Huono Äiti sai avautumisen:

 

Olen 45 -vuotias nainen, pitkässä parisuhteessa saman miehen kanssa elänyt. Yhteistä elämää jo 18 vuotiaasta lähtien. Lapsia on kolme ja he jo aikuisia kaikki ja omillaan asuvia jo kaksi.

Mutta elämässäni ei ole seksiä ja nykyään tuntuu, että seksiä korostetaan hyvän ja toimivan parisuhteen pitäjäksi. Palstoilta saa lukea kuinka on huono ihminen jos ei seksiä ole tai sitä ei toiselle anna.

Mutta kun en itse siitä nauti enkä saa minkäänlaista tyydytystä siitä, miksi siis sitä pitäisi ”harrastaa”.

Viallinenhan tavallaan olen, mutta kai tällekin jokin nimitys on kun ei seksistä nauti eikä se ole se oma juttu. Välillä toki niitä halujakin on mutta en vaan omaa miestäni halua enkä siis tiedä nauttisinko kenties jonkun toisen kanssa siitä, en ole kokeillut.

Itsekäs, ehkä kun en miehelleni ”anna”, eroa olen hänelle ehdottanut mutta sitä hän ei taas ole halunnut. Parina olemme kuin kämppikset, saman katon alla asutaan mutta läheisyyttä ei ole.

Nimimerkki: Viallinen?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

14 vastausta artikkeliin “Meillä on pelkkä kaverisuhde miehen kanssa, pitääkö nyt erota sitten?”

  • Parempia aikoja odotellessa sanoo:

    Olemme noin 10 vuotta nuorempia mutta teineistä saakka oltu yhdessä eli pitkä suhde takana, kohta 20v yhdessä. Ennen harrastettiin seksiä jatkuvasti ja ihan missä tahansa, vielä ennen lapsia itsekin halusin seksiä suht usein, oli noin 3-6 krt viikossa oli seksiä jatkuvasti. Kun lapset (joita kaksi, toinen vielä vauva) tulivat kuvioon seksihalut itseltäni hiipuivat täysin. Se on kai se väsymys ja kun illalla on hetki omaa aikaa kun lapset menneet nukkumaan ja itse painanut sen koko päivän täysillä ollen lapsille läsnä koko ajan niin siinä vaiheessa ei kyllä ensimmäisenä ole seksi mielessä sen voin sanoa. Ja onhan se ollut ikävä tuottaa miehelle pettymystä useiden vuosien ajan kun seksiä joskus 2 kertaa viikossa, toisinaan 2 kertaa kuukaudessa, mutta kun ei vaan haluta, ei jaksa eikä millään siksi huvita. Tässä kohtaa muutenkin menen oma mukavuus edellä että miehen miellyttämisen vuoksi en jaksa seksiä harrastaa (paitsi joskus erittäin harvoin). Mies puhuu toisinaan erosta koska hänen mielestään on ihan kämppissuhde (jos seksiä enemmän on tyytyväinen) ja häntä ei kiinnosta ihan totta olevat ”selitykseni” siitä miksei vaan huvita eikä kiinnosta seksi tällä hetkellä, läheisyyden kanssa sama ettei se ole harmillisesti illalla mielessä kun se päivän ainoa oma hetki käsillä. Hän pelkää sitä että tilanne tästä vain pahenee, itse olen sitä mieltä että varsinkin kun lapset vielä pieniä ja vauvakin nukkuu huonosti niin tilanne voisi parantua helposti myöhemmässä vaiheessa ja tätä olen hänelle sanonut ettei ole järkeä heittää näin pitkää muuten tärkeää suhdetta roskiin sen takia. Itse saan siitä ihan hirveän paljon että toinen vain on siinä rinnalla vaikkei sitä joku päivä edes pussattaisi tai halittaisi mutta tieto rakkaan ihmisen olemassaolosta auttaa jaksamaan arjessa. Ja mies vakuuttaa ettei halua seksin vähyyden takia erota vaan läheisyyden….

  • Nimetön sanoo:

    Voi toimiakin, ainakin vanhemman miehen kanssa. Nuorempi hakee seksin muualta.

  • Toivotonta sanoo:

    16 v yhteistä eloa takana, yksi teini-ikäinen lapsi ja yhteinen asunto. Seksi väheni vuosien varrella pikkuhiljaa. Sain osakseni vit**ilua, kun ei kiinnosta. Siten väheni myös läheisyys ja hellyys. En tiedä, mikä minua vaivaa. En koe seksuaalista vetoa muihinkaan henkilöihin. Viimeiseen vuoteen ei ole ollut seksiä ollenkaan. Tämä kirvoittanut vielä suuremman haukkuryöpyn miehen puolelta. Eipä tänä aikana kämppää niin vaan myydä ja lähdetä erilleen. Kehoitin hakemaan apua muualta, mutta tuossa tuo vaan kärvistelee ja ilmeisesti odottaa, että minä teen jonkin aloitteen johonkin suuntaan. Ei paljon naurata, mutta toisaalta arki rullaa mykkinä kämppiksinä.

  • Eronnut sanoo:

    Jos molemmat haluaavat jatkaa elämää kämppiksinä, niin mikäs siinä, jos todella voi sanoa olevansa onnellinen. Myös on tärkeää tiedostaa minkälaista viestiä tällä antaa lapsilleen. Itse erosin, koska en halunnut että lapset saavat esimerkkiä siitä että tyydytään olemaan yhdessä lasten takia, koska varmasti lapset tiedostaa ettei olla onnellisia. Halusin kertoa lapsilleni että jokaisella on oikeus onneen, joskus se vaatii rankkoja valintoja. Ja vaikka kuinka välittäisi puolisosta, on se oma onnellisuus tärkeitä. Koska ainakin minulla se kaipuu oli läheisyyteen ja muuhun kun kämppiksenä elämiseen.

  • S sanoo:

    Jos molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen niin ei siihen ole kenelläkään ulkopuolisella mitään sanomista. Ei kaiken tarvitse mennä yleisten normien mukaan

  • Hyvä olla sanoo:

    Oon ehkä vähän huono esimerkki verrattuna sinun suhteeseen, mutta meillä on nykyisen miehen kanssa samanlainen ”kaverisuhde”, olen 41v ja mies on minua 14 vanhempi. Meidän hellyys on katsella telkkaria käsi kädessä, pusu kun toinen menee esim. kauppaan ja joka ilta pusu kun menen nukkumaan. Siinä se meidän hellyys on ja se riittää mulle. Mies kutsuu minua ”Rakkaani”, ”Äiskä” ja ”Rouva”. Itse sanon ”Rakas” ja se riittää molemmille. Kokkaamme ja siivoamme yhdessä/vuorotellen. Tiskaamme myös vuorotellen. Mies ei osaa siirtyä sänkyyn öisin nukkumaan, kun 10 vuoden sinkkuuden aikana nukkui sohvalla TV auki, joten nukun yksin ja se riittää. Seksiä on kun mies haluaa ja se riittää. Monelle tämä ei riittäisi, mutta olen tyytyväinen.
    Ja nykyiseen suhteeseen olen tyytyväinen, koska…
    Edellisen miehen kanssa seurustelin 14 vuotta. Hän oli minua vain 4 vuotta vanhempi – me aloimme seurustella kun olin 17v. Alusta pitäen hän ei ollut tyytyväinen kun en ollut neitsyt, hellyyttä ei ollut, hän haukkui minua mm. huoraksi, raivoajaksi ja horoperseeksi, en pitänyt ollenkaan seksistä hänen kanssaan, seksiä oli kun hän halusi, kun minä joskus suhteen alkuaikoina halusin häntä niin silloin ei saanut harrastaa seksiä. Hän haukkui minua päin naamaa ja selän takana. Tein kaikkeni että riittäisin hänelle, mutta en riittänyt. Me nukuimme samassa sängyssä, mutta ei ollut hellyyttä. En osannut hänen puheidensa mukaan tiskata, siivota enkä kokata kun suutuin ja käskin itse tehdä niin ei halunnut.

    Olen siis tyytyväinen nykyisen mieheni kanssa näihin pieniin hellyydenosoituksiin ja vähäiseen seksiin kun tässä suhteessa vain on niin hyvä olla.

  • Aida sanoo:

    Tuo on kyllä aivan kuin omasta elämästäni. Ainoana erotuksena, että lapsi trio on kaikki vielä alaikäisiä ja itse olen noin 6 vuotta nuorempi. Mies ei hellittele, eikä kehu enää yhtään mistään, enkä kyllä sitten minäkään häntä. En enää jaksa. Lähes kaikki mitään teen, on hänestä negatiivista, työstä harrastuksiin ja asuvalintoihin. Hyvin meillä menee hänen mielestä silloin, kun makaan sen hetken alla sängyssä pumpattavana. Sitten kun uskalsin sanoa sen ääneen, loppui ihan kaikki seksi. Ja ehkä se mikroskooppisen pieni hellyyskin, mikä oli vielä ollut. Itsellä kyllä haluja olisi, mutta ihan muita miehiä kohtaan. Aina kun otan eron puheeksi, yleensä siinä vaiheessa kun tuntuu, että pää hajoaa kohta, niin myös silloin mies ei missään nimessä omien sanojensa mukaan halua erota. Mutta omaa käytöstään ei muuta mitenkään. Epäilen, että ei vaan halua erota, kun tietää, että omaisuus menee puoliksi ja kersat vuoroviiko asumiseen. Ehkä on itsekin ajatellut kituvansa siihen asti kun muksut on aikuisia/isompia ja sitten ”ilmoittaa” erosta. Itse en taida kyllä tässä hiilloksessa jaksaa siihen asti.

  • Jenna sanoo:

    No on teillä joskus ollut seksiä kun on lapsia saatu? Todella vaikea on ymmärtää seksitöntä suhdetta ja tulee mieleen onko se aina ollut nuin? Vai onko pikku hiljaa seksi jäänyt pois? Ja yksi tulee mieleen, oletko koskaan saanut orgasmia?

  • Onneton sanoo:

    Ei kiinnosta minuakaan mieheni kanssa, en saa siitä mitään. Läheisyyttä ei juurikaan ole muutenkaan, niin ei ole mitään, mikä sytyttäisi.
    Suostun kuitenkin aika ajoin, jotta mies pysyy tyytyväisenä. Itse haluaisin erota, kerään rohkeutta puhua asiasta

  • Kuuppa sanoo:

    No ei sitä seksiä juuri ole meilläkään, mutta kun olen asiasta miehen kanssa puhunut, hän sanoo ettei tarvitse vieraita, vaan voi hoidella itse itsensä. Läheisyyttä ja rakkautta meillä kyllä riittää, sen läheisyyden ei tarvitse aina olla sitä sukuelinten hinkkaamista.

    Mutta jos HALUAA haluta, niin siihenkin löytyy apua. On välineitä ja visuaalistakin herättelymahdollisuutta.

  • Vapaa rakkaus sanoo:

    Saa varmaan mies vieraissa käydä mikäli hänellä tarpeita on

  • Miamaria65 sanoo:

    Miten voi saada kolme lasta, jos seksi ei kiinnosta? Miten voi ylipäätään olla pitkässä suhteessa jos seksi ei kiinnosta eikä ole haluja ainakaan sitä omaa kumppania kohtaan? Mun on vaikea ymmärtää, koska olen aina valinnut sellaisen kumppanin, jonka kanssa seksi on hyvää ja sitä on riittävästi molempien mielestä. Kuulostaa jotenkin laskelmoidulta ja aneemiselta suhteelta, jos 18 vuotiaasta lähtien ollut yhdessä ja toinen ei halua seksiä. Jos se taas on molempien mielestä ok, niin ei kai siinä mitään vikaa ole asustella tutun kämppiksen kanssa.

  • Jonna sanoo:

    Ei kai kukaan kiellä kavereita asumasta yhdessä, kunhan molemmilla on oikeus oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen ja intiimiin läheisyyteen niin halutessaan.
    Hälyyttävää on kun kun sanot että et halua miestäsi vaikka muuten haluttaisi, olet tekemässä virheen siinä kun sidot itsesi mieheen jota et rakasta ja halua, vaikka sinulla voisi olla mahdollisuus onnelliseen parisuhteeseen, rakkauteen ja nautinnolliseen seksiin.
    Toki miehelläsi sama juttu.
    Todennäköisesti et ole koskaan saanut hyvää seksiä, etkä siksi sellaista osaa kaivata.