Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kirjoitan tärisevin käsin, suru tuntuu joskus niin musertavalta, että sydän meinaa katketa. Välillä taas tuntuu, että olen menossa kohti oikeata tietäni ja kutsumustani. Ja että toisenlaiset valinnat olisivat vain ylläpitäneet eksyksissä oloa. Välillä, niin kuin tänään, koen niin syvää katkeruutta, että muuhun on vaikea keskittyä.

”Ei minun elämän kuulunut mennä näin”, pyörii taas päässäni tänään. Minun kuuluisi nyt olla ison perheen äiti. Minulla piti olla onnellinen perhe maalla, isossa talossa, ja rinnallani mies, joka on kiltti ja uskollinen. Ja hyvä isä. Minulla on kaikkea tätä vähän, siksi tuntuu niin hävettävältä kokea näin musertavaa pettymystä.

Changelta täydellisesti istuvat liivit jokaisille rinnoille. Klikkaa ostoksille.

Ehkä kuitenkin, tämä pettymys on enemmän sitä, että minut johdettiin harhaan. Ei varmasti tahallaan, mutta auttamatta, silti harhaan. Tiedän että mieheni valinnat ovat pitkälti omien tunteiden käsittelyn vaikeuksien tuotetta. Päätökset, ja vaikeudet on helpompi lakaista pienin verukkein maton alle, koska suoraan omien mielipiteiden sanominen ei anna muille iloa juuri nyt. Se vain on myös niin, että kiertely ja hyssyttely ja hissukseen maton alle lakaiseminen tavallaan jossakin vaiheessa muuttuu valheeksi. Ja sen takia vaikeina hetkinä, niin kuin nyt, tuntuu lähes mahdottomalta enää rakastaa. Koska tässä nyt eletään hissukseen niin ison valheen äärellä. Olo on todella petetty.

Taivuttelin mieheni hankkimaan kanssani lapsen. Sanoin tavatessamme 4 vuotta aikaisemmin, että lapset on minulle tärkeä haave. Sanoin ääneen, että haluan lapsia. Mies oli samaa mieltä ja minä tyytyväinen, että löysin niin helposti puolison, joka on tästä samaa mieltä.

Hän halusi ottaa isän roolin minun lapsestani, aiemmasta liitosta. Minä sain aika kovasti toppuutella, ettei biologista isää voi kieltää näkemästä lastaan, vaikka isä olikin aika tulinen ja välillämme oli paljon riitaa. Hän hyväksyi tämän. Mutta exän nimeä ei saanut mielellään mainita kotonamme, lapsen asioita piti puhua muualla exän kanssa, ettei se tuottaisi mielipahaa ja närää. Olin usein surullinen riidoista, mutta en uskaltanut puhua niistä meidän kotonamme kovin syvällisesti, ettei toiselle tule mielipahaa.

Kuva Artem Kovalev. Ylin kuva Rural Explorer.

Meillä oli hyvä ja menevä suhde, rakensimme talon. Kun talo oli valmis, taivuttelin miehen lapsenhankintaan. Lupasin että minä otan lapsesta vastuun, ajattelin että toinen menee siinä missä ensimmäinenkin. Hän ei halunnut lapsia vielä. Minä olin lapsen syntyessä 30. Ajattelin, ja tiesin, äidinvaistojen heräävän viimeistään lapsen syntyessä. Silloin taivuttelu viimein annettaisiin anteeksi.

En ollut varautunut raskauden herättämiin muistoihin. Näin jatkuvia painajaisia exästä koko raskauden ajan. Lapsen synnyttyä keskosena, olin jo todella uupunut. Ajelin yksin 50 km suuntaan päivittäin lapsen luokse sairaalaan, kunnes sain hänet kotiin.

Niin kuin olin luvannut, kannoin vastuun. Olin jotenkin ajatellut, että isälle heräisi se sama äidinvaisto, vaan ei herännyt. Kaikki lapsirakkaus, jota olin nähnyt muiden lapsiin kohdistuvan, oli tiessään. Mies harmitteli, ettei meidän suhteemme enää ollut entisellään. Hän teki paljon töitä, kotiin tullessa jutteli töistään, ei muistanut kysellä miten meillä lapsen kanssa meni. Harmitteli että olin aina niin vaisu, ”voisin edes hymyillä vähän”. Ahdistukseni kasvoi viikko viikolta ja minun oli todella vaikea asettua kotiin. Hoidin toki lapsen, jonka lievien terveysongelmien takia jouduttiin monesti sairaalaan. Keskoslapsen suolisto oireili myös alkuaikoina, koliikkia ei ikinä diagnosoitu mutta itkua riitti.

Nyt jälkeenpäin, terapiassa olen saanut silloiselle ololleni selityksen. Kärsin PTSD:stä. Rankka ja riitaisa suhde exään purkautui uuden raskauden aikana. Esikoista odottaessani exälle, suhteemme ajautui todella epäterveelliseksi, väkivallan uhka oli vahvasti läsnä, vaikka mitään paikkojen hajoamista pahempaa ei tapahtunut. Olen itse herkkä ja vatvova tyyppi, enkä ollut käsitellyt niitä tapahtumia, koska ”mitäänhän ei tapahtunut”. Olin muuttanut pois ja voin paremmin, ja ajattelin että se oli riittävä ratkaisu.

Kuva Ýlona María Rybka.

Yritin jutella ystävien kanssa tapahtumista jotka johtivat eroon, mutta huomasin ettei ystävät jaksaneet ainaista jankutustani, joten lopetin. Humalassa tunteet nousivat pintaan väkisin. Näin jälkeenpäin en ymmärrä miksi en hakeutunut terapiaan jo aiemmin. Hain kyllä apua perhetyöntekijältä, ja kunnan mielenterveyshoitajalta. Ongelmat laitettiin väsyneen perheenäidin arjen piikkiin. Ehdotettiin että mies osallistuisi enemmän. Tätä ehdotinkin. Mies koki hankalaksi, olin luvannut hoitaa vastuun. Niinhän minä olinkin.

Lapsemme rupesi kasvaessaan olemaan yhä enemmän isänsä kanssa. Sain pieniä hengähdystaukoja. Menin takaisin töihin. Rupesin haaveilemaan sisaruksesta lapsellemme. Esikoisen kanssa sujui ok, vaihdoimme viestikapulaa viikko-viikko exän kanssa, emme jutelleet kuin pakolliset. Sain viestejä exältä huonosta vanhemmuudestani. Kaikesta, josta vähänkin aihetta löysi, huomautti. Väsymys varmasti verotti vanhemmuuttani ja välillä oli esikoisen (sekä oma) tukka takussa yms, nämä koen tänään ihan ymmärrettävinä siinä tilanteessa.

Kaksi vuotta työssä meni hyvin, menimme naimisiin ja kävelin seinään. Silti kannattelin edelleen omaa haavekuvaa siitä, millaisen perheen haluan. Elättelin ajatusta, että pian mies on meidän kanssamme enemmän kotona. Pian meille tulee se sisarus, pian olemme se ydinkokonaisuus, josta olen haaveillut.

Mies sivutti lapsihaaveet. Ei suoraan, sanoi aina vaan että kyllä me kerkeämme. Kyllä me voimme vielä tehdä lapsen, ja sovimme aina määräpäivän. Kesällä häiden jälkeen, syksyllä, keväällä sitten, katsotaan vuoden päästä. Kun se sovittu aika koitti, mies perääntyi. Sanoi että olen ehkä ymmärtänyt väärin. Minä sujautin kaikki vauvatarvikkeet laatikoihin, välillä hypstelin ja unelmoin. Tein urasuunnitelmat ”sitten kun palaan töihin seuraavan kerran haluan…”

Kuva Abhishek Chadha.

Aloin käydä terapiassa, vihdoin. Sain mielialalääkityksen, ja menneen elämän vyyhdit alkoivat pikkuhiljaa purkautumaan. Ymmärsin että olen aikamoinen kynnysmatto. Keräilin rohkeutta. Harjoittelin suuttumista. Suutuin liikaa. Ymmärsin miestäni, näin hänen taustansa. Ymmärsin, miten vaikea hänen on tehdä päätöksiä. Koitti viimein se hetki, jolloin mies vihdoin viimein suostui lapsen hankintaan. Olin onneni kukkuloilla. Lapsi ei kumminkaan tarttunut haaviin. Olin nyt 36-vuotias. Ymmärsin ettei meille ehkä enää tule lasta. Ei heitetty kirvestä kaivoon. Kokeilimme uudestaan, ja uudestaan.

Kunnes.

Sinä päivänä kaikki meni päin mäntyä. Esikoinen ja kuopus tappeli koko päivän, aivan mitättömistä asioista. Niin kuin sisarukset tekevät, välillä enemmän, välillä vähemmän. Oli työkiireet, oli harrastukset ja aikamoinen stressi. Mies tuli töistä ja avauduin, kuinka oli ollut rankka päivä. Kuin tyhjästä hän räjähti. Puristi esiin, ettei ymmärrä ”miten haluan hankkia lisää lapsia, kun en edes pidä huolta niistä mitä mulla on!”. Jähmetyin. Silloin kaikki purkautui.

Tajusin mitä olin tekemässä. Ja miten kamalan ison valheen äärellä me olimme eläneet. Mies eli tavallaan kaksoiselämää. Nautti töistään ja ystävistään. Mutta ei halunnut oikeasti sitä perhettä mitä kotona minun kanssani jutteli. Hän halusi vain minut, ja minut hän oli saanut. Minä tajusin, että olin taas pakottamassa häntä sellaiseen, jota hän ei halua. Kunpa hän olisi ollut rehellinen. Alusta asti.

Näin kaikki ne vuodet ensimmäistä kertaa sellaisina kuin ne olivat. Yksinäisinä ja rankkoina. Mutta kyllä ne silti oli täynnä rakkautta. Lapset olivat täyttäneet minun elämän äärilleen myös väsymyksen keskellä, en ymmärtänyt, että sellaista ei voisi haluta. Näin vain omat tarpeeni, mutta vain koska sain niistä niin paljon irti. Hankin kierukan nopeasti, ja pyysin anteeksi. Olin käsittämättömän vihainen ja kipuilin todella paljon, itkin todella paljon. Mies kyllä ehdotti, että tehdään vain se kolmaskin, kun näki suruni. Mutta tiedän nyt että hänen on todella vaikea kohdata huonoja tunteita. Vaikka hän minun suruni keskellä olisikin sen kolmannen suonut, se ei ollut hänen oma tahtonsa, vaan surun kohtaamisen pelko. Lupaamalla kolmannen, hän olisi taikonut kaiken taas hetkeksi hyväksi.

Kuva Abhishek Babaria.

Paras ystäväni tuli raskaaksi, itkin enemmän. Nyt tunnen jo oikeasti onnea hänen puolestaan. Hänellä on iso perhe, ja sen näkeminen tuottaa minulle surua, sekin hävettää. Elin niin pilvenhattaroissa unelmieni kanssa, etten ymmärtänyt omaa todellista elämääni.

Painin syyllisyyden, riittämättömyyden, kiittämättömyyden ja petetyksi tulemisen tunteiden kanssa. Olen kiitollinen, että painostin mieheni yhteen lapseen. Mieheni on lapsellemme hyvä isä. He touhuavat yhdessä ja isä on lapsemme idoli. Tämä riittää. Meillä on talo maalla, minulla on kaksi ihanaa lasta. Se riittää.

Minä olen nyt niin vanha, etten enää ehdi vaihtaa miestä, vaikka se kolmas lapsiunelma hiertää vielä kohtua. Koen ettei se ole syy hajottaa perhettä siltä lapselta, joka meillä on. Tämän päätöksen kanssa painin kovasti, ja juuri nyt ajattelen, että ehkä olisinkin eronnut, jos tämä olisi tullut ilmi, kun olin nuorempi. Tai sitten olisin tyytynyt elämääni sellaisena kuin se oli, ja edennyt urahaaveissani aiemmin.

En vain millään tahdo päästä yli siitä, että minulle valehdeltiin niin monta vuotta. Olisin mieluummin aloittanut suhteen tietäen, että lapset eivät ole miehen kartalla. Olisin itse halunnut valita mieheni, enkä tällaiseen valheeseen kiedottuna. Nyt minusta tuntuu, että minulta vietiin oma valinnanvapaus. Se on vienyt rakkauden meidän suhteestamme, ja täyttänyt katkeruudella. Käyn edelleen terapiassa ja käsittelen paljon omia tunteita. Rakennan vielä itseäni. Tähän katkeruudentunteen lähelle on hyvin vaikea tulla, enkä mielelläni käsittele tunteitani miestäni kohtaan. Epäilen että mieheni ajatteli, ettei kelpaa minulle, jos kertoo rehellisesti mitä omalta elämältään haluaa. Ja halusi pitää kaikki kortit kädessään, jos se lapsen hankkiminen joku päivä ehkä tuntuisikin hyvältä ajatukselta. Kunpa hän olisi osannut sanoa tämän ääneen.

Haluan kuitenkin pitää minun unelmani, minulla kumminkin kun on se melkein kokonaan. Minulla on ihanat lapset ja talo maalla. Kolmas lapsi oli vain haave. Hankimme koiran, joka täyttää paljon hellyydentarpeestani. Olen ruvennut lenkkeilemään, ja tartun nyt niihin urahaaveisiin, jotka olin laittanut hyllylle odottamaan äitiyslomaa. Pelkään että katkeroidun vanhetessani yhä enemmän, mutta haluan uskoa, että niin ei käy. Ei yksi pieni ”valhe” saa kaataa koko laivaa?”

Nimim. Pieni talo maalla, pilvenhattaralla

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

24 vastausta artikkeliin “”Ei yksi pieni ’valhe’ saa kaataa koko laivaa?””

  • Nimetön sanoo:

    Olipa sekavaa luettavaa. Se terapia on todellakin oikea osoite.

  • Sano suoraan sanoo:

    Miehen käytöksestä olisi voinut päätellä, ettei hän halua lasta. Selvästi suurin ongelma on puhumattomuus molempien kohdalla.
    Jos haluat kolmannen lapsen, hanki se. Todennäköisesti liitto kariutuu jossain vaiheessa, mutta lapset pysyvät.

  • Nimetön sanoo:

    No eihän tämä kirjoittaja itsekään ollut rehellinen miehelleen, kun lupasi hoitaa lapsen ja samaan aikaan salaa mielessään toivoi toisen osallistuvan enemmän.

    • Flflf sanoo:

      Toisaalta, voiko perhe ja parisuhde toimia niin, että vain toinen hoitaa? Kuulostaa ajatuksena tosi absurdilta, ja itse kritisoin kyllä koko ajatusta.

  • jaahas sanoo:

    Sinulla oli haave. Nappasit sen toteuttajaksi miesparan, jota veit kuin litranmittaa. Nyt koet olleesi kynnysmatto ja tulleesi väärinkohdelluksi.
    Miesparka
    Lapsiparat

    • Sanna sanoo:

      Samaa mieltä. Miehellä on tässä lähinnä välinearvo.

      Entäpä jos se mies päättäisi lähteä?

  • kahden äiti sanoo:

    Näin jätetyksi tulleena kahden lapsen äitinä – minulla ei ole sitä taloa, ei koiraa, ei miestä. On kaksi ihanaa lasta, ja se riittää minulle.

    Mitä sellaista saisit kolmannesta lapsesta, jota nämä sulla jo olevat eivät voi antaa?

    Ymmärrätkö miten onnekas olet, jos vertaat itseäsi vaikka minuun?

  • Vivian sanoo:

    Minun mummoni sanoi kerran että jos haavesi eivät tee sinua onnelliseksi, vaihda ne. Täysin pätevää tekstiä.

    Minäkin nuorena halusin monta lasta jotka olisivat läheisiä sisaruksia toisilleen, miehen joka olisi ihana rehellinen isä, oman talon ja kaikkea mitä en itse lapsena saanut. Ne edustivat minulle onnea ja menestystä.
    Myöhemmin olen herännyt siihen ettei mikään unelma vastaa todellisuutta niinkuin sen omissa kuvitelmissaan näki, eivätkä ne tuo tosiasiassa mitään sellaista mitä luulee.

    Itselleen rakentaa odotuksia ja unelmia aina, niin me teemme mutta se että ne eivät toteudu ei ole valhe vaan elämää. Täällä kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan.
    Sinä et tarvitse miestä, isoa perhettä tai mitään muutakaan normia onneen.
    Sait paljon, lähde siitä ja etsi uudet unelmat.

    Selvisit vaikka ja mistä elämässäsi, nyt vedät uudet purjeet mastoon. Haluaisitko alkaa maalaamaan, valokuvaamaan? Vaihtaa työtä? Aloittaa lastesi kanssa harrastuksen? Remontoida? Matkustaa? Mikä määrä ihania unelmia odottamassa valintaasi…

    Mitä sinä haluat itseltäsi, mitä sinä haluat elämääsi, milloin viihdyt parhaiten

  • Tähän on tyytyminen sanoo:

    Melko sekavahko kirjoitus, että piti monta kertaa lukea uudelleen, jotta ymmärsi kummasta parisuhteesta tai mistä asiasta kirjoittaja milläkin hetkellä kirjoitti.

    Melko sinisilmäinen on kirjoittaja, jos ei noiden vuosien aikana miehen ajatusta lapsen hankinnan siirtämisestä ole osannut tulkita niin, ettei mies oikeasti halua lapsia. Eikä vain syystä tai toisesta halua sitä vaimolleen myöntää. Ehkäpä juuri vaimon reagtion vuoksi?

    Lause: ”Olisin itse halunnut valita mieheni, enkä tällaiseen valheeseen kiedottuna.” Vaikuttaa erikoiselle. Kuka miehen hänelle on valinnut, jos ei hän itse?
    Myös lause kirjoittajan iästä ollakseen liian vanha eroamaan ja hankkimaan uutta miestä, kertoo paljon ihmisestä.

    Vaikuttaa sille, että kirjoittaja on hyvin vahva persoona ja ajaa vain omaa ajatusta tulevaisuudesta ja haavettaan.

    Suosittelen jatkamaan terapiaa ja olemaan onnellinen siitä, että nykyinen mies on kuitenkin ottanut haastavan alun jälkeen osaa lapsen elämään ja viettää aikaa hänen kanssaan.

    Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa.

  • Äiti sanoo:

    Jokainen on vastuussa omista toiveistaan ja valinnoistaan. Eikä ole yhtä päivämäärää, jolloin valintojen paletti on valmis, vaan omat toiveet muokkautuvat elämää elettäessä.
    Kirjoittaja ei ehkä ymmärrä, miten vaikeaa voi olla kuunnella lapsen itskua voimatta auttaa, miten ulkopuoliseksi mies kokee olonsa äiti-vauva suhdetta katsoessaan, varsinkin alussa? Ei se ole valhe, jos tuossa vaiheessa mies toteaa, että tätä riskiä en enää jaksa uudelleen ottaa.
    Miksi lapsia pitää olla jokin tietty määrä, sen sijaan, että iloitsee niistä jotka jo on? Kirjoittaja uhriutuu ja kuvaa itsensä kynnysmatoksi, kun omat toiveet eivät ole täysin toteutuneet, mutta miestä minun käy pikkuisen sääliksi. Elämä muotoutuu eläen, ja miehelläkin on oikeus sellaiseen elämään, joka on hänelle hyvää.

    Miehen suhtautumista exään pohdin, mutta itselle tulee mieleen, että uhkaavaa riitaisaa ulkopuolista en omaan kotiinkaan haluaisi.

  • Ei hyvää päivää.. sanoo:

    Ei missään nimessä lisää lapsia aloittajalle! Mikä tarve niitä on hamstrata jos ei pärjää edes kahden kanssa ja elämä on rankkaa??

    • Äiti ja äitipuoli sanoo:

      Tätä tulin itsekin tänne sanomaan. Oman itsensä toteutumista voi etsiä muualtakin kuin lapsista (toisista ihmisistä). Entä jos hellyyttä osoittaisi miehelle, ei vain koiralle tai lapsille? Ei lapsi saa olla itseisarvo.

  • Misty sanoo:

    Terapiaa kannattaa jatkaa, jotta pystyt loppuelämän elämään katkeroitumatta yksin tai yhdessä. Jokainen lapsi tuo uuden loppuelämän kestävän vastuun. Kaikki unelmat eivät elämässä täyty. Opettele nauttimaan siitä, mitä sinulla on. Kuuntelemisen ja kuulemisen taito on vaikeaa, joskus kuulemme sen mitä toivomme vaikkei toinen niin sanoisikaan tai emme ymmärrä ja hyväksy kuulemaamme. Miehesi tuntuu realistilta yhteisten kokemustenne jälkeen ja tulevaisuutenne suhteen. Toivottavasti opit tyytymään siihen ja nauttimaan siitä, mitä sinulla jo on, kaksi lasta, mies, talo, koira jne. Jos ne eivät riitä, tee ratkaisuja, jotta et katkeroidu.

  • Ole rehellinen sanoo:

    Itse en halua lapsia (mutta silti luen tälläisiä palstoja) ja usein saan hyvän muistutuksen sille miksi en niitä halua… nykyään kysyn jo ennen ensitreffejä lapsisuunnitelmista, ja jos mielipide on eriävä niin en haaskaa aikaani tai toisen. Ihan totta, se on kysymys joka kannattaa rohkeasti esittää heti. Välttyy kummasti katkeroitumiselta. Olin itse sinkkuna melkein 24v asti ilman ensimmäistäkääm seurustelusuhdetta,koska ahdisti lapsia haluavat miehet enkä halunnut valehdella.

    • Eevia sanoo:

      Onneksi näillä palstoilla elämän tarinat on aika kärjistettyjä. Kyllä se arki lapsen kanssa paljon muutakin kuin vain taistelua.
      Vauva aika on tietysti raskasta mutta sen kun ohittaa on se aika mukavaa menoa. Minulla on kolme ihan tavis lasta, on hauska saurata heidän touhujaan ja teini on jo hyvä jutteliakin. Kyllä lapset ovat vaivan arvoisia

      • Eevia sanoo:

        Mainittava myös että.. Tietenkään koskaan ei tiedä saako haastavamman tapauksen jonka arki on jo vähän työläämpää mutta uskoisin että heidän vanhempansakkin ovat samaa mieltä että kyllä se on vaivan arvoista ja helpottaa vuosien mittaan.
        Tuntuu että nykyään nuoret pelotellaan pois lasten hankinnasta kaiken maailman kauhu kertomuksilla 😬

    • Koo sanoo:

      Minusta on upea juttu tämä. Kun olet aina tiennyt ettet lapsia halua, olet myös jättänyt ne tekemättä, et ole muiden painostukseen taipunut.
      Ei lapsia tarvitse tehdä jos ei halua!!
      Samaa olen omille lapsilleni sanonut aina, löytäkää se oma unelma ja navigoikaa sellaisten ihmisten luo joiden kanssa ne unelmat kohtaavat. Älkää tyytykö mihinkään puolinaiseen tai alistuko painostuksen alaisina asioihin mitä ette halua.
      Eläkää oman näköisenne elämä.

  • Nimetön sanoo:

    Kirjoituksen lause ”Minä olen niin vanha etten enää ehdi vaihtaa miestä” on todella hyytävä. Kertoo kirjoittajasta hyvin paljon. Hyi!!!

  • Nimetön sanoo:

    Ei pahalla, mutta ei kyllä hirveän hyvälläkään: Tämä kirjoitus vaikuttaa aika epätasapainoiselta. Miehet ovat usein vähemmän tarkkoja lasten kanssa kuin naiset. Jos sulle on kaksi miestä sanonut lasten hoitamisesta, kannattaa ehkä miettiä miksi.

    Kaikkea hyvää silti elämääsi. Toivottavasti saat tunteesi käsiteltyä.

    • Tsiisus sanoo:

      Ei hitto, koko juttu käsitteli miten nainen on pettynyt mieheen hänen valehdeltuaan alusta saakka, ja täällä vaan huomautellaan et hoida paremmin ne lapset…

      • Missä se valhe oli? sanoo:

        Eihän se edes valehdellut. Suoraan ilmaissut alusta asti mielipiteensä, mutta nainen itse on taivutellut toteuttamaan oman tahtonsa. Ihan saa nyt peiliin katsoa.

      • Tsiisus itelles sanoo:

        Entä ne miehen tunteet? Hän on aloittajalle pelkkä spermanluovuttaja, joka hänen kanssa olemisellaan täyttää jotain aukkoa aloittajan omissa haaveissa. Missä on parisuhde, jota nainen miehelle lupaili? Koen valehtelun kyllä menneen vähän toisinpäin…

        • Eevia sanoo:

          No tuskimpa nyt tosiasiassa kumpikaan skenaarioista on nyt tässä realistinen. Kyllähän ap halusi miehen ja suhteen mutta kun traumatisoituna lähtee liikkeelle niin vaikea rakentaa tasapainoista suhdetta.
          Kumpikaan osapuoliata eivät olleet selkeitä toiveistaan tai odotuksistaan ja ehkä myös tulkitsivat sanomisia niin kuin itse toivoivat.
          Aika tavallista elämässä mutta onneksi sitä on vielä jäljellä ja kumpainenkin ehtii tehdä vielä muutakin sillä ajallaan.

      • Sokeri sanoo:

        Mistä se mies on valehdellut? Jos nainen on saanut oikein työllä taivutella miehen lasta yrittämään, luvaten että tekee kaiken ja miehen ei tarvitse tehdä mitään, niin ei se mies ole siinä valehdellut. Hän on sanonut, ettei halua lapsia, mutta nainen on niitä väkisin halunnut, ja nyt pitäisi saada vielä lisää.