Aina seksittömyys parisuhteessa ei ole oma valinta, eikä se siltikään tarkoita että parisuhde olisi huonossa kunnossa. Ajatuksiaan, ja oman kokemuksensa, tällä kertaa miehen näkökulmasta, kertoo Avaudu tästä -lomakkeella kirjoituksensa lähettänyt nimimerkki Jussi60:

”Ajattelin kertoa oman kokemukseni tuosta seksittömyydestä avioliitossa. Meillä on myös mennyt jo vuosia niin, ettei sitä seksiä ole ollut ollenkaan tai sitten todella vähän. Vaimo on nyt 57 ja itse täytin juuri 60. Eli ei olla vielä niin vanhoja että seksielämä olisi siihen lopahtanut. Muista jutuista se on ollut kiinni. Riitaa meille ei asiasta koskaan ole tullut, mutta monet itkut vaimolta, kun pitää itseään huonompana kuin muita. Ja minulla tietenkin välillä surullinen olo kun asiat ovat näin.

Hellyydestä ja toisen ajattelemisesta ei meillä ole pulaa. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi halaamiset ja pusut annetaan. Vihaisina ei ole koskaan nukkumaan menty. Illat katsotaan televisiota sylikkäin ja kaikin tavoin yritetään toisillemme olla kilttejä. Kumpikaan meistä ei juo eikä polta. Ei käytetä karkeaa kieltä, eikä toisiamme haukuta tai arvostella.

Syitä kun tuolle seksittömyydelle voi olla monia. Meillä se meni ensin niin että minulta alkoivat lähteä kyvyt diabeteksen takia. Siihen on lääkkeet ja ne hain mahdollisimman nopeasti. Jonkun aikaa meni niillä. Harvoin silloinkin. Kun siihen sitten iski minulla päälle tosi paha sairaus ja meinasi tukehtua jo kun yritti jotain niin se vei osan taas tästä ilosta. Kyllä siitäkin selvittiin jotenkin, kiitos korkeatasoisen suomalaisen lääketieteen. Ei tässä vaiheessa vielä oltu kokonaan luovuttu tästä yhdestä elämän peruspilarista eli seksistä. Seuraavassa vaiheessa minulta veivät sairaudet kyvyt seksiin ihan nollaan. Siihen eivät auttaneet enää pillerit eikä piikit. Kun ei toiminut vehkeet niin ei toiminut. Ei luovutettu.

Kuva Oziel Gómez. Ylin kuva Becca Tapert.

Viime syksynä minulle leikattiin proteesi tuonne alapäähän, ja nyt kyllä toimisi vaikka talossa ja puutarhassa 24/7 jos tarve vaatis.. (no kunto nyt ei tietenkään sitä kestäisi 😉 ) Tässä on vaan semmoinen ongelma, että herkkä vaimoni on ottanut nämä kaikki minun ongelmani omaksi syykseen ja syyttää itseään kaikesta. Eli uskoo että hänessä on vika, vaikkei asia niin olekaan. Ja olen hänelle sen moneen kertaan sanonutkin. Lisäksi tilannetta vielä pahentaa se, että hän häpeää itseään melko reippaan ylipainon takia ja ei siksi luota itseensä olenkaan, eikä tunne itseään ollenkaan viehättäväksi.

Onneksi vaimoni on omaksunut nykyään samanlaisen ajattelun kuin minäkin, että joka asialle löytyy joku ratkaisu. Hän tosissaan lähtenyt hoitamaan noita omia juttujaan kuntoon. Käynyt lääkärillä ja saanut vihreää valoa lihavuusleikkaukseen ja orientoitunut siihen, että loppuelämän joutuu ruuan kanssa vähän katselemaan, ja harrastamaan liikuntaa enemmän. Minä kannustan täysillä kaikessa mitä hän yrittää. Ja sen huomaa sitten vaimon kasvaneessa itsetunnossakin. Tosin meillä on taloudellinen tilanne ollut todella ahtaalla muutaman vuoden, ja jos ei muut, niin perilliset ja sukulaiset sitä vielä pahentaa välillä aika pahasti.

Kuten sanoin. Koskaan meillä ei ole ollut seksiasioista riitaa. Ja minä uskon vakaasti siihen että kun saadaan nämä arkisemmat asiat rullaamaan, itsemme kuntoon, niin ruumiillisesti kuin psyykkisestikin, niin meillä on vielä pitkä, rikas, ja kiihkeä elämä peittojen välissä edessä. Ja miksei olisi, kun tahtoa, halua ja ennen kaikkea rakkautta riittää… ;-)”

Nimim. Jussi60

Kotimaisista laadukkaista raaka-aineista Juvalla käsin valmistetut Huono Äiti -ruoat nyt S-kaupoissa kautta maan.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Parisuhteen seksittömyys ei aina ole valinta”

  • Nim. 24 v. Naimisissa sanoo:

    Hieno kirjoitus ! Tärkeää toisen kunnioitus ja hellyys… hyvää oloa voi sntaa kumppanille monin tavoin! Tärkeää on keskustelu…tässäkin asiassa.
    Oma kohtaisella kokemuksella, mieheni sairaudet vei kyvyt …eikä asiasta saanut puhua, jos aloitin keskustelun, alkoi pitkä puhumattomuus ! Ei liitto pysy kasassa pelkällä samalla osoitteella! Tarvitaan keskustelua, kunnioitusta, hellyyttä…

  • jooh sanoo:

    Kuulostaa tutulta vaikka sairaudet ja niiden aiheuttamat oireet ovat erit. Meillä on välillä ollut todella pitkiä aikoja ettei ole ollenkaan seksiä tai todella vähän (1 kerran/kk) ja se johtuu ihan siitä että toisella on oman sairauden kanssa huono tilanne ja se vie voimat. Koskaan ei riidellä seksistä tai sen puutteesta vaan saatetaan kertoa toiselle, että olisi mukava jos sitä olisi enemmän. Sen on onneksi oppinut, että aina kun sairaus menee parempaan suuntaan pilkottaa valotunnelin päässä ja seksikin palaa elämään. Kurjaa se joskus on molemmin puolin kun se jää vähälle, mutta minkä sille mahtaa. Niin kauan kun molemmat rakastaa toisiaan ja näyttää sen edes jollain muulla tavalla niin onko sen väliä, jos seksiä ei ole, erityisesti kun tietää, että se ei ole lopullista.

  • Inna sanoo:

    Aihe on tärkeä ja vaikka kirjoittajalla on ollut vaikeaa niin pakko sanoa, että tällaisia lukee mielellään ja silti niin positiivisesti ajatteleva kumppani. Mielestäni olet todella ihastuttava ja vaimosi myös. Kiitos kun jaoit tarinan. Toivon teille mielettömän paljon kaikkea hyvää. Kyllä kaikki vielä lutviutuu.

  • Lapsia 2+1 sanoo:

    Näissä suhteissa kuitenkin se tärkein on säilynyt, eli toisen kunnioitus ja lämpö suhteessa.
    Omalla kohdalla halut ovat loppuneet siihen, kun ei suhteessa ole empatiaa ja aikaa puoliso viettää perheen kanssa suorittamalla eli tehdään aina hänen tahtonsa mukaan joku juttu lasten kanssa ja muu aika kuluu puhelimella tai kaverilla. Mitään tunteita ei näytetä minulle tai lapsille ja kumma kyllä minusta on tullut ärsyttävä ihminen. Taustalla tässä se, että olen saanut mukavan työpaikan ja pyydän myös mieheltä vähintään samanlaista osallistumista kotitöihin, kuin nuorisolta.
    Itsestäni tuntuukin, että olen enemmän kasvattajan, kuin vaimon roolissa.

  • Aviovaimo sanoo:

    Hieno kirjoitus ja tärkeä aihe. Meillä puolison lääkitys vaikuttaa täysin siihen, ettei ole mitään seksielämää. Kun tavattiin, omin ollut 11-vuotta yksin, ilman miestä tai mitään kontaktia. Aikaisemmin kokemukset parisuhteesta ja pettämiset edellisessä pitkässä avioliitossa olivat satuttaneet niin paljon, ettei koko asia kiinnostanut minuakaan. Meillä oli nykyisen aviopuolison kanssa seksuaalista vetovoimaa, kun miehen lääkitykset oli tauolla ja yhteys syntyi. Ja myös todella vahva ja luottmaukselllinen henkinen yhteys. Saimme yhteisen lapsen ja lääkitys tuli taas käyttöön. Miehen halut hävisivät. Asiaa on yritetty parantaa mieshormonilla ja puhumalla, mutta ei onnistu, niin siihen tyydytty. Ja minä en koe sitä ongelmaksi. Olen itsekin fyysisesti kipeä ja välillä väsynyt. Lapsen kanssa menee yöunet ja yhteinen aika. Parisuhde on kuitenkin hyvä ja Meillä on erittäin paljon hellyyttä ja välittämistä. Olemme toistemme sielunkumppanit ja tuemme toisiamme kaikessa. Olen onnellinen ja kiitollinen tästä rinnalla kulkevasta ihmisestä, jolle minä ja lapsi ollaan kaikki ja enemmän. Mies on erittäin empaattinen ja rakastava. Ei tulisi ikinä mieleen satuttaa häntä lähtemällä hakemaan vain seksiä muualta ja olen onnellinen, kun hän ei hae sitä mistään muualta. Edellisen puolison seksiriippuvuus ja vieraat naiset ovat satuttaneet minua niin paljon, että mieluummin olin yksin ja nyt on vieressä kumppani, ystävä ja aviopuoliso, joka ei haaveile erikoisesta elämästä. Hänelle riittää tavallinen lapsiperhearki ja yhteinen elämä. Tottakai joskus itse kaipaa seksiä, koska ei se miehen vetovoima minusta ole minnekään hävinnyt. Mutta mieluummin toimiva kipulääkitys miehelle, kuin se että hän kärsii ja minä saisin hetken nautinnon. Joskus voi olla , ettei tarvitse enää lääkitystä ja tulee aika jolloin meillä on seksiä. Mutta olen onnellinen hänestä. Tämä sama ongelma on monilla pariskunnilla ja myös sen takia moni pettää tai jättää puolisonsa tai kokee huonoa itsetuntoa. Näistä voisi enemmän puhua, että ei turhaan koeta syyllisyyttä ja huonommuutta. Mies muistaa sanoa usein, että rakastaa ja välittää todella miltä minusta tuntuu. Ja nyös sanoo sen usein.

    • Suvi sanoo:

      Kiitos Jussi!
      Kun mennään näillä, mitä meillä on ja nautitaan siitä, niin sehän on elämää isolla eellä. Olet ajatellut paljon puolisoasi ja ennenkaikkea ymmärtänyt. Halaamiset ja himot kulkevat lähekkäin ja niistä kukin löytää omansa. Tärkeintähän on se läheisyys. Ja se, että ollaan, eikä meinata.
      Sanomattakin selvää rakkautta!