuksessa, tehtyjä virheitä pitää pyytää anteeksi ja koittaa korjata? Huono Äiti sai avautumisen.
Olin huono äiti (olen sitä ilmeisesti vieläkin) kun lapsi oli kouluikäinen. Tiedostan sen, että olin poissaoleva ja ärtyisä äiti. Se johtui stressistä, minkä työelämä toi mukanaan. Havahduin siihen liian myöhään.
Stressi toi mukanaan alkoholin väärinkäytön, hain rentoutusta alkoholista. Sitä en kiellä, olen alkoholisti, joskin kuivilla vuosien ajan. Häpeä siitä totta kai elää mukana. Ja katumus siitä mitä lapseni sai kokea, poistaisin sen samantien jos olisi mahdollista.
Olen yrittänyt hyvittää tekojani olemalla nyt, aikuisen lapseni elämässä, tuki ja turva. Auttanut eri elämän vaiheissa, niin henkisesti kuin rahallisestikin. Mutta mikään ei tunnu riittävän, aina olen paska. Paska äiti jonka pitää nöyristellä, pyytää anteeksi ja hyvitellä. Olla mieliksi, tehdä niin kuin lapsi tahtoo. Jatkuvaa anteeksipyytelyä ja varpaillaan oloa, koska jos et ole, toinen suuttuu.
Totta kai ymmärrän, että lapsuus jättää jälkensä. Mitään aivan älyttömiä ei kuitenkaan lapsuudessa tapahtunut, oli katto pään päällä, oli ruokaa ja oli ns. kaikki tarvittavat, esim. puhelin, vaatteet, jne. Joiden takia lapsen ei ainakaan tarvinnut kokea huonommuutta. Kyllä, olin poissaoleva, ja varmasti aiheutin myös turvattomuutta olemalla humalassa. Mutta ikinä ei lapseni ollut vaarassa, ei väkivaltaa tai mitään muutakaan sellaista.
Nyt olen umpikujassa, vuosia olen koettanut korjata tekemisiäni, mutta tuntuu ettei mikään riitä. Enkä enää jaksa. Koko ajan pitää mielistellä ja tehdä niin kuin lapsi tahtoo, mistään ei saa olla eri mieltä. Tämä syö minua, missä kulkee hyvityksen raja?
Nimimerkki lopun elämää paska mutsi vai?
Muutama huomio kaikille paskoille mutseille:
Pyydä anteeksi. Jos olet tehnyt jotain, mitä lapsesi kokee haitalliseksi, pyydä anteeksi. Anteeksipyyntö ei tarkoita, että olet syyllinen lapsesi ongelmiin, mutta se osoittaa, että olet pahoillasi hänen kokemistaan vaikeuksista.
Tämän jälkeen vältä syyllisyyden tunteita. Muista, että jokaisella on oma näkemyksensä siitä, mikä oli hyvää ja huonoa lapsuudessa. Sinun ei tarvitse ottaa lapsen syytteitä henkilökohtaisesti.
Aseta rajoja. Jos lapsen syytteet ovat haitallista, sinun on asetettava rajoja. Kerro lapselle, että et hyväksy hänen käytöstään. Älä pelkää sanoa ei. Jos aikuinen lapsesi pyytää jotain, mitä et voi tai halua tehdä, sano ei.
Rajojen asettaminen opettaa aikuista lasta olemaan itsenäisempi ja vastuullisempi. Rajojen asettaminen voi myös auttaa vanhempia suojaamaan itseään henkiseltä ja emotionaaliselta väkivallalta.
Ei ole huono idea hakea ammattiapua aikuisen lapsen ja vanhemman väliseen tilanteeseen, jos se suinkin on mahdollista.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kuulostaa hyvin tutulta. Olen itse joutunut 3 aikuisen lapseni sylkykupiksi ja vihan kohteeksi. Yksi heistä on ammatiltaan psykologi! Hän on itse ammattilainen ja ihmismielen asiantuntija. Hyvällä manipulaatiolla saanut muutkin mukaan. Minulta vaaditaan anteeksipyyntöä koko heidän elämästään ja kärsimyksestä yksinhuoltajan perheessä, jossa ei ollut rahaa riittämiin. Lapseni ovat hyvin koulutettuja ja jokaisella menee hyvin. Välit minuun katkaistiin rumien What’s up viestien kera. Puheluita ei sen jälkeen ole ollut. Haen asiaan vertaistukea sekä ymmärrystä muiden samaa kokeneiden kautta.
Älä nyt ainakaan sitä temppua tee, että jollakin tavoin poistaisit lapsesi elämästäsi, kuten jotkut täällä ehdottavat.
Eikö se riitä, että olet tietyllä tavalla laiminlyönyt lastasi hänen ollessaan pieni? Pitäisikö hänet nyt hylätä kokonaan?
Kävin pitkään päihdeklinikan terapeutilla puhumassa omasta alko-ongelmastani ja muksujen pettymyksestä. Tavattiin sit porukallakin ja joku solmu siinä aukesi…tytär erityisesti on ollut mulle katkera, varsinkin kun tuli itse äidiksi niin on sanonut, että ei vois koskaan toimia oman lapsen kohdalla siten kun mä olen tehnyt. Pahalta tuntuu edelleen oma juomiseni, yritän sen kanssa vaan elää.
Mahtavaa, että olet raitistunut. On hienoa, että lapsi saa läsnäolevan vanhemman itselleen edes aikuisena.
Jatkuvan hyvittelyn ja peesaamisen voit lopettaa, se tuskin palvelee ketään saatika korvaa alkoholinhuuruista lapsuutta. Kommenteissa kielletään selittelemästä, mutta itseäni olisi kiinnostanut miksi isäni joi, mutta tietenkin tämä on yksilöllistä. Joka tapauksessa rehellinen puhe tunteista, menneistä ja nykyisistä, olisi paikallaan sekä sinun että lapsesi osalta. Se, onko kumpikaan valmis näin avoimeen ja vaikeaan keskusteluun on toinen asia, ehdotettu ammatti/vertaisapu olisi tässä hyväksi, mikäli siihen on käytettävissä resursseja. Lapsen suututtamisen pelkääminen on ikävä ajatus, lapsi on vastuussa omista tunnereaktioistaan, et sinä. Nyt puhutaan kahdesta aikuisesta ihmisestä, jolloin omien rajojen tunnistaminen ja asettaminen on terveen suhteen perusta, joskin vaatii varmasti molemmilta uuden opettelua. Toista voi auttaa ja tukea, mutta nöyristellä ei tarvitse. Virheet on tehty (ymmärrän selittelysi kodista, puhelimista jne, kertovat jotain kotiolojen tasosta, mutta eivät poissulje lapsen turvattomuuden kokemuksia), niitä voi ja kannattaa pyytää anteeksi, mutta yhden kerran tulisi riittää.
Tsemppiä suhteen eteen työskentelyyn. Kukaan ei ole virheetön, eikä sellaiseta kannata odottaa keneltäkään.
Anteeksiantamiseen ei voi pakottaa. Joskus haavat ovat niin syvät, että katkeruus kestää eliniän.
Menneisyys on mennyt sellaisena kuin se oli eikä sitä voi enää muuttaa. Moni arvokas asia jäi toteutumatta.
Viisainta on antaa toiselle tilaa eikä tyrkyttäytyä. Nyt ehkä itse olisi kyvykäs toisenlaiseen suhteeseen, mutta se ei välttämättä auta toista, joka kaipasi toisenlaista suhdetta silloin menneisyydessä.
Vasta kun aidosti ja pyytettömästi pyydät anteeksi käytöstäsi voi lapsi ehkä harkita muunlaista lähestynistapaa. Olet epäonnistunut pahoin äitinä. Katso peiliin ja kysy itseltäsi miksi epöonnistuit.
Tilanne on se, että vaikka olet virheesi tehnyt, niin olet kuitenkin kasvanut tästä ihmisenä. Korjannut itseäsi.
Nyt on sinun tyttäresi aika tehdä valintansa. Joko antaa anteeksi tai poistua sinun elämästä.
Tiedän, että tämä kuulostaa raadolliselta ja sydäntä särkevältä, mutta se on ainoa keinoa teidän kummankin henkisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Katkeruudellaan tyttäresi aiheuttaa itse itselleen ja sinulle pahaa oloa.
Voit pyytää häntä johonkin neutraaliin paikkaan kahville/syömään ihan mitä vaan, pyytää reilusti anteeksi omia virheitäsi, ilman selittelyjä ja tekosyitä. Kertoa, että olet tehnyt töitä itsesi kanssa, jotta olet tänään se parempi ihminen joka olet ja jatkat itsesi työstämistä tästä eteenpäinkin. Kerrot, että jos aiheutat hänelle niin paljon pahaa oloa tässä hetkessä vieläkin, niin on parempi, että elätte elämänne erillään toisistanne. Tässä kohtaa tyttärellesi tulee valinnan paikka, joko ottaa vastuu itse omista tunteistaan ja traumansa käsittelystä tai jatkaa sinun loputonta syyllistämistä. Jos hän ei ole valmis olemaan niin kypsä, että hän voisi sinulle antaa ihmisenä uuden mahdollisuuden, niin on parempi, ettei hän enää siinä sinun elämässä ole mukana.
Joskus suurinta rakkautta on päästää irti.
Muista, että mitä tahansa täällä huudellaankin, niin olet virheesi tehnyt, olet tehnyt muutoksia itsesi kanssa ja lopun elämää ei sinun, (eikä kenenkään joka on ollut valmis kohtaamaan virheensä ja muuttumaan) kuulu syyllistää itse itseään tai olla syyllistettävänä.
Kuulostaa siltä että teillä ei ole ollut rehellistä keskustelua sinun alkoholismista ja miten tämä on vaikuttanut lapseesi. Siis ihan aito tunteiden kohtaaminen, eikä tuollainen pinnallinen keskustelu siitä miten hänellä oli sentään puhelin ja katto päänsä päällä. Alkoholistin lapsena minuakin ärsyttäisi tuollainen mielistely ja marttyrointi. Olet tietyllä tavalla vieläkin henkisesti poissaoleva lapsellesi, etkä ole oma itsesi hänen seurassaan.
Jos vanhempi ei aidosti ole sanoittanut olevansa pahoillaan voi olla, että lapsi ei sitä tiedä. Tästä paistaa läpi pienoinen katkeruus ja jos se paistaa lapsenkin suuntaan läpi, en usko et tilanne muuttuu. Hae itsellesi apua ja ehdota samaa lapsellesi.
Ikävää, jollei anteeksipyyntösi riitä, mutta tosiasia on kuitenkin se, ettet tehtyä tekemättömäksi saa. Mutta loputtomiin sinun ei tarvitse syyllisyyttäsi kantaa. Olet tehnyt voitavasi, nyt on annettava tilaa lapsellesi käydä tuntemuksensa läpi. Ohjaisin hänet ACA-ryhmään, jossa hän voi vertaistensa avulla huomata, että ei ole yksin.
Jatka sinä elämääsi, ylpeänä siitä, että olet selvinnyt. Ei nöyristellen, mutta nöyränä.
Terapiaan mars. Molemmat.
Älä selittele itsellesi, että juominen ei aiheuttanut ongelmia, kun oli kuitenkin ruokaa, puhelin jne. Tuosta lauseesta huomaan, että et ole aidosti pahoillani siitä hel*netistä, jossa tyttäresi eli lapsuutensa kanssasi.
Mikään tavara ei korvaa äitiyttä. Puhelimen ja ruoat saa yhteiskunnaltakin, jos muu ei auta. Äitiä ei. Läsnäoloa, tukea, turvaa, rakkautta.
Trauma lapsellasi tulee olemaan loppuelämänsä sinun valintojesi vuoksi ja hän tarvitsee terapiaa. Maksa se hänelle, olet sen velkaa.
Anteeksipyyntö ei ole pyyteetön, jos samaan aikaan selität/ajattelet että oli kuitenkin sitä ja tätä ja tuota.
Katso aidosti peiliin.
Anna itsellesi sitten anteeksi, kun ymmärrät mitä aiheutti. Ja pyydä sitten vasta anteeksi häneltä. Vasta kun ymmärrät aidosti.
Mun äitini menehtyi jo vuosia sitten ”harrastuksensa” seurauksena. Hänen valintansa vuoksi kärsin edelleen traumoista, itsekin äiti olen jo. Olen käynyt terapioita, loppuelämäni ahdistuksen vuoksi lääkitys.. Traumakäytös aiheuttaa ongelmia arjessa..
Ainoa mitä häneltä opiksi otan, on etten tee MITÄÄN nii kuin hän teki.
Silloin olen hyvä äiti omalleni.
Miksi ihmeessä hänen pitäisi pelkästään kirjoituksessa ruoskia itseään, jos hän on kuitenkin huolehtinut yksin lapsen tarpeista ja perheen toimeentulosta?
Tottakai pitää tuoda myös niitä onnistumisia ja hyviä juttuja esiin. Ja lapsenkin on jossain vaiheessa hyvä tiedostaa myös niitä hyviä asioita. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, et sinä, eikä kukaan muukaan ja tuolla perusteella kaikkien lasten tulisi syyllistää vanhempiaan heidän virheistään lopun elämää ja unohtaa tyystin vanhempiensa hyvät jutut.
Jos sun äiti on ollut niin läpeensä paha, ettei ole tehnyt mitään hyvää sinun eteesi, niin se ei tarkoita, että kaikki äidit ovat.
Lapsi on keksinyt hyvän keinon saada ylimääräistä rahaa ja etuja. Häpeä ja syyllisyys on hyvä tekosyy manipuloida sinua.
Toisaalta. Jos sinä pilasit juomisellasi hänen lapsuutensa, nyt hän kokee oikeudekseen pilata sinun vanhuutesi.
Juu, alkoholismi on sairaus mutta sen taakse piiloutuminen voi loukata lastasi. Ehkä hän miettii, miksi et voinut raitistunua silloin kun hän oli lapsi, jos nyt olet kuivilla?
Hienoa että olet!
Työstressiä ja isojakin kriisejä on välillä kaikilla. Senkään taas ei kannata paeta. Olin huono koska työ ja siksi viina.
Olisiko hyvä myöntää lapselle huonot valinnat ja pyytää anteeksi? Ei selitellä tai puolustautua. Näin tein. Anteeksi!
Ja pitäisi olla laki oikeasti jolla kielletään aikuisien muksujen mamisheimaus…varsinkin jos se äiti raato että pikku kullan nuppu sai kaiken… ja. Lisää vaaditaan ja ollaan noin draamaa Voi buhuu naapurin Villepetteri sai 30 tonnin. Bemarin 17v lahjaksi ja sen äiti harrastaa ninjajiujutsu joogaa … Ja ainakin on somessa vegaanikokki…. mä ilmoitin että jos ei kelpaa…. Get. A Job!!! Ja itse pistin ihan.terveelle tauolle… Ei kaikkea tarvitse sietää
No et ole huono äiti… Ja ei sinun tarvitse olla kynnysmatto lapsellesi..
Jossain vaiheessa ihmisen normaaliin kehitykseen kuuluu antaa anteeksi vanhemmilleen ja ottaa vastuu omasta elämästään. Kerro se lapsellesi.
Kaikille vanhemmille ei tarvitse antaa anteeksi!
Mutta vastuu omasta elämästään pitää ottaa.
Vanhemman voi laittaa pois elämästään ja olla märehtimättä virheitään.
Ja kaikille lapsille ei tarvitse antaa anteeksi.
Voit miettiä mistä syystä tyttäresi on paha.
Ihmisillä ei näköjään ole kokonaislaajuista ymmärrystä miten syvästi omat kasvuolosuhteet vaikuttavat psyykeeseen, oman persoonallisuuden kehitykseen ja terveyteen.